Dekkarikirjailijoita ei tulisi kutsua kirjailijoiksi ollenkaan. Oikeampi nimitys voisi olla esim. kynäilijä.
Dekkareita pystyy kuka tahansa suoltamaan 50 sivun päivävauhtia, mistään laatukirjallisuudesta ei ole kysymys.
Dekkarikirjailijaksi ryhtyy henkilö, joka on kiinnostuneempi rahanteosta kuin sivistyksestä.
Dekkareita pystyy kuka tahansa suoltamaan 50 sivun päivävauhtia, mistään laatukirjallisuudesta ei ole kysymys.
Dekkarikirjailijaksi ryhtyy henkilö, joka on kiinnostuneempi rahanteosta kuin sivistyksestä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Dekkaristi on kirjailija, mutta oikea nimitys lienee dekkaristi, eikä kirjailija.
Olen itse dekkaristi, enkä alalle ryhtynyt rahan takia, vaan siksi, että halusin kirjoittaa kiinnostavan tarinan, jossa on jännitystäkin.
Dekkarin pystyy tosiaan kirjoittamaan 50 sivun päivävauhtiakin, mutta eikö pysty kaikkea muutakin kirjoittamaan silloin? Itselläni menee satasivuiseen dekkariin aikaa noin vuosi.
Viestistäsi jotenkin "kaikuaa" se, että joko et ole saanut omia tekstejäsi läpi kustantajalta tai sitten on kateus iskenyt pahemman kerran.
Kummallinen asenne. Kyllä Dekkaristit ovat kirjailijoita siinä kuin muutkin.
lukee mielellään, pidän välillä viihteellisyydestä. ammatinkin puolesta lukeminen ei ole pelkkä harrastus ja välillä on kiva ottaa vaikka edwardson kouraan ja relata. tyylikkästi mielestäni silti. kirjailijoina kunnioitan dekkaristeja siinä missä muitakin, paskaa kun kirjoitetaan genrestä riippumatta ja julkaistaankin aika lailla...
On vanhastaan tuttu juttu, että rikoksista kirjoittavia kirjailijoita poljetaan alempaan kastiin ja syytetään rahastamisesta. Syyttäjinä ovat muut kirjailijat ja kriitikot.
Mielestäni laatukirjallisuuden kriteerit ovat kuitenkin jossakin muualla kuin aihepiirissä mitä kirjailija käsittelee.
Henkilökohtaisesti epäilen, että tuollaisen ajattelun taustalla on lähinnä niin sanottujen "oikeiden" kirjailijoiden kateus taloudellisesti menestyvämpiä rikoskirjailijoita kohtaan.
Samaahan on aistittavissa elokuvateollisuudessakin. Menestyvät rikosleffat ja komediat teilataan halveksien yleisöelokuviksi kun taas pienen piirin ihailemat taide-elokuvat ylistetään taivaisiin.
Tästä voi vetää sellaisien johtopäätöksen, että taiteella ei edelleenkään saisi elää. Jos menestyt olet automattisesti roskaa.
yhden dekkaristin eikä tuo ole päässyt rahoilla kehumaan. Kateus kun vie naapuritkin piiloon ja paikkakunnalla kukaan ei osta kirjaa, ettei vaan pääse rikastumaan. Sopii tietää, että rivikirjailijat, joita suurin osa suom. dekkaristeista on, saavat 19-21 % verottomasta tukkuhinnasta palkkiota. Jos siis yhden kirjan veroton tukkuh. on 10.00, saa kirjailija siitä n. 2 euroa, kirjakauppa 10 euroa. Tavallisin painos on n. 500 -1000 kpl, josta keskim. myynti monilla tuossa 800 kpl. On helppoa laskea, paljonko kirjalija "rahastaa" kirjallaan. Joten tyhjät puheet pois rahastuksesta. Sitä tekevät vain isojen kustantamojen lanseeraamat kirjailijat. Usein kirja saattaa olla huono, huonompi kuin nk. rivikirjailijan, jolla on pieni kustantamo eikä mainoseuroja käytössä. Tukekaa ja lukekaa muitakin kuin Lehtolaista ja Soininvaaraa. Valikoima on yllättävän laaja ja helmiä löytyy!
Sekoitat lajin ja laadun. Maailmankirjailijat ovat kirjoittaneet jännäreitä. Charles Dickensiä ei kukaan ole vielä kehdannut paariaksi kutsua, mutta hän kirjoitti "Edwin Droodin salaisuuden". Nykykirjailijoista voisin mainita vaikkapa Minette Waltersin, nykymaailmaa arvostelevan kirjailijan, joka on pukenut kirjansa jännityskirjan muotoon. Samanlaisia kirjailijoita on monia.
Samaten romantiikka, scifi, fantasia jne. ovat lajimääritteitä; laatu tulee esiin lajityypin sisällä. Kuten eräs krijailija sanoi scifistä: "99% scifistä on roskaa, koska 99% kaikesta kirjallisuudesta on roskaa". Samaa voi sanoa jännityskirjallisuudesta, mutta yhtä hyvin ns. mainstreamista. Keskity siihen 1%, niin pysyt hyvissä kirjoissa!
Sie oot asian ytimessä. Prosentista voidaan olla montaa mieltä, haarukka lienee puolen ja kahden välillä.
Jos hyvän dekkarin (tai minkä tahansa kirjan) kirjoittaminen olisi noin helpppoa, Suomessa olisi 5,2 miljoonaa kirjailijaa, jotka kylpisivät rahassa.
Taidat olla katkeroitunut pöytälaatikkokynäilijä, jonka tuotokset ovat aina tuleet bumerangina takaisin kustantajalta?
Olen osittain samaa mieltä. Siis siitä, että dekkarien taso on älyttömästi laskenut viime vuosina. Kaikenlaiset maailmanparantajat koettavat saada ääntään kuuluville dekkarin avulla. Feministit, rasistit, globalistit, vähemmistöjen edustajat, homot ja lesbot, tupakoitsijat, juopot, asehullut jne jne. Rikos ja sen selvittäminen on jäänyt sivuseikaksi. Tehdään pari murhaa, tai yleensä massoittain murhia, joissa ei ole mitään logiikkaa. Ne tehdään vain siksi, kun niitä kuulemma pitää dekkarissa olla. Ja ratkaisut menevät lähes aina saman kaavan mukaan. Joka toiseen väliin ripotellaan tuotemainoksia (pahin tällä saralla lienee P.Cornwell), ikään kuin lukijalla ei olisi minkäänlaista omaa älliä ja häntä voisi ohjailla markkinataloudessa kuin peräsimetöntä paattia.
Hannu Salama tässä taannoin kirjoitti myös dekkarin. Lukekaa ja nähkää. Siinä on kaikki kliseet ja vielä ripaus Salamaa päälle. Mutta hyvä dekkari se ei tietenkään ole, eikä kai liene ollut tarkoituskaan.
jokaisesta kategoriasta esimerkkejä. Siis luettelemistasi dekkareista. Vai luetko liikaa rivien välistä?
Tässä esimerkkejä mainitsemistani tyypeistä:
femppu - Liza Marklund
rasisti - Ilkka Remes
globalisti - Henning Mankell
"vähemmistöt" - se ruotsalais-iranilainen tms.
homo - nyt en kyllä muista nimiä, mutta onhan niitäkin
lesbo - Laurie King, P. Cornwell
tupakkasponsori - Michael Connelly ym ym
alkoholikauppias - Simenon, Reijo Mäki ym ym
asehullu - Patricia Cornwell
Anteeksi, jos järkytin mielenrauhaasi. Ei kaikki ole sitä, miltä näyttää. Eli rivien välistäkin pitää osata lukea. Me suomalaiset vain olemme niin rehellisiä ja tyhmiä, että luulemme kaikkien muidenkin olevan. Ja siis kirjoittavan vain ja ainoastaan totta.
...heidät, jotka aloittivat julistamisen dekkareissa:
Kommunistit: Sjöwall & Wahlöö
Minusta on ihan okei jos dekkaritarinassa sivutaan myös yhteiskunnan varjopuolia, sillä niitä yleensä tuppaa olemaan siellä missä tappoja ja murhiakin.
jokaista, mutta kiitän informaatiosta.
Maailma on siitä ihanan ihmeellinen paikka, että kirjallisuutta löytyy laidasta laitaan, ja jokaiselle löytyy se omin kirjallisuudenlaji, josta pitää. Ihmiset ovat erilaisia ja makuja on monia, se taas on herttaisen samantekevää lukeeko maailmankirjallisuuden klassikoita ja raskasta venäläistä kirjallisuutta tai dekkareita, harlekiineja tai vaikkapa maitopurkin takakansia, kunhan lukee. Se kannattaa aina.
Kommenttisi taitaa olla provo, mutta voihan tuohon silti vastata, kun kerran keskustelua haluat.
Ensinnäkin ihmettelen, mistä olet keksinyt jakaa maailman kahtia dekkarikirjailijoihin ja muihin kirjailijoihin. Jakosi on keinotekoinen eikä perustu mihinkään yleisesti hyväksyttyyn jaotteluun. Puhumme proosasta ja sen lajityyppeinä romaaneista sekä novelleista.
Dekkari on yksi hyväksi havaittu tarinaformaatti perustuen useimmiten (muttei aina) kysymykseen "kuka sen teki?" Muita vastaavia tarinatyyppejä on useita, mainittakoon esimerkiksi sankaritarinat, joita sekä kirjallisuus että elokuvat ovat väärällään.
Dekkareiden suoltaminen 50 sivun päivävauhtia on aika kaukaa haettu heitto. Lähes mistä tahansa asiasta pystyy kirjoittamaan moisen määrän liuskoja vuorokaudessa, ei dekkari tee poikkeusta. Eri asia on, mikä mahtaa olla tekstin taso. Esimerkiksi tuonkaltaista perustelematonta valitusta kuin sinä esitit, on helppoa tehdä joko ilmaiseksi tai rahasta.
Moni sitä on jo vastauksissaan epäillytkin ja päädyn väistämättä itsekin samaan: taidat olla kustantajalta pakit saanut reppana ja tullut tänne kiukuttelemaan asiasta, josta et mitään tiedä.
Mainitsemasi laatukirjallisuus on vähintäänkin kyseenalainen juttu. Moni kuvittelee kirjoittavansa laatukirjallisuutta, mutta lopputulos on ryppyotsaisen kuivakkaa luettavaa ilman päätä ja häntää. Tekstistä puuttuu aihe, tarina ja juoni. Päähenkilön nupin sisällön selvittäminen usean sadan sivun voimin käyttäen tekotaiteellista symboliikkaa ei vain toimi. Se ei kiinnosta ketään varsinkaan silloin, jos kirjoittaja on asettanut itsensä päähenkilöksi.
Arvoisa "totuus on tämä", jos kirjailijaksi haluat, niin opiskelepa joutessasi ensimmäiseksi mikä on tarina. Sen jälkeen voit alkaa miettiä, mitä tarinan avulla haluat sanoa ja kenelle. Samalla voit pohtia sivistävää aspektia, mikäli vielä siihen kykenet. Lopuksi ja ennen varsinaisen kirjoitustyön alkamista voit suunnitella tarinallesi sen esittämisformaatin; teetkö novellin vai peräti romaanin.
Kun et tunnu olevan asioista perillä niin valistan vielä sen verran, että rikos/dekkariromaanien kiinnostavuus perustuu ihmisluontoon. Ihmisluonnon olennainen osa on hakea kontrastia sekä ristiriitaa. Rikos ja sen selvittäminen on tällainen perustavaa laatua oleva kontrasti. Muitakin on, mutta ne eivät ole välttämättä niin kiinnostavia vaihtoehtoja.
Sekä sivistyksessä että rahanteossa pitää kyetä perustelemaan tekonsa. Sinulla nuo perustelut onnahtavat, joten en osaa sanoa oletko sivistymätön vai köyhä. Koetahan joka tapauksessa kynäillä jatkossa sivistyneempää tekstiä meidän palstallakävijöiden iloksi!
... hyvästä kirjoituksesta.
Lisäisin vielä sen, että dekkari-nimeä käytetään monestakin sellaisesta kirjasta tai laajemmin genrestäkin, jolla ei ole mitään tekemistä "aidon" lajityypin kanssa.
Eivät jännitys-, gangsteri-, oikeudenkäynti- tai veriroiskekirjat ole dekkareita edes sanan laajassa merkityksessä.
Dekkarit ja maailmankirjallisuus, siitä voisi sanoa vaikkapa että asia ei ole niin yksinkertainen, sillä otetaan nyt vaikkapa Dostojevski. Eiköhän Karamazovin veljekset ole murhajutun selvitystä, dekkari siis, ja Rikos ja Rangaistus on taas psykologinen jännäri... niin että se siitä vastakkainasettelusta.
Kioskijännityskertomukset (50 sivun päivätuotannolla tehtävät) eivät oikeastaan enää kuulu dekkareihin, vaan omaan kioskiviihteen luokkaansa, vastapainona lääkärisarjat ja harlekiinit.
En ole kyllä koskaan kuullut tai lukenut, että Dostojevski olisi jossakin määritelty dekkarikirjailijaksi.
Ei kirjassa oleva murha sellaisenaan tee teoksesta vielä dekkaria. Yhtä hyvinhän voitaisiin Aleksis Kiveä kutsua dekkaristiksi: murhataanhan Seitsemässä veljeksessä peräti 40 Viertolan härkää.
(Mutta yhden härän murha silti kelpaa dekkarin aiheeksi. Löytyykö täältä sen oikean dekkarin tunnistajia?)
Kioskikirjallisuus on aika jännä ilmiö, sillä ainakin meillä on erilaisissa kioskisarjoissa julkaistu myös yleisesti arvostetumpaa rikoskirjallisuutta.
Esimerkiksi Ed McBainin 87. piiri-romaanit ovat suhteellisen tunnustettuja poliisiromaaneja. Meillä ne on kuitenkin lähes järjestään julkaistu kioskisarjoissa. Myös Sherlock Holmesia on julkaistu kioskikirjoina.
Rex Stout kirjoitti dekkarin Caesar on kuollut. Siinähän härkäparka murhattiin katalasti.
Olen sitä mieltä, että ap provoilee. Eihän kukaan voi olla noin kapea-alainen ajatusmaailmaltaan. Vai voiko, sittenkin.
osoittaa, että olet väärässä: Kerstin Ekman:
Tapahtui veden äärellä.
Dekkareista jauhetaan ihan liikaa. Valtaosa on roskaa.
...aivan kuten muustakin kirjallisuudesta...
Turun Sanomissa oli juttua lounaissuomalaisten kirjailijoiden palaveristä, missä kukkona tunkiolla rehvastelleen Reijo Mäen kommentti kieli jonkinlaisesta katkeruudesta sen takia, että palkinnot ovat jääneet saamatta, vaikka kirjojen myynti on ollut menestyksekästä.
RM, Laila Hirvisaari ym. populistikirjailijat ovat aikoinaan tehneet väärän uravalinnan, heidän ei olisi kannattanut kirjoittaa ensimmäistäkään kirjaa eikä leikkiä sen viisaampaa kuin ovatkaan.
Kansa on aivotonta, mutta kirjallisuuspalkinnoista päättävät ymmärtävät asioiden oikean järjestyksen. Sen takia populistikirjailijat ja dekkarikirjailijat eivät ikinä saa mitään merkittäviä palkintoja.
...että kuinka tyylilaji voi olla laadun tai laaduttomuuden tae. Eikö kuitenkin kirjailijan lahjakkuus sanojen käyttäjänä ole ratkaisevampaa kuin aihepiiri mistä hän kirjoittaa?
Mutta tämäpä taitaa olla ikuisuuskysymys...