VÄSYNYT

C. Kosteusvauriohome-oireet:
- Aamulla saa kaivaa nenästä kuivaa räkäklimppiä, jossa voi olla verta.
- Pientä kuumeilua, tai alilämpöä asteen kymmenyksen tai pari.
- Olo on kuin tulisi flussasairaaksi, mutta ei sitten tulekaan.
- Nivelkipuja.
- Lihaskipuja.
- Liman muodostus hengitysteissä - etenkin aamuisin saat rykiä hartaasti
ja pitkään.
- Ääni käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua.
- Silmiä särkee.
- Korvia kutiaa.
- Säärten kutinaa, kehon kutinaa, joka pahenee suihkussa ja löylyssä.
- Näppyjä.
- Läiskiä iholla.
- Viiltävää salamana leikkaavaa päänsärkyä.
- Tavallista päänsärkyä.
- Näköhäiriöitä.
- Katseen tarkentamisen vaikeuksia.
- Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
- Sinun on vaikea muistaa sanoja, vaikka esim hyvin tuntemasi naapurin
nimi ei muistu mieleen.
- Kun alat kertomaan jostakin asiasta ja saman tien unohdat, mitä
pitikään sanoa.
- Keskittymisvaikeuksia.
- Aloitekyvyttömyyttä.
- Uneliaan sekava olo levosta huolimatta.
- Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
- Voimattomuutta, jo yhden kerroksen porraskävely vie voimat.
- Aiheettomia kiukunkohtauksia, miniraivareita, ärtyisyyttä.
- Verenpurkautuvia iholla
- Unettomuutta
- Verisuonet nousevat ns. pinnalle
- Herkistyminen lisäaineille
- Herkistyminen erilaisille keinotekoisille hajusteille

TÄSSÄPÄOLI MELKOISEN PALJON NIITÄ OIREITA JOITA OLEMME KOKO PERHE LÄHINNÄ OIREILLEET.

ESIKOISELLA ILMENNYT MYÖS NENÄVEREN VUOTOA JA ITSELLÄNI VERENSEKAISTA RÄKÄÄ.

KIPEITÄ OLEMME OLLEET JATKUVASTI JA LEKURISSAKIN JUOSTU.

TERVEYSTARKASTAJAAN ON OTETTU UYHTEYTTÄ MEILINÄ KUN LUURIIN EI VASTATA... TOSIN EI MYÖSKÄÄN MEILEIHIN.

PAPPA-SMURFFILLE KIITOS TUOSTA YLLÄ OLEVASTA LISTASTA...
335564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

ettei terveystarkastaja vastaa. Otin yhteyttä terveystarkastajaan ja hän soitti heti seuraavana aamuna..

Äänestä
  • SIINÄPÄ SE KUN EI VASTAA... MEILISSÄNI SELOSTIN OIREITAMME JA MYÖSKIN SEN MILLOIN TALO ON VALMISTUNUT.

    SEN UNOHDIN KYSÄISTÄ KESKUSTELUN AVAUKSESSA, JOT ONKO MAHDOLLISTA ETTÄ 1v.3kk VANHASSA ASUNNOSSA HOMETTA?

    KYSEESSÄ RIVITALO JA TALOT NOUSIVAT (3kpl) VUODEN AIKANA.

    Äänestä

  • -----> kirjoitti:

    SIINÄPÄ SE KUN EI VASTAA... MEILISSÄNI SELOSTIN OIREITAMME JA MYÖSKIN SEN MILLOIN TALO ON VALMISTUNUT.

    mahdollista jos rakennusaikana on esim villat? ym. kastuneet ja ei ole kuivatettu kunnolla. Myös ilmanvaihdolla voi olla asian kanssa tekemistä. En ole asiantuntija.

    Äänestä

  • -----> kirjoitti:

    SIINÄPÄ SE KUN EI VASTAA... MEILISSÄNI SELOSTIN OIREITAMME JA MYÖSKIN SEN MILLOIN TALO ON VALMISTUNUT.

    SEN UNOHDIN KYSÄISTÄ KESKUSTELUN AVAUKSESSA, JOT ONKO MAHDOLLISTA ETTÄ 1v.3kk VANHASSA ASUNNOSSA HOMETTA?

    KYSEESSÄ RIVITALO JA TALOT NOUSIVAT (3kpl) VUODEN AIKANA.

    "ONKO MAHDOLLISTA ETTÄ 1v.3kk VANHASSA ASUNNOSSA HOMETTA?"

    Itse muutin taannoin ihan uuteen kerrostalo huoneistoon jossa homeet olivat valmiina odottamassa.
    Joten kyllä 1v.3kk vanhassa voi hyvin olla hometta.

    Äänestä

  • -----> kirjoitti:

    SIINÄPÄ SE KUN EI VASTAA... MEILISSÄNI SELOSTIN OIREITAMME JA MYÖSKIN SEN MILLOIN TALO ON VALMISTUNUT.

    SEN UNOHDIN KYSÄISTÄ KESKUSTELUN AVAUKSESSA, JOT ONKO MAHDOLLISTA ETTÄ 1v.3kk VANHASSA ASUNNOSSA HOMETTA?

    KYSEESSÄ RIVITALO JA TALOT NOUSIVAT (3kpl) VUODEN AIKANA.

    Tai oireilette niille uusien materiaalien myrkyille. Silti tuo lista kuulostaa kyllä homehelvetiltä. Älä odota että tulet saamaan apua viralliselta taholta. Pelastakaa itsenne! Olen tehnyt homeaiheiset sivut...

    www.homeasunto.suntuubi.com

    Äänestä

En tunne tapaustasi, mutta kannattaisi hankkia kostesvaurioihin erikoistunut ammattilainen, joka tekee perusteellisen kuntotutkimuksen asuntoosi. Näin ongelmat paikallistetaan ja korjauksilla poistetaan. Tutkimus tietenkin maksaa, mutta luultavasti maksaa itsensä takaisin, kun ei tarvitse ravata lääkärissä tai apteekissa. Ja mielenterveyskin pysyy kunnossa. Terveystarkastajat eivät välttämättä ymmärrä rakennustekniikasta paljoakaan, joten suosittelen ennemminkin rakennusalan ammattilaista.

Äänestä

hiljaa. Palstalla olikin hetken ihan asiallista ja todellisia tapauksia mutta homehäirikön esityslista aloittaa taas keksittyjen tapausten satuilun.

Äänestä
  • NIMITELLÄHÄN SAA VAIKKA MILLAISEKSI HÄIRIKÖKSI, MUTTA ITSEÄNI EN PIDÄ HÄIRIKKÖNÄ.

    PIDÄN ITSEÄNI IHAN NORMAALI IHMISENÄ JOKA KYSELEE MUUALTAKIN ASIOISTA KUIN VIRALLISILTA TAHOILTA JOTKA EI TUPPAA SANOMAAN ASIOIHIN JUUTA TAIKKA JAATA.

    EN OLE NIIN PÖLJÄ JOT VIITSISIN TRESSATA ITSEÄNI ASIOILLA JOISSA EI OLISI JOLLAKIN TAVALLA PERÄÄ...

    MUTTA JOKAINENHAN VOI MENNÄ ITSEENSÄ JOS NIMITTELEMÄÄN RUPEAA TOISTEN ASIALLISILLA ASIOILLA.

    HYVÄÄ TALVEN JATKOA
    VÄHEMMÄN VAINOHARHAINEN "HOMEHÄIRIKKÖ"

    Äänestä

Mistä tämä lista peräisin? Minulla ollut koko iän samansuuntaisia oireita. Olen asustellut monissa asunnoissa joissa ei tietääkseen ollut hometta. Ala-asteen kävin home koulussa...

Äänestä
  • TÄLTÄ KYSEISELTÄ SIVUSTOLTA PAPPA-SMURFFI NIKILLÄ OLEVALTA KIRJOITTAJALTA JA VASTAAVAN LISTAN LÖYSIN MUUALTAKIN EN NYT MUISTA...

    OIREITA OLLUT PITKÄÄN JA TIEDOSTETTUJA... EIVÄT ILMENNEET TUON LISTAN LÖYTYMISEN JÄLKEEN....

    TIETENKÄÄN EI AIVAN KAIKKEA MITÄ LISTASSA ON MUTTA MELKEINPÄ PUOLET JA OLO VAIN AJAN SAATOSSA PAHENEE...

    Äänestä

Täällä Suomi24 palstoilla on otsikon
Terveys
alaotsikko
Homesairaudet

Sieltä löydät lisää tietoa ja myös voit kysellä
meiltä homesairailta lisää.

En ole itsekään seurannut tätä "Kosteusvauriot" palstaa. Kosteusvauriomikrobit saattavat aiheuttaa hyvinkin pahoja sairauksia. Niistä lisää "Homesairaudet" palstalla.

Terveisin homesairas Homentikko-Hilkka Liisa

Äänestä
  • täällä sentään vastataan jokaiselle kysyjälle,(kiitos siitä)...homesairauksissa ei.

    Äänestä

Oireita
Kirjoittanut: Hometalohelvetistä selvinnyt 14.11.2005 klo 11.37

Nenä vuotaa (kuiva home/homeitiöt)
Silmät vuotaa/kirvelee (kuiva home/homeitiöt)
Humalainen olo (märkä home/lahottajasienten toksiinit)
Maksavauriot/kohonneet maksa-arvot (märkä home/lahottajasienten toksiinit)
Kipeät nivelet/nivelvauriot (märkä home/lahottajasienten toksiinit)
Keskushermoston oireet/vauriot (märkä home/lahottajasienten toksiinit)
Oksentelu (mikrobit)

Tällaisia meillä ilmeni

Äänestä
  • Yleisimpiä homealtistuksen aiheuttamia sairauksia:

    Salkinoja - Salosen mukaan monet tutkimusryhmät (Maroni & Lundgren 1998, Andersson 1996, Reijula 1998, Rylander 1995, Johanning, Hodgson 1995) ovat havainneet, että sisätilojen mikrobikasvustot liittyvät niille altistuvan ihmisen sairastumiseen, mutta ei ole olemassa mitään tiettyä ”hometalotautia” tai ”sisäilmasyndroomaa”, vaan terveyshaitat ovat eri ihmisillä ja eri taloissa erilaisia (Salkinoja - Salonen 1999, 51).

    Nykyisen käsityksen mukaan home voi olla eräiden sairauksien aiheuttaja, näitä ovat allerginen nuha, astma, homepölykeuhko eli allerginen alveoliitti, ODTS ja eräät yli-herkkyyssairaudet, jotka liittyvät homeiden aiheuttamaan kolonisaatioon (mikrobin asettuminen limakalvolle aiheuttamatta kudosta tuhoavaa tautia) alemmissa ilmateissä – esim. allerginen bronkopulmonaarinen aspergilloosi, jonka kaltaista allergista bronkopulmonaarista mykoosia voivat myös eräät muut homeet aiheuttaa.(Seuri 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

    Joissakin kohteissa kosteusvauriomikrobeille altistuneet saattavat sairastua suurena joukkona, joka kuitenkin on melko harvinaista. Esimerkkinä Luonetjärven varuskuntasairaala, jossa oli ollut vuosia runsaasti erilaisia kosteusvaurioita ja niihin liittyviä mik-robikasvustoja. (Seuri, Husman, Kinnunen, Reiman, Kreus, Kuronen, Lehtomäki, Paa-nanen 2000, Indoor Air 2000; 10:138-145.)

    Jantusen (2001, 117) mukaan homeet ja hiivat voivat aiheuttaa immuunivasteeltaan heikentyneelle henkilölle (esim. pahanlaatuisia veritauteja potevat, elinsiirtopotilaat, sytos-taatteja saavat henkilöt) suoran tulehduksen, esim. Aspergillus-homeiden aiheuttama aspergilloosi (Jantunen 2001, Duodecim 2001;117 (17): 1715-9.) Ramsayn ja Tapiovaaran (2004) mukaan ne voivat aiheuttaa tulehduksia myös välikorviin (Aspergillus, Penicillium, Candida) ja poskionteloihin (Mucor: mucormycosis liite 1/5). Tu-lehdukset voivat olla septisiä (verenmyrkytystä synnyttävä) ja kuolleisuus niihin on suu-ri. (http://personal.fimnet.fi/laakari/hannu.tapiovaara/alle rginen_sinuiitti.htm tulostettu 3.5.2004.)

    Allerginen nuha voi puhjeta kosteusvaurioaltistuksen seurauksena, IgE-välitteinen herkistyminen kosteusvauriomikrobeille on mahdollinen, mutta tavallisempaa on niiden katalysoima herkistyminen yleisesti allergista nuhaa aiheuttaville pölyille: pölypunkeille, siitepölyille ja eläinpölyille. Kosteusvauriokohteissa esiintyy yleisesti pöly- ja varastopunkkeja, joka mahdollistaa tavallista helpomman herkistymisen niillekin. Kosteusvauriotilojen sisäilman epäpuhtaudet raivaavat tietä IgE-välitteiselle herkistymiselle aiheuttamalla ilmateiden limakalvolle vaurioita, jolloin immunologisesti aktiivisia allergeeneja pääsee tunkeutumaan limakalvoon. (Malmberg, Rinne 1999, 214-219.)

    Allergisessa nuhassa oireet johtuvat nenän limakalvon tulehduksesta, joka aiheuttaa turvotusta (nenäntukkoisuus), vesinuhaa ja liman erittymistä, aivastelua, nenän kutinaa, usein silmien sidekalvot reagoivat samanaikaisesti (punoitus, kutina, roskan tunne…). Tavallisimpia komplikaatioita ovat poskiontelotulehdukset ja hajuaistin huononeminen sekä joskus nenäpolyypit. (Ruoppi, YKT 9.6.2003.) Allerginen nuha usein edeltää astmaan sairastumista. (Nordman 2002, 171).

    Astma on keuhkoputkien limakalvojen tulehduksellinen sairaus. Astmassa esiintyy tyypillisesti yleistä keuhkoputkien ahtautumista, joka vaihtelee lyhyessä ajassa joko itsestään, ulkoisten tekijöiden tai lääkkeen vaikutuksesta. (Klaukka, Haahtela 1996, 9.) Homeastma on vaikea astma. Se on todettu kansainvälisessä tutkimuksessa: BMJ 2002;Volume 325 24 August:411 Sensitisation to airborne moulds and severity of asthma: cross sectional study from European community respiratory health survey (http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/abstract/325/736 1/411?view=abstractfp=411&vol=325&lookupType=volpage.)

    Pentzinin mukaan yli 350 000 suomalaista kärsii astman oireista ja heistä yli 250000 saa Kelan erityiskorvattavaa lääkehoitoa (Penzin 2004, 4.) Keuhkoputkien limakalvoilla esiintyy tulehdusmuutoksia (inflammaatio) jo aivan astman alkuvaiheessa. Tyypillistä astmalle on monien tulehdussolujen, kuten syöttösolujen, eosinofiilien, jopa neutrofiilien lisääntyminen keuhkojen limakalvoilla. (Kinnula ym. 2000, 256.) Kosteusvauriorakennuksissa astmaan sairastumisen riski on kaksinkertainen. On laskettu, että joka kolmas astma jäisi puhkeamatta, jos kosteusvauriorakennusongelmaa ei olisi. (Seuri 8.1.2004, luento.)

    Paanasen (2004) mukaan astmassa ilmatieahtauma on seurausta tulehduksen aiheuttamasta limakalvon turvotuksesta, sitkeän liman erittymisestä ja ilmateiden ympärillä olevan sileän lihaksen supistustilasta ja myöhemmässä vaiheessa myös limakalvon ja lihaskerroksen paksuuntumisesta. Astman oireet ovat seurausta limakalvotulehduksesta: yskä, limannousu, hengityksen vinkuminen ja rohina, herkkä hengästyminen ja hengenahdistus. Tyypillinen piirre astmassa on ilmateiden hyperreaktiviteetti, ylireaktiivisuus, jolla tarkoitetaan astmaattisten ilmateiden lisääntynyttä supistusherkkyyttä tavalli-siin ärsykkeisiin, kuten kylmä ilma, savut, käryt, hajut jne. jotka terveille eivät aiheuta minkäänlaisia keuhkoreaktioita tai oireita. (Paananen 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

    Astmatulehduksen astetta voidaan arvioida mm. uloshengitysilman typpioksidimäärityksin, veren eosinofiilisen kationisen proteiinin (s-ECP) määrityksin ja ysköksen eosinofiilisolujen määrityksin, joiden avulla saadaan melko karkeaa tietoa itse tulehduksesta. Astmaattista ilmatieahtaumaa ja sen muutoksia voidaan mitata PEF-mittareilla (mittaa maksimaalisesti suoritetun uloshengityksen aikaansaamaa virtausnopeutta), ja spirometrilla (jolla voidaan määrittää keuhkoihin maksimaalisesti saatava ja sieltä ulospuhallettava ilmamäärä litroina, spirometrin piirtämästä käyrästä voidaan myös määrittää se suhteellinen helppous, jolla ilma kulkee keuhkoputkistossa). Muutokset näissä suureissa kuvastavat ilmatieahtaumaa – ja tietyllä tavalla myös astmatulehduksen astetta. Ilmateiden poikkeavaa supistusherkkyyttä voidaan määrittää esim. histamiini- tai metakoliini-inhalaatiokokeilla, ja kylmän ilman hengittämiskokeella. (Paananen 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

    Ammattiastmalla tarkoitetaan sairautta, joka syntyy altistumisesta ja herkistymisestä työympäristön biologisille tai kemiallisille aiheuttajille. Tämä määritelmä on johdettu Suomen ammattitautilaista ottamalla huomioon, että ammattiastmalla on monta mekanismia. Kaikki mekanismit eivät perustu allergiaan. (Haahtela ym.1985, 122-125.) Työssä voi altistua herkistävien pölyjen lisäksi myös kaasuille tai huuruille, jolloin ammattiastmakirjoon kuuluvat myös byssinoosi (puuvillan tai hampun pitkäaikaisesta hen-gittämisestä aiheutuva keuhkosairaus) ja RADS, Reactive Airways Dysfunction Syn-drome (liite 1) (Kinnula ym. 2000,604).

    Ammattiastman oireet voivat vaivata vuosia altistumisen loputtuakin, sillä alun perin vain altistuksen yhteydessä ilmaantuva astmatulehdus voi kroonistua vaikeaksi ja krooniseksi astmaksi. Taudin varhainen toteaminen onkin tärkeää ennusteen kannalta: mitä pikemmin sairastunut saadaan altistuksesta pois ja astmatulehdus hoidetaan kunnolla, sen parempi on sairauden ennuste; alkuvaiheessa hyvin hoidettu työperäinen astma saattaa jopa parantua. (Nordman, Hytönen, Keskinen 1999, 373.)

    Allerginen alveoliitti on keuhkokudoksen granulomatoottinen (lukuisia granuloomia eli tulehdussolukertymiä käsittävä) tulehdusreaktio eloperäisiin pölyihin ja kemikaaleihin. (Kava ym. Duodecim 1994;110 (17):1593.) Alveoliitissa allergiset reaktiot tapahtuvat keuhkorakkuloissa (keuhkoalveoleissa) sekä respiratorisissa bronkioleissa, jotka ovat keuhkokudoksen pienempiä ilmakanavia ennen alveoleja. Sairauden voivat aiheuttaa monet homeet (Aspergillus fumigatus, Sporobolomyces, Rhodotorula ja Penicillium) ja homeita muistuttavat bakteerit, aktinomykeetit eli sädesienet. (Nordman 1996, 76, Pohjola 1999, 11.) Seurin (2004) mukaan alveoliitissa muodostuu keuhkokudokseen immunologinen reaktio, joka johtaa keuhkokudoksen solun ulkoisen nestemäärän lisääntymiseen, kaasujen vaihdon heikkenemiseen ja jatkuessaan keuhkokudoksen sidekudoksen lisääntymiseen ja altistuksen jatkuessa jopa kuolemaan. (Seuri 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

    Tulehdusreaktion seurauksena alveolien seinämät paksuuntuvat (tulehdussolukertymät, granuloomat). Seurauksena on hapen siirtymisen vaikeutuminen alveoleista niitä ympäröivään kapillaarisuonistoon. Kroonisessa vaiheessa granuloomat (tulehduskertymät) häviävät ja tilalle ilmaantuu sidekudosta, fibroosia, alveolien välitilaan. Seurauksena on keuhkokudoksen jäykistyminen, joka huonontaa keuhkojen ilmapumppaustoimintaa entisestään. Tulehdus ja fibroosi aiheuttavat valtimoveren hapen pitoisuuden vähenemisen, erityisesti ponnistellessa, kun ilmapumpun kyky toimittaa lisääntyvän lihastyön vaatimaa lisähappea kudoksiin heikkenee. Näitä ilmiöitä voidaan mitata valtimoveren happipitoisuusmäärityksin ja keuhkojen diffuusiokapasiteettitutkimuksin. Keuhkokudoksen jäykistyminen keuhkorakkulatulehduksen ja fibroosin vuoksi pienentää hengitystilavuuksia, joka huonontaa keuhkojen ilmapumpputoimintaa. Näitä ilmiöitä voidaan mitata mm. spirometrian avulla. (Haahtela, Mönkäre, Torvela, Vilkka: Duodecim 1992; 108 (17):1487.)

    Alveoliitin oireita ovat yskä ja hengenahdistus, jotka vaikeutuvat liikkuessa, ja kuumei-lu. Alkuvaihe muistuttaa flunssaa. Yleisiä ovat myös päänsärky ja nivel- ja lihaskivut. Oireet tyypillisesti vaikeutuvat 4 – 8 tunnin kuluttua allergeenialtistuksen jälkeen. Valtimoveren happipitoisuus voi laskea niin matalalle, että potilas on syanoottinen (”sininen”). Keuhkokuvassa voi olla maitolasimaisia samentumia. (Terho 1997, 388-390.) Tauti useimmiten paranee, mutta erityisesti toistuvasti uusiutuessaan (altistusten jatku-essa tai toistuessa) voi johtaa korjautumattomaan keuhkofibroosiin (sidekudoksen muodostumiseen muun kudoksen tilalle ja joukkoon), joka johtaa keuhkojen toiminnan pysyvään huononemiseen. (Haahtela, Mönkäre, Torvela, Vilkka: Duodecim 1992; 108 (17):1487.)

    Allerginen bronkopulmonaarinen aspergilloosi (ABPA) tarkoittaa Aspergillus-sienen aiheuttamaa harvinaista keuhkotulehdusta, jossa Aspergillus kasvaa keuhkoputkien seinämissä. Aspergillus toimii keuhkoissa sekä tulehdusta aiheuttavana mikrobina että allergeenina (liite 1), ja sitä vastaan kehittyy myös IgE-vasta-aineita, jotka osaltaan ovat aiheuttamassa vaikeaa astmaa muistuttavaa tilaa. Aspergilluksen aiheuttamasta tulehduksesta on seurauksena huomattavaa limanmuodostusta, josta voi aiheuttaa pieniä ilmateitä tukkivia limatulppia seuraamuksellisine atelektaaseineen ja bronkiektasioineen. Huonosti hoidettuna tauti voi johtaa pysyviin keuhkovaurioihin, jopa kuolemaan. (Haahtela ym. 1999, 400-402.)

    Vaikka ei olekaan lopullista näyttöä siitä, että kosteusvauriomikrobit aiheuttavat reu-masairauksia monesti homealtistuneilla on todettu nivelreumaa, selkärankareumaa, erilaisia niveltulehduksia, esim. reaktiivista artriittia ( reaktiivinen niveltulehdus), pso-riasis artriitteja (psoriaasiin liittyvä niveltulehdus), spondylartroosia ( nikamarappeutu-ma), vaskuliittia (= verisuonten seinämän tulehdus) ja fibromyalgiaa. Oireita ja löydöksiä on ollut selkärangassa, ranteissa, käsien pikkunivelissä, lonkissa, polvissa ja varpais-sa. Kosteusvauriomikrobien etiologinen osuus näissä tapauksissa on epäselvää. Asiaa tutkitaan parhaillaan. Lisäksi homealtistuneilla on esiintynyt kroonista bronkiittia, bron-kietaksioita, sydänsairauksia, verenpainetautia, selkäsairauksia, diabetesta, munuaissai-rauksia, Raynaudin oireyhtymä (liite 1/6), vatsakipua, virtsavaivoja ja ripulia. (Husman ym. 2003, 22, 23, 27, 39.)

    ODTS (organic dust toxic syndrome eli orgaanisen pölyn aiheuttama toksinen oireyhtymä) tarkoittaa äkillisten, voimakkaiden orgaanisen pölyn altistumisten yhteydes-sä ilmaantuvaa oireyhtymää, johon ei välttämättä liity keuhkorakkuloiden reaktioita. Tilaan liittyy allergista alveoliittia muistuttavia oireita kuitenkin ilman radiologisia (röntgenkuvassa havaittavia) muutoksia keuhkokuvissa: kuumeilua, vilunväristyksiä, lihas- ja nivelkipuja, pahoinvointia, hengenahdistusta ja yskää. Tilan aiheuttajaksi on epäilty bakteeriperäisiä endotoksiineita. Sairauden mekanismia ei kunnolla tunneta. Ennuste vaikuttaa hyvältä. Toistuvat episodit voivat johtaa krooniseen keuhkokatarriin, tai ne voivat edeltää allergista alveoliittia. (Terho 1997, 391.)

    ODTS oireyhtymästä ei yleensä aiheudu pysyviä muutoksia keuhkojen toimintaan, mutta tutkimuksia pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tehty (www.ktl.fi Tietoa terveydestä 22.1.2004). Arvellaan, että keuhkojen toiminta huononee, jos sairautta ei hoideta, voi olla pysyvä keuhkotoiminnan heikkeneminen. (Pohjola 1998, 11; Haahtela ym. 1993, 44.)

    ODTS:ään ei liity allergisen alveoliitin tapaan keuhkokudoksen solujen ulkoisen nestemäärän lisääntymistä eikä sidekudoksen kertymistä. Tyypillinen ODTS ilmentymä on ns. puimurikuume, jossa viljelijä saa puimakauden ensimmäisinä päivinä joko puinnin jälkeen illalla tai yöllä kuumeisen reaktion, joka muutaman päivän työskentelyn jälkeen loppuu eli toinen puimaviikko menee jo ongelmitta, mutta seuraavana vuonna sama on edessä. Nykyisin ODTS termin käyttö sairaustiloja kuvaavana diagnoosina on laajentunut koskemaan myös kosteusvauriorakennuksissa ilmaantuvia tiloja, joissa altistuksiin liittyy lämpöilyä, väsymystä, ja erilaisia keuhko-oireita, mutta lievempänä kuin ODTS:ssa. (Seuri 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

    Homeallergia potilaan tyypillisiä oireita voivat olla silmien kutina, vetistys, kangerrus, luomiturvotus; aivastelu, nenän tukkoisuus, vesinuha; huulien kutina, huulten ja kurkun turvotus; atooppisen ihottuman paheneminen, urtikariakohtaukset; hengenahdistus, herkkä hengästyminen ja alentunut ponnistelun sieto, hengityksen vinkuna, yskä yöllä ja päivällä, lämpöily altistusten yhteydessä, jolloin lamaavaa väsymystä. Oireet lievittyvät altistuksen loputtua, mutta uusiutuvat herkästi luonnonhomeidenkin altistustilanteissa (esim. keväällä lumien sulaessa, sateen jälkeen, marjametsässä, vatukossa, kasvihuoneissa, maakellareissa…). Näillä potilailla on usein samanaikaisesti homeallergiaa ja varastopölypunkkiallergiaa. Homeallergia-potilaalle voi kehittyä ruokaintoleranssi esi-merkiksi homejuustoihin, viineihin ja sieniin. IgE-vasta-aineita on todettu myös aktinomykeeteille (sädesienille). (Husman 1998, sisäilmastoseminaari.)

    Homealtistuspotilaan toksisen oireyhtymän syynä on voimakas altistuminen homemyrkyille. Husmanin (1988) mukaan oireille on tunnusomaista työkykyä uhkaavat voimakkaat yleisoireet, kuten kuumeilu, laihtuminen ja niveloireisto, joihin voi liittyä immunologisia poikkeavuuksia. Näillä potilailla tavalliset kipu- ja allergialääkkeet auttavat huonosti. Kortisoni sammuttaa oireita. (Husman 1998, sisäilmastoseminaari.)

    Viime aikoina on esitetty arveluita, että jotkut kosteusvauriomikrobit ja niiden aineenvaihduntatuotteet voivat aiheuttaa syöpää. (Salkinoja – Salonen 1999, 67; Hintikka, Reijula, Nikulin 1998, 2171).

    Otteita opinnäytetyöstäni

    Terveisin Hilkka Liisa

    Äänestä

  • hilkkaliisa kirjoitti:

    Yleisimpiä homealtistuksen aiheuttamia sairauksia:

    Älkää tulko sieltä homehullujen osastolta tänne kirjoittelemaan.

    Äänestä

kokemustakin on ....

(veri vuotaa mun klyyvaresta liiallisesta hengittävyydestä johtuen (kuiva ilma), yleensä)

Äänestä

ja ulosteen seassa paskaa niin lista olisi ok. kannattaa hakeutua hoitoon. new orleans on hyväpaikka ei kosteusvaurioita missään

Äänestä
  • vastaus "tohtori sykerölle" jotkut vaan jaksaa vääntää vitsiksi tämän homesairastelun...jos sullakin olisi lapsia ja ne sairastelee koko ajan "Homeen vuoksi"..niin kyllä sultakin hymy hyytyy...LUULISIN ......

    Äänestä

  • home kirjoitti:

    vastaus "tohtori sykerölle" jotkut vaan jaksaa vääntää vitsiksi tämän homesairastelun...jos sullakin olisi lapsia ja ne sairastelee koko ajan "Homeen vuoksi"..niin kyllä sultakin hymy hyytyy...LUULISIN ......

    sairastat ja lapset sairastaa niin miksi et hoida asiaa kuntoon?

    Jos mun lapset sairastuu homeesta niin mulla on huomenna sellainen asunto jossa ei varmasti ole hometta. Minähän rakastan lapsiani enkä niiden livulla kirjoittele täällä marttyyrinä ja kerää muilta sääliä ja osanottoa.

    Äänestä

  • ei hometta kirjoitti:

    Vuokralla asuva voikin niin tehdä, muttei muut. Harvalla on varaa kahteen asuntoon samalla kun omakin pitäisi korjata ja terveys jo mennyt.

    Äänestä

  • ei hometta kirjoitti:

    sairastat ja lapset sairastaa niin miksi et hoida asiaa kuntoon?

    Jos mun lapset sairastuu homeesta niin mulla on huomenna sellainen asunto jossa ei varmasti ole hometta. Minähän rakastan lapsiani enkä niiden livulla kirjoittele täällä marttyyrinä ja kerää muilta sääliä ja osanottoa.

    vastaus nim.homehäirikkö...ota nyt huomioon et kaikki ei aina heti huomaa jos perhe sairastelee että se voisi johtua talosta missä asuu...ja työn takana on selvittää "hometalo"...käydä lääkärissä ja verikokeissa mistä selviää onko altistunut homeelle...ei ole muuten ihan halvat verikokeet..100e kappale...homenäytteet 90e kpl...ei se ihan niin yksinkertaista ole...

    Äänestä

  • IDIOOTEIN.......

    Äänestä

  • ei hometta kirjoitti:

    sairastat ja lapset sairastaa niin miksi et hoida asiaa kuntoon?

    Jos mun lapset sairastuu homeesta niin mulla on huomenna sellainen asunto jossa ei varmasti ole hometta. Minähän rakastan lapsiani enkä niiden livulla kirjoittele täällä marttyyrinä ja kerää muilta sääliä ja osanottoa.

    Kyllähän mä asiani kuntoon koitan hoitaa parhaan kykyni mukaan...

    EIPÄ SE SULLE TOSIN KUULU...

    IHMETTELEN VAAN KOVIN KUIN EI TOLLASIA VATIPÄITÄ JOTKA EI OSAA MITÄÄN VIISASTA LAITTAA JA KOMMENTOIDA YLEENSÄKKÄÄN AJATTELEMATTA... NIIN MIKSI OOTTE VAPAALLA,MIKS VALKOTAKIT EI OO NOUTANU...

    OOT MELKOSE OUTO KU VOIT KOMMENTOIDA ASIOISTA JOISTA SULLA EI OO TUON TAIVAALLISTAKAAN HAJUA....

    Äänestä

  • nyt kirjoitti:

    MUUTAMAA PYKÄLÄÄ YLEMMÄKSI. SILLE JOKA PYSTYY MUUTTAAN VAIKS HETI SEURAAVANA PÄIVÄNÄ....

    Äänestä

  • idiootimpi kirjoitti:

    IDIOOTEIN.......

    Jos haluatte asiallista tietoa homesairauksista niin vierailkaa "Homesairaudet" palstalla.

    Kyllä siellä vastataan KAIKKIEN asiallisiin kysymyksiin.On sielläkin joskus häiriköitä.

    Terveisin Hilkka Liisa

    Äänestä

nyt kun lukee näitä tekstejä,on taas pahasti aihe hukassa.alku lähti jonkun omakohtaisista kokemuksista ja tarkoitus oli varmasti hyvä.riidanhaastajat ovat taas päässeet tässäkin keskustelussa vauhtiin,eikö teillä ole ketään siellä kotona,ettei tarvitse täällä vakavasti asiasta vääntää paskaa...

Äänestä
  • Muutin ihan uuteen vuokrataloon ja se oli homehtunut jo rakennusvaiheessa puuttelisen suojauksen takia. Seinän kiplsilevyt oli sisäpuolelta ihan homeessa ja samoin villat. Terveystarkastaja mittasi ja homeessa oli. Talo valmistunut tänä vuonna.

    Äänestä

> C. Kosteusvauriohome-oireet:
> - Aamulla saa kaivaa nenästä kuivaa räkäklimppiä, jossa voi olla verta.

Kyllä sieltä nenästä joka aamu jotain löytyy, verta harvemmin.

> - Pientä kuumeilua, tai alilämpöä asteen kymmenyksen tai pari.

En mittaile kuumetta kuin harvoin, joten tuo kymmenyksen vaihtelu on jäänyt huomaamatta.

> - Olo on kuin tulisi flussasairaaksi, mutta ei sitten tulekaan.

Joo, pientä nuhaa on koko ajan päällä.

> - Nivelkipuja.
Jep.

> - Lihaskipuja.
Ei ole.

> - Liman muodostus hengitysteissä - etenkin aamuisin saat rykiä hartaasti
> ja pitkään.
Harvemmin.

> - Ääni käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua.
Välillä, liittyy tuohon nuhaan.

> - Silmiä särkee.
Ei.

> - Korvia kutiaa.
Joo, vaikkua korvissa.

> - Säärten kutinaa, kehon kutinaa, joka pahenee suihkussa ja löylyssä.
Juuh, luulin että johtuu kuivasta sisäilmasta.

> - Näppyjä.
On.

> - Läiskiä iholla.
Syntymämerkkejä?

> - Viiltävää salamana leikkaavaa päänsärkyä.
= Migreeniä, vaimolla on.

> - Tavallista päänsärkyä.
On, useamman kerran kuussa.

> - Näköhäiriöitä.
= Migreeniä, ks yllä.

> - Katseen tarkentamisen vaikeuksia.
Joo, luulin että se on vain vanhuuden oire, lähinäkö menee...

> - Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
Kyllä.

> - Sinun on vaikea muistaa sanoja, vaikka esim hyvin tuntemasi naapurin
> nimi ei muistu mieleen.
Yes, minulla ei ole aavistustakaan minkänimisiä naapureita minulla on, vaikka olen kuullut nimet moneen kertaan.

> - Kun alat kertomaan jostakin asiasta ja saman tien unohdat, mitä
> pitikään sanoa.
Vaimolla, koko ajan.

> - Keskittymisvaikeuksia.
Ehdottomasti. Nytkin minun pitäisi tehdä töitä eikä kirjoitella tänne...

> - Aloitekyvyttömyyttä.
Aina. Kaikennäköistä pitäisi tehdä, mutta en vaan "jaksa"...

> - Uneliaan sekava olo levosta huolimatta.
Joo, voisin mennä nyt sohvalle makoilemaan ja katsomaan telkkaria.

> - Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
Vaimolla ainakin, tuntuu nukkuvan koko vapaa-aikansa.

> - Voimattomuutta, jo yhden kerroksen porraskävely vie voimat.
Joo, luulin että se on vain huonoa kuntoa.

> - Aiheettomia kiukunkohtauksia, miniraivareita, ärtyisyyttä.
Yes, aika monet asiat ärsyttää.

> - Verenpurkautuvia iholla
Siis mustelmia? No, joskus.

> - Unettomuutta
Kyllä, joskus voi mennä useampi tuntikin ennen kuin saan unen päästä kiinni.

> - Verisuonet nousevat ns. pinnalle
Joo, luulin senkin olevan vanhuuden oire (ja johtuu pienestä rasvaprosentista).

> - Herkistyminen lisäaineille
> - Herkistyminen erilaisille keinotekoisille hajusteille
Ehdottomasti. Stokkalla käynti on aivan kaamea kokemus, en tiedä johtuuko se parfymeistä vai tuotteista haihtuvista aineista, mutta silmiä kirvelee kauheasti.

Jos vielä lisätään että asun 80-luvun alun OKT:ssa, jossa maavarainen laatta, niin lienee selvää että minulla on homevaurio-oireita!!1!yksi!

Äänestä
  • =>KVHT-altistuneen oiretesti

    Äänestä

  • testin kohdat 1-16 kirjoitti:

    =>KVHT-altistuneen oiretesti

    laukkaa seuraavaksi palstalle kertoilemaan satuja ja satuteorioita että homeet ovat jopa terveellisiä, eivät sairastuta ja että kaikki tutkijat valehtelevat ja salaavat meiltä tietoa. Salaliitot kukoistavat ja Supo kuuntelee hänen puhelunsa.

    ei mene kauaa..

    Äänestä

  • ystäväsi Nisuiisu kirjoitti:

    laukkaa seuraavaksi palstalle kertoilemaan satuja ja satuteorioita että homeet ovat jopa terveellisiä, eivät sairastuta ja että kaikki tutkijat valehtelevat ja salaavat meiltä tietoa. Salaliitot kukoistavat ja Supo kuuntelee hänen puhelunsa.

    ei mene kauaa..

    alveoliittiin tyyppiä, joka esiintyy tutkijana? Älä edes vertaa noita kahta henkilöä keskenään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SAIRASTELUUN.... kirjoitti:

C. Kosteusvauriohome-oireet:
- Aamulla saa kaivaa nenästä kuivaa räkäklimppiä, jossa voi olla verta.
- Pientä kuumeilua, tai alilämpöä asteen kymmenyksen tai pari.
- Olo on kuin tulisi flussasairaaksi, mutta ei sitten tulekaan.
- Nivelkipuja.
- Lihaskipuja.
- Liman muodostus hengitysteissä - etenkin aamuisin saat rykiä hartaasti
ja pitkään.
- Ääni käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua.
- Silmiä särkee.
- Korvia kutiaa.
- Säärten kutinaa, kehon kutinaa, joka pahenee suihkussa ja löylyssä.
- Näppyjä.
- Läiskiä iholla.
- Viiltävää salamana leikkaavaa päänsärkyä.
- Tavallista päänsärkyä.
- Näköhäiriöitä.
- Katseen tarkentamisen vaikeuksia.
- Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
- Sinun on vaikea muistaa sanoja, vaikka esim hyvin tuntemasi naapurin
nimi ei muistu mieleen.
- Kun alat kertomaan jostakin asiasta ja saman tien unohdat, mitä
pitikään sanoa.
- Keskittymisvaikeuksia.
- Aloitekyvyttömyyttä.
- Uneliaan sekava olo levosta huolimatta.
- Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
- Voimattomuutta, jo yhden kerroksen porraskävely vie voimat.
- Aiheettomia kiukunkohtauksia, miniraivareita, ärtyisyyttä.
- Verenpurkautuvia iholla
- Unettomuutta
- Verisuonet nousevat ns. pinnalle
- Herkistyminen lisäaineille
- Herkistyminen erilaisille keinotekoisille hajusteille

TÄSSÄPÄOLI MELKOISEN PALJON NIITÄ OIREITA JOITA OLEMME KOKO PERHE LÄHINNÄ OIREILLEET.

ESIKOISELLA ILMENNYT MYÖS NENÄVEREN VUOTOA JA ITSELLÄNI VERENSEKAISTA RÄKÄÄ.

KIPEITÄ OLEMME OLLEET JATKUVASTI JA LEKURISSAKIN JUOSTU.

TERVEYSTARKASTAJAAN ON OTETTU UYHTEYTTÄ MEILINÄ KUN LUURIIN EI VASTATA... TOSIN EI MYÖSKÄÄN MEILEIHIN.

PAPPA-SMURFFILLE KIITOS TUOSTA YLLÄ OLEVASTA LISTASTA...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu