Kiitos Mika!

Olit suosikkini siitä lähtien kun sen itselleni sallin valita. Pitkään ihan tietoisesti katsoin jokaista kilpailijaa tasavertaisena mutta nousit sitten muiden ylle silmissäni omalla persoonallasi.

24/7:aa seuranneena vaikutat mukavalta mieheltä; Sellaiselta joka kannustaa muita kun on tiukkaa ja muutenkin tunneälykkäältä. Kaikenlaisiin hankkeisiin ja asioihin ryhdyt perusteellisesti ja haluat viedä ne kunnialla loppuun saakka. Olet ilmiselvä valmentaja-tyyppi eikä siis ihmekkään että olet urasi tässä kohtaa henkilöstökoordinaattori.

Yhden kehittämiskohteen sinussa näin ja se on se mikä minunkin heikko kohta on: Epäonnistumisen kohtaaminen. Tiedät sen itsekkin ja sanoitkin sen. Niin tuttuja olivat reaktiosi kun esim. et onnistunut naruhyppelyssä. Pohdit asiaa sisälläsi ja päiväkirjahuoneessa ja muutenkin teit tuota "seinään potkimista". Emme voi olla kaikessa hyviä, mutta olet kyllä hyvä ihminen.

Olen erittäin pettynyt kun putosit, sen myönnän. Olisit ansainnut voittaa mutta tällä kertaa niin ei ollut tarkoitus. Huumorisi oli nokkelaa ja naurusi hersyvää ja jutuillasi / tempauksillasi annoit meille kaikille monet viihdyttävät hetket.

Pertun sanoin (lähde Subtv):"- Oikeesti, meitsistä tuntuu ihan uskomattomalle, on että ei h-vetti, Perttu aloitti keskustelun Mikan häädöstä" ja Antin:"- Pitäiskö meidän sopia, että kuka nyt kertoo juttuja? Antti ehdotti. - Kun Lintsillä oli aina paljon juttuja ja mulla ei ainakaan oo mitään kerrottavaa".

Toivon sinulle Mika kaikkea hyvää jatkossa elämääsi ja toivon ja olen varma että menestyt siinä.

KIITOS MIKA!

17

5352

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • stoorit!

      Joo, ihan vapaasti saat olla tuota mieltä mutta kyllä siinä lähti talosta yks suuren luokan pelaaja. Dollarinkuvat vaan silmissä kiilteli ja Mikan näennäinen tyyneys ja kontrolloitu asenne kieli vaan äijän vilkkaasta sisäisestä sielunelämästä kun koko ajan yritti olla edukseen äänestäjien silmissä. Oli yksi eniten voittamisen perään koko porukasta.

      • minävaintäällähöpisen

        BB on peli!!!! ja jos sinne on päässyt niin pitää pelata!! Että sellaista..


      • höh
        minävaintäällähöpisen kirjoitti:

        BB on peli!!!! ja jos sinne on päässyt niin pitää pelata!! Että sellaista..

        Joo saapi pelata joo mutta arvaat varmaan kelle lähtee tiputusäänet herkemmin, pelurille josta kaikki loistaa niin helposti päällepäin vai "pelurille" joka muistaa vasta viimeisenä päivänä että hei täältähän saattaa kävellä ulos vaikkapa 50 000 rikkaampana.

        Edellä olevien esikuvina Terhi ja Perttu, itse saa päätellä kumpi on kympi.


    • tunnustus...?!

      Kaihoisaa vuodatusta.

      • viinan juonti

        Herra paljasti uusia ja vähemmän kontrolloituja(aidompia?) puolia itsestään viinaspäissään. Valitettavan yleistä aikas monelle meille suomalaiselle vai mitä? Tinderella rinsessa oli ihan oikeassa antaessaan pisteet siitä sika-palju-sikailusta.


      • tämähän
        viinan juonti kirjoitti:

        Herra paljasti uusia ja vähemmän kontrolloituja(aidompia?) puolia itsestään viinaspäissään. Valitettavan yleistä aikas monelle meille suomalaiselle vai mitä? Tinderella rinsessa oli ihan oikeassa antaessaan pisteet siitä sika-palju-sikailusta.

        oli kuin suoraan jostain nyyhkyleffan kässäristä.

        Sissus sentään, jotain rajaa nyt tälläiselle palvomisellekkin.


      • Perttu voittoon

        Tosiaan todella herkkää poikien välistä ihastusta. Toivottavasti Cesar saa Mikasta elämänsä miehen.


      • itseään
        Perttu voittoon kirjoitti:

        Tosiaan todella herkkää poikien välistä ihastusta. Toivottavasti Cesar saa Mikasta elämänsä miehen.

        Eikös se Rooman vallan Julius C ollu vähän poikiin päin, joten eipä mitään uutta auringon alla siis XD


    • vuodatukseen...

      vajosi Gesar, huh,huh. Herra varjele meitä muita vastaavasta.

    • *nauraa*

      Sekös oli syynä sit kaikkiin Mikaa arvostelevien viestien poistaminen

      • santtu

        Ettekö ole huomanneet, että Cesar on esim. Timolle "saatesanat" kirjoitti! Saahan sefullakin olla fanitettavaa...ei sitä kukaan ole kieltänyt!Hyvä kirjoitus,sanonpas vielä kerran.
        santtu


    • Mikako tuollainen

      Mikä oli kukkiin kuseksija, humalassa sikailija, selkään puukottaja, Pertun julkinen nälvijä jne. Uskonpa että vm. seikka pudotti pitkälti Mikan. Eihän kansansuosikin kannattajat voineet sietää suosikkinsa Pertun julkista nälvimistä. Mikan sinänsä hyvä käytös muuttui loppumetreillä huonompaan suuntaan. Liekö paineet, tupakkalakko jne. koetelleet miehen kestokykyä äärimmilleen. Mika teki vielä lähtiessä pohjat "äänestämällä voittajaksi" Anttia tai Tiinaa. Sellainen Mika meillä oli ja meiltä lähti.

    • kölli

      niin se on että mikat on mahtavia!,

    • ladybird

      Olen Cesar aivan samaa mieltä kanssasi.

      Mika oli myös minun suosikkini sarjassa ja olen todella pettynyt kun hän lähti.

      Mutta kaikkea hyvää Mikalle ja kiitos kun saimme katsoa sinua.

    • tohvelieläin

      totta puhut.

      minä en ole tositv-ohjelmien seuraaja. yllätin itseni jäämällä koukkuun big brotheriin. kuitenkin mikan lähdettyä huomasin, että taisinkin olla koukussa häneen, sillä enää ei huvita bb:tä seurata.
      minusta on turhaa puhua mikan sikailusta. jokainen joskus sikailee, ja mika itse tuntui katuvan tekojaan.
      sen lisäksi, että mika oli hauska ja hyvä heittämään juttua, hänestä löytyi vakavakin puoli. hänellä oli keskustelutaitoa.
      ja jokainen bb:n asukas pelaa omalla tavallaan. ei mika syyllistynyt vakavaan tekoon puhuessaan pertusta negatiivisesti. sitähän muutkin tekivät! ja selän takana nimenomaan.
      verrattuna muihin kilpailijoihin mikasta löytyy jotain, hänellä on oikea asenne ja hän ajattelee. mikasta löysin oman suosikkini. ja olen hyvin harmissani, että hän lähti. elämästäni katosi jalusta, maailma putosi niskaan.heh. mutta oikeasti harmi. onnea vaan kilpailuun jääneille, vaikken niitä enää seuraakaan. hyvä mika!

    • Minunkin

      Kiitos minunkin puolestani! Olit BB:n ehdottomasti paras henkilö. Olisin äänestänyt sut voittoon.. Harmi kun kävi näin että tipuit! Kaikkea hyvää Lintsille jatkossa! =)

    • Mari-5

      Kylläpä oli siirappia kerrassaan..et maininnut siitä että kuinka mika puukottti perttua selkään pistävänsä kaikki portsarit äänestämään Perttua pois..Mika oli niin kateellinen Pertulle kun oli pelastunut lukemattomista äänestyksistä että olisi halunnut vaihtaa jo annetun Timon äänen Pertulle suuri kiitos Big Brotherille että tämä ei mennyt läpi. Perttu todella luuli Mikaa kaverikseen mutta Mika käänsi selkänsä Pertulle. Olin tätä ennen suuri Mikafani mutta käänsin takkini ja puukotin Mikaa selkään niinkuin Mika oli toiminut.Hyvä että kansa sai päättä ja antoi porttikiellon Big Brother taloon.
      Olen pahoillani Caesar että suuri suosikkisi tippui mutta sinähän kestät sen kuin mies.
      Iloista joulun odotusta!
      Terveisin EX Mikafani
      Nyttemmin Perttufani

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe