Lypsyajat?

Mirkku

Olis mukava tietää milloin eri tiloilla aloitetaan aamu- ja iltalypsyt?

Onko lypsyn alkamisajankohdalla mitään tekemistä lehmien määrän, koneiden (robotti tai muut)tai jonkun muun syyn kanssa.

Itsellämme ei ole lehmiä, mutta saman kadun varrellamme asuu pari maitotilallista ja heillä molemmilla eri aikataulut? Yx aloittaa jo varhain 5:30 ja toinen vasta 7-8 aikaan.

Onko niin, että ei väliä milloin lypsy alkaa kunhan lehmät lypsetään 12 tunnin välein?

5

1790

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaisserkku

      Meijän tilalla navetalle mennään kuuden aikaan aamulla ja lypsytyö alkaa puoli seitsemän maissa.Pois sieltä tullaan kahdeksan kieppeillä ellei ole ylimääräistä työtä.Iltapäivällä mennään vähän ennen neljää ja lypsytyö alkaa puoli viideltä.Sitten kuuden kieppeillä hommat on yleensä tehty.Aiv:n siirto ennen tai jälkeen navettatöiden.Lehmiä on 22 ja nuorta karjaa saman verran.
      Perusteluina noille lypsyajoille oli aikoinaan se että iltaa jäisi vapaaksi.Sen vuoksi 15 vuotta sitten iltalypsyä aikaistettiin tunnilla ja pääsääntöisesti pyritään pitämään kiinni jonkinlaisiata työajoista,(klo 6 -18).Kuitenkin päivällä on niin monenlaista työtä tehtävänä että se kolmastoista tunti on liikaa jo tällä viittäkymppiä lähestyvälle ukolle liikaa jatkuvasti seitsemänä päivänä viikossa tehtynä.

    • Sputnikin kuljettaja

      Tämä on yksi niistä karjanhoidon hyviä puolia.Voi valita itse koska haluaa mennä navettaan,pääasia että se lypsykarjan hoito olisi suht säännöllisesti tapahtuvaa.Mennäänkö sinne aamulla 4:30 vai 8:00 aikaan ja illalla klo 15:00 vai 18:00 aikaan on aivan talonväen valittavissa.Robotit sun muut saadaan pelaamaan vaikka koska.Itse kun teen hommat yksin niin talvella lumenaurauksille lähdetään aamulla n. klo 2:30 niin navettahommat jää sen jälkeen tapahtuviksi.Joskus nuoskaisen ja runsaan lumentulon jälkeen lumitöihin lähdetään ilta-askareiden jälkeen ja kierros saattaa kestää kellonympäryksen eli mennään aamuaskareille suoraan.Mun kurmut on oppinut siihen että en aina
      ole tietyllä kellonlyömällä paikalla,yksin kun teen hommani,akalla oma työ eli on irti koko maatalon työstä.

      • HHH

        Joillakin vaikuttaa maitokuskin käyntiajat lypsyaikoihin, todennäköisesti kuitenkin nykyiset tankit ehtivät jäähdyttää maidon nopeasti, mutta mitään lypsylämmintä maitoa ei maitoautoon voi laittaa. Tääläpäin maitoauto kiertää ympäri vuorokauden, joten lypsyajoissakin on varmaan hajontaa.

        Läheisessä ropottinavetassa on melkein aina lypsynaika.Taitaa sielläkin lyhyt koneen automaattipesutauko olla, mutta lehmät käyvät vapaasti lypsättämässä itseään kun siltä tuntuu.

        Meillä ei ole ollut lehmiä enää 15 vuoteen.


      • -.,<
        HHH kirjoitti:

        Joillakin vaikuttaa maitokuskin käyntiajat lypsyaikoihin, todennäköisesti kuitenkin nykyiset tankit ehtivät jäähdyttää maidon nopeasti, mutta mitään lypsylämmintä maitoa ei maitoautoon voi laittaa. Tääläpäin maitoauto kiertää ympäri vuorokauden, joten lypsyajoissakin on varmaan hajontaa.

        Läheisessä ropottinavetassa on melkein aina lypsynaika.Taitaa sielläkin lyhyt koneen automaattipesutauko olla, mutta lehmät käyvät vapaasti lypsättämässä itseään kun siltä tuntuu.

        Meillä ei ole ollut lehmiä enää 15 vuoteen.

        raakamaidon ihannelämpötila on 1-3 astetta. Yli 6 asteista ei saa laittaa maitoauton kyytiin. Jossain poikkeavissa kriisitilanteissa voi ottaa alle 10 asteista, mutta pitää olla tosihyvät perustelut. Tuskin riittää että nukkui pommiin.


      • HHH
        -.,< kirjoitti:

        raakamaidon ihannelämpötila on 1-3 astetta. Yli 6 asteista ei saa laittaa maitoauton kyytiin. Jossain poikkeavissa kriisitilanteissa voi ottaa alle 10 asteista, mutta pitää olla tosihyvät perustelut. Tuskin riittää että nukkui pommiin.

        Uskotaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe