Unta

Hessu-kissa

Tällaista tälläkertaa, kaikkeahan on pakko kokeilla! Kritiikkiä taasen, kiitos.=)

UNTA

Raskaat pilvet roikkuivat matalalla suoltaen sisuksistaan tiheää vesisadetta. Harmaa ankeus lepäsi aamuöisen maiseman yllä: pieni kaupunki ruskeiksi rapattuine kerrostaloineen ja rivitaloryppäineen, viluisen näköisiä omakotitaloja, kapeita kujia ja leveämpiä teitä, joiden painaumiin sade täytti valtavia vesilammikoita. Kaupungin takana levittäytyivät mustat, vetiset pellot, jotka odottivat ensilumen satavan alastomuutensa peitoksi.

Kaupunkia ympäröivän metsän siimeksessä jolkottivat yönmustat pedot kohti asutusta. Sade kasteli niiden vahvan turkin, pieniä oksia ja muuta roskaa tarttui niiden vatsakarvoihin. Vesi teki maasta niljaisen ja epämiellyttävän astua. Petojen jäntevä, voimakas olemus kertoi, että ne oli luotu kestämään ankaria olosuhteita ja taivaltamaan päiväkausia väsymättä. Niiden silmistä kuvastui punahehkuinen periksiantamattomuus. Petojen käynti muuttui varovaisemmaksi, kun ne huomasivat puuston harventuvan. Ne eivät mielellään lähteneet kauas metsän sydänmailta. Vastustamaton voima veti niitä kuitenkin pois puiden turvallisesta siimeksestä. Pedot olivat saaneet vainun eikä rankinkaan sade kyennyt hälventämään niiden saaliinhimoa.

Eräässä pienessä omakotitalossa kaupungin laidalla syttyi valo metsänpuoleiseen kulmahuoneeseen. Lotta kohottautui istumaan vuoteessaan ja kuulosteli valppaana sateen ropinaa kattoa vasten. Valo sai hänen pelkonsa hieman laimenemaan, muttei suinkaan poistanut sitä. Kylmät väreet juoksivat pitkin hänen ihoaan, kun hän palasi ajatuksissaan juurinäkemänsä painajaisen tapahtumiin. Unessa hän oli seisonut pimeässä huoneessa, selkä huoneen nurkkaa vasten. Muista huoneen nurkista häntä olivat tarkkailleet punaista valoa kiiluvat silmät. Värähtäen Lotta karisti unimaailman mielestään ja nousi vuoteestaan ikkunan ääreen. Lotasta tuntui, että uni merkitsi jotain tärkeää. Hän painoi sormensa viileään ikkunalasiin ja odotti.

Pedot saavuttivat metsän reunan. Ne pysähtyivät. Kapean peltokaistaleen jälkeen alkoi asutus. Petojen katseet kiinnittyivät punaiseen omakotitaloon, joka kyyhötti valkoisen aidan ympäröimällä pihalla. Talon kulmahuoneen ikkunasta kajasti kellervä valo. Pedot ottivat pari epäröivää askelta eteen päin. Niiden tassut upposivat pehmeästi maiskahtaen märkään multaan. Vielä hetkisen emmittyään pedot pyrähtivät keinahtelevaan laukkaan.

Lotta nökötti edelleen ikkunan ääressä katse suunnattuna pimeyteen. Pikku hiljaa painajaisen herättämä kauhu haipui olemattomiin. Lotta ei ollut enää lainkaan varma painajaisensa tärkeydestä. Mitään ei tapahtuisi. Lopulta hän kyllästyi odottamiseen ja tassutteli keittiöön. Jääkaappi raksautti ystävällisesti, kun hän onki sen sisuksista maitopurkin. Lotta otti itselleen lasin ja kaatoi sen täyteen kevytmaitoa. Maitolasi kädessään hän hiippaili takaisin makuuhuoneeseen. Kuin varkain hän vilkaisi jälleen ikkunasta ulos ja jähmettyi niille sijoilleen.

Pedot kurkottelivat kaulojaan nähdäkseen paremmin punaisen omakotitalon valaistusta ikkunasta sisään. Tyytyväisyydekseen ne havaitsivat, että huoneessa, aivan ikkunan tuntumassa, seisoi hoikka hahmo. Hoikka hahmo puristi täysinäistä maitolasia kädessään. Tarkoilla silmillään pedot erottivat, että lasiapuristavan käden rystyset olivat valkoiset. Ne iloitsivat, sillä valkoiset rystyset merkitsivät pelkoa.

Lotta tuijotti ikkunasta märkään pimeyteen, josta hänen tuijotukseensa vastasivat kolmet vaarallisesti hehkuvat pedonsilmät. Ne olivat silmät, jotka kuuluivat suurille, hieman koiraa muistuttaville otuksille, joiden raskas musta turkki oli kuran tahrima ja takkuinen. Petojen huulet kaartuivat keltaiseen irvistykseen. Lotta peruutti niin kauas ikkunasta, kuin pystyi, säilyttäen silti näköyhteyden petoihin. Hän yritti karistaa näyn mielestään, muuta pedot näyttivät yhä yhtä todellisilta. Nyt otukset ottivat vauhtia loikatakseen huoneeseen suoraan ikkunalasin läpi.

Petojen ruumiit lävistivät ikkunan, kuin ilman. Ne tunsivat lämpimän löyhäyksen turkeissaan ja valmistautuivat laskeutumaan huoneeseen. Sekunnin murto-osan ajan petojen mielen valtasi hämmennys. Ennen kuin ne liukenivat olemattomiin, ne ehtivät kuulla, kuinka maitolasi putosi räsähtäen hoikan hahmon otteesta lattialle. Lotasta tuntui, kuin sirpaleiden helinä kaikuisi huoneessa loputtomiin. Pedoista ei näkynyt jälkeäkään. Painajainen oli haihtunut tyhjiin. Hän pusersi silmänsä tiukasti kiinni ja avasi ne uudelleen. Ei jälkeäkään.

Huoahtaen Lotta astui lasinsirujen ja maitolammikon ylitse. Hän kömpi sänkyynsä ja veti peiton korviinsa. Sotkun hän ehtisi siivoamaan aamullakin. Lotta kurotti kätensä peiton alta ja sammutti yölampun. Jälleen hän puristi silmänsä umpeen. Tällä kertaa hän ei avannut niitä aivan pian. Hän nukahti.

4

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukijan arvio

      Hei,
      Pidin tuosta kertovasta kirjoitustyylistäsi (se on kylläkin makuasia). Olisin itse tehnyt unestasi totta...ja omakotitalon sijasta olisin valinnut erämökin. Mutta kukin taaplaa tyylillään:).
      Hyvää kerrontaa kuitenkin!

      • Hessu-kissa

        Voi olla, että erämökki olisi ollut jotenkin salaperäisempi tapahtumapaikka kuin tuikitavallinen omakotitalo. Kertomuksen Lotan ajattelin kuitenkin tavalliseksi ihmiseksi tavallisiin maisemiin, joten erämökki ei olisi ehkä oikein sopinut kuvaan, en tiedä. Tämän unen piti ihan alunperin olla totta, osana pidempää kertomusta. Valitettavasti minun kestävyyteni vain loppuu, kun pitäisi kirjoittaa jotain pidempää. Homma ikään kuin hajoaa käsiin. Päätin siis kaivaa vanhan kertomuksen ainekset esiin ja uudistaa niistä lyhykäisen tarinan. Sitäpaitsi: olivathan "pedot" tässäkin tarinassa tavallaan totta, jolkottelivat märässä metsässä, tunsivat saalinhimoa ja epävarmuutta. Sitä, miten pedoille kävi maitolasin rikkoontuessa, en edes minä itse tiedä! Harva ihminen tietää, mistä kaikki omat unikuvat tulevat ja minne menevät...
        Saatat silti olla oikeassa siinä, että juttu olisi kehittynyt mielenkiintoisempaan suuntaan erämökin ja tosiunen kera, etenkin jälkimmäisen. Ehkäpä kehittelen samoista aineksista vielä jotain muuta.=)Kiitos kommentistasi, Lukijan arvio!

      • Lukijan arvio
        Hessu-kissa kirjoitti:

        Sinulla on kyllä selkeästi hyvä ote kirjoittamiseen. Ellei pitkäjänteisyys romaaniin riitä, kuten tuossa ilmaiset, niin novellikokoelma voisi olla Sinun kannaltasi varteenotettava juttu. Sinulla on hyvä ote, monipuolinen sanavarasto ja taito ottaa lukija mukaan tarinaan (monilta hyviltäkin kirjoittajilta puuttuu tuo jälkimmäinen). Tuosta tarinastasi saisi hyvän novellikokoelman esim. "Pedot asuvat", ja siinä olisi erilaisia näkökulmia/tarinoita. Tai vieläkin parempi nimi: "Pedot kulkevat öisin". Se voisi olla unen/kauhun/toden rajamailla tapahtuvaa. Kannattaa harkita! Novellikokoelmaa siis. Niin ja jotenkin tuosta, vaikka kerronta oli erilaista, tuli mieleen Gogolin "Nenä". Oletko lukenut? Tarkoitan, että novellin ei tarvitse aina olla ns. totta. Eli tuosta maitolasi ja petohommasta saisi vaikka minkälaisen tarinan. Lue se "Nenä" niin tiedät mitä tarkoitan.

      • Hessu-kissa
        Lukijan arvio kirjoitti:

        mutta luen sen taatusti ensitilassa! Vai että novellikokoelma... Kutkuttava ajatus. "Pedot kulkevat öisin" kuulostaa hyvältä. Taidanpa ottaa onkeeni ja kirjoittaa ko. aiheen pohjalta nipun novelleja ainakin omaksi ilokseni ja ehkä jonain kauniina päivänä, hmm, pitää miettiä. Ja ennen kaikkea pitää hioa ja kehittää taitoaan. "Unta"kin kaipaisi parantelua. Se on ehkä vielä vähän katkonainen, tai jotain.

        Et arvaakaan, miten paljon piristit päivääni! Todellakin. Vaikka kieltäydyn ehdottomasti siitä kunniasta, että vertaat minua (tai kertomustani) Gogoliin.=) Nyt olen kuin kissa saatuaan aimo kupillisen kermaa. Se kehrää ylpeänä ja häpeämättömän tyytyväisenä itseensä. (Voi olla, että kissavihaajat potkaisevat moisesta).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6033
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4782
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3035
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2833
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2095
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1506
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      970
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe