Nyt kun tämä otus on kasvanut näin isoksi ja iloisena pyrkii hyppimään kaikkia vastaantulevia ihmisiä vasten, eikä se ole hyväksyttävää. Miten nyt sen saisi pois? Eilen ja tänään se sai pakit kahdelta isommalta koiralta, kun eivät tykänneet sen hyppimisestä, toisaalta näiden koirien taluttajat pitivät niitä niin tiukalla että sekin saattoi olla syynä.
Tavallisesti kai koirat tietävät toisen olevan pentu ja käyttäytyvät sen mukaisesti, jos tästä tulee nyt koirakiusaaja ja sitä ei hyväksytä jengiin ollenkaan vaan häiriköityy yksinäiseksi hyppyrotaksi.
Tavallisesti kai koirat tietävät toisen olevan pentu ja käyttäytyvät sen mukaisesti, jos tästä tulee nyt koirakiusaaja ja sitä ei hyväksytä jengiin ollenkaan vaan häiriköityy yksinäiseksi hyppyrotaksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vielä ja opeta samalla ettei ole suotavaa. Hyvä ristiriitainen ohje, harjoittelen politiikkaa varten.
Tiedätkö minulla oli aikoinaan pentu jonka nimeksi annoin Bombbis. Hyppeli pienenä jo kuin kumipallo ja hyppeli vielä viiksienkin harmaannuttua. Eräskin Ruotsalainen tuomari aikoinaan ihaili sen hyppyvoimaa ja loihe lausumaan oikein arvosteluun, ettei hän enää ihmettele mitään minkä allekirjoittanut tuo näytille. Bombbis pomppi silloin itselleen sen sertin ja cacibin, vaikka korviani punoitti aika tavalla. Meni suurinpiirtein näin askel askel HYPPY suoraan ylös ja korkealle, askel askel.......
Hyppimistä ei pidä jäädä kattelemaan vaan toimia heti. Hyvä konsti on nostaa jalka koukkuun ylös kun koira tulee ja meinaa pomppasta kumoon. Polvi jää eteen esteeksi,eikä tunnu mukavalta koirankaan mielestä. Ainakin meikäläisellä toiminut isompien koirien kanssa,loppuu hyppiminen hyvin pian.:)
On tosi kurjaa jos iso koira hyppii koko ajan vasten,siksi ei pitäisi jättää asiaa sikseen.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä!=)
Joo sano ihmisille, että nostaa polven ylös kun koira yrittää hyppiä:). Muista koirista hankalaa sanoa, mutta yleensä vanhemmat koirat ei suutu pennulle, vaikka se vähän "kiusaiskin" niitä. Ja hyvä vaan jos komentavatkin vähän alkuun;). Luultavasti jää ajan kanssa tuo hyppiminen pois, jos vaan jaksaa ohjata oikeeseen suuntaan. Minkä rotuinen koirulisi on ja onko kuinka iso:)? Hyppiikö kaikkia ihmisiä vasten? Vai vain tuttuja?
Hyppii ihan kaikkia vasten ihmisiä, toisia koiria, on oikea pomppis. Luulee olevansa kaikkien mielestä IHANA ja kasvaa ehkä 55-60cm korkeaksi.
Yritän tuota polvitekniikkaa ja ihmisten sivuuttamista kiinnittämällä huomiota muuhun. Se on vaan vaikeaa täällä ei niin hirveästi ihmisiä näe että jokainen koirani mielestä on ihme ja tervehtimisen arvoinen jo kaukaa!!
Ja jos mini-ihmisiä sattuu näkemään niin sitä ilon, riemun ja pelon seko hyppy, alas, karkuun, takas, nuolen en nuole Apua:) hulluus iskee lapsien lähellä.
Meidän hyppis-pomppis painaa 56 kg ja on 68 cm korkea. Kyllä ottaa pannuun kun pitäkin pomppia kaikkia vasten. Ellei saa hyppiä (mieheni pitää kiinni, mie en jaksa), niin tunkee väkisinkin jostain raosta kosketuskontakstiin. Oma tyttäreni, aikuinen, painaa vähemmän kuin koiramme, meinasi mennä nurin kun ukko laittoi jalat olkapäälle ja eikun naamaa nuolemaan. Hävettää kyllä. Kun vieraita tulee, pitää ihan valmistautua tilanteeseen. Kun tulen töistä kotiin ja avaan oven, olen ENSIN ovesta työntänyt sisälle reppuni ja sit itse perästä ja kääntänyt selkäni ja laittanut jalan rinnan eteen, takasten päälle turha toivo edes yrittää sattua ja polkaista. Se on aina ollut tämmönen. Nyt se on siis 2, 5v. Se tervehtii niin kovaa, että vanhukset ja heikkokuntoiset ja nuoret ja lapset varsinkin kaatuvat, ellei pidä varaansa. Aikansa temmeltää ja sit rauhottuu (jos rauhottuu). Se on niin innoissaan vieraista että varastaa vieraiden kenkiä, kintaita jne. ja sit karkuun ! Lasten etenkin! Hoh, hoijaa .....