Lapolassa os 1

- "Kun Jumala loi maan, taivaan ja avaruuden. Hän loi myös ihmiset ja EA:n. EA taas loi the Sims2, jossa taas luotiin paikka, jonka nimeksi tuli Lapola. Lapolassa oli monen moisia rakennuksia. Oli hotelleja, kauppoja, kauppakeskuksia, ravintoloita, museoita ja erilalisia puistoja ja asustus rakennuksia. Kaupunkia keiteltiin ja kehiteltiin. Tällä hetkellä kaupunki on suosittu ja siellä asuu noin 50 simiä. Simit ovat hankkineet töitä, ja edistyvät sosiaalisella ja työ uralla mainiosti. Tietenkin, onhan niitä alamäkiäkin ollut, mutta se oli vain sim elämää Lapolassa. Lapolan simit olivat rikkaita, todella rikkaita. Itse asiassa koko kaupunki suunniteltiin hieman varakkaimmille. Kerran, kerran Lapolaan muutti perhe. Perhe ei ollut mikään normaali, eikä se normaaliksi tullut vaikka he muuttivatkin Lapolaan. Perheeseen kuului: Liza, Peter, Amanda ja perheen nuorin mutta erillaisin Sky. Sky oli poika, eikä nimi ollut normaalikaan, poikaan verrattuna. Näin Skyästä tuli erillainen, vihreä ja mustasilmäinen. Jotenkin vain ufon näköinen?! : Peter, perheen isä ei saanut lauantaina 10.11.2005 vuonna unta, yleensä Peter ei nukkunut lauantaisin vaikka puolisonsa Liza olisi kuinka venytellyt hänet sänkyyn. Peter menikin sitten katselemaan tähtiä aikansa kuluksi. Sitten: Joku kirkas lähestyi sitä. Ensin Peter luuli sitä Metaliseksi hammastahta tuubiksi, pikä laijahteli avaruudesta kun joku Marssilainen oli ilta puulla, mutta ei. Ei se ollut hammastahna tuubi vaan ufo. Peter alkoi heilutella käsiään kunnes se ufo alus veti häntä sisäänsä. Hän rimpuili ja tarttui teleskooppiin mutta, mutta hän joutui sisään alukseen. Liza oli kuullut meteliä ja oli herrät. Se oli juossut ulos, ja pysähtänyt katselemaan kun alus kiiruhti pois.
- Luulen, etten näe enään koskaa sinua! Huudahti Liza itkuissaan ja alkoi itkeä hiljaa.
- Yhyyhyyyyhh... Hän jatkoi. Liza marssi sisälle, ja otti melko uudestä jääkaapista murotarvikkeet ja alkoi laitella siinä muroja sopivasti. Amanda, perheen esikoinen, samalla myös vanhin lapsi rynisti sisään, ja istuitui pöydän ääreen. Liza tarjoili hänelle muroja ja amanda vain maistoi ja meni aamutuimaan. Yleensä hän katsastaa itseään pelistä ennen kuin käy istumaan pötölle, mutta lauantaisin rytmi oli eri. Ensin suihku, sitten peili ja lopuksi vasta pönttö istunto. Kello läheni aamu kuutta, kunnes: Sama alus, joka oli viimeyönä napannut kurjasti Peterin, heitti ovesta ulos Peterin joka lennähti mahalleen piha asfaltille.
- Voi sinua. Huudahti Liza keittiöstä juosten ulos. Hän taputti Amanda kintereillään, kunnes:
- Minut keino hedelmöitettiin! Ainakin niin minä ymmärsin. Vaikersi Peter.
- He varmaan juksasivat. Nauroi Amanda.


Niimpä siinä kävikin niin. Eivöt pahat avaruus olennot juksannetkaan,Peter sitten kolmen simpäivän kuluttua synnytti, kuin synnyttikin vihreän, mustahiuksisen ja mustasilmäisen olennon. Olennon nimeksi annettiin Sky, koska Peter lensi avaruudessa, ja heittäytyi myöhemmin maahan. Eikö se kuvaakkin Skyä?


Niimpä niin. Perheestä ei tullut Normaali. Arvatkaapa miksi? Vastaus on se: Sky syntyi, Petein työt loppuivat samaan jamaan, kun Sky syntyi ja siitä tuli julki. Lizalla ei ollut töitä, kun se sopi kuulemma kotiäidiksi.

Palataampa nyt siihen kuin perhe muutti Lapolaan. Hehön eivät olleet siis normaaleja, eikä kovin rikkaitakaan. Mutta he rakastivat, toinen toista ja toista toinen. Heidän talo oli tasan neliön muotoinen. Amandalla ja Skyilla oli yhteinen pikku huone. Väri oli vihreä, koska Amandan lempiväri oli vihreä, ja se kuulemma kuvasi Skyä. Sky ei välittänyt vaikka häntä pidettiinkin erillaisena taaperona. Hänhän oli erillainen, erillaisuus on rikkautta - mutta ei Lizan mielestä. Liza oli kaikesta erimieltä, mutta siltikin mukava aika vahan aikainen nainen...... " Liza kertoili Skylle iltasatua.
- Zzzzzzz...zzzz..Zzz.... Syvyä kuorsauksia kuului Skyn mahasta kun hän nukahti.
- Hyvää yötä rakas. Liza peitteli Skyn ja vei kirjan hyllyyn. Hän tarkisti, tai siis meni tarkistamaan nukkuiko Amanda.
- Amanda, nyt nukkumaan! Liza huudahti.
- Okei, okei! Amanda vastasi ja hyppäsi nallen vierestä pehkuihin. Liza hymyile ja sammuttui valon mennessään puoli kymmen aikoihin keittiöön. Hän otti kupin kahvia ja istuitui Peterin viereen joka katsoi aamun sanomia.
- Kerroin Sky syntymästä iltasadun. Liza ilmoitti.
- Kenelle? Peter kysyi kääntessään sivua....


Alku oli aika pitkä, ja tarinasta tulee olemaan pitkä! Jatkan sitä sunnuntaina. Muistakaapa: Tarinassa ilmaantuu ladattuja esineitä!
5237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Todella amatöörimäinen!!!

Esim. Liza huomaa, että Peteriä kaapataan..! Hän itkee ja.. JA MENEE TEKEMÄÄN MUROJA!!???

Äänestä
  • lainaus no wayn tekstistä:

    Esim. Liza huomaa, että Peteriä kaapataan..! Hän itkee ja.. JA MENEE TEKEMÄÄN MUROJA!!???

    tuo on kyllä totta. jos kaapataan vaikka veli, niin ei sisko mene itkemään ja tekemään muroja... Joten tuo kohta oli aika huono...

    Äänestä

  • jontuska kirjoitti:

    lainaus no wayn tekstistä:

    Esim. Liza huomaa, että Peteriä kaapataan..! Hän itkee ja.. JA MENEE TEKEMÄÄN MUROJA!!???

    tuo on kyllä totta. jos kaapataan vaikka veli, niin ei sisko mene itkemään ja tekemään muroja... Joten tuo kohta oli aika huono...

    Mun mielestä tuolla ei lue sitä , siellä vain lukee. Oikeastaan tuo oli täydellinen kertomun, ehkäpä pitkävetinen, mutta jos parannat, niin jatka ihmeessä!

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Mun mielestä tuolla ei lue sitä , siellä vain lukee. Oikeastaan tuo oli täydellinen kertomun, ehkäpä pitkävetinen, mutta jos parannat, niin jatka ihmeessä!

    hyvä hän se on!!!

    Äänestä

  • No way kirjoitti:

    hyvä hän se on!!!

    Joku taas niin kekseliäs idiootti kirjoitti mun nimimerkillä..
    EI OO hyvä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


simbucca kirjoitti:

- "Kun Jumala loi maan, taivaan ja avaruuden. Hän loi myös ihmiset ja EA:n. EA taas loi the Sims2, jossa taas luotiin paikka, jonka nimeksi tuli Lapola. Lapolassa oli monen moisia rakennuksia. Oli hotelleja, kauppoja, kauppakeskuksia, ravintoloita, museoita ja erilalisia puistoja ja asustus rakennuksia. Kaupunkia keiteltiin ja kehiteltiin. Tällä hetkellä kaupunki on suosittu ja siellä asuu noin 50 simiä. Simit ovat hankkineet töitä, ja edistyvät sosiaalisella ja työ uralla mainiosti. Tietenkin, onhan niitä alamäkiäkin ollut, mutta se oli vain sim elämää Lapolassa. Lapolan simit olivat rikkaita, todella rikkaita. Itse asiassa koko kaupunki suunniteltiin hieman varakkaimmille. Kerran, kerran Lapolaan muutti perhe. Perhe ei ollut mikään normaali, eikä se normaaliksi tullut vaikka he muuttivatkin Lapolaan. Perheeseen kuului: Liza, Peter, Amanda ja perheen nuorin mutta erillaisin Sky. Sky oli poika, eikä nimi ollut normaalikaan, poikaan verrattuna. Näin Skyästä tuli erillainen, vihreä ja mustasilmäinen. Jotenkin vain ufon näköinen?! : Peter, perheen isä ei saanut lauantaina 10.11.2005 vuonna unta, yleensä Peter ei nukkunut lauantaisin vaikka puolisonsa Liza olisi kuinka venytellyt hänet sänkyyn. Peter menikin sitten katselemaan tähtiä aikansa kuluksi. Sitten: Joku kirkas lähestyi sitä. Ensin Peter luuli sitä Metaliseksi hammastahta tuubiksi, pikä laijahteli avaruudesta kun joku Marssilainen oli ilta puulla, mutta ei. Ei se ollut hammastahna tuubi vaan ufo. Peter alkoi heilutella käsiään kunnes se ufo alus veti häntä sisäänsä. Hän rimpuili ja tarttui teleskooppiin mutta, mutta hän joutui sisään alukseen. Liza oli kuullut meteliä ja oli herrät. Se oli juossut ulos, ja pysähtänyt katselemaan kun alus kiiruhti pois.
- Luulen, etten näe enään koskaa sinua! Huudahti Liza itkuissaan ja alkoi itkeä hiljaa.
- Yhyyhyyyyhh... Hän jatkoi. Liza marssi sisälle, ja otti melko uudestä jääkaapista murotarvikkeet ja alkoi laitella siinä muroja sopivasti. Amanda, perheen esikoinen, samalla myös vanhin lapsi rynisti sisään, ja istuitui pöydän ääreen. Liza tarjoili hänelle muroja ja amanda vain maistoi ja meni aamutuimaan. Yleensä hän katsastaa itseään pelistä ennen kuin käy istumaan pötölle, mutta lauantaisin rytmi oli eri. Ensin suihku, sitten peili ja lopuksi vasta pönttö istunto. Kello läheni aamu kuutta, kunnes: Sama alus, joka oli viimeyönä napannut kurjasti Peterin, heitti ovesta ulos Peterin joka lennähti mahalleen piha asfaltille.
- Voi sinua. Huudahti Liza keittiöstä juosten ulos. Hän taputti Amanda kintereillään, kunnes:
- Minut keino hedelmöitettiin! Ainakin niin minä ymmärsin. Vaikersi Peter.
- He varmaan juksasivat. Nauroi Amanda.


Niimpä siinä kävikin niin. Eivöt pahat avaruus olennot juksannetkaan,Peter sitten kolmen simpäivän kuluttua synnytti, kuin synnyttikin vihreän, mustahiuksisen ja mustasilmäisen olennon. Olennon nimeksi annettiin Sky, koska Peter lensi avaruudessa, ja heittäytyi myöhemmin maahan. Eikö se kuvaakkin Skyä?


Niimpä niin. Perheestä ei tullut Normaali. Arvatkaapa miksi? Vastaus on se: Sky syntyi, Petein työt loppuivat samaan jamaan, kun Sky syntyi ja siitä tuli julki. Lizalla ei ollut töitä, kun se sopi kuulemma kotiäidiksi.

Palataampa nyt siihen kuin perhe muutti Lapolaan. Hehön eivät olleet siis normaaleja, eikä kovin rikkaitakaan. Mutta he rakastivat, toinen toista ja toista toinen. Heidän talo oli tasan neliön muotoinen. Amandalla ja Skyilla oli yhteinen pikku huone. Väri oli vihreä, koska Amandan lempiväri oli vihreä, ja se kuulemma kuvasi Skyä. Sky ei välittänyt vaikka häntä pidettiinkin erillaisena taaperona. Hänhän oli erillainen, erillaisuus on rikkautta - mutta ei Lizan mielestä. Liza oli kaikesta erimieltä, mutta siltikin mukava aika vahan aikainen nainen...... " Liza kertoili Skylle iltasatua.
- Zzzzzzz...zzzz..Zzz.... Syvyä kuorsauksia kuului Skyn mahasta kun hän nukahti.
- Hyvää yötä rakas. Liza peitteli Skyn ja vei kirjan hyllyyn. Hän tarkisti, tai siis meni tarkistamaan nukkuiko Amanda.
- Amanda, nyt nukkumaan! Liza huudahti.
- Okei, okei! Amanda vastasi ja hyppäsi nallen vierestä pehkuihin. Liza hymyile ja sammuttui valon mennessään puoli kymmen aikoihin keittiöön. Hän otti kupin kahvia ja istuitui Peterin viereen joka katsoi aamun sanomia.
- Kerroin Sky syntymästä iltasadun. Liza ilmoitti.
- Kenelle? Peter kysyi kääntessään sivua....


Alku oli aika pitkä, ja tarinasta tulee olemaan pitkä! Jatkan sitä sunnuntaina. Muistakaapa: Tarinassa ilmaantuu ladattuja esineitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu