oksennus

tämä on palanen joitakin vuosia sitten kirjoittamastani syömishäiriöromskusta, jolle iso paha kustantaja sanoi ei ja jota olen nyt ajatellut alkaa työstää uudelleen. kommentteja kiitos...

....


Sormia ei enää tarvittu; neljän kokemuksella oksentamisen saattoi aloittaa pelkästään vatsalihaksia jännittämällä. Oppiminen helpotti asioita, mutta henkistymisestä ei silti ollut kyse. Yhtä likaiselta tyhjentyminen tuntuisi nyt kuin ensimmäisellä kerrallakin.

Roopea ajatus ei enää iljettänyt. Kun maha pullistui äärimmilleen, niin että seisominenkin teki kipeää, oli vaihtoehtoja vain yksi. Roope raahautui keittiöstä vessaan, istui pöntölle ja yökkäsi jalkojensa väliin asettamaansa ämpäriin.

Ryöpsähdys. Jäätelö tuli ulos ensimmäisenä. Pehmeä kermainen maku tuntui suussa yhä täyteläiseltä, mutta kuolan- ja syljensekaisen mössön näkeminen teki makuelämyksen nopeasti tyhjäksi.

Roope supisti vatsaansa, ja lisää jäätelöä ryöpsähteli ämpäriin. Spläts, läts, spläts. Kolme litraa yhteensä – sen verran hän oli ahminut samettisella lakritsikastikkeella kuorruttamaansa herkkua.

Roopen olo helpottui sitä mukaa, kun paine mahassa pieneni ja ämpäri alkoi täyttyä. Oksentaminen sujui määrätietoisesti, aivan kuin toiminta olisi ohjelmoitu Roopen kurkunpäähän. Jäätelön jälkeen mahasta nousi sitruuna- ja suklaakakkua, sitten kaurakeksejä ja suolaista puuroa, jonka saattoi yhä tunnistaa perunalastujen ja popcornin sekoitukseksi.

Roope piti hetken tauon. Hän sylki pois suuhun kertyneen liman ja katseli sen sekoittumista ämpärissä hyllyvään ruokamassaan. Hän työnsi kätensä mönjään ja nosteli klönteksi liimaantunutta kakkutaikinaa pohjalta. Hän puristeli kakkupalasia ja hämmensi sekoitusta sormillaan. Oliko tässä kaikki?

Ei, ei vielä puoliakaan.

Roope työnsi oikean kätensä etusormen ja nimettömän kitalakeen ja painoi. Vain hento liike vasten kurkunpäätä ja vatsanpohjassa kouraisi jälleen. Se tuntui lupaavalta: maha tyhjenisi kyllä.

Ruokatorvi laajeni äärimmilleen, kun pötköiksi pakkautuneet lihapiirakat ja ranskalaiset perunat alkoivat nousta. Osa niistä tarttui kiinni kurkkuun. Roope kakisteli ja haukkoi henkeä, kunnes mössö purkautui valtavalla paineella ämpäriin. Silmiä aristi, katse sumeni, mutta lopettaa ei saanut.

Välillä Roope nousi pöntöltä, laskeutui kyykkyasentoon ja päästi vatsalihakset rennoiksi. Hänen veti navan uudestaan kohti selkärankaa ja sai mahan aaltoilevaan liikkeeseen. Tikkumaiset jalat vapisivat, kun Roope ponnisti ylös. Tarkkaan harkittu ja harjoiteltu liikesarja tahditti oksentamista. Epämääräistä ruokamassaa lensi kaaressa lattiakaakeleihin ja lavuaarin pohjaan asti.

Vessa olisi pestävä hyvin, yhtään tahraa ei saisi jäädä, Roope ajatteli. Silloin kukaan ei saisi tietää.

Kun maha alkoi tuntua tyhjältä, Roope tunki koko kätensä suuhun. Hän tiesi, että raskaimmat ruuat matasivat yhä vatsan pohjukassa ja luikertelisivat ohutsuoleen parin tunnin kuluessa. Rutiininomaisesti Roope survoi kättään syvemmälle kitalakeen. Luinen nyrkki upposi kokonaan ja rannekin puoliksi. Kynnet repivät nielun verille, ja rystyset ja kämmenselkä hiertyivät orvaskedelle hampaiden raastaessa ihoa.

Raa’an työn tulos ei ollut kuitenkaan, mitä Roope toivoi. Kurkusta pääsi vain korahduksia, ja Roopen täytti pelko, että ei saisikaan tyhjennettyä vatsaansa täydellisesti. Perunan palasten sijasta ämpäriin tippui veren sekaista räkää ja limaa. Sitä valui poskille ja leualle, ja Roopen yrittäessä pyyhkiä kasvojaan tahmaiset sormet sotkivat myös otsan ja kaulan.

Roope pärski ja niisti nenänsä ämpäriin. Helvetin rääpäle, hän parjasi itseään. Etkö sinä saatana osaa enää oksentaakaan.

Roope harppoi keittiöön ja täytti kaksi litraa vetävän kannun kuumalla vedellä. Vesi valui suupielistä oksennuksen ja hien likaamalle t-paidalle, kun Roope joi ahnaasti. Hän tyhjensi kaksi kannullista.

Roope palasi vessaan ja asettui pöntölle. Etusormi kurkkuun, ja vesi ruiskusi ämpäriin kovalla paineella kuin jäteviemäristä. Ankaran ponnistelun ja ähinän jälkeen ämpäriin valui vain kellertävää happoa. Maha oli tyhjä.

Hetken Roope tunsi tyytyväisyyttä. Hän kyykistyi alemmas ja työnsi kätensä äärillään täynnä olevaan ämpäriin. Hän hämmensi iljettävää keitostaan ja hymyili itsekseen. Täydellistä.

Pestyään ämpärin ja kaakelit huolellisesti Roope suihkautti huoneilmaan sitruunan tuoksua ilmanraikastimesta. Sitten hän hoiperteli makuuhuoneeseen. Pyörrytti. Oliko vatsa nyt varmasti tyhjä? Kuinka paljon energiaa verenkiertoon oli ehtinyt imeytyä? Kaksisataa kilokaloria? Kolmesataa? Kuinka monta minuuttia hänen pitäisi polkea kuntopyörää ennen kuin ylimääräinen energia olisi poltettu?

Sängyn alle piilottamastaan repusta Roope etsi purkin aineenvaihduntalääkkeitä. Hän nieli yhdeksän tablettia. Se oli kolme kertaa yli suosituksen, mutta Roopelle annos oli tavanomainen. Oli hän joskus kokeillut kahtakymmentäkin.

Suolihuuhtelun vanavedessä aineenvaihduntaa nopeuttavat tabletit olivat Roopen mielestä ihan kelpo puhdistautumismenetelmä. Ne tehosivat kuitenkin tuskastuttavan hitaasti: vaikutus alkoi vasta tuntien päästä. Lisäksi tabletit menettivät tehonsa kun niitä söi monta päivää perätysten.

Keittiössä Roope siivosi nopeasti pöydän ja lattialle pudonneet paperiroskat. Ranskalaisia perunoita oli mennyt neljä pussia ja lihapiirakoita reilu kilo. Suklaalevynkuoria lattialla lojui kolme, ja saman verran Roope noukki roskakoriin myös ranskanleipäpusseja ja keksipaketteja. Pakkauspaperit hän piilotti huolellisesti muiden roskien alle. Puoliksi syödyn suklaakakun hän laittoi takaisin jääkaappiin ennen kuin palasi vessaan huuhtelemaan kasvonsa.

WC:n peilistä tuijotti pari punaisia silmiä. Posket ja kaula pullottivat kuin syöttöporsaalla.
Roopea puistatti. Vitun idiootti, hän sanoi peilikuvalleen. Ei ikinä enää!