Rakas äiti

Valitettavasti nyky-yhteiskunnasta on katoamassa täysin perheen ja ennen kaikkea äitiyden ontologinen merkitys.
Nämä uraohjukset tosiaankin täyttävät kalenterinsa kaikella muulla paitsi lapsensa huomioinnilla (vaikka selittävät lahjakkaasti itselleenkin, että minähän se vasta huomionkin...teen töitä lapseni tulevaisuuden puolesta...)
Rakkaudettomuutta paikkaillaan ostamalla tavaroita, vaatteita, ulkomaanmatkoja ja kaikkea muuta.
Liian monet äidit huomaavat liian myöhään, silloin, kun lapsi on menetetty - että se olikin oikea elävä, tunteva, turvaa ja ohjausta tarvitseva lapsi.

Ydinperhemalli on katoamassa. Se heijastuu järkyttävästi kasvaneissa nuorten ja lasten mielenterveysongelmissa. Mutta myös aikuisten vastaavissa ongelmissa.
Tasa-arvon tarkoitus ei ollut lisätä lasten turvattomuutta. Lisätä avioeroja. Vapauttaa kaikki addiktiot (esim. seksi). JÄttää lapsi lopullisesti heitteille - oman onnensa nojaan.

Rakas äiti. Älä ihmettele viiden vuoden kuluttua, miksi näin kävi.
5766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eilen illalla ohjelman punainen lanka? En tiedä tuliko se uusintana mutta tuntui että se puhutteli meidän 11 vuotiasta. Oli kauheaa kuunneltavaa. Tuntui että meillä tyttö kiehnäs ja halaili kokoajan, teki näköjään hyvää huomata ettei kaikilla ole turvallinen lapsuus.

Äänestä

Ihan yhtä lailla se lapsi on kuule isänkin.

Äänestä
  • Luonto on kumminkin oikeesti tarkottanut äidin ensisijaisesti olemaan se joka on lähinnä lasta. Vaikka kuinka vedottais tasa-arvoon, niin luonto ei ihmisten kirjoittamista laeista perusta eikä niitä tunnusta.

    Äänestä

Äitinä minä, vaikka olen tehnyt töitä, olen rakastanut sinua kaiken sen ajan, olen ollut tukemassa, potkimassa elämässäsi eteenpäin, kuunnellut, lohduttanut, antanut eväitä maailmalle tulevaan, silittänyt, pessyt, antanut ruuan, maksanut laskut, hankkinut vaatteita, en ole jättänyt sinua yksin. Olen ollut lähelläsi koko ajan. Olen yrittänyt koko ajan auttaa sinua ja antaa elämällesi hyvät eväät, että sinulla olisi hyvä olla, siltikään mikään ei riitä. Teet lisää virheitä, pilaat mahdollisuuksiasi. Olen etsinyt sinua ja löytänyt humaltuneena, olen hakenut sinua sairaalasta, olen istunut poliisikuulusteluissa vierelläsi, en ole koskaan hylännyt sinua ja aina tapahtuu jotain uutta ja pahempaa. Mitä seuraavaksi? Rakas lapsi jätän sinut selviytymään nyt yksin sillä minä en enää jaksa. En jaksa olla enää se suojeleva, pelastava äiti, joka auttaa sinua kun elämä on vaikeaa. Yritä ymmärtää en tee sitä ilkeyttäni, mutta ehkäpä sinä silloin opit näkemään, että oman elämänsä kulkuun voi itse vaikuttaa hyvin paljon miten sitä itse elää. Minä en voi enää auttaa sinua. Tämä päätös on kipeä, mutta muuta vaihtoehtoa ei minulle enää ole. Ota opiksesi ja muuta elämäntapasi. Olet minulle rakas aina.

Äänestä

maailmassa on niitä, jotka tulevat vanhingossa raskaaksi, ja pitävät lapsen. Nostan hattua niille, mutta kyllähän siinä noinkin voi käydä. Lapsi jää heitteille, koska siihen ei ollut ehtinyt "valmistautua" ja ura on se tärkeämpi. Voi tätä elämää. Itse en aio ikinä saada lapsia, mielummin luon uran ja menen naimisiin, mutta kotiäitiä minusta ei tekemälläkään saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuuntelisitko kirjoitti:

Valitettavasti nyky-yhteiskunnasta on katoamassa täysin perheen ja ennen kaikkea äitiyden ontologinen merkitys.
Nämä uraohjukset tosiaankin täyttävät kalenterinsa kaikella muulla paitsi lapsensa huomioinnilla (vaikka selittävät lahjakkaasti itselleenkin, että minähän se vasta huomionkin...teen töitä lapseni tulevaisuuden puolesta...)
Rakkaudettomuutta paikkaillaan ostamalla tavaroita, vaatteita, ulkomaanmatkoja ja kaikkea muuta.
Liian monet äidit huomaavat liian myöhään, silloin, kun lapsi on menetetty - että se olikin oikea elävä, tunteva, turvaa ja ohjausta tarvitseva lapsi.

Ydinperhemalli on katoamassa. Se heijastuu järkyttävästi kasvaneissa nuorten ja lasten mielenterveysongelmissa. Mutta myös aikuisten vastaavissa ongelmissa.
Tasa-arvon tarkoitus ei ollut lisätä lasten turvattomuutta. Lisätä avioeroja. Vapauttaa kaikki addiktiot (esim. seksi). JÄttää lapsi lopullisesti heitteille - oman onnensa nojaan.

Rakas äiti. Älä ihmettele viiden vuoden kuluttua, miksi näin kävi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu