Eli tehdäänpä gallup.Kuka maksaa koiraveroa ja kuka ei?
Itse en ole maksanut enkä aio maksaa.Omasta mielestä koko veroa typerämpää asiaa ei varmaan ole:o)
Itse en ole maksanut enkä aio maksaa.Omasta mielestä koko veroa typerämpää asiaa ei varmaan ole:o)
Vastaukset 51
Vanhimmat
eli meidän kunnassa tai siis kaupungissa ei ole sellaista, eli en maksa.
koiraveroa, kun kunta ei kanna sellaista
jäänneveroa. Onneksi muutimme asuinpaikkaa.
Aikaisemmin maksoin espooseen ja kirosin
koko veron helvattuun.
puhdasrotuinen
koska olen poikkeuksellinen ihminen. Olen nimittäin erittäin rehellinen!
ei peritä, eli en siis maksa.
ei koiraveroa ole...mutta jos olisi maksaisin:)!
Täällä Lapissa ei kovin monessa paikassa tarvi koiraveroa maksaa, ei myöskään Tervolassa. Aiemmin kun asuin E-suomessa (kotkassa), koiravero maksettiin.
Kunta ei peri veroa, aiemmin kun vielä peri, maksoin kyllä. Nykyinen koira olisi kylläkin verotuksesta vapaa vaikka perittäisiinkin.
jotta miksi koirasi olisi verovapaa? Onko valtion palveluksessa vai porokoira?
Siis että ihan pienistä koirista ei kai veroa tarvitse maksaa? Kotikunnassani ei tarvitse maksaa koiraveroa. Ja eipä meillä täällä maaseudulla ole sitten mitään korapuistojakaan.
Joo, koiran omistaa kaikki veronmaksajat yhdessä.
Aikanaan valitsin asuinpaikkani veron mukaan. Valitsin vastaavan asunnon sata metriä kauempaa, että pääsisin kuntarajan paremmalle puolelle, eli verottomalle. Mutta kyllä varmaankin kohtuullisenkokoisen veron mksaisin, vaikka mielestäni on noita muitakin veroja ja käyttömaksuja ihan tarpeeksi.
koiraveron määrä? Täällä Kuopiossa koiravero on 50e vuodessa ja sen maksan hampaita kiristellen, koska eräs entinen naapurini ilmoitti koirani veroviranomaisille. Myös hänellä itsellään oli veroton koira, mutta keplottelee veroviranomaisia pakoon ilmoittamalla koiran omistajaksi Leppävirtalaisen ihmisen, mikäli joku tulee koiraveroa tarkistamaan... Että näin rehellistä peliä. Kyllä muita kyrvitään, mutta itse ei makseta...
niin sellaista turhaa veroa ei ole!
Veron perusteisiin puuttumatta sen verran voisin maksimissaan varmaan maksaa, eli kahdesta koirasta satasen. En kuitenkaan ymmärrä miksi täällä korvessa maksaa pitäisi, kun ei siitä koirasta voi hirvittäviä kuluja olla yhteiskunnalle. Paskat ei tuolla pöheikössä ketään haittaa, en ole siellä koskaan tavannut ainakaan muita....
Aika monella paikkakunnalla ei näköjään ole veroa ollenkaan.Itse asun Helsingissä jossa kyllä pitäisi maksaa.
Mielestäni kyllä jos kerta on pakko olla koiravero olemassa,sen pitäisi olla tasapuolinen kaikkia kohtaan. Ihme homma,mutta ilmeisesti nekin pennoset on jonkun selkänahasta revittävä.
Maksan tietenkin.... siitä hyvästä voin viedä koirani koirapuistoon, ja vielä hyvällä omallatunnolla
mitähän se koiravero on??? maksaisin koiraveroa kyllä jos sellainen olisi.. koira meillä on mutta mun tietääkseni meidän kaupungissa ei ole edes koiraveroa... miten koiraveron maksu määrä määritellään?? vaihtelee varmaan kunnittain... meillä kaupungissa ei kyllä ole edes koirapuistoja... ainoastaan kakkapussi pisteitä...:)
Asun kunnassa, missä koiraveroa ei tarvitse maksaa. Ei myöskään entisessä asuinkunnassa ollut peritty koiraveroa.
Olen sitä mieltä, että verovelvollisilla on myös äänestysoikeus. Minun koirani ei ole vielä sellaista saanut, joten olen ymmärtänyt, että vero ei koske silloin koiraani. Voin siis hyvällä omallatunnolla viedä koiraa minne haluan.
maksan veroa, mutta en kovin ole onnistunut maksaja. En halua hankaluukisia.
Ei ole autollanikaan äänioikeutta, mutta silti maksan siitä veroa.
Eiväthän yrityksetkään ja lapset saa äänestää.
Täälläkään kunnassa ei koiraveroa peritä.. No eipä täällä ole koirille oikein mitään "palvelujakaan" koirapuistoja tms.
Tosin en ole maksanut edellisessäkään asuinpaikassani..vaikka olisi pitänyt, mutta myöskään siellä ei olisi saanut rahoilleen mitään vastinetta..ei ole ainuttakaan koirapuistoa, niin miksi sitten maksaisi?!
ja en maksa. Ei sitä tartte maksaa niinku ei telkkarilupaakaan jos niin kokee eikä ole liikaa ylimääräistä rahaa. Meidän koiran ansiosta on lähiteiltä yhteensä lähtenyt aika paljon roskia kun kerään niitä aina samaan pussiin kakkojen kanssa jos näkyy sillä hetkellä.
Totta, koiraveron voisi poistaa koirilta, mutta koiranomistajille voisi säätää satakertaisen kakkaveron , jos paskottaa koiraansa toisten tonttien edustoille teiden varsilla.
Turha sanoa, että sinne ne maatuu. Koiranomistajat rahtaavat nelijalkaisia pökäleturrejansa siihen tahtiin, että kakka ei lopu. Kakka olkoon koiranomistajien omaksi iloksi, ja päästelköön omalle pihalleen.
Niin... milläpäs sen kontrolloit? Jos joku paskottaa koiraa jonkun tontilla/kulkutiellä, niin siitä olisi tietysti soitettava poliisille. Ennenkuin poliisi muilta kiireiltään ehtii tulla, on tuo koiranpaskottaja jo maailman äärissä, eikä sinulla varmaan ole rekisterinumeroakaan kun se oli liikkeellä kävellen ja sitten pisti juoksuksi....
Tämä uusi järjestyslaki taisi aiheuttaa protestiliikkeen - ainakin tällä paikkakunnalla. Koskaan ennen ei ole ollut niin paljon koirankakkaa kävelyteiden reunoilla kuin nyt. Ja täällä puuhataan koiraveroakin takaisin -ei varmaan koirien hyväksi se raha mene... Kun koiravero tulee, niin koirien kakat varmaan lisääntyy entisestään. Kas kun maksun keräävät, niin palkatkoon vaikka koirakanan kerääjät sitten sillä rahalla... ;)
joo joo... ja sitten säädetään kaikille pulloille ja karkkipapereille Roskaamisvero eiks joo??? kun ne kuitenkaan ei maadu. eli jos ympäristöä haluat kaunistaa aloitas ensiksi tärkeimmästä!
Joopa, ottaa päähän myös kaikenlaiset muutkin sotkijat. Välinpitämättömät ihmiset, jotka roskaavat sumeilematta kaikkea. Siinä suhteessa koiranomistajan huono kakkakäytös on vain yksi osa. Jostain on aloitettava, joo, mutta pitäisi aloittaa heti ja kaikesta mahdollisesta, muuten lymyillään tuon ajatuksen takana..että sitten kun se jokin on kunnossa, niin yritetään sitten tätä.
Ja lopulta mitään ei tapahdu.
Niille on jo vero !
Eli koirille kuula kalloon ja mieluummin omistajille kans. Sit rahat pois, ja veroa veron lisaäks aivan helvetisti.
Kehä 5 sisäpuolelle ei yhtään koiraa.
en maksais jos ei ois mitään syytä ja jos mä omistaisin koiran ja ois joku syy niin silloin. mutta jos olisin naimisissa ja meillä olis kaks koiraa nöffi ja bernhardilainen niin kyllä mä silloin maksaisin koiraveroa. ynnä muita veroja ja kaiken lisäksi vielä 120 euron koiraveroa. mun mielestä koiraverossa ei ole mitään järkeä...
kyllä se niin on että koiran omistajan tulisi saada sakko jos ei kerää koiran kakkoja pois yleisiltä paikoilta ja naapurin pihalta.minulla ei ole koiraa mutta paskaa on joka puolella . hävytöntä se on sama jos teen asiani naapurin pihalle .. olisiko naapuri tyytyväinen ...harmittaa kun paskaa joka puolella kesäseen aikaankin..
hei, eihän nyt vielä ole kevät.
tämä keskustelu pitäisi aloitaa vasta maaliskuussa.
Tulet jonakin kauniina päivänä saamaan ovesi taakse melkoisen läjän koirankakkaa...
Tämä on aina ajankohtainen. Keväällä vain korostuu. Ja pitkin kesää. Sattuu olemaan tuossa tontillani tienvierustaa, jota yritän pitää siistinä ja ajelen mm. nurmikkoa ja eikö joku piilopökäle aina yllätä ja tartu kengän pohjaan. Siinä se sitten on ja haisee. Jos varsinkaan ei heti edes huomaa.
Koirat on ihan kivoja, mutta että pistää vihaksi ne monet kaksijalkaiset, jotka eivät tajua ohjata lemmikkejään oikeisiin paikkoihin.
niin kauan ku mun koira tekee tarpeensa sinne missä kukaan ei todellakaan kävele/pyöräile niin en maksa!!!! todellista haittaa ympäristölle on nimenomaan ne lasinsirut ynnä muut luontoon kuulumattomat " jutut " mitkä ei sinne kuulu!!! tekee ne muutkin eläimet luontoon tarpeensa, ihmisistä puhumattakaan, miks koiran omistajaa pitää verottaa niistäkin???
eipäs tuu maksettua veroo...piskikin on sekarotuinen. mutta ah niin ihanan lutunen. Tv. LOHJA
Ennen oli koiravero niin maksoimme.Mutta nyt ei asuinkuntamme onneksi peri sitä enää.
Meilläkin oli toinen veroton koira silloin koiraveron aikaan.Koira oli jälkivalio joka oli ilmoitettu viranomaisille että lähdemme esim .kolari hirveä jäljittämään.Siitä on jo 15 vuotta aikaa.
Kaikki neljä koiraamme ovat olleet puhdasrotuisia.Kuin myös nykyinen.Eikös se koira vero ole jotain tsaarin aikaisia peruja?
kun ei oo koiraa vaan kissa, muhahahahahaaa
Eikä tietääkseni nykyisessä asuinkunnassa koiraveroa edes ole, ja no jos onkin niin en maksaisi. Omille maille kun tarpeet tekevät, eikä mitään koirapuistoja tms. ole tarjolla, joten mistä edes maksaisin?
Miksi muuten on olemassa koiravero, muttei kissavero? Joku viisas valaiskoon!
Joskus vielä kaupungissa lasten kanssa asuessa, en pitänyt koiran kakkoja tienlaidassa ongelmana (lapseni kun kävelivät yleensä tien puolella, kuten ihmiset yleensä? Eikös noita reunoja mittailla vain joskus viikonloppuisin? ) mutta paljon ikävämpää oli lähteä hiekkalaatikolle leikkimään, kun jo ensimmäistä lapiollista kaivaessa kissa kusi haisi! Ja siinä sitten lapsia opastamaan, älkää leikkikö hiekkalaatikolla...
Maksan, vaikka en tajuakaan miksi, mutta maksanhan kaikki muutkin säädetyt verot kiltisti.
Kyllä mäkin maksaisin jos mulla ois koira..sitten en maksais jos ei olis mitään syytä. minusta koko koiravero on älytön idea..onko siinä roturyhmätkin sitten mukana..
En maksa koiraveroa eikä tv-lupamaksuakaan, silti olen rehellinen kansalainen
EN MAKSAIS JOS OIS KOIRA...EI OIS KYLLÄ MITÄÄN SYYTÄ
KÄÄN KOKO TOUHUUN..JA JOS MULLA TAI TYTTÖYSTÄVÄLLÄ MYÖH VAIMO OIS KOIRA TAI KOIRIA 2 BK.2 NF..NIIN MAKSAISIN SILLOIN KOIRAVEROA.
Ehdottomasti en maksa koiraveroa kummastakaan koirasta, enkä tule maksamaankaan!! Typerin olemassaoleva vero, en edes ymmärrä mitä varten se on???
ja jos joku sanoo että koiranpaskojen korjaamiseen niin haistakoon sen koiranpaskan nimittäin mun koirat ei koskaan pasko kaduille koska ei asuta keskustassa (Espoossa) vaan luonnon peltojen ja metsän vieressä ja jos joku idiootti menee rämpimään sinne pöheikköön mihin koirat paskovat niin siitä vaan...
Minä maksan kahdesta koirasta veroa.Lahdessa se on 34 euroa/ koiruli.Aivan syvältä koko vero,mutta maksan koska naapurikateus on se kalvava synti,niin ei ainakaan siitä pääse sanomaan..
ole ollut koiraveroa sitten 1994 jälkeen. Onneksi ;)
Kunta käytti koiraverosta saamat rahat omaan kassaan ja juttuihinsa.
En ole maksanut koiraveroa ikinä enkä tule sitä maksamaankaan! Vero on karmeaa köyhien kidutusta ja typerää puuhastelua eivätkä rahat päädy ikinä oikeisiin kohteisiin, kunnat vain rahastavat asialla eivätkä tee minunkaan euroillani yhtään mitään järkevää.
Sitä paitsi minulla ei ole edes koiraa! Miksi minä veroa maksaisin!
Kyllä koirapuistoja halutaan muttei maksuihin osallistua. Verot pois ja jokainen rakentakoon oman koirapuistonsa omin rahoin. Koira pois jos näkyy Baarin edessä köytettynä...
Ja täällä palstallahan sitä naapurin piskin paskaa pitä jauhaa, perkele jos ei ittellä pokka piä sanoa naapurille että paskata koiras jossain muualla niin ei siitä piä täälläkään ruikuttaa. Ittellä on koira jonka paskat tasan tarkkaan poimitaan pois jos se paskoo sellaselle paikalle. Naapurin koira paskas kerran irti ollessaan keskellä päivää meidän etu pihalle, minä hain lapion otin paskat lapiolle kävelin niitten tontille ja heitin paskat siihen, kattovat ikkunasta, eikä se koira enää koskaan paskonut meidän eikä muitten pihoille.
sitä veroa en tule maksamaan. jos sitten joku päivä palkkaavat sillä rahalla vaikkapa ulkoiluttajan koiralleni, niin sitten saatan harkita. muutoin haistatan kyllä aivan erityisen pahanhajuiset kaikille kyseisen veron puolestapuhujille.
En maksa koiraveroa, koska asun kunnassa, jossa ei peritä koiraveroa.