Koulujujutska

Tässä olis yks tylsä tarina josta sain 7 nimen keksi opettaja ja en oikein muuta keksinyt...

Ihmisen paras ystävä
Oli pilkkopimeää, olin aivan yksin. En päässyt pois, kukaan ei kuullut huutojani. Koko maailma oli tyhjä. Kaikki oli epätodellista. Minua alkoi jännittää mitä oli vastassa, vai olinko yksin.Kaukaisuudessa oli joku, joka lähestyi. Tulija oli tyttö, jolla oli hiukan korvien yli ulottuvat hiukset. Alkoi olla valoisampaa ja näin, että tytöllä oli vaaleat hiukset ja häikäisevän kirkkaat silmät. Tyttö katsoi minua ystävällisesti, mutta mystisesti. Kun hän käveli minua kohti, maailma alkoi valaistua. Seisoin vihreällä kukkulalla ja kaukaisuudessa näkyi meri. Minusta tuntui, että olin lähdossä sinne, ehkä ikuisiksi ajoiksi.
Vähän aikaa katseltuani merta tyttö puhu minulle, varoitti, mutta en ymmärtänyt, vaikka toisaalta samalla ymmärsin. Kaukaisuudesta joku kuiski nimeäni. Kaikki oli unta. Avasin silmäni, kun veljeni Pete yritti saada minua hereille epätoivoisesti.
Kun olin ymmärtänyt kaikki unekeksi, muutuin taas samaksi vanhaksi itsekseni, yksinäiseksi, etäiseksi itsekseni. Äiti oli vienyt minut monesti jo psykiatrille. Nyt äiti oli keksinyt viedä minut matkalle joka lähtisi aivan pian. Olimme odottaneet jo neljä tuntialähtöö Helsinki-Vantaa lentokentällä, mistä lento lähtisi Hawajille. Minua väsytti edelleen. Pete kysyi söisinkö jotain. Pyysin, että äiti ja pete herättäisivät minut kun lento lähtisi. Vaivuin uneen.
Pimeys, kukkula ja tyttö.Olin jälleen unessa. Oli täydellistä ja rauhallista olla vain ja seisoa vihreällä kukkulalla. OLin rauhallinen, iloinen ja onnellinen pitkään aikaan.Halusin jäädä sinne maailmaan ikuisiksi ajoiksi. Taas kuului kuiskintaa kaukaisuudessa. En halunnut herätä. Olin juuri avaamassa silmiäni, mutta unen tyttö tarttui kiinni käteeni ja esti minua lähtemästä. Kuulin kaukaisuudesta hätääntyneitä ääniä. Halusin herätä, mutta halusin samalla jäädä ainoan ystäväni luo, ketä tuskin tunsin.
Kului paljon aikaa ennen kuin kuiskinnat loppuivat ja tyttö päästi irti kädestäni. Juttelin elämästäni tytön kanssa. Hän ymmärsi ja lohdutti. Kuitenkin halusin syvimmissä ajatuksissani päästä takaisin. Tyttö ei antanut minun mennä. Minua alkoi epäillyttää tytön täydellisyys. Kysyin, miksi hän ei päästänyt minua. Tyttö kasoi minua ja hänen silmiensä loiste sammui. Synkkyys ja pimeys valtasi kukkulan. Myrsky alkoi riehua merellä ja ymmärsin.
Yritin juosta pakoon ja onnistuin. Katsoin taakseni ja tyttö oli samanlainen kuin tavatessamme. Kuin paras ystäväni, joka minulla koskaa voisi olla. Jatkoin silti juoksua merelle. Myrsky ja pimeys olivat laantuneet. Meri oli edessäni. Katsoin vielä kerran tyttöä, joka selvästi yritti vielä valloittaa mieleni. Juoksin mereen, kokonaan pinnan alle. Pakokauhu valtasi minut, kunnes se laantui levon tilaan.
Pimeys... En enää kestänyt. Avasin silmäni ammolleen. Näin äitini, joka itki ja veljeni, joka itki äitini harteille. Katsoin ympärilleni. Olin sairaalassa. Kun äitini huomasi minut, hän otti minut syleilyynsä. Veljeni juoksi ja haki lääkärin. Kaikki olivat ihmeissään miten heräsin. Minun sydämeni oli välillä pysähtynyt.
Olin vielä monta päivää sairaalassa ennen kuin pääsin takaisin kotiin. Olin ollut koomassa, omassa mielessäni vankina, täydellisessä maailmassani. Opin, että täytyisi elää täysilläja jättää masennus poisja olla vapaa. Tyttö varoitti aluksi, mutta masennus oikeassa maailmassa kasvoi. Voitin kuitenkin mieleni, pahimman viholliseni, vaikka se olisi pystynyt olemaan kenen tahansa ihmisen paras ystävä.

No laittakaa kommenttii ja kertokaa olisko sen pitäny saada korkeempi numero vai pienempi vai oliks se just 7 arvone?