Taso on nähtävästi pysynyt samana. Romahdusta odotellaan edelleen. Sitähän on jo odoteltukin vuodesta 1996. Kyllä se sieltä. Mutta kumminkin ensin täytyy korkojen nousta. Selvälle korkojen nousulle ei ole pohjaa. Itse veikkaan korkojen olevan vuoden päästä samalla tasolla kuin nyt. Kaksi vuotta sitten veikkasin korkojen edelleen laskevan- pidettiin hulluna- laskivat kuitenkin. Pitkien korkojen ottaminen on edelleen todennäköisesti huono vaihtoehto- vaikka varman päälle pelaamista.
Asuntojen halpenemiseen- mahdollista mutta epätodennäköistä.
Asuntojen hinnat = kysynnän ja tarjonnan laki/ ostovoiman kehitys.
Ostovoima edelleen kehittyy ja työttömyys vähenee. Toisaalta tarjonta kasvaa hieman ja kysyntä pysynee samana.
Veikkaan hintojen pientä notkahdusta, jonka jälkeen kasvu jatkunee hitaanlaisena kun huomataan että korot eivät vain nouse- eikä tässä talouden tilassa tule nousemaan vuosiin. Onnea romahdusta odotteleville. Palaan taas puolen vuoden kuluttua - katsotaan pitikö ennustus.

Vastaukset 10
Vanhimmat
http://www.kauppalehti.fi/4/0x1000d07ac/uutiset/plehti/juttu.jsp?oid=2005/11/21/1674757
Pro Value Corporate Finance sanoo, että kupla on 40%. Kyllä se siitä puhkeaa.
Tuossa jutussa verrattiin asuntojen hintoja sijoitusmielessä. Todettiin, että tuotto on yhtä huonoa kuin ns.korkoeakorkoisissa tileissä.
paremmin tuottaviin kohteisiin.
on nahkahousuisasi. Kun pieru ei pääse ulos.
FAKTA 10). Puheet hintaromahduksesta hermostuttavat hiljattain ostaneita. Siitä tämäntyyppiset kommentit.
FAKTA 11). Kun sijoittajat pakenevat asuntomarkkinoilta, putoavat myös asuntojen hinnat.
Ei se asuntojen hintakehitys ole suinkaan niin paljon korkotasoon sidoksissa kuin moni luulee...
Totta turiset,
Ei ainakaan 0,25% koron nousu- joka on jo hinnoiteltu korkoihin. Esim. amerikassa ei koron nosto ole vieläkään vaikuttanut kovin paljon asuntojen hintoihin vaikka nousseet useita prosentteja. Ostovoima ja työllisyyskehitys ovat parempia mittareita.
Ainakin OP ja Aktia ovat suoraan sanoneet ettkä kysynnän vaimeneminen pankkitiskeillä on jo tosiasia. Hinnat sen erran korkealla että kamelin kaula katkeaa.
Markkinat ovat rauhoittuneet ja hintaromahdus on tosiasia noin puolen vuoden viipeellä. Nyt ei kukaan osta, sillä kaikki odottavat hintojen putoamista. Harmin paikka niille, jotka ostivat hiljattain :(.