12v tytön

Yhtenä iltana huomasin tyttäreni yllä kalliinnäköisen uuden paidan. Kysyin mistä paita oli peräisin ja hän sanoi, että oli lainannut sen kaveriltaan. Selvä, ajattelin, sehän on vain hyvä kun vaihtelevat vaatteita niin, ettei tarvitse koko ajan olla mankumassa uusia.
Seuraavana iltana oli päällä taas uusi hieno paita josta taas ihan mielenkiinnosta kyselin. Oli kuulema löytynyt omasta vaatekaapista jostain nurkasta, oli vaan unohtunut käyttää. Sekunnin murto-osan mietin olisko mahdollisesti poikakaveri varastanut sen hänelle ja heitin leikilläni: Ei ai vaan ole varastettu?
Ei tietenkään ollut varastettu.

Seuraavana päivänä olimme yhdessä kaupassa.
Tytär otettiin silmieni alta kiinni myymälävarkaudesta. Poliisit puhuttivat ja sanoivat tekevänsä ilmoituksen lastenhuoltoon.

Kotona käskimme tuomaan kaikki varastettu tavara esille. Tavaraa oli puoli muovikassillista.
Seuraavana päivänä kun siivosin tyttären huonetta, huomasin, että joka nurkka oli täynnä muovikasseja täynnä uusia meikkejä, kemikaaleja, stringejä, paitoja..jne.

Tämän jutun yhteydessä ja sitä kotona setviessämme tuli ilmi kaikenlaista muutakin (öisiä karkuretkiä ulos kavereiden kanssa, alkoholin maistelua ym).

Tytärtä on tietenkin rankaistu aresteilla ja kaverikielloilla. Irc:iin ja Meseen ei enää mitään asiaa (muutenkin tuntuu, että ne vääristävät lasten ajatusmaailmaa niin paljon, että parasta mitä lapselleni voin tehdä on kieltää sellaiset kokonaan.)

Ja tietenkin nyt herää kysymys mikä on mennyt vikaan. Mikä oli kun en huomannut aikaisemmin mitään. Tai toisaalta voinhan ajatella niinkin, että hyvä kun huomasin edes nyt; ennenkuin olisin noutanut sammuneen raskaanaolevan ja raiskatun lapseni jostain lumihangesta puolikuoliaaksi jäätyneenä.

Yllätyin siitä miten yllättäen tälläinen asia tulee, vaikka uskoin sinisilmäisesti, että meillä oli ihan hyvä perhe; lapsia ei lyödä vaan heitä kunnioitetaan ja rakastetaan rajoja (!) unohtamatta. Äidillä ja isällä on keskenään hyvä suhde. Yritetään kannustaa lapsia omissa vahvuuksissaan eikä painostaa menestykseen.

Yritin siis tehdä parhaani. siksi en oikein tiedä mitä nyt oikein pitäisi tehdä toisin.

Tuskin kellään mitään yleispätevää reseptiä on mutta jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa niin olisi mukava kuulla miten siitä on selvitty. Onko toivoa, että asiat ei riistäydy kokonaan käsistä vaan jää "kokeiluksi".
Minun on vain vaikea pitää kokeiluna lähes 1000 euron saalisa varastettua tavaraa, yksittäinen näpistys olisi eri asia.

Eiän tämä nyt oikeasti ollut vielä mitään KUOLEMAN vakavaa, mutta eikö syöksykierteet helposti ala juuri tälläisistä.

Onko oikein kieltää tytärtä tapaamasta kavereit joiden kanssa hän harrasteli tätä varasteluaan, tai kieltää olemasta pojan kanssa jonka vuoksi karkaillaan kotoa ja aloitellaan ryypiskelyä???

Kertokaa mielipiteitänne!

äiti..... kirjoitti:

Yhtenä iltana huomasin tyttäreni yllä kalliinnäköisen uuden paidan. Kysyin mistä paita oli peräisin ja hän sanoi, että oli lainannut sen kaveriltaan. Selvä, ajattelin, sehän on vain hyvä kun vaihtelevat vaatteita niin, ettei tarvitse koko ajan olla mankumassa uusia.
Seuraavana iltana oli päällä taas uusi hieno paita josta taas ihan mielenkiinnosta kyselin. Oli kuulema löytynyt omasta vaatekaapista jostain nurkasta, oli vaan unohtunut käyttää. Sekunnin murto-osan mietin olisko mahdollisesti poikakaveri varastanut sen hänelle ja heitin leikilläni: Ei ai vaan ole varastettu?
Ei tietenkään ollut varastettu.

Seuraavana päivänä olimme yhdessä kaupassa.
Tytär otettiin silmieni alta kiinni myymälävarkaudesta. Poliisit puhuttivat ja sanoivat tekevänsä ilmoituksen lastenhuoltoon.

Kotona käskimme tuomaan kaikki varastettu tavara esille. Tavaraa oli puoli muovikassillista.
Seuraavana päivänä kun siivosin tyttären huonetta, huomasin, että joka nurkka oli täynnä muovikasseja täynnä uusia meikkejä, kemikaaleja, stringejä, paitoja..jne.

Tämän jutun yhteydessä ja sitä kotona setviessämme tuli ilmi kaikenlaista muutakin (öisiä karkuretkiä ulos kavereiden kanssa, alkoholin maistelua ym).

Tytärtä on tietenkin rankaistu aresteilla ja kaverikielloilla. Irc:iin ja Meseen ei enää mitään asiaa (muutenkin tuntuu, että ne vääristävät lasten ajatusmaailmaa niin paljon, että parasta mitä lapselleni voin tehdä on kieltää sellaiset kokonaan.)

Ja tietenkin nyt herää kysymys mikä on mennyt vikaan. Mikä oli kun en huomannut aikaisemmin mitään. Tai toisaalta voinhan ajatella niinkin, että hyvä kun huomasin edes nyt; ennenkuin olisin noutanut sammuneen raskaanaolevan ja raiskatun lapseni jostain lumihangesta puolikuoliaaksi jäätyneenä.

Yllätyin siitä miten yllättäen tälläinen asia tulee, vaikka uskoin sinisilmäisesti, että meillä oli ihan hyvä perhe; lapsia ei lyödä vaan heitä kunnioitetaan ja rakastetaan rajoja (!) unohtamatta. Äidillä ja isällä on keskenään hyvä suhde. Yritetään kannustaa lapsia omissa vahvuuksissaan eikä painostaa menestykseen.

Yritin siis tehdä parhaani. siksi en oikein tiedä mitä nyt oikein pitäisi tehdä toisin.

Tuskin kellään mitään yleispätevää reseptiä on mutta jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa niin olisi mukava kuulla miten siitä on selvitty. Onko toivoa, että asiat ei riistäydy kokonaan käsistä vaan jää "kokeiluksi".
Minun on vain vaikea pitää kokeiluna lähes 1000 euron saalisa varastettua tavaraa, yksittäinen näpistys olisi eri asia.

Eiän tämä nyt oikeasti ollut vielä mitään KUOLEMAN vakavaa, mutta eikö syöksykierteet helposti ala juuri tälläisistä.

Onko oikein kieltää tytärtä tapaamasta kavereit joiden kanssa hän harrasteli tätä varasteluaan, tai kieltää olemasta pojan kanssa jonka vuoksi karkaillaan kotoa ja aloitellaan ryypiskelyä???

Kertokaa mielipiteitänne!

Niin tosiaan vielä voisin tässä olla varoittavana esimerkkinä: Minäkin kuvittelin pitäväni silmäni auki tyttäreni suhteen. Vaan totuus oli lopulta toisenlainen. Jälkeenpäin on uskomatonta mitä kaikkea puppua olen saattanut tuosta vain sulattaa.

Ehkä ilmiö on sama kun silloin kun lapsi ei halua pois hakkaavien ja ryyppäävien vanhempiensa luota vaan uskoo heidän olevan maailman parhaat vanhemmat.
Kai minäkin jotenkin uskoin, että oman lapseni on järkevämpi ja harkitsevampi kuin monet muut.
Ei pitänyt paikkaansa vaan koko idea tyttöporukassa oli alkujaan hänen..

äiti..... kirjoitti:

Yhtenä iltana huomasin tyttäreni yllä kalliinnäköisen uuden paidan. Kysyin mistä paita oli peräisin ja hän sanoi, että oli lainannut sen kaveriltaan. Selvä, ajattelin, sehän on vain hyvä kun vaihtelevat vaatteita niin, ettei tarvitse koko ajan olla mankumassa uusia.
Seuraavana iltana oli päällä taas uusi hieno paita josta taas ihan mielenkiinnosta kyselin. Oli kuulema löytynyt omasta vaatekaapista jostain nurkasta, oli vaan unohtunut käyttää. Sekunnin murto-osan mietin olisko mahdollisesti poikakaveri varastanut sen hänelle ja heitin leikilläni: Ei ai vaan ole varastettu?
Ei tietenkään ollut varastettu.

Seuraavana päivänä olimme yhdessä kaupassa.
Tytär otettiin silmieni alta kiinni myymälävarkaudesta. Poliisit puhuttivat ja sanoivat tekevänsä ilmoituksen lastenhuoltoon.

Kotona käskimme tuomaan kaikki varastettu tavara esille. Tavaraa oli puoli muovikassillista.
Seuraavana päivänä kun siivosin tyttären huonetta, huomasin, että joka nurkka oli täynnä muovikasseja täynnä uusia meikkejä, kemikaaleja, stringejä, paitoja..jne.

Tämän jutun yhteydessä ja sitä kotona setviessämme tuli ilmi kaikenlaista muutakin (öisiä karkuretkiä ulos kavereiden kanssa, alkoholin maistelua ym).

Tytärtä on tietenkin rankaistu aresteilla ja kaverikielloilla. Irc:iin ja Meseen ei enää mitään asiaa (muutenkin tuntuu, että ne vääristävät lasten ajatusmaailmaa niin paljon, että parasta mitä lapselleni voin tehdä on kieltää sellaiset kokonaan.)

Ja tietenkin nyt herää kysymys mikä on mennyt vikaan. Mikä oli kun en huomannut aikaisemmin mitään. Tai toisaalta voinhan ajatella niinkin, että hyvä kun huomasin edes nyt; ennenkuin olisin noutanut sammuneen raskaanaolevan ja raiskatun lapseni jostain lumihangesta puolikuoliaaksi jäätyneenä.

Yllätyin siitä miten yllättäen tälläinen asia tulee, vaikka uskoin sinisilmäisesti, että meillä oli ihan hyvä perhe; lapsia ei lyödä vaan heitä kunnioitetaan ja rakastetaan rajoja (!) unohtamatta. Äidillä ja isällä on keskenään hyvä suhde. Yritetään kannustaa lapsia omissa vahvuuksissaan eikä painostaa menestykseen.

Yritin siis tehdä parhaani. siksi en oikein tiedä mitä nyt oikein pitäisi tehdä toisin.

Tuskin kellään mitään yleispätevää reseptiä on mutta jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa niin olisi mukava kuulla miten siitä on selvitty. Onko toivoa, että asiat ei riistäydy kokonaan käsistä vaan jää "kokeiluksi".
Minun on vain vaikea pitää kokeiluna lähes 1000 euron saalisa varastettua tavaraa, yksittäinen näpistys olisi eri asia.

Eiän tämä nyt oikeasti ollut vielä mitään KUOLEMAN vakavaa, mutta eikö syöksykierteet helposti ala juuri tälläisistä.

Onko oikein kieltää tytärtä tapaamasta kavereit joiden kanssa hän harrasteli tätä varasteluaan, tai kieltää olemasta pojan kanssa jonka vuoksi karkaillaan kotoa ja aloitellaan ryypiskelyä???

Kertokaa mielipiteitänne!

Se sinun juuri pitää tehdä vai haluatko, että lapsesi elämä menee pilalle. Vaikka kuinka itkisi ja kiukkuaisi, puhu, puhu ja sano, että et aio sitä sietää. Kerro omista tuneistasi, miltä sinusta tuntui, kun sait tietää. Kerro, että rakastat häntä ja haluat hänen parastaan. Sano, että hän joutuu tulevaisuudessa rikosrekisteriin ja hänet voidaan ottaa huostaan, jos ei paranna tapojaan.

Maija kirjoitti:

Se sinun juuri pitää tehdä vai haluatko, että lapsesi elämä menee pilalle. Vaikka kuinka itkisi ja kiukkuaisi, puhu, puhu ja sano, että et aio sitä sietää. Kerro omista tuneistasi, miltä sinusta tuntui, kun sait tietää. Kerro, että rakastat häntä ja haluat hänen parastaan. Sano, että hän joutuu tulevaisuudessa rikosrekisteriin ja hänet voidaan ottaa huostaan, jos ei paranna tapojaan.

tyttäresi huonetta, pese sen pyykkejä, liiku sen huoneessa?
etkö tunne kavereita?

Maija kirjoitti:

Se sinun juuri pitää tehdä vai haluatko, että lapsesi elämä menee pilalle. Vaikka kuinka itkisi ja kiukkuaisi, puhu, puhu ja sano, että et aio sitä sietää. Kerro omista tuneistasi, miltä sinusta tuntui, kun sait tietää. Kerro, että rakastat häntä ja haluat hänen parastaan. Sano, että hän joutuu tulevaisuudessa rikosrekisteriin ja hänet voidaan ottaa huostaan, jos ei paranna tapojaan.

Tämä kaikki on tehty. Ja puhumisesta ei ole ollut puutetta ennenkään. Nyt vaan näyttää siltä, että puhumisen aika on ohi ja pakko turvautua rankempiin keinoihin.

Haluaisin kuulla nimenomaan sellaisten kokemuksista jotka ovat kokeneet samaa. On tosi helppoa aina neuvoa ja tietää miten pitäisi menetellä ennenkuin itsen kohdalle tulee vastaavaa..kuten jos kerroinkin, niin minäkin kuvittelin olevani besservisser näissä asioissa ja päivittelin aina kuinka hölmöjä vanhemmat voivat olla. Nyt ei tulisi mieleenkään ainakaan jos tietäisin, että taustalla on oikeasti perhe joka välittää ja yrittää ainakin tehdä parhaansa.

Meillä tosiaan oli tapana, että tytär siivosi oman huoneensa, eli imuroi ja piti tavarat järjestyksessä. Tottakai käyn hänen huoneessaan, mutta eipä ekana ole tullut mieleeni, että tämänikäisten kaappeja tarvitsisi viikottain nuuskia. Nyt tiedän. Nuo varastetut tavarat olivat ilmestyneet komeron perälle alle yhden kuukauden aikana.

Hänen kaverinsa tunnemme kyllä ja he viettävät paljon aikaa meillä. Nyt olemme päättäneet ,että nämä ystävyydet saavat loppua.
Tosin nyt tytär on alkanut uhata itsarilla jne.

täytyy varmaan tilata aika perheneuvolasta, ei tässä oikein enää muu auta.

äiti.... kirjoitti:

Tämä kaikki on tehty. Ja puhumisesta ei ole ollut puutetta ennenkään. Nyt vaan näyttää siltä, että puhumisen aika on ohi ja pakko turvautua rankempiin keinoihin.

Haluaisin kuulla nimenomaan sellaisten kokemuksista jotka ovat kokeneet samaa. On tosi helppoa aina neuvoa ja tietää miten pitäisi menetellä ennenkuin itsen kohdalle tulee vastaavaa..kuten jos kerroinkin, niin minäkin kuvittelin olevani besservisser näissä asioissa ja päivittelin aina kuinka hölmöjä vanhemmat voivat olla. Nyt ei tulisi mieleenkään ainakaan jos tietäisin, että taustalla on oikeasti perhe joka välittää ja yrittää ainakin tehdä parhaansa.

Meillä tosiaan oli tapana, että tytär siivosi oman huoneensa, eli imuroi ja piti tavarat järjestyksessä. Tottakai käyn hänen huoneessaan, mutta eipä ekana ole tullut mieleeni, että tämänikäisten kaappeja tarvitsisi viikottain nuuskia. Nyt tiedän. Nuo varastetut tavarat olivat ilmestyneet komeron perälle alle yhden kuukauden aikana.

Hänen kaverinsa tunnemme kyllä ja he viettävät paljon aikaa meillä. Nyt olemme päättäneet ,että nämä ystävyydet saavat loppua.
Tosin nyt tytär on alkanut uhata itsarilla jne.

täytyy varmaan tilata aika perheneuvolasta, ei tässä oikein enää muu auta.

kun tyttö oli noin 12v, samantapainen tilanne. Koulussa olivat vessasta löytäneen parhaan kaverinsa kanssa kellon, jonka omistajan molemmat tiesivät. Sen sijaan, että olisivat antaneet kellon omistajalleen, toinen tyttö vei sen kotiinsa.

Asia tuli esiin vasta viikkojen päästä kesälomalla. Tyttöä vaivasi kovasti se asia ja hän kertoi siitä minulle jonain iltana. Seuraavana päivänä menimme yhdessä hänen kaverinsa luo hakemaan kellon ja kaverin. Sitten menimme kolmistaan kellon omistajan luo sitä palauttamaan ja molemmat tytöt pyysivät anteeksi. Tytön ystävää kehoitin puhumaan itse asiasta vanhemmilleen. En tiedä kertoiko. Kellon omistajan äidin kanssa puhuin asiasta. Asia puhuttiin ja sovittiin kerralla loppuun. Siitä on nyt 9 vuotta eikä asiasta ole sen jälkeen puhuttu. Tytöt ovat edelleen kavereita. Mitään vastaavaa ei ole tullut enää ilmi kummankaan kohdalla.

Muistan vielä tyttöni huojennuksen, kun hän sai kerrottua asiasta ja pääsi palauttamaan kellon ja pyytämään anteeksi.

Teidän tilanne on vähän erilainen. Kutsuisin kaikkien varkauksissa mukana olleiden kavereiden vanhemmat koolle. Ja tietty kaverit. Asia on selvitettävä perinjuurin. Kavereista erottaminen ei välttämättä ole kovin hyvä idea. Ne ovat kuitenkin tyttäresi tärkeitä ihmisiä kenties jo pitkältä ajalta. Vaatisin myös selvittämään asian liikkeissä, joista on varasteltu. Myös ne tapaukset, joista ei ole jäänyt kiinni.

Varastelu on todennäköisesti jokin kokeilu, joka kuuluu tähän vaiheeseen, mutta se menee ohi, kun siihen nyt heti alkuunsa puututaan. Hänen on kohdattava asia kohtaamalla ne, joilta on varastanut.

Ihan fiksu idea mennä puhumaan asiasta perheneuvolaan tai vastaavaan. Asia pitäisi saada hoidettua niin, ettei se nostaisi tytön uhmaa ja hän jatkaisi varastelua sen vuoksi.

Älkää tehkö asiasta isompaa kuin se onkaan. Tyttö on tehnyt väärin ja se pitää saada loppumaan. Mitään korjaamatonta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Muistakaa, että tyttö on paljon muutakin kuin tekemänsä väärä teko. Hän on sama ihana tyttö kuin tähänkin asti.

äiti..... kirjoitti:

Yhtenä iltana huomasin tyttäreni yllä kalliinnäköisen uuden paidan. Kysyin mistä paita oli peräisin ja hän sanoi, että oli lainannut sen kaveriltaan. Selvä, ajattelin, sehän on vain hyvä kun vaihtelevat vaatteita niin, ettei tarvitse koko ajan olla mankumassa uusia.
Seuraavana iltana oli päällä taas uusi hieno paita josta taas ihan mielenkiinnosta kyselin. Oli kuulema löytynyt omasta vaatekaapista jostain nurkasta, oli vaan unohtunut käyttää. Sekunnin murto-osan mietin olisko mahdollisesti poikakaveri varastanut sen hänelle ja heitin leikilläni: Ei ai vaan ole varastettu?
Ei tietenkään ollut varastettu.

Seuraavana päivänä olimme yhdessä kaupassa.
Tytär otettiin silmieni alta kiinni myymälävarkaudesta. Poliisit puhuttivat ja sanoivat tekevänsä ilmoituksen lastenhuoltoon.

Kotona käskimme tuomaan kaikki varastettu tavara esille. Tavaraa oli puoli muovikassillista.
Seuraavana päivänä kun siivosin tyttären huonetta, huomasin, että joka nurkka oli täynnä muovikasseja täynnä uusia meikkejä, kemikaaleja, stringejä, paitoja..jne.

Tämän jutun yhteydessä ja sitä kotona setviessämme tuli ilmi kaikenlaista muutakin (öisiä karkuretkiä ulos kavereiden kanssa, alkoholin maistelua ym).

Tytärtä on tietenkin rankaistu aresteilla ja kaverikielloilla. Irc:iin ja Meseen ei enää mitään asiaa (muutenkin tuntuu, että ne vääristävät lasten ajatusmaailmaa niin paljon, että parasta mitä lapselleni voin tehdä on kieltää sellaiset kokonaan.)

Ja tietenkin nyt herää kysymys mikä on mennyt vikaan. Mikä oli kun en huomannut aikaisemmin mitään. Tai toisaalta voinhan ajatella niinkin, että hyvä kun huomasin edes nyt; ennenkuin olisin noutanut sammuneen raskaanaolevan ja raiskatun lapseni jostain lumihangesta puolikuoliaaksi jäätyneenä.

Yllätyin siitä miten yllättäen tälläinen asia tulee, vaikka uskoin sinisilmäisesti, että meillä oli ihan hyvä perhe; lapsia ei lyödä vaan heitä kunnioitetaan ja rakastetaan rajoja (!) unohtamatta. Äidillä ja isällä on keskenään hyvä suhde. Yritetään kannustaa lapsia omissa vahvuuksissaan eikä painostaa menestykseen.

Yritin siis tehdä parhaani. siksi en oikein tiedä mitä nyt oikein pitäisi tehdä toisin.

Tuskin kellään mitään yleispätevää reseptiä on mutta jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa niin olisi mukava kuulla miten siitä on selvitty. Onko toivoa, että asiat ei riistäydy kokonaan käsistä vaan jää "kokeiluksi".
Minun on vain vaikea pitää kokeiluna lähes 1000 euron saalisa varastettua tavaraa, yksittäinen näpistys olisi eri asia.

Eiän tämä nyt oikeasti ollut vielä mitään KUOLEMAN vakavaa, mutta eikö syöksykierteet helposti ala juuri tälläisistä.

Onko oikein kieltää tytärtä tapaamasta kavereit joiden kanssa hän harrasteli tätä varasteluaan, tai kieltää olemasta pojan kanssa jonka vuoksi karkaillaan kotoa ja aloitellaan ryypiskelyä???

Kertokaa mielipiteitänne!

Minulla on ollut tosi helppoa tyttöjeni kanssa, olemme tosin asuneet aina ns. maaseudulla. Minä olen tosi sinisilmäinen, ei ole tullut ajateltua varastelua, ryyppäämistä tai muuta semmosta.Sinuna nyt selvittäisin tytön kaveripiirin ja selvittäisin tytölle ettei 12v todellakaan ole kypsä seurustelemaan kenenkään pojan kanssa.Puuttuisin "kovalla kädellä" tytön touhuihin.Täytyy sanoa että olen helpottunut asuinpaikastamme, tuntuu että kaupunki ja lähiöt houkuttavat lapset varastamaan ja kokeilemaan kaikenlaista kiellettyä.Toivotan sinulle jaksamista että saat tyttösi ymmärtämään että hän on vielä lapsi.

äiti.... kirjoitti:

Tämä kaikki on tehty. Ja puhumisesta ei ole ollut puutetta ennenkään. Nyt vaan näyttää siltä, että puhumisen aika on ohi ja pakko turvautua rankempiin keinoihin.

Haluaisin kuulla nimenomaan sellaisten kokemuksista jotka ovat kokeneet samaa. On tosi helppoa aina neuvoa ja tietää miten pitäisi menetellä ennenkuin itsen kohdalle tulee vastaavaa..kuten jos kerroinkin, niin minäkin kuvittelin olevani besservisser näissä asioissa ja päivittelin aina kuinka hölmöjä vanhemmat voivat olla. Nyt ei tulisi mieleenkään ainakaan jos tietäisin, että taustalla on oikeasti perhe joka välittää ja yrittää ainakin tehdä parhaansa.

Meillä tosiaan oli tapana, että tytär siivosi oman huoneensa, eli imuroi ja piti tavarat järjestyksessä. Tottakai käyn hänen huoneessaan, mutta eipä ekana ole tullut mieleeni, että tämänikäisten kaappeja tarvitsisi viikottain nuuskia. Nyt tiedän. Nuo varastetut tavarat olivat ilmestyneet komeron perälle alle yhden kuukauden aikana.

Hänen kaverinsa tunnemme kyllä ja he viettävät paljon aikaa meillä. Nyt olemme päättäneet ,että nämä ystävyydet saavat loppua.
Tosin nyt tytär on alkanut uhata itsarilla jne.

täytyy varmaan tilata aika perheneuvolasta, ei tässä oikein enää muu auta.

Läpi on käyty hirveä murkkuikä meilläkin.
Nyt silmät auki ja oikein teit kun laitoit kaverit "jäähylle".
Muistan kuinka multakin "vedettiin matto jalkojen alta" aikoinaan.Enkä edes ollut sinisilmäinen äiti.
Tilaa se aika perheneuvolasta tai mistä ikinä saat,sitä asiaa ei tartte tuumailla.Jos itsarilla uhkailee niin kaikki ei ole hyvin.
Sen ei tarvitse tarkoittaa että tyttö olisi tosissaan mutta hätähuuto se on.
Jossakin syvällä tajuaa itsekin että nyt menee liian lujaa.Ei vain tiedosta sitä.
Voin kuvitella ahdistuksesi,sen verran KARMEAA meilläkin oli.
Mutta selvitty on!!Toivon että sinäkin uskot siihen.Tietenkään ei tiedä mitä kaikkea vielä sattuu mutta tällä hetkellä asiat ovat kelvollisesti.
Voimia sinulle ja perheelle!

äiti.... kirjoitti:

Tämä kaikki on tehty. Ja puhumisesta ei ole ollut puutetta ennenkään. Nyt vaan näyttää siltä, että puhumisen aika on ohi ja pakko turvautua rankempiin keinoihin.

Haluaisin kuulla nimenomaan sellaisten kokemuksista jotka ovat kokeneet samaa. On tosi helppoa aina neuvoa ja tietää miten pitäisi menetellä ennenkuin itsen kohdalle tulee vastaavaa..kuten jos kerroinkin, niin minäkin kuvittelin olevani besservisser näissä asioissa ja päivittelin aina kuinka hölmöjä vanhemmat voivat olla. Nyt ei tulisi mieleenkään ainakaan jos tietäisin, että taustalla on oikeasti perhe joka välittää ja yrittää ainakin tehdä parhaansa.

Meillä tosiaan oli tapana, että tytär siivosi oman huoneensa, eli imuroi ja piti tavarat järjestyksessä. Tottakai käyn hänen huoneessaan, mutta eipä ekana ole tullut mieleeni, että tämänikäisten kaappeja tarvitsisi viikottain nuuskia. Nyt tiedän. Nuo varastetut tavarat olivat ilmestyneet komeron perälle alle yhden kuukauden aikana.

Hänen kaverinsa tunnemme kyllä ja he viettävät paljon aikaa meillä. Nyt olemme päättäneet ,että nämä ystävyydet saavat loppua.
Tosin nyt tytär on alkanut uhata itsarilla jne.

täytyy varmaan tilata aika perheneuvolasta, ei tässä oikein enää muu auta.

silloin, kun tytär alkoi tulla teini-ikään. Meillä tuo vaikea vaihe oli siinä 14v hujakoilla. Otettiin mittaa toisistamme aika rajuin sanakääntein.
Kerran löysin epämääräisen pienen peltilaatikon, jossa oli pari sätkää. Kyllä nousi elämä! Epäilin huumeita ja ties mitä ja hälytin kaikki kaverien vanhemmatkin tutkimaan omiensa tavarat. Ne sätkät olivat sitten "vain" tupakkaa, mutta tiesipä likka, että olen joka mutkassa vahtimassa. Samoin kerroin kyllä, että vahtiminen on rakkauden osoitus, kun haluan pitää hänestä huolta ja hänet itsensä kaidalla tiellä.
Rajasin myös kavereiden kanssa liikkumista. Helppoa se ei ole, kun ei lapsia voi "vankilassakaan" pitää vaan sitä itsenäistymistäkin pitäisi tukea. Minun mielestäni on tärkeintä, että vanhempi pitää linjansa ja osaa sanoa myös ei lapselle. Vaikka tuleekin välillä kömmähdyksiä niin lapsi tietää, missä mennään, kun kotiin tulee. Eli rakkautta ja kuria.

joskus... kirjoitti:

kun tyttö oli noin 12v, samantapainen tilanne. Koulussa olivat vessasta löytäneen parhaan kaverinsa kanssa kellon, jonka omistajan molemmat tiesivät. Sen sijaan, että olisivat antaneet kellon omistajalleen, toinen tyttö vei sen kotiinsa.

Asia tuli esiin vasta viikkojen päästä kesälomalla. Tyttöä vaivasi kovasti se asia ja hän kertoi siitä minulle jonain iltana. Seuraavana päivänä menimme yhdessä hänen kaverinsa luo hakemaan kellon ja kaverin. Sitten menimme kolmistaan kellon omistajan luo sitä palauttamaan ja molemmat tytöt pyysivät anteeksi. Tytön ystävää kehoitin puhumaan itse asiasta vanhemmilleen. En tiedä kertoiko. Kellon omistajan äidin kanssa puhuin asiasta. Asia puhuttiin ja sovittiin kerralla loppuun. Siitä on nyt 9 vuotta eikä asiasta ole sen jälkeen puhuttu. Tytöt ovat edelleen kavereita. Mitään vastaavaa ei ole tullut enää ilmi kummankaan kohdalla.

Muistan vielä tyttöni huojennuksen, kun hän sai kerrottua asiasta ja pääsi palauttamaan kellon ja pyytämään anteeksi.

Teidän tilanne on vähän erilainen. Kutsuisin kaikkien varkauksissa mukana olleiden kavereiden vanhemmat koolle. Ja tietty kaverit. Asia on selvitettävä perinjuurin. Kavereista erottaminen ei välttämättä ole kovin hyvä idea. Ne ovat kuitenkin tyttäresi tärkeitä ihmisiä kenties jo pitkältä ajalta. Vaatisin myös selvittämään asian liikkeissä, joista on varasteltu. Myös ne tapaukset, joista ei ole jäänyt kiinni.

Varastelu on todennäköisesti jokin kokeilu, joka kuuluu tähän vaiheeseen, mutta se menee ohi, kun siihen nyt heti alkuunsa puututaan. Hänen on kohdattava asia kohtaamalla ne, joilta on varastanut.

Ihan fiksu idea mennä puhumaan asiasta perheneuvolaan tai vastaavaan. Asia pitäisi saada hoidettua niin, ettei se nostaisi tytön uhmaa ja hän jatkaisi varastelua sen vuoksi.

Älkää tehkö asiasta isompaa kuin se onkaan. Tyttö on tehnyt väärin ja se pitää saada loppumaan. Mitään korjaamatonta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Muistakaa, että tyttö on paljon muutakin kuin tekemänsä väärä teko. Hän on sama ihana tyttö kuin tähänkin asti.

Kiitos kommentistasi!
Rohkaisi paljonkin ja tuo oli ehkä hyvä idea koota kaikkien kolmen tytön vanhemmat palaveriin (yhden kohdalla voi olla vaikeaa koska äiti ei tunnu välittävän alkuunkaan ja on menettänyt otteensa vielä pahemmin kuin me..)

Nyt kun jupakan paljastumisesta on kulunut muutama päivä ja nukuttu yöt (päivät puhuttu,puhuttu jne.) niin huomaan, että tytärkin on pitkästä aikaa vapautuneen ja onnellisemman oloinen. Ehkä hän oikeasti halusikin jäädä touhuistaan kiinni kun asia oli riistäytynyt häneltä/heiltä hallinnasta, eivätkä enää osanneet lopettaa.
Olemme myös ajatelleet asioita uudemman kerran ja tulleet siihen tulokseen, että ehdoton kaverikielto tosiaan on aika kohtuuton.
Näillä näkymin edessä on pitkä kotiaresti.
Ja yritämme saada aikaiseksi keskustelua muiden tyttöjen ja heidän vanhempiensa kanssa.

äiti4 kirjoitti:

Minulla on ollut tosi helppoa tyttöjeni kanssa, olemme tosin asuneet aina ns. maaseudulla. Minä olen tosi sinisilmäinen, ei ole tullut ajateltua varastelua, ryyppäämistä tai muuta semmosta.Sinuna nyt selvittäisin tytön kaveripiirin ja selvittäisin tytölle ettei 12v todellakaan ole kypsä seurustelemaan kenenkään pojan kanssa.Puuttuisin "kovalla kädellä" tytön touhuihin.Täytyy sanoa että olen helpottunut asuinpaikastamme, tuntuu että kaupunki ja lähiöt houkuttavat lapset varastamaan ja kokeilemaan kaikenlaista kiellettyä.Toivotan sinulle jaksamista että saat tyttösi ymmärtämään että hän on vielä lapsi.

Olet muuten oikeassa kaupungin suhteen!
Meillä varmaan nämä ongelmat tuli kerralla siksikin, että muutimme rauhalliselta paikalta kaupungin keskustaan ja samaan aikaan tytär meni ylä-asteelle.
Kaverit tosin pysyivät samana mutta kuviot muuttuivat rankasti.


Kiitos teille hyvistä kommenteista kaikille!

Olen toiveikas; kyllä tästä vielä selvitään, ei tämän tarvitse olla maailmanloppu vaan voi tehdä loppujenlopuksi ihan hyvää "herätä" teini-ikäisten todellisuuteen (perässä on nimittäin tulossa vielä pari muuta lasta joiden kanssa varmaan samoja juttuja edessä..)

=D

kolmen äiti. kirjoitti:

silloin, kun tytär alkoi tulla teini-ikään. Meillä tuo vaikea vaihe oli siinä 14v hujakoilla. Otettiin mittaa toisistamme aika rajuin sanakääntein.
Kerran löysin epämääräisen pienen peltilaatikon, jossa oli pari sätkää. Kyllä nousi elämä! Epäilin huumeita ja ties mitä ja hälytin kaikki kaverien vanhemmatkin tutkimaan omiensa tavarat. Ne sätkät olivat sitten "vain" tupakkaa, mutta tiesipä likka, että olen joka mutkassa vahtimassa. Samoin kerroin kyllä, että vahtiminen on rakkauden osoitus, kun haluan pitää hänestä huolta ja hänet itsensä kaidalla tiellä.
Rajasin myös kavereiden kanssa liikkumista. Helppoa se ei ole, kun ei lapsia voi "vankilassakaan" pitää vaan sitä itsenäistymistäkin pitäisi tukea. Minun mielestäni on tärkeintä, että vanhempi pitää linjansa ja osaa sanoa myös ei lapselle. Vaikka tuleekin välillä kömmähdyksiä niin lapsi tietää, missä mennään, kun kotiin tulee. Eli rakkautta ja kuria.

Tupatarkastukset meilläkin tästälähin!!

Miten muuten..onko teistä vanhemmilla oikeus lukaista lapsen päiväkirjaa jos epäilee, että kaikki ei nyt ole kunnossa?

Vai onko siinä raja????

äiti4 kirjoitti:

Minulla on ollut tosi helppoa tyttöjeni kanssa, olemme tosin asuneet aina ns. maaseudulla. Minä olen tosi sinisilmäinen, ei ole tullut ajateltua varastelua, ryyppäämistä tai muuta semmosta.Sinuna nyt selvittäisin tytön kaveripiirin ja selvittäisin tytölle ettei 12v todellakaan ole kypsä seurustelemaan kenenkään pojan kanssa.Puuttuisin "kovalla kädellä" tytön touhuihin.Täytyy sanoa että olen helpottunut asuinpaikastamme, tuntuu että kaupunki ja lähiöt houkuttavat lapset varastamaan ja kokeilemaan kaikenlaista kiellettyä.Toivotan sinulle jaksamista että saat tyttösi ymmärtämään että hän on vielä lapsi.

sinä olet juuri malliesimerkki äidistä:minulla on ollut helppoa....ei ole tullut mieleen.....
jos sinun lapsesi erehtyisi vetämään vaikka tupakan olisi sinulle se ylitsepääsemätön shokki......niin ei meillä.....ei minun lapseni,meilläkin kulmilla on tälläinen äiti ja tyttö on jengissä joka on pahinta koulukiusaajina..12vuotias,kävin siellä oventakana lauantai-iltana että olisi keskusteltu tyttö seisoi rinta rottingilla äitin vieressä ja ei hän ole mitään tehnyt.....äiti huusi kuin leijona että ei tämä ole mikään aika tulla selvittämään asioita(klo 21.00)ja ääni väristän huusi että teette pienistä asioista isoja,paisuttelette.tytön sanavarasto koulussa on aivan huorasta...muihin elimiin.rehtorin puhuttelussa on ollut useamman kerran,tupakkaa polttaajne.mutta äiti...äitillä on aina kiire.....

äiti-mummo kirjoitti:

sinä olet juuri malliesimerkki äidistä:minulla on ollut helppoa....ei ole tullut mieleen.....
jos sinun lapsesi erehtyisi vetämään vaikka tupakan olisi sinulle se ylitsepääsemätön shokki......niin ei meillä.....ei minun lapseni,meilläkin kulmilla on tälläinen äiti ja tyttö on jengissä joka on pahinta koulukiusaajina..12vuotias,kävin siellä oventakana lauantai-iltana että olisi keskusteltu tyttö seisoi rinta rottingilla äitin vieressä ja ei hän ole mitään tehnyt.....äiti huusi kuin leijona että ei tämä ole mikään aika tulla selvittämään asioita(klo 21.00)ja ääni väristän huusi että teette pienistä asioista isoja,paisuttelette.tytön sanavarasto koulussa on aivan huorasta...muihin elimiin.rehtorin puhuttelussa on ollut useamman kerran,tupakkaa polttaajne.mutta äiti...äitillä on aina kiire.....

Ymmärsinköhän mitään kirjoituksestasi...
Minulla ei kyllä ole mielestäni ollut kiire kun ihan kotona olen pienten kanssa.
Eikä mieleenkään tulisi alkaa räyhäämään jollekulle joka haluaisi tulla keskustelemaan lapseni käytöksestä vaikka keskellä yötä. Päin vastoin kuuntelisin tarkkaan mitä on sanottavana.

Epäselväksi jäi kirjoituksestasi, että onko paha asia, että järkyttyy esim. lapsensa tupakanpoltosta vai hyvä.

uuuuhh... uuvuttava kommentti kun ei oikein tiedä mitä tässä nyt yritetään sanoa.
Kellä on ollut helppoa ja mille nyt olen malliesimerkki.

huhhuh..en osaa tähän mitään puolustautua kun en tajunnut pointtia alkuunkaan.
Selventäisitkö vielä?

äiti-mummo kirjoitti:

sinä olet juuri malliesimerkki äidistä:minulla on ollut helppoa....ei ole tullut mieleen.....
jos sinun lapsesi erehtyisi vetämään vaikka tupakan olisi sinulle se ylitsepääsemätön shokki......niin ei meillä.....ei minun lapseni,meilläkin kulmilla on tälläinen äiti ja tyttö on jengissä joka on pahinta koulukiusaajina..12vuotias,kävin siellä oventakana lauantai-iltana että olisi keskusteltu tyttö seisoi rinta rottingilla äitin vieressä ja ei hän ole mitään tehnyt.....äiti huusi kuin leijona että ei tämä ole mikään aika tulla selvittämään asioita(klo 21.00)ja ääni väristän huusi että teette pienistä asioista isoja,paisuttelette.tytön sanavarasto koulussa on aivan huorasta...muihin elimiin.rehtorin puhuttelussa on ollut useamman kerran,tupakkaa polttaajne.mutta äiti...äitillä on aina kiire.....

ole tarkempi että vastailet oikeisiin viesteihin. Minun on sinun suruksesi ilmoitettava että minulla ei ole tosiaankaan ollut tyttöjeni kanssa minkäänlaisia ongelmia, eikä pahemmin poikienikaan.Minulla on 2 tyttöä ja 2 poikaa, vanhimmat jo aikuisia. Tupakanpoltto asiat on aikoinaan käsitelty vanhimman tyttären kanssa, hän on nykyään äiti eikä polta. Vanhin poika aloitti tupakoinnin 19v ja polttaa edelleen. Nuorin poika 17v polttaa, minä en osta tupakoita. Nuorin tyttö 11v on vielä lapsellinen, mutta varmasti meillä alkaa kohta olemaan ongelmia. Tietääkseni en ole ikinä puolustellut lapsiani puolueellisesti, päinvastoin ikäväkseni totean että "haukun" ensin ja sitten kysyn miten asiat todella ovat.Tytöistä ei ole koulusta ikinä tullut mitään ilmoituksia, pojista jonkinverran. Kaikki ilmoitukset on otettu vakavasti ja asiat selvitetty.En voi mitään jos olen tyttöjen kanssa päässyt helpolla ainakin tähän asti, tulevaisuudestahan ei tiedä. Voi olla että muutaman kuukauden päästä meillä pohditaan samoja murheita kun alkuperäisellä kirjottajalla. Jos meidän tytöt käyttäytyvät sopimattomasti yleisellä paikalla, niin tervetuloa meidän ovelle.Meillä ei lapset käyttäydy ylimielisesti muita kohtaan, keitetään vaikka kahvit.

äiti... kirjoitti:

Tupatarkastukset meilläkin tästälähin!!

Miten muuten..onko teistä vanhemmilla oikeus lukaista lapsen päiväkirjaa jos epäilee, että kaikki ei nyt ole kunnossa?

Vai onko siinä raja????

ja kirjeet avata kans

äiti... kirjoitti:

Tupatarkastukset meilläkin tästälähin!!

Miten muuten..onko teistä vanhemmilla oikeus lukaista lapsen päiväkirjaa jos epäilee, että kaikki ei nyt ole kunnossa?

Vai onko siinä raja????

minä ainakin olen lukenu vaikka txt ei ole aina ilahduttanut mutta siitä lukemisest a"ei saa jäädä" kiinni eli jos paljastuu joku ikävä juttu/tieto, niin se pitää selvittää jotenkin ovelasti.

äiti..... kirjoitti:

Yhtenä iltana huomasin tyttäreni yllä kalliinnäköisen uuden paidan. Kysyin mistä paita oli peräisin ja hän sanoi, että oli lainannut sen kaveriltaan. Selvä, ajattelin, sehän on vain hyvä kun vaihtelevat vaatteita niin, ettei tarvitse koko ajan olla mankumassa uusia.
Seuraavana iltana oli päällä taas uusi hieno paita josta taas ihan mielenkiinnosta kyselin. Oli kuulema löytynyt omasta vaatekaapista jostain nurkasta, oli vaan unohtunut käyttää. Sekunnin murto-osan mietin olisko mahdollisesti poikakaveri varastanut sen hänelle ja heitin leikilläni: Ei ai vaan ole varastettu?
Ei tietenkään ollut varastettu.

Seuraavana päivänä olimme yhdessä kaupassa.
Tytär otettiin silmieni alta kiinni myymälävarkaudesta. Poliisit puhuttivat ja sanoivat tekevänsä ilmoituksen lastenhuoltoon.

Kotona käskimme tuomaan kaikki varastettu tavara esille. Tavaraa oli puoli muovikassillista.
Seuraavana päivänä kun siivosin tyttären huonetta, huomasin, että joka nurkka oli täynnä muovikasseja täynnä uusia meikkejä, kemikaaleja, stringejä, paitoja..jne.

Tämän jutun yhteydessä ja sitä kotona setviessämme tuli ilmi kaikenlaista muutakin (öisiä karkuretkiä ulos kavereiden kanssa, alkoholin maistelua ym).

Tytärtä on tietenkin rankaistu aresteilla ja kaverikielloilla. Irc:iin ja Meseen ei enää mitään asiaa (muutenkin tuntuu, että ne vääristävät lasten ajatusmaailmaa niin paljon, että parasta mitä lapselleni voin tehdä on kieltää sellaiset kokonaan.)

Ja tietenkin nyt herää kysymys mikä on mennyt vikaan. Mikä oli kun en huomannut aikaisemmin mitään. Tai toisaalta voinhan ajatella niinkin, että hyvä kun huomasin edes nyt; ennenkuin olisin noutanut sammuneen raskaanaolevan ja raiskatun lapseni jostain lumihangesta puolikuoliaaksi jäätyneenä.

Yllätyin siitä miten yllättäen tälläinen asia tulee, vaikka uskoin sinisilmäisesti, että meillä oli ihan hyvä perhe; lapsia ei lyödä vaan heitä kunnioitetaan ja rakastetaan rajoja (!) unohtamatta. Äidillä ja isällä on keskenään hyvä suhde. Yritetään kannustaa lapsia omissa vahvuuksissaan eikä painostaa menestykseen.

Yritin siis tehdä parhaani. siksi en oikein tiedä mitä nyt oikein pitäisi tehdä toisin.

Tuskin kellään mitään yleispätevää reseptiä on mutta jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa niin olisi mukava kuulla miten siitä on selvitty. Onko toivoa, että asiat ei riistäydy kokonaan käsistä vaan jää "kokeiluksi".
Minun on vain vaikea pitää kokeiluna lähes 1000 euron saalisa varastettua tavaraa, yksittäinen näpistys olisi eri asia.

Eiän tämä nyt oikeasti ollut vielä mitään KUOLEMAN vakavaa, mutta eikö syöksykierteet helposti ala juuri tälläisistä.

Onko oikein kieltää tytärtä tapaamasta kavereit joiden kanssa hän harrasteli tätä varasteluaan, tai kieltää olemasta pojan kanssa jonka vuoksi karkaillaan kotoa ja aloitellaan ryypiskelyä???

Kertokaa mielipiteitänne!

Teillä tilanne on kuitenkin hyvä, koska kotoa löytyy välittävät vanhemmat. Kyllähän tuollainen käytös kielii hukassa olemisesta ja siinä on kaveripiirillä aina merkittävä rooli. Kannustaisin ottamaan yhteyttä esim. kouluterveydenhuoltoon.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi mesen ja ircailun kieltämisestä tai ainakin rajoittamisesta.
Ei 12-vuotias kykene suodattamaan sitä kaikkea, mitä mese- ja irc-tyypit retostavat. Eihän edes kaikki aikuisetkaan siihen pysty. Myös huumediilerit ja pedofiilit toimivat nykyään nimenomaan verkossa. Ihme juttu, etteivät ihmiset ota tätä vieläkään tosissaan, vaikka jo nyt alkaa seuraukset räjähtää käsiin.

Mutta vanha totuus siitä, että seura tekee kaltaisekseen on niin totta. Meillä kotona on selkät säännöt kavereiden kanssa oleilussa (poika, 13v). On hän laitanut kovasti vastaan ja hieman katkeroitunutkin,mutta tilanne helpotti, kun alettiin matkustella yhdessä vapaa-aikoina, itse isänä aloin liikkua entistä enemmän mukana pojan treeneissä ja päätettiin ottaa tiukkaan käyttöön perheen yhteiset ruokailuajat. Niistä ei saa lipsua kukaan. En edes minä.

Kun tajusin, mihin vapauden hullunmyllyyn mekin olimme uppoamassa, pidimme vaimon kanssa kriisikokouksen. Lapsen kaverit voivat tulla meille ja poika voi käydä läksyjen jälkeen omilla kavereillaan. Olemme myös olleet yhteydessä kavereiden vanhempiin. Yksi heistä on alkoholisti, eikä juurikaan ollut kiinnostunut ajatustenvaihdosta. Niinpä pojalla ei ole asiaa tuohon taloon, mutta sen perheen kiva poika on aina tervetulut meille. He tulevat hyvin toimeen poikani kanssa.
Kyllä meidän perheessä ainakin on haudattu ajat sitten vastuun ja vapauden antamisesta lapselle.
Esimerkkejä tuon kasvatustyylin hedelmistä on liikaa.
Tietokoneella ollaan tunti päivässä. Myöhemmin tarkistan pojan sivuhistorian. Kyllä meidän tehtävä on kontrolloida, rankaista, kannustaa...elää mukana.

rohkeasti kirjoitti:

Teillä tilanne on kuitenkin hyvä, koska kotoa löytyy välittävät vanhemmat. Kyllähän tuollainen käytös kielii hukassa olemisesta ja siinä on kaveripiirillä aina merkittävä rooli. Kannustaisin ottamaan yhteyttä esim. kouluterveydenhuoltoon.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi mesen ja ircailun kieltämisestä tai ainakin rajoittamisesta.
Ei 12-vuotias kykene suodattamaan sitä kaikkea, mitä mese- ja irc-tyypit retostavat. Eihän edes kaikki aikuisetkaan siihen pysty. Myös huumediilerit ja pedofiilit toimivat nykyään nimenomaan verkossa. Ihme juttu, etteivät ihmiset ota tätä vieläkään tosissaan, vaikka jo nyt alkaa seuraukset räjähtää käsiin.

Mutta vanha totuus siitä, että seura tekee kaltaisekseen on niin totta. Meillä kotona on selkät säännöt kavereiden kanssa oleilussa (poika, 13v). On hän laitanut kovasti vastaan ja hieman katkeroitunutkin,mutta tilanne helpotti, kun alettiin matkustella yhdessä vapaa-aikoina, itse isänä aloin liikkua entistä enemmän mukana pojan treeneissä ja päätettiin ottaa tiukkaan käyttöön perheen yhteiset ruokailuajat. Niistä ei saa lipsua kukaan. En edes minä.

Kun tajusin, mihin vapauden hullunmyllyyn mekin olimme uppoamassa, pidimme vaimon kanssa kriisikokouksen. Lapsen kaverit voivat tulla meille ja poika voi käydä läksyjen jälkeen omilla kavereillaan. Olemme myös olleet yhteydessä kavereiden vanhempiin. Yksi heistä on alkoholisti, eikä juurikaan ollut kiinnostunut ajatustenvaihdosta. Niinpä pojalla ei ole asiaa tuohon taloon, mutta sen perheen kiva poika on aina tervetulut meille. He tulevat hyvin toimeen poikani kanssa.
Kyllä meidän perheessä ainakin on haudattu ajat sitten vastuun ja vapauden antamisesta lapselle.
Esimerkkejä tuon kasvatustyylin hedelmistä on liikaa.
Tietokoneella ollaan tunti päivässä. Myöhemmin tarkistan pojan sivuhistorian. Kyllä meidän tehtävä on kontrolloida, rankaista, kannustaa...elää mukana.

Teidän sääntönne ovat samanlaiset kuin meilläkin.
Niillä vaan tuntuu olevan taipumus löystyä ja lipsua ajan kanssa, ja kun kaikki tuntuu meneän ok, niin saattaa hetkeksi "unohtaa" tarkkailla tilanteita kriittisesti.
Ilmeisesti tämän ikäisten kanssa vaan pitää olla kokoajan skarppina tai ote luisuu äkkiä.
Siinä saa sitten itseään syyttää.

Vastaisuudessa on pakko jaksaa pitää kiinni asetetuista rajoista ja säännöistä.

Kiitos sinullekin tosi hyvästä kirjoituksesta!

äiti........ kirjoitti:

Kiitos kommentistasi!
Rohkaisi paljonkin ja tuo oli ehkä hyvä idea koota kaikkien kolmen tytön vanhemmat palaveriin (yhden kohdalla voi olla vaikeaa koska äiti ei tunnu välittävän alkuunkaan ja on menettänyt otteensa vielä pahemmin kuin me..)

Nyt kun jupakan paljastumisesta on kulunut muutama päivä ja nukuttu yöt (päivät puhuttu,puhuttu jne.) niin huomaan, että tytärkin on pitkästä aikaa vapautuneen ja onnellisemman oloinen. Ehkä hän oikeasti halusikin jäädä touhuistaan kiinni kun asia oli riistäytynyt häneltä/heiltä hallinnasta, eivätkä enää osanneet lopettaa.
Olemme myös ajatelleet asioita uudemman kerran ja tulleet siihen tulokseen, että ehdoton kaverikielto tosiaan on aika kohtuuton.
Näillä näkymin edessä on pitkä kotiaresti.
Ja yritämme saada aikaiseksi keskustelua muiden tyttöjen ja heidän vanhempiensa kanssa.

edellisen vastaajan hyvää kokonaisuutta: Kauppaan pitää myös olla yhteydessä. Ja selvittä, kuinka tyttö korvaa aiheuttamansa vahongon!! Työ on yksi hyvä. Hänen täytyy myös siltä osin joutua kohtaamaan tekemänsä asia!

Minulla on tästä poikani kohdalta kokemusta. Asiaan pitää puuttua todella reilusti kaikkia osapuolia kohtaan, myös kauppaa! Valitettava asia. Mutta luulenpa että jos ette nyt ohita asiaa , niin tyttö oppii elämää.
Todella voi olla kysymyksessä myös aikuistumiseen liittyvää epävarmuutta ja tarvetta tulla tärkeäksi. Asia ei kuitenkaan yhtään helpotu, jos hän pääsee kuin koira veräjästä, vaan kokee olonsa vielä rajattomammaksi, ja siis epävbarmemmaksi.
Itse en huomannut yhtään mitään, vaikka pojan seinä oli melkein kokonaan tupakka-askien peitossa( joita hän keräili kuulemma huvin vuoksi, ei itse jäänyt polttamisesta kii, ja jälkeenpäin on selvinnyt ettei polttanutkaan silloin, mutta keräsi askeja) ja jokainen aski oli täynnä rahaa, seteleitä, jotka olivat peräisin varastetun tavaran myymisestä!!! -Oli pitkä tie pojallani ja meillä saada elämä raiteilleen. Suosittelen, että otatte asian sen vaatimalla vakavuudella, ja vastuulla käsittelyyn. Ei sen enempää.

äiti kirjoitti:

minä ainakin olen lukenu vaikka txt ei ole aina ilahduttanut mutta siitä lukemisest a"ei saa jäädä" kiinni eli jos paljastuu joku ikävä juttu/tieto, niin se pitää selvittää jotenkin ovelasti.

vitun törkeä akka olet jos päiväkirjaa luet. hyi sua.

höh kirjoitti:

vitun törkeä akka olet jos päiväkirjaa luet. hyi sua.

Sen törkeyden ja syntitaakan olen valmis riemumielin kantamaan jos lapseni elämä sillä pelastuu!

äiti... kirjoitti:

Niin tosiaan vielä voisin tässä olla varoittavana esimerkkinä: Minäkin kuvittelin pitäväni silmäni auki tyttäreni suhteen. Vaan totuus oli lopulta toisenlainen. Jälkeenpäin on uskomatonta mitä kaikkea puppua olen saattanut tuosta vain sulattaa.

Ehkä ilmiö on sama kun silloin kun lapsi ei halua pois hakkaavien ja ryyppäävien vanhempiensa luota vaan uskoo heidän olevan maailman parhaat vanhemmat.
Kai minäkin jotenkin uskoin, että oman lapseni on järkevämpi ja harkitsevampi kuin monet muut.
Ei pitänyt paikkaansa vaan koko idea tyttöporukassa oli alkujaan hänen..

Kuules! Tuo kuulosti aivan omalta murrosiältäni. Se tulee toisille vahvempana kuin toisille. Meidän luokan tytöistä puolet pölli kaupasta tavaraa. Kun jää kiinni, se loppuu. Lapset ovat sellaisia murrosiässä. Ei niiden aivot sano mikä on oikeaa ja väärää, päättömiä hullutuksia tehdään. Tyttäresi on vielä se sama tyttö kuin lapsena, murrosiän jälkeen hän palaa ennalleen. Relaa, älä ota sitä vakavasti. Hän ei tule menemään hunningolle.

se on murrosikä kirjoitti:

Kuules! Tuo kuulosti aivan omalta murrosiältäni. Se tulee toisille vahvempana kuin toisille. Meidän luokan tytöistä puolet pölli kaupasta tavaraa. Kun jää kiinni, se loppuu. Lapset ovat sellaisia murrosiässä. Ei niiden aivot sano mikä on oikeaa ja väärää, päättömiä hullutuksia tehdään. Tyttäresi on vielä se sama tyttö kuin lapsena, murrosiän jälkeen hän palaa ennalleen. Relaa, älä ota sitä vakavasti. Hän ei tule menemään hunningolle.

Nyt näyttää taas paremmalta.
Minäkin uskon ainakin nyt, että kyllätämä tästä.
Tytär on itsekin helpottunut että painolastimielestä katosi.

äiti...... kirjoitti:

Sen törkeyden ja syntitaakan olen valmis riemumielin kantamaan jos lapseni elämä sillä pelastuu!

tiedätkö että rikot sillä lakia? jos oma äitini tuon olisi tekemään mennyt, olisin syytteen nostanut sitä vastaan. onneksi äitini oli edes vähä älykkäämpi kuin sinä. miltä itsestäsi tuntuisi, jos lapsesi lukisi sinun päiväkirjaasi? syvimpiä ajatuksia, jotka olet itsellesi purkanut, vuodattanut salaisuutesi paperille, ja sitten joku niitä menisi lukemaan.. kamalaa.

höh kirjoitti:

tiedätkö että rikot sillä lakia? jos oma äitini tuon olisi tekemään mennyt, olisin syytteen nostanut sitä vastaan. onneksi äitini oli edes vähä älykkäämpi kuin sinä. miltä itsestäsi tuntuisi, jos lapsesi lukisi sinun päiväkirjaasi? syvimpiä ajatuksia, jotka olet itsellesi purkanut, vuodattanut salaisuutesi paperille, ja sitten joku niitä menisi lukemaan.. kamalaa.

Se päivänkirjan luku ei auta. Paitsi että laitonta, voi tytär menettää luottamuksen äitiinsä ja asiat näin pahentua.

äiti.. kirjoitti:

Nyt näyttää taas paremmalta.
Minäkin uskon ainakin nyt, että kyllätämä tästä.
Tytär on itsekin helpottunut että painolastimielestä katosi.

Juu ihan totta, murrosikää se vain on. Yleensä kiltit lapset saa voimakkaan murrosiän. Minä olin lapsena kiltti ja olin ihan hirveä ipana, varastin, join, lintsasin, poltin tupakkaa, karkasin kaupungille, menetin neitsyyteni 13v. Mutta arvaapa mitä! Se kesti kaksi vuotta ja minusta tuli taas kiltti. Menin lukioon, tapasin iki-ihanan nykyisen aviomieheni, minusta tuli sairaanhoitaja. Nykyään opiskelen lääkäriksi ja odotan vauvaa. Varmaan ei kukaan uskoisi minun olleen hirveä murkku. Heh! Ja hei, päivääkään en vaihtaisi pois. Murrosikä on tervettä, se kertoo ettei lapsi ole kotonaan alistettu ja voi kertoa myös jonkinmoisesta tunneälystä. Ainakin hän käy normaalin ikävaiheensa ja kehitystehtävänsä läpi oikeassa iässä. Eikä hyvän perheen lapsesta tule mitään narkkaria, yms. Mutta puhu hänelle ehkäisystä ja sukupuolitautien riskeistä, puhu myös huumeista sillä yksikin kokeilukerta saattaa aiheuttaa elinikäisen riippuvuuden. Rajoita, mutta älä tukahduta liikaa. Tsemppiä.

Nii-in! Enpä tiedä olisiko sekään hyvä, jos tytär olisi aina vaan kilttinä. Jotain epäilyttävää on siinäkin jos lapsi ei mitenkään kapinoi eikä koskaan tee mitään väärää.
Voi olla, että itseasiassa sellaisesta olisin vielä enemmän huolissani..

äiti......... kirjoitti:

Nii-in! Enpä tiedä olisiko sekään hyvä, jos tytär olisi aina vaan kilttinä. Jotain epäilyttävää on siinäkin jos lapsi ei mitenkään kapinoi eikä koskaan tee mitään väärää.
Voi olla, että itseasiassa sellaisesta olisin vielä enemmän huolissani..

Totta puhut. Liika kiltteyskin on epäilyttävää. Mun tyttöni 17 vee on juuri semmoinen, päinvastoin kun poikani 14 vee, jolla on nyt yhtä ja toista tullut kuvioon.

Jos minulla olisi vain tuo kiltti tyttö, voi olla, etten tällä palstalla edes pyörisi.

Sanotaan, että jos ei murrosiässä meuhkaa, niin jossain elämänvaiheessa sitten sekin on edessä.

Äiti minäkin kirjoitti:

Totta puhut. Liika kiltteyskin on epäilyttävää. Mun tyttöni 17 vee on juuri semmoinen, päinvastoin kun poikani 14 vee, jolla on nyt yhtä ja toista tullut kuvioon.

Jos minulla olisi vain tuo kiltti tyttö, voi olla, etten tällä palstalla edes pyörisi.

Sanotaan, että jos ei murrosiässä meuhkaa, niin jossain elämänvaiheessa sitten sekin on edessä.

ole missään elämän vaiheessa "menettää järkeään". Temperamentti kysymys se on millainen esim. murkkuiästä tulee. Eli ei voi yleistää, että helpoista lapsista tarrttis olla huolissaan. Itselläni oli ns. helppo murrosikä, enkä vielä ole mitään kriisiä siitä saanut.

pakko kirjoitti:

ole missään elämän vaiheessa "menettää järkeään". Temperamentti kysymys se on millainen esim. murkkuiästä tulee. Eli ei voi yleistää, että helpoista lapsista tarrttis olla huolissaan. Itselläni oli ns. helppo murrosikä, enkä vielä ole mitään kriisiä siitä saanut.

Niinpä, ei mikään ole mustavalkoista ja samaan sisarusporukkaan kuuluvat lapset voi olla kuin yö ja päivä ilma, että siinä mitään sen kummempaa.
Meikäläisen geeneillä varustettu lapsi joka olis kiltti ja aina tottelevainen, ei vaan tunnu todennäköiseltä ;D

pakko kirjoitti:

ole missään elämän vaiheessa "menettää järkeään". Temperamentti kysymys se on millainen esim. murkkuiästä tulee. Eli ei voi yleistää, että helpoista lapsista tarrttis olla huolissaan. Itselläni oli ns. helppo murrosikä, enkä vielä ole mitään kriisiä siitä saanut.

kyllä olen siinnä samaa mieltä,tempperamentti on suurin joka siinnä jyllää.meillekkin sanotaan että ...murrosikä,mutta kyllä se aina on ollut,ei tupakoi,ei juo ,ei juokse ulkona...mutta se oma tahto ja se viimmeinen sana....se on pakko toteuttaa,ei nyt aina mutta yleisesti jos joku ei mene niinkuin neiti on suunitellut,kaveriporukassa on ujo,aika yksin.

äiti kirjoitti:

kyllä olen siinnä samaa mieltä,tempperamentti on suurin joka siinnä jyllää.meillekkin sanotaan että ...murrosikä,mutta kyllä se aina on ollut,ei tupakoi,ei juo ,ei juokse ulkona...mutta se oma tahto ja se viimmeinen sana....se on pakko toteuttaa,ei nyt aina mutta yleisesti jos joku ei mene niinkuin neiti on suunitellut,kaveriporukassa on ujo,aika yksin.

Kuulostaa ihan meidän tytöltä!
Tuttujen seurassa tulinen ja tahtonsa vaikka väkisin perille puskeva pirttihirmu (tosin ihan sympaattinenkin sellainen) ja vieraiden seurassa niin ujo ettei meinaa sanaa suustaan saada!

Toivottavasti iän myötä löytyy joku kultainen keskitie. Tasapaino, kuten hienosti ilmaistaan..
;D