käyttöoikeus

Ostimme 7 vuotta sitten pienen autiotilan vaimoni nimiin. Kauppakirjaan lisättiin kohta, jossa annettiin elinikäinen käyttöoikeus kasvatti-isälleni, joka on rakentanut tilaa yhdessä minun kanssani. Minä ja vaimoni olemme investoineet tilaan noin 50 000 euroa ja paikka on kunnostettu täydellisesti. Olemme ostaneet tilalle myös paljon irtaimistoa. Isäpuoleni ei ole osallistunut lainkaan yhteenkään investointiin. Viime kesänä isäpuoleni lisäsi tilan rasitustodistukseen käyttöoikeuden ja kieltäytyy päästämästä meitä tilan päärakennukseen. Lisäksi olen vuokrannut tilan vaimoltani, koska yksi rakennuksista on osaksi omistamallani viereisellä tilalla (tarvittiin rakennuslupaa varten). Olen pyytänyt avainta päärakennukseen kirjallisesti, suullisesti, sähköpostilla ja tekstiviestillä, mutta en ole sitä saanut. Onko minulla mahdollisuuksia voittaa juttu käräjäoikeudessa niin, että saan edes avaimet ja käyttöoikeuden itselleni?

Kauppakirjassa on seuraava teksti:
NN-nimisen tilan RN:o NN Ostaja NN ilmoittaa antavansa NN:lle, henkilötunnus NNN elinikäisen käytöoikeuden nyt ostettuun tilaan ja sillä oleviin rakennuksiin.

Onko muuten suosituksia hyvästä lakimiehestä kuka voisi hoitaa tällaisen asian?
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyviä asianajajia on paha suositella kun ei tiedä missä asut. Eikä sillä väliä.

Ensin menet oikeusaputoimistoon. Jos he eivät jostain syystä ota sinua asiakkaaksi, heiltä voi kysyä myös neuvoja millainen asianajaja olisi hyvä.

Toinen vaihtoehto Keltaiset sivut, Yrityshakemisto tms. jossa on lakiasiaintoimistoista muutakin selvitystä kuin osoite ja puhelinnumero. Valitse useampi sellainen joka ilmoittaa hoitavansa tuon tyyppisiä asioita (siviilioikeus), soita niihin, kerro lyhkäsesti mistä kyse ja kysy heidän kokemustaan sekä näkemystään siitä toimiiko isäpuolesi vastoin lakia. Lupaat palata mahdollisesti myöhemmin asiaan. Harkitset sitten kenen puoleen käännyt jos on tarvis.

Jos em. tahoista selviää että isäpuolesi toimii vastoin lakia niin teet poliisille ilmoituksen. Voihan olla että ukko ymmärtää asian ja lopettaa pihtaamisen ennen kuin asia menee edes oikeuteen. Siis sovittelette asian, jos molemmille sopii. Poliisi kai kysyy sitä mahdollisuutta. Jos menee oikeuteen niin palaa lähtöruutuun ja harkitse asianajajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nnn kirjoitti:

Ostimme 7 vuotta sitten pienen autiotilan vaimoni nimiin. Kauppakirjaan lisättiin kohta, jossa annettiin elinikäinen käyttöoikeus kasvatti-isälleni, joka on rakentanut tilaa yhdessä minun kanssani. Minä ja vaimoni olemme investoineet tilaan noin 50 000 euroa ja paikka on kunnostettu täydellisesti. Olemme ostaneet tilalle myös paljon irtaimistoa. Isäpuoleni ei ole osallistunut lainkaan yhteenkään investointiin. Viime kesänä isäpuoleni lisäsi tilan rasitustodistukseen käyttöoikeuden ja kieltäytyy päästämästä meitä tilan päärakennukseen. Lisäksi olen vuokrannut tilan vaimoltani, koska yksi rakennuksista on osaksi omistamallani viereisellä tilalla (tarvittiin rakennuslupaa varten). Olen pyytänyt avainta päärakennukseen kirjallisesti, suullisesti, sähköpostilla ja tekstiviestillä, mutta en ole sitä saanut. Onko minulla mahdollisuuksia voittaa juttu käräjäoikeudessa niin, että saan edes avaimet ja käyttöoikeuden itselleni?

Kauppakirjassa on seuraava teksti:
NN-nimisen tilan RN:o NN Ostaja NN ilmoittaa antavansa NN:lle, henkilötunnus NNN elinikäisen käytöoikeuden nyt ostettuun tilaan ja sillä oleviin rakennuksiin.

Onko muuten suosituksia hyvästä lakimiehestä kuka voisi hoitaa tällaisen asian?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu