Olen 14v. tyttö (-88)..
niin...kuten otsikko kertoo, löysin rakkauden lähepää kuin luulinkaan:
(nimet vaihdettu!)
Heikki oli meillä viettämässä kesälomapäivää. olimme käyneet yhdessä uimassa ja jutelleet minun huoneessani kaikesta maan ja taivaan väliltä. olin tuntenut heikin koko ikäni, ihan syntymästäni saakka. meillä on vain kolme päivää ikäeroa, minä olen heikkiä sen verran vanhempi. äitimme olivat jo silloin hyviä kavereita ja heikin äiti minun äitini työkaveri. makasimme syntymämme jälkeen vierekkäisissä sängyissä sairaalassa ja sen jälkeen olemme tehneet kaikea yhdessä. yläasteelle mentyämme emme ole nähneet toisiamme niin paljoa kuin ennen, koska olemme eri yläasteilla. minä käyn yläasteen sisäoppilaitoksessa, heikki tavallisessa. asun viikot kotoa poissa, mutta viikonloppuisin tapaan heikkiä ja juttua riittää aina. onhan minulla paljon muitakin kavereita, mutta heikille voi aina kertoa kaikesta. hän ymmärtää minua.
siis, tuona kesäpäivänä heikki oli aamulla laittanut tekstiviestin, että "voinko mä tulla teille tänään? mentäis uimaan ja ajettais sillä sun uudell mopolla..??" vastasin et tuu vaan heti ku pääset. me asumme n.8 kilometrin päässä toisistamme, mutta ei se ole yhteyden pitoa haitannut. heikki tuli vähän ajan päästä ja me mentiin heti uimaan. vesi oli ihanan lämmintä ja aurinko paistoi. meillä me ajettiin mopolla ja mentiin mun huoneeseen juttelemaan. illalla kun heikki nousi pyöränsä selkään ja toivotti hyvät yöt ja hymyili, minun sydämeni heitti kuperkeikkaa. tuntui kuin koko maailma olisi pyörinyt hurjaa vauhtia ympäri ja ympäri. mokelsin että hyvää yötä ja soitellaan huomenna.
heikki kääntyi pihatieltämme pois ja lähti polkemaan kotiinsa. jos heikki olisi kääntynyt katsomaan taakseen, hän olisi huomannt minun katselevan hänen peräänsä keskellä autotietä. jo monen viikon ajan olin ihmetelly, että mikä oli se ihana hellä lämpö, joka tulvahti sisääni aina kun näin heikin. nyt ajatukseni olivat selviä kuin vesi. minä rakastin tuota poikaa. olin rakastanut jo kauan, mutta en ollut pästänyt tunnetta valloilleen, vaan olin lukinnut sen sydämeni pimeimpää sopukkaan. menin huoneeseeni ja aloin itkeä. tiesin, etten voisi ikinä kertoa heikille tunteitani. en voinut tietää miten hän siihen reagoisi. koko ystävyytemme saattaisi mennä pilalle. mitä minä teen?? siitä on nyt jo monta viikkoa, ja en ole uskaltanut soittaa heikille ennen kuin eilen. olin näiden viikkojen aikana lukinnut rakkauteni heikkiä kohtaan takaisin sinne pimeään sopukkaan ja heittänyt avaimen pois. ehkä minä joskus uskallan kertoa heikille, mitä tunnen häntä kohtaan. sydäämeni sattui kovaa kun kirjoitin tätä. sydämeeni tulee aina sattumaan tällä tavoin kun nään heikkiä,kuulen hänen äänensä,kuulen jonkun puhuvan hänestä tai kun itse edes ajattelen häntä. sydämeni on pakahtua surusta...iltaisin mietin aina viimeisenä heikkiä ja aamulla kun herään, muistan nähneeni hänestä taas unta. siinä unessa hän vannoo rakastavansa minua...mutta se on vain unta.....
tiedän, että heikki rakastaa minua, mutta se ei ole sellaista rakkautta mitä minä tunen häntä kohtaan, vaan se on ystävän rakkautta...
kukaan ei voi käsittää kuinka minuun sattuu....
niin...kuten otsikko kertoo, löysin rakkauden lähepää kuin luulinkaan:
(nimet vaihdettu!)
Heikki oli meillä viettämässä kesälomapäivää. olimme käyneet yhdessä uimassa ja jutelleet minun huoneessani kaikesta maan ja taivaan väliltä. olin tuntenut heikin koko ikäni, ihan syntymästäni saakka. meillä on vain kolme päivää ikäeroa, minä olen heikkiä sen verran vanhempi. äitimme olivat jo silloin hyviä kavereita ja heikin äiti minun äitini työkaveri. makasimme syntymämme jälkeen vierekkäisissä sängyissä sairaalassa ja sen jälkeen olemme tehneet kaikea yhdessä. yläasteelle mentyämme emme ole nähneet toisiamme niin paljoa kuin ennen, koska olemme eri yläasteilla. minä käyn yläasteen sisäoppilaitoksessa, heikki tavallisessa. asun viikot kotoa poissa, mutta viikonloppuisin tapaan heikkiä ja juttua riittää aina. onhan minulla paljon muitakin kavereita, mutta heikille voi aina kertoa kaikesta. hän ymmärtää minua.
siis, tuona kesäpäivänä heikki oli aamulla laittanut tekstiviestin, että "voinko mä tulla teille tänään? mentäis uimaan ja ajettais sillä sun uudell mopolla..??" vastasin et tuu vaan heti ku pääset. me asumme n.8 kilometrin päässä toisistamme, mutta ei se ole yhteyden pitoa haitannut. heikki tuli vähän ajan päästä ja me mentiin heti uimaan. vesi oli ihanan lämmintä ja aurinko paistoi. meillä me ajettiin mopolla ja mentiin mun huoneeseen juttelemaan. illalla kun heikki nousi pyöränsä selkään ja toivotti hyvät yöt ja hymyili, minun sydämeni heitti kuperkeikkaa. tuntui kuin koko maailma olisi pyörinyt hurjaa vauhtia ympäri ja ympäri. mokelsin että hyvää yötä ja soitellaan huomenna.
heikki kääntyi pihatieltämme pois ja lähti polkemaan kotiinsa. jos heikki olisi kääntynyt katsomaan taakseen, hän olisi huomannt minun katselevan hänen peräänsä keskellä autotietä. jo monen viikon ajan olin ihmetelly, että mikä oli se ihana hellä lämpö, joka tulvahti sisääni aina kun näin heikin. nyt ajatukseni olivat selviä kuin vesi. minä rakastin tuota poikaa. olin rakastanut jo kauan, mutta en ollut pästänyt tunnetta valloilleen, vaan olin lukinnut sen sydämeni pimeimpää sopukkaan. menin huoneeseeni ja aloin itkeä. tiesin, etten voisi ikinä kertoa heikille tunteitani. en voinut tietää miten hän siihen reagoisi. koko ystävyytemme saattaisi mennä pilalle. mitä minä teen?? siitä on nyt jo monta viikkoa, ja en ole uskaltanut soittaa heikille ennen kuin eilen. olin näiden viikkojen aikana lukinnut rakkauteni heikkiä kohtaan takaisin sinne pimeään sopukkaan ja heittänyt avaimen pois. ehkä minä joskus uskallan kertoa heikille, mitä tunnen häntä kohtaan. sydäämeni sattui kovaa kun kirjoitin tätä. sydämeeni tulee aina sattumaan tällä tavoin kun nään heikkiä,kuulen hänen äänensä,kuulen jonkun puhuvan hänestä tai kun itse edes ajattelen häntä. sydämeni on pakahtua surusta...iltaisin mietin aina viimeisenä heikkiä ja aamulla kun herään, muistan nähneeni hänestä taas unta. siinä unessa hän vannoo rakastavansa minua...mutta se on vain unta.....
tiedän, että heikki rakastaa minua, mutta se ei ole sellaista rakkautta mitä minä tunen häntä kohtaan, vaan se on ystävän rakkautta...
kukaan ei voi käsittää kuinka minuun sattuu....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jaa no ensiksi täytyy huomauttaa että kiitos käytetään sitä enteriä ei oo turhaan keksitty vaikea lukea nimittäin.
Ja itse sitä mieltä että jos olette tosi ystäviä tottakai voit kertoa hänelle mitä tunnet ja pitäisikin koska mitä hyötyä siitä on jos et voi puhua enää kaikesta hänelle vain siksi että rakastat ja pelkäät menettäväsi? Ja jos et kerro hänelle niin mistä tiiät että hän ei ajattele samalla tavalla aina on mahdollisuus ellei hän tietenkin seurustele.
Noh minua ei tarvitse kenenkään kuunnella enkä pakotakkaan mutta sitä mieltä olen että kerrot asian ihan rauhassa ja jos jätkäs friikkaa nii sitte friikkaa ainaki saat painon pois sydämeltä ja kyllä se vähän ajan päästä rauhottu ja alkaa ajattelemaan.
Niin ja siitä vielä että jos kerrot ja se pistää ystävyys välit poikki niin ei ollu todellinen ystävä koska tullainen pitäisi imarrella toista kyllä minua ainaki imartelis jos noin kävis mutta tutkiskele ja pohdiskele. Ja tee joku ratkasu mutta ei kannata pakata sisään tuota se tulee joskus ulos, aivan varmasti.
Sun pitää kattella sitä vähän eri tavalla kuin ennen...hymyile vaikka silleen 'ilkikurisesti'...ym. ja silleen hiljalleen osoita se että rakastat häntä....
toivottavasti auttoi vähäsen.....:)