Houkan houre

Haukka puhuu minulle kuolemasta, oman onnen ylkämistä. He kertoivat minulle, miksi kassikotkan perimmäinen olemus oltiin tarkoitettu, mutta en tiedä, mikä tekee elämästä niin turhan kuin olla voi. Kuulen kaiuttimesta Jumalan puhetta, näen kalvolla Marleyn kasvot. Kuka pitää meitä sen jälkeen, kun olemme saavuttaneet päätepysäkkimme? Miksi olemme niin verkkaisia? Eikö pysäytys oli voinut estää pysähdyksen? En tiedä, missä näen Romanian ja miksi, mutta se asia, että se on, on varma. Tiedän, että olemme olemassa, mutta en tiedä, onko kulkueemme houkan houre vai haukan huokaus. Minä olen kykenevä kuvaamaan, kuinka ne pihviintyvät taloni ulkona, mutta en voi muuta kuin jyystää Grandia sairasvuoteeni ympärillä, sillä olen varma, että he pihviintyvät taloni ulkona, jota puolestani pelkään kuin peelo vierasta poliisia.

Näen jo ilmassa savua, kuulen, kuinka onnen ylkämät tuoksuvat. Olenko elossa, kuollut vai onko koko olemassaoloni ollut houkan houre? Haukka, pelasta minut! En enää pälyile kuin haukka, kunhan tukehdutat minut ja pelastat! Tukehduta minut! Haukka, tukehduta minut! En ole minä teille näin sanova. Tukehduta, haukka, minut! Ja minä sanon teille: haukka, tukehduta minut! Ei ole täältä mm. ulos pääsyä yms.