Onko kukaan tullut koskaan miettineeksikään sellaista karmeaa tilannetta, ettei perheen lapsi harrastaisikaan mitään? Siis että hän vain viettäisi aikaansa kaverien kesken pelailemalla ja leikkimällä, kulkemalla luonnossa, liikkumalla tms. ilman kalliita, minuuttiaikataululla ohjelmoituja harrastuksia? Siitähän voisi -hui kauhistus- seurata perheelle rahansäästöä ja vähemmän suorittamispaineita! Tai vielä kauheampaa: jos harrastaisikin, menisi harrasteisiinsa YKSIN omin neuvoin ilman isin autokyytiä! Siis: oppisi oma-aloitteiseksi! Ei, mahdotonta... :D :D :D
Entä ellei harrastettaisikaan?
Vaihtoehto!
4576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voitko kuvitella! Siinähän saattaisi käydä niinkin, että lapsi löytäisi itse kiinnostuksensa
kohteen ja sen jutun missä on luova ja kokee
onnistuvansa. Siinäpä menisi sitten vanhempien
haaveet konserttipianistista kun lapsi osoittautuisikin erähenkiseksi... :)
Kaunis ajatus joka saattaa joissain tapauksissa jopa toimia!
Itse on laskisi sen varaan että "oman onnensa nojaan" jätetty lapsi olisi varsinkaan murrosiän lähestyessä niin ylivertaisen älykäs ja kypsä ettei runsaalla vapaa-ajallaan ja "oikeanlaisten" kavereiden seurassa keksisi tehdä juttuja jotka ovat
a)laittomia
b)vahingollisia lapselle tai muille
c)sairaan typeriä!
Itse harrastin ja avioerolapsena muistan seisoskelleeni pimeässä räntäsateessa bussipysäkillä kun kavereiden turvalliset isät hakivat lämpöisillä autoilla heidät kotiin syömään iltapalaa. Ja olin niin omatoiminen ja itsenäinen että!!!
Koskaan en lastani siihen turvattomuuden ja turhautumisen valheelliseen vapauteen aio "päästää"!
Asioilla on yleensä kaksi puolta ja "fiksuna ja itsenäisenä" ihannelapsena pidetty saattaa oikeasti kaivata vain vanhempien asettamia turvallisia rajoja ja huolenpitoa! Mielestäni kohtuullinen määrä harrastuksia joita ei saa lopettaa ja aloittaa milloin sattuu lapselle päähän pälkähtämään, on yksi tapa huolehtia lapsesta tässä omituisessa lapsia "helvetin itsenäisiksi" kasvattavassa yhteiskunnassa.
Jos lapseni ovat kiinnostuneita jostain harrastuksesta niin saavat hakeutua sen piiriin itse ja näin osoittaa motivaationsa. Ihmettelen teini-ikäisiä urheilijoita joita isät ja äidit kuskaavat harjoituksiin ja takaisin autolla. Saisivat ottaa urheilun kannalta ja kulkea matkansa esimerkiksi pyörällä.
Tuen tietysti harrastamista rahallisesti ja olen kannustamassa mutta en minä aio ohjata heitä ja pakottaa pitämään kiinni jostain joka ei ehkä enää kiinnosta. Pitää saada kokeilla kaikenlaista eikä juuttua liian aikaisin yhteen asiaan.
Se että ei ole harrastuksia ei välttämättä merkitse sitä että olisi hunningolla tien poskessa. Omaa aikaa voi käyttää hyvin vaikka sitä ei ylempää kukaan ohjelmoisikaan.
Parhaat muistoni eivät liity mihinkään harrastuksiin vaan ovat tunnelmia rauhallisesta olosta joko luonnossa tai kotona. Näihin muistoihin liittyy voimakkaasti läheiset ihmiset ja heidän läsnäolonsa, ei niinkään se mitä minä tai me yhdessä teimme.
..perheillä ei ole varaa antaa lasten harrastaa,muistetaan myös se! Mutta empä mä tiedä onko haittaakaan jos ei harrasta.ainaki mulla menee täysin kouluun aika enkä haluu kuvitella mitä se ois jos vielä harrastaisin.Tai olisin tanssin kilparyhmässä jatkanut.
ennemmin kannustan lastani opiskelee ja harrastukset on jees siihen 6luokkaa asti mut sit ois jo opiskelu otettava todellisemmin..