Kysyisin tässä raadin mielipidettä siitä, että voiko variksille heittää kerrostalon keittiön ikkunasta ylimääräisen sapuskan? Sitä olis niin mukava katsella, kun ne sapuskan jälkeen oksalla sukivat tyytyväisinä itseään. Ja niille on mukava ihan jutellakin. Mutta kun tuntuu, että ikään kun olis jotain pahaa tekemässä. Koko ajan saa olla varuillaan, ettei kukaan näkisi.
variksista
5
617
Vastaukset
- vaan
Ei kaupunkialueella niitä saa ruokkia noin, että ikkunasta heittäisit tähteitä. Saattaa nimittäin käydä niin, että kohta saat katsoa sieltä ikkunastasi muitakin kotieläimiä itseään sukimassa (rottia). Ei ne varikset nälkään kuole, osaa kyllä etsiä ruokansa.
- fiksu
Varikset on fiksuja lintuja ja tää ruokkiminen tarkoittaa siis sitä, että heittää palan kerrallaan, jonka varis menee nokkasemaan ja nielaisee sen saman tien. Ja sitten taas toinen makupala. Ja jos ei tule enää kolmatta, niin varis putsaa paikat, niin ettei jää murun murusta.
Rotista, niitä on esimerkiksi Helsingissä ainakin yhtä paljon kuin asukkaita. Kun ilta ja yö saapuu, ne lähtevät viemäristöstä nakki- ja hampurilaiskojujen luo herkuttelemaan ja kyllä sitä ruokaa sieltä juu löytyy oikein hyvin. Jos et usko, mene illalla ja avaa yksi viemärinkansi ja laita taskulampun valokeila viemäriin, niin siellä kiiluu kymmeniä silmäpareja. Joskus ne lähtevät aika varhainkin liikkeelle ja voi käydä niinkin, että kun neitokaisen korkokenkä lipsahtaa viemärinkannen viereen, niin siinä rotta vähän haistelee tuoksuja. - ykä
fiksu kirjoitti:
Varikset on fiksuja lintuja ja tää ruokkiminen tarkoittaa siis sitä, että heittää palan kerrallaan, jonka varis menee nokkasemaan ja nielaisee sen saman tien. Ja sitten taas toinen makupala. Ja jos ei tule enää kolmatta, niin varis putsaa paikat, niin ettei jää murun murusta.
Rotista, niitä on esimerkiksi Helsingissä ainakin yhtä paljon kuin asukkaita. Kun ilta ja yö saapuu, ne lähtevät viemäristöstä nakki- ja hampurilaiskojujen luo herkuttelemaan ja kyllä sitä ruokaa sieltä juu löytyy oikein hyvin. Jos et usko, mene illalla ja avaa yksi viemärinkansi ja laita taskulampun valokeila viemäriin, niin siellä kiiluu kymmeniä silmäpareja. Joskus ne lähtevät aika varhainkin liikkeelle ja voi käydä niinkin, että kun neitokaisen korkokenkä lipsahtaa viemärinkannen viereen, niin siinä rotta vähän haistelee tuoksuja.Minulla oli pikkupoikana varis elättinä.Rikos on niin vanha jotta voin jo tunnustaa:)
Mutta siis varis,Topi,oli oikeesti viisas.Se opetti varisten elekielen minulle.Alussa,kun olin käyyt metsällä hakeen sen pesästä,pidin sitä häkissä.
Kun se oppi lentämään,päästin Topi-variksen muiden varisten joukkoon.Niin se sitten eleli.Tuli syksy.Topia ei enää näkynyt.Se oppi iltaisin tulemaan luokseni,kun taputin käsiä.Ei aikaakaan,ku Topi liihotteli taivaanrannasta minua kohti.Laitin käden vaakatasoon eteeni.Siihen Topin oli hyvä laskeutua.
Mutta ei.Syksy vei Topin.Ei näkynyt eikä kuulunut.Monta vuotta kului,ja kas.Eräänä päivänä Topi asteli kuistilla vanhana ja väsyneenä.Se tunsi vielä minut,koska sain silitellä sormella sen päätä.Ja kun koitti aamu,oli Topi kuolleena omassa vanhassa häkisään... - minullakin
ykä kirjoitti:
Minulla oli pikkupoikana varis elättinä.Rikos on niin vanha jotta voin jo tunnustaa:)
Mutta siis varis,Topi,oli oikeesti viisas.Se opetti varisten elekielen minulle.Alussa,kun olin käyyt metsällä hakeen sen pesästä,pidin sitä häkissä.
Kun se oppi lentämään,päästin Topi-variksen muiden varisten joukkoon.Niin se sitten eleli.Tuli syksy.Topia ei enää näkynyt.Se oppi iltaisin tulemaan luokseni,kun taputin käsiä.Ei aikaakaan,ku Topi liihotteli taivaanrannasta minua kohti.Laitin käden vaakatasoon eteeni.Siihen Topin oli hyvä laskeutua.
Mutta ei.Syksy vei Topin.Ei näkynyt eikä kuulunut.Monta vuotta kului,ja kas.Eräänä päivänä Topi asteli kuistilla vanhana ja väsyneenä.Se tunsi vielä minut,koska sain silitellä sormella sen päätä.Ja kun koitti aamu,oli Topi kuolleena omassa vanhassa häkisään...Minulla oli myöskin varis pentuna 25. vuotta sitten, sen nimi oli Esko, Metsävaris Esko.
Variksen antoi minulle ukki. Se pelästyi poikasena ukkia talon rannassa ja lähti paniikissa lentämään järvelle ja putosi sinne. Ukki sai ujutettua poikasen jotenkin talteen ja varis oli odottamassa pahvilaatikossa keittiön lattialla kun heräsin.
Eskolle tehtiin koti vanhaan koirankoppiin ja siihen laitettiin verkko ympärille.
Vein ruokaa sille ja varis kasvoi isommaksi.. Sitten koitti vapautuksen aika, varis pakeni välittömästi metsään kun pääsi. Seuraavana aamuna se kuitenkin löytyi taas koirankopista, oli mennyt sinne itse nukkumaan. Varis muuttui ihan kesyksi. Teki vaan muutaman tunnin reissuja matsään. Varsinkin sateella säälin sitä kun se kaivoi matoja maasta.
Kun kesäloma päättyi, Esko jäi maalle. Talvella sitä ei näkynyt kun olin lomalla, mutta seuraavana kesänä näin sitä taas muutaman viikon.
Eskon ampuivat lopulta kettutarhaajat. Varikset ja lokit olivat riesana koska ne parveilivat heidän häkkien ympärillä. Eskolla oli jalassa merkki jossa oli nimi ja puhelinnumero.
Älkää ottako luonnonvaraisia eläimiä lemmikiksi. Mulla on ollut siitä huono omatunto, en oikein hyväksynyt sitä koirankopissa pitämistä edes lapsena. Luonnossa kasvaneet eläimet kuuluu luontoon.
- 1.kerros
meidänkin talossa joku pönttöaivo neljännestä kerroksesta heittää leivän kannikat (rukiinoloista) homehtumaan pihatantereelle, josta pikkulinnut ne syö ja kelpaa ne oravillekin ja kas sinne on vaeltanut muutama hiiri ja varmaan rottiakin. Ei muuta kuin kissat pihalle.
Turhaa urputatte vapaina olevista kissoista, täytyyhän rottakanta pitää aisoissa koska myrkythän ei sovi, kun on muuta eläimistöä ja pihalla kirmaa paljon lapsia sekä koiria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 835114
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h734678Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv852924Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232414Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.602034Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska221805- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1131425- 1851318