Olen 27 vuotias nainen ja asun avoliitossa (viidettä vuotta menossa). Opiskeluni vasta päättyy, opintovelat on niskassa ja työstä ei takeita. Perhettä haluaisin jo perustaa, mutta olen samaa mieltä mieheni kanssa, että opintovelka pois ja töitä ensin. Mutta kyllä tämä kieltämättä turhauttaa. Haluaisin lapsen jo nyt. Pelottaa kun tuo ikäkin kasvaa että saako sitä sitten enää ollenkaan (tiedän, turha pelotella itseään mutta...). Onko siellä ketään samassa tilanteessa?
Kuumetta täälläkin
päin.
12839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei kannata odotella sitä täydellistä hetkeä lapsen saamisen kannalta. Todennäkösesti sitä ei koskaan tule, aina löytyy joku hyvä syy minkä vuoksi voi odotella vielä vuoden..Ja täältäkin palstalta löytyy paljon kokemuksia siitä, ettei se vauva silloin tulekkaan kun sitä itse halutaan, vaan se saattaa odotuttaa itseään vuosiakin..
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Nykymaailmassa ei yksinkertaisesti ole sopivaa väliä lasten saannille; jos täydellistä ajankohtaa jää odottelemaan, niin sitä saa odotella lopun ikäänsä.
Itse olen melko lailla samassa tilanteessa alkuperäisen kirjoittajan kanssa, paitsi että päätin lopettaa odottelun ja antaa vauvalle mahdollisuuden sillä seurauksella, että masussani möngertää nyt pienenpieni ihmisen alku :) (rv 10 0). Ikää on vajaat 27 vuotta, päätin opiskelut pari kuukautta sitten ja tällä hetkellä määräaikaisessa ja tulevaisuuden kannalta hyvin epävarmassa työsuhteessa. Opintolainaa ei ole yhtään, mutta asuntovelkaa sitten sitäkin enemmän. Toisaalta olisi tuntunut järkevältä vakiinnuttaa paikkansa työelämässä ennen lapsen saantia, mutta en halunnut jäädä sitä odottamaan, koska nykypäivänä vakipaikat ovat niin kiven alla. Olisi saanut odottaa kenties useammankin vuoden, jonka jälkeen lapsen saanti ei ehkä olisikaan ollut niin helppoa. Ikähän kuitenkin asettaa meidän naisten lisääntymiselle tiettyjä rajoituksia - tätä ei ehkä alkuperäisen kirjoittajan mies ole tullut ajatelleeksi, koska miehille lisääntyminen on mahdollista periaatteessa - ja käytännössäkin - vaikka lopun elämää.
En halua arvostella kenenkään ratkaisuja, sillä kukin tekee tavallaan ja se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Haluan vain muistuttaa, että töitä ehtii tekemään lopun elämäänsä, mutta se aika, jolloin lapsia on mahdollista saada, on rajallinen. Itse päätin uskaltaa, pitkän harkinnan jälkeen, ja luottaa siihen, että elämä kantaa ja että kyllä niitä töitä jostain löytyy sitten myöhemminkin. Miehellä onneksi vakituinen työpaikka, mikä osaltaan helpotti tuon ratkasun tekoa. Nyt 11. raskausviikko aluillaan ja onnellisina ja luottavaisina odottelemme ensi kesää, jolloin saamme uuden jäsenen perheeseemme :)
Siis ihan totta!!
Voin lohduttaa teitä sillä että mulla on vielä hankalampi tilanne mutta silti aijon toteuttaa haaveeni ja saada(toivottavasti!!) vauvelin rakkaani kanssa.Olen siis jo pian 26v ja tilanne seuraava:musiikin opiskelut tyssäsivät käden hermovikaan.Kesti runsaan vuoden ennen kuin vika saatiin selville.Leikkaus tehtiin pari kuukautta sitten ja vihdoin aloitin taas soiton 1,5 kk sitten, mutta kukaan ei tiedä josko käsi kestää.Suunnittelen nyt uusia opiskeluja OKL:ssa ja aika kuluu...Silti haluan ja aijon perustaa perheen ennen 30v, vaikka opiskelut olisivat vasta aluillaan.mies on onneksi jo saanut töitä , eli se tietenkin myös mahdollistaa asian...ehkä.ja vaikka ei olisikaan, ryhtyisimme puuhaan silti!
En usko että taloudellisesti "vakaa" tilanne takaa hyvän kodin jne. Jos onneen riittää että on katto pään päällä, ruokaa jääkaapissa , rakkautta ja vähän tulojakin, ei tarvitse odottaa!
kaiken lisäksi, mitä nuorempana lapsen saa, sitä paremmin jaksaa yö-valvomisia.
kaikille voimia talveen!
Elän avioliitossa. Lapselle annettiin reilu vuosi sitten mahdollisuus tulla, mutta vielä ainakaan ei ole tärpännyt. Opiskelen ja olen töissä. Pahalta on toisinaan tuntunut kun ei ole tärpännyt ja monasti on pettynyt. Mutta nyt kuitenkin rinnat olleet toista viikkoa arat. Vatsassa nipistelee ja mieskin meinasi, että maitorauhaset on turvonnut ja nännit tummuneet. Kierto on ollut kaikkea muuta kuin säännöllinen. Eilen käytiin kuitenkin apteekista ostamassa testi. Mutta nyt en uskalla tehdä sitä, kun pelkään taas pettyväni. Ei kyllä oikeastaan ole sama tilanne kuin sinulla. Höh, no tulipahan nyt kuitenkin kirjotettua.
Jotenkin arvasin, että vastaukset tulevat olemaan saadun laisia. =)
No ensinnäkin, tänäpäivänä ei todellakaan ole itsestään selvyys, että saa tehdä töitä koko lopun elämäänsä.
Me olemme molemmat sitä mieltä, että talous on saatava kuntoon ennen lapsen hankintaa. Emme halua tilanteeseen joka on sukulaisellamme; heillä ei ole aina edes varaa ostaa lapselle vaippoja.
Olemme molemmat myös tietoisia, että biologinen kelloni käy, mutta myös mieheni on osa tulevaa perhettä, enkä halua kaataa hänen niskaansa koko perheen taloutta. Kun talous on kunnossa myös lapselle voi tarjota enemmän, tyyliin maalla asuessa on tilaa leikkiä, lapsi saa harrastaa mitä haluaa, voidaan kiertää kesällä ihailemassa kaunista Suomea.
... ei ole itsestäänselvää, että töitä saisi tehdä lopun elämäänsä, mutta itsestäänselvää ei ole myöskään lapsensaanti. Itse uskon, että kyllä sitä aina jotain työtä tekevälle löytyy ja vaikkei löytyisikään, en halua työelämän takia ottaa riskiä, että jäisin kenties lapsettomaksi. Enemmän katuisin tulevaisuudessa lapsettomaksi jääntiä kuin työttömäksi jääntiä, jos nämä kaksi asetettaisiin vaakakuppeihin.
Totta kai on hyvä, jos taloudellinen tilanne on kunnossa ennen lapsen saantia, mutta ei se mikään ehdoton edellytys mielestäni ole. Raha ei tuo onnea; vanha, kulunut fraasi, mutta silti niin totta. Tokihan vakaa talous helpottaa elämää - sitä ei käy kieltäminen - mutta vähemmälläkin voi tulla toimeen.
Sanoit, että lapselle voi tarjota enemmän, jos talous on kunnossa, mutta lapsi, joka on saanut eniten, ei läheskään aina ole se kaikkein onnellisin. Lapselle tärkeimpiä ovat monesti pienet, arkiset asiat, mukava yhdessätekeminen ja läsnäolo, ja niitä on mahdollisuus jokaisella tarjota oli sitten taloudellinen tilanne mikä hyvänsä.
Tarkoituksenani ei ole kritisoida valintaasi, sillä jokainen tekee niin kuin kokee itselleen ja perheelleen parhaaksi olevan. Haluan vain nostaa pohdittavaksi muutamia pointteja, joita itse olen mielessäni läpikäynyt. Tokihan lapsia on mahdollista saada vanhempanakin, enkä tarkoitakaan että kysymyksessä välttämättä olisi 'nyt tai ei koskaan' -tyyppinen valintatilanne, mutta muistettava on, että 30 ikävuoden jälkeen naisen hedelmällisyys laskee.
No mut eihän se nyt meinaa että kaadat miehesi päälle koko talouden jos hän vaan käy töissä!Täytyyhän silti toisen olla kotona, eikö?Toiseksi,täällä jo joku kirjoitti että aina tulee olemaan jotakin minkä atkia ei ole valmis.halutaan kaikki valmiiksi - ei sellainen ole mahdollista!Ja kuulostaa kyllä AIKA omituiselta ettei jollain muka ole rahaa vaippoihin!haloo!vaikka molemmat olisivat työttöminä , olisi silti lapsilisät sun muut olemassa.Taitaa olla joku muu ongelma niillä ihmisillä.Ja onhan késto-vaippojakin olemassa.
Ymmärrän kyllä sua, mutta ei asiat aina voi täydelliseks järjestyä.Ei lapsille kaikki ne jutut oo tärkeitä, jotka meille on.He tarvitsevat toki taloudellista turvaa, mutta ennenkaikke huolenpitoa, rakkautta perheessä sekä sukulaisia.
Siis Tua, olen kanssasi täysin samaa mieltä, kirjoitin äskeisen kirjoituksen vahingossa muka vastauksena sulle, mutta se oli siis tarkoitettu ketjun aloittajalle...Mä oon niin samaa mieltä kanssasi.Aina ei oo edes hyväks jos lapsella on kaikkea.miellä ei ollut togellakaan,mammasta tuli yksinhuoltaja kun oli 9v ja meitä 3 lasta.Silti olemme kaikki tavattoman onnellisia, terveitä, ja uskoakseni hyviä ihmisiä.
Olemme molemmat mieheni kanssa 25v, olemme yrittäneet lasta saada aluilleen pari kuukautta. Meillä on vuokra-asunto, opiskelut opiskeltu, töitä on ollut kokoajan, mutta ei vakituista paikkaa kummallakaan.Olemme ajatelleet, että n.2-3 vuoden kuluttua ostaisimme oman asunnon, nyt pärjäämme hyvin vuokra-kolmiossamme. Mielestäni lasta ei tarvitse tehdä valmiiseen maailmaan, ei se lapsi elämää pysäytä, voi tehdä hyvin monia asioita siinä lapsen ohellakin.
Mutta.. jotkin perusasiat pitää kuitenkin olla kunnossa. Tiedän, lapsi ei ole mikään materialisti, ei tartte olla kaikkein uusimpia muoti-hoitotarvikkeita ja leluja. Mutta.. erään "ystäväni" touhuja on kamala katsella; lapsi täyttää pian 2v, kummatkaan vanhemmat ei töissä (ei ole aikomuskaan mennä töihin..heitä ei ole luotu työn tekoon..)lapsella ei ole edes turvaistuinta autoon, sitteri oli sellainen että kun siihen laittoi vauvan, vauvan pylly osui lattiaan, lapsen sänky näyttää siltä, että se hajoaa minä hetkenä hyvänsä, kuinkakohan monta kertaa on lainattu heille rahaa, jotta saavat edes ruokaa ?! Tiedän, lapsi kasvaa hyvin nopeasti, varmaan itsekin tulen ostamaan paljon lapselleni valmiiksi käytettyä tavaraa, mutta kuitenkin huolehtien lapseni turvallisuudesta; autossa pitää olla turvaistuin jne.Mutta, tässä perheessä tärkeysjärjestys onkin mitä ihmeellisin; löytyy melkein 400e kamerakännykkä,ostetaan uutta sohvakalustoa ja muuta sisustusta, mutta ei ole varaa ostaa lapselle ruokaa.. ja nyt puhutaan toisen lapsen hankkimisesta. Tiedän, tältä lapselta ei ole varmasti ikinä puuttunut rakkautta, mutta kun sillä rakkaudella ei todellakaan elä. Ehkä tämä on nyt "ääriesimerkki", sillä kyse on hyvin "yksinkertaisista" ihmisistä, joiden ajatusmaailma on hyvin erikoinen..
Oijoi, vähän kammottavalta kuulostaa.tatitaa olla todella(toivottavasti) ääriesimerkki!Ei tietenkään pelkällä rakkaudella elä, kukaan!muutenhan meistä ei kukaan muuta tekisikään kuin peuhaisi sängyssä, jota ei edes voi omistaa :)
vaikeata edes uskoa että tollasta porukkaa löytyy!meinasin tosiaan siis et jos yhellä vanhemmista on vakituinen työ nii asioiden täytyisi sujua ilman sen kummempia taloudellisia ongelmia.ellei siletä sitten löydy alkoholistia tms ;)
Kyllä on ihan oikeasti ihmisiä jotka ei pysty hoitamaan talouttaan, eikä kyse ole alkoholismista tai muusta riippuvuudesta. Ihan oikeasti suomessakin kärsitään köyhyydestä ja osalla ihmisistä on "arvot" heittäny kuperkeikkaa.
On se kumma kun suomessa on niin paljon vapaaehtoisia työttömiä kun töitäkin on niin kauheesti tarjolla!!?
Kyllä arki on kovin erilaista betonilähiössä kun oman talon vehreällä pihalla. Aivan varmasti on, vaikka kuinka antaisi lapselle rakkautta ja aikaa, niin kyllä myös ympäristö vaikuttaa.
Emme aijokkaan odottaa täydellistä hetkeä hankkia lapsia, mutta tähän tilanteeseen ei. Jos olisin töissä ja opintolainat maksettu pillerit lentäs heti mäkeen! =)
Ihania odotuksen ja yrityksen hetkiä tuleville äideille ja isille. Perässä tullaan... =)
Onpahan minullakin oma vauvakuumetarinani kerrottavana. Olen suht nuori vielä, vain 21-v. Äitini sai minut ollessaan tämän ikäinen, sekin sitten nakuttaa takaraivossa koko ajan muistuttamassa, että mikäs siinä, senkus alat puuhiin itsekin. Tuskinpa kuumeilisin, jos en seurustelisi.
Ollaan nyt 2½ vuotta seurusteltu etänä ja avona. Aikamoista rallia, joskus tekisi niin kovasti mieli jättää opinnot kesken ja muuttaa miehen luokse kokonaan... Aloittaa siellä päin Suomea jotain uutta opintoihin liittyvää, mitä vaan oikeastaan, olen kaikkiruokainen. Juu, tämä kuulostaa epätoivoiselta ja ikääni nähden ehkä hieman typerältäkin. Mutta minkäs sitä tunteilleen mahtaa. Miehellä on ikää jo 34 vuotta. Sitäkin olen alkanut ajattelemaan, että koska haluisin ainakin kolme lasta, olisi hyvä, että molemmat vanhemmat olisi suht voimissaan vielä, kun katrasta alkaa (toivon mukaan) siunaantua.
Aika kuluu niin hitaasti. Tämänhetkinen elämä tuntuu melkein turhalta. Vain raskaus ja vauva ja sen myötä syvempi parisuhde tuntuu ainoalta oikealta. Että niitä varten tässä eletään. Miten turhauttavaa onkin kituutella jonkin tutkinnon takia! Tästä kun valmistun, niin en varmana ala odottelemaan työkuvioita!
Miehen kanssa ollaan puhuttu aiheesta vähän. Molemmat sanomattakin tiedetään, että asiat on vielä niin monen asian suhteen puolitiessä. Joskus unohdan kuumeeni vähäksi aikaa taka-alalle, mutta sitten sorrun taas netissä kaivelemaan vauvojen kuvia ja odotusajan kertomuksia... Kahta kauheampi kuume vaan. Ja millä sitä itselleen selittäisi, ei sitten millään.
Tunnen toisinaan myös syyllisyyttä tästä vauva-haaveesta. Olenko itsekäs, kun tässä elämänvaiheessa ajattelen vaan lisääntymistä? Onko tämä vauvakuume jotenkin kieroutunutta, kun selailen vain vauvan kuvia ja odotusjuttuja joka puolelta, mutta en koskaan sen kummemmin etsi mitään siitä, kun lapset ovat jo vähän kasvaneet, siis kasvatuksesta ylipäänsä? Haluanko vain vauvan, mutta kaikki vastuu ja muu tulevaisuus ei kiinnosta? Miehen kavereista osa on jo perheellisiä ja osalle pukkaa ensimmäistä. Mietin toisinaan, mitä mies mahtaa siitä ajatella. Onkohan hänelläkin vauvakuume? Jos onkin, sitten meitä on kaksi, jotka kärsii siitä hiljaa yksinään.
Turhauttaa järki ja suorita-yhteiskunta.