Illalla omenapuussa oli omenoita, mutta maassa ei ollut omenoita. Seuraavana aamuna Puussa eikä maassa ollut omenoita. Omenoita ei oltu syöty eikä kerätty. Mitä on tapahtunut?
Siinä teille pohdittavaa :)
Siinä teille pohdittavaa :)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
niin, että puu (aamulla) ei ollut omenapuu?
Se omenapuu kasvoi järven rannassa, ja ne omenat olivat yön aikana pudonneet veteen - eli MAASSA ei silloin ollut omenoita.
kumpikaan arvauksista ei ole oikein. Puu siis kasvaa ihan tukevasti maassa eikä järveä yms. näy lähimaillakaan :D lisää arvauksia niin ehkä sitten kerron vastauksen.
Jos se puu alko kukkimaan ?
Puu kasvoi Venäjällä, joten mafian toimesta omenat katosivat mystisesti, eikä kukaan uskaltanut niiden perään kysellä.
tiedän vastauksen mut eipä vastata vielä.. miettikää suomenkieltä tai kielioppia :)
Puu ei kasvanut Telluksella...?XD
Eli omenoita ei ollut Maassa, ja vieraalla planeetalla kasvavasta omenapuusta omenat oli yöllä poimittu...?
Se omenoita oli yön aikana hypännyt luutansa selkään ja lentänyt tiehensä. Sitten kun vielä keksisi mitä se ome tarkoittaa.
No joo, seriously, ratkaisu lienee se, että yöllä oli satanut reippaasti lunta ja omenat olivat pudonneet hangelle - eli silloinhan ne eivät tarkkaan ottaen olleet maassa.
vanhahan tämä oli mutta silti hyvä. Siis, puussa oli 2 omenaa, jonka jälkeen toinen tippui maahan. Eli maassa oli omena, ja samoin oli puussa, muta kummassakaan ei ole omenoita.
pyörre myrsky vRMAAN HEH!!!