PUHKAISTAANPA ILLUUSIO...

Marko-Lind

Jostakin ihmeen kummallisesta syystä valitettavan monet äänestäjät luulevat vieläkin, että VALLASSA OLEVAT Poliittiset Päättäjät ovat hyvää tarkoittavien ihmisten ns.yhteisö, JOKA PYRKII TEKEMÄÄN KAIKKENSA tasa-arvoisuuden sekä kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Todellisuudessa tämä on ILLUUSIO, jota Poliittinen Eliitti ylläpitää tarkoituksella siten, että antaa äänestäjien ymmärtää Politiikan olevan jotakin vaikeatajuista ja täten hyvin vaativaa sekä haastavaa lähes vapaaehtoisuuteen perustuvaa vilpitöntä ahkeroimista kansalaistemme hyväksi...

Ihmetellään julkisesti Eliitti-poliitikkojen toimesta Yhteiskuntamme ongelmia sekä ennenkaikkea annetaan valheellisesti äänestäjille ymmärtää, että kaikki kyllä tehtäisiin, jos vain olisi avaimet monien ongelmalukkojen aukaisemiseen eikä oikeasti täten monikaan äänestäjä ymmärrä, ettei kyseisillä poliitikoilla ole EDES HALUA poistaa Yhteiskuntamme ongelmapesäkkeitä, vaan nimenomaan olla edesauttamassa päätöksillään niiden räjähdysmaista kasvua.

Yksinkertaistettuna:
Jos nämä poliitikot OIKEASTI tahtoisivat asioiden parantuvan, niin miksi he kuitenkin toistamiseen ovat mukana tekemässä päätöksiä asioiden parantumista vastaan? Jos heillä kerran ON TAHTOA, niin miksi se ei ILMENE KÄYTÄNNÖSSÄ...

Toisaalta: Jos he oikeasti ovat niin tyhmiä, ettei heillä ole avaimia ongelmalukkojen avaamiseen, NIIN EIKÖ SE SILLOIN OLE OSOITUS HEIDÄN EPÄPÄTEVYYDESTÄÄN, eli täten käsiään levittelemällä ongelmien edessä he tuomitsevat itse itsensä ja juuri tämän tähden tilalle tulisi saada PÄTEVÄMPIÄ poliitikkoja, JOILLA VOISIMME OLETTAA OLEVAN KYKYÄ HOITAA YHTEISIÄ ASIOITAMME PAREMMIN...

Kysyisinkin:
- Jos Eliittipolitiikoilla on TAHTOA, niin missä ovat kyvyt hoitaa yhteisiä asioita siten, ettei esim. täällä Imatralla tilanne olisi näin paha kuin se nyt on? Jos kysymys on OSAAMATTOMUUDESTA, niin silloinhan nämä Eliittipoliitikot ovat täysin väärässä luottamustoimessa....

- Jos taas ei ole TAHTOA ajaa yhteisiä asioita KAIKKIEN EDUKSI, niin miksi sitten väitetään valheellisesti äänestäjille sitä olevan?

ELI...ONKO SITÄ TAHTOA VAI EI? Yksinkertainen kysymys ansaitsisi yksinkertaisen vastauksen, mutta sitähän on turha odottaa, koska tyypilliseen tapaansa pysytään vaiti silloin, kun ei mitään sanottavaa ole. Toisaalta: HULLUKIN KÄY VIISAASTA, KUN PITÄÄ TURPANSA KIINNI...

Imatralla asiat ovat monessa kohdin retuperällään ja on automaattisesti selvää, että tällöin kaupunkilaistemme katseet kohdistuvat päättäjiin (tämä on automaatio). Ketkä (mikä puolue) ovat viimeaikoina päättäneet ENEMMISTÖNÄ
Imatran asioista? Vastaus on yksinkertainen: Yllättävän yksinkertainen, jos vain tahdomme myöntää totuuden...

ONKO VIKA HEIDÄN TAHDOSSAAN VAI KYVYTTÖMYYDESSÄÄN HOITAA YHTEISIÄ ASIOITA onkin sitten jo asia erikseen. Oli niin tai näin, niin joka tapauksessa YHTEISIÄ ASIOITA EI AINAKAAN TÄÄLLÄ IMATRALLA OLLA HOIDETTU NIIN KUIN NE OLISI PITÄNYT HOITAA...

Ja lopuksi:
Tuntuu käsittämättömältä, että vaaleissa ihmiset äänestävät puolueita, joidenka TARKOITUSKAAN EI OLE AJAA HEIDÄN ASIOITAAN. Turhaa on vaatia esim. Kokoomukselta sitä, että he puolueena keskittäisivät tarmonsa köyhien asioiden ajamiseen, sillä eihän koko puolueen ideologiaan edes kuulu tällainen käsite...Paitsi tietysti vaalien alla! Sama pätee myöskin SDP:hen suhteessa köyhiin: Jos Isäni vielä eläisi, hän varmasti olisi kironnut monta kertaa seuratessaan ihailemansa puolueen kehitystä...Hän kun oli aikanaan innokas SDP:läinen ja samalla köyhä kalastaja Taipalsaaren Kylänniemestä yrittäen elättää 12:sta lapsista katrastaan vaatimattomissa oloissa...

Kunnioittaen:
Marko Lind

78

5029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksinkertainen mies

      >>ELI...ONKO SITÄ TAHTOA VAI EI? Yksinkertainen kysymys ansaitsisi yksinkertaisen vastauksen, mutta sitähän on turha odottaa, koska tyypilliseen tapaansa pysytään vaiti silloin, kun ei mitään sanottavaa ole.>>

      NIIN! Ongelmat on helppo vaieta kuoliaaksi, mutta eihän ne sillä parane, joten jatkakaamme keskustelua tällä palstalla, ehkä se herrojen rohkeus, ymmärrys, kirjoituskyky, ajattelukyky ja konkreettinen toiminta jne... jossain vaiheessa näkyy.

      On surullista, että joudumme taas jatkamaan tätä keskustelua, mutta eihän tässä muutakaan vaihtoehtoa ole, jollei joku kapina tai barrikadimielenosoitus tule, mutta sehän ei ole suotavaa millään tavoin.

    • duunari

      EU on täyttänyt tismalleen ne odotukset mitä varten se on perustettukin: tulonsiirrot työtätekevältä väestöltä politiikoille ja suurpääomalle, eliitille.

      • jojojoo

        Missä on ne elintarvikkeiden alennukset joita niin paljon joskus meille kuluttajille luvattiin?????????????? Vastaa tähän EU puolustaja
        Valitettavasti itse äänestin jaa vaaleissa ja nyt kadun

      • Jepjep

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000012092586

      • anssi.p

        olette oikeassa tässä työttömyys hommassa. tiedättekö miksi työttömän pitää täyttää esimerkiksi laput joka päivä. siksi, että ne
        halutaan pitää näin aktiivisina. olen kuullut tämän työttömyyskassasta. nykyisillä vehkeillä
        on turhaa kiikuttaa papereita. haluutteko kuulla makeen jutun työttömien etujen ajamisesta.

      • Mietin vain.
        anssi.p kirjoitti:

        Minä ainakin haluan kuulla jutun työttömien etujen ajamisesta sen jutun, kerro.

        Itse jeesasin tuttua työkkärin päättömien pallotusten vuoksi ja kerrankin-jutun voitti ystäväni ja työvoimatsto sai jopa huomautuksen ylemmältä taholta!

      • anssi.p
        Mietin vain. kirjoitti:

        Mietin uskallanko kertoa tätä, mutta kerron sen,
        niin ettei kukaan suutu. no olin viime keväällä
        eräässä isossa kokouksessa, saliin oli kerääntynnyt joku 800 ihmistä. suurin osa vaaleilla valittuja. asiat eteni ja tuli esitysten aika. eräs kaveri oli sitä mieltä, että
        esitys työttömyysturvan parantamiseksi ei ole
        sitova, vaan siitä pitää muotoilla tekstiä. silloin siitä tulee sellainen joka sitoo neuvottelijoita tekemään parhaan tuloksen. asia
        meni äänestykseen ja mitä kummaa, koska asia oli
        ensimmäinen josta äänestettiin, niin meinasi
        käydä siten, että vasta esitys meinasi voittaa.
        seuraavaan äänestykseen mentäessä valvonta oli
        toimi. että silleen sitä historiaa tehdään.
        yksi oli taas kirjoittannut tuolla toisella
        palstalla, että ei pidä istua usealla pallilla.
        tekun rakastatte valtapuolueita, niin voisin
        joskus kertoa mitä hyötyä on kun istuu toisellakin pallilla ja ajaa imatralaisten etuja.
        maailma on nähkääs verkko. jos kuulut verkkoon
        jossa on eri toimijoita niin silloin verkko kalastaa joskus, tajuatteko. se pitää kuitenkin aina muistaa, että jos olet jotain niin olet sitä
        samaa, vaikka otit minkä salkun mukaan.
        kerroin tämän jutun näin, koska jos olisin kertonnut sen nimillä, niin silloin tämäkin
        keskustelu olisi hävinnyt. tärkeintä on kuitenkin
        keskustella järkeviä. tämä minua huolestuttaa,
        kun täällä puhutaan ihmisistä aika henkilökoh-
        taisesti. määrätyt jutut on sellaisia, joista ei
        keskustella julkisesti. eikä pitäisi haukkua
        ketään. sillä tempulla saadaan aikaan vain se,
        että tämmöisille palstoille ei uskalla kukaan
        tulla kyselemään apua. joku voi tarvita sitä
        tosissaankin ja toiset senkun pilailee asialla.
        että eiköhän lopeteta sellaiset puheet. minua ainakin hävettää lukea niitä jatkuvasti.
        kirjoitin tuossa aluksi itsekkin aika tulisesti,
        kun oli paineita, mutta asia on silleen, että kerran sanotaan. siihen kaikki uskoo. sellaista
        joka jatkuvasti huutaa ei kukaan usko, eikä lähe yhteistyöhön. tiedättekö joskus pitää pyytää
        puheitaan myöskin anteeksi. jos kirjoittelee
        nimimerkillä ja haukkuu toisia jatkuvasti, niin
        minulla ainakin tekisi pahaa katsoa silmiin
        toista vaikka se ei tietäisikään kuka kirjoittaja on ollut. että pidetään asia linjaa.

      • Mietin vaan.

        Arvatenkin kokouksissa, joissa istuu valtuutetut ym. puhutaan ja toimitaan toisinkuin esim. ääniä kalastaessa - poikkeuksia lukuunottamatta.

        Vaikka täällä seisoisi mitä tekstiä, ei ole sun asias hävetä kenenkään puolesta, vain itsesi, mikäli siihen on syytä.Näin itse asian näkisin.
        Jos täällä on paha sana käynyt, ei kai ihan ilman savua synny tulta?........toisaalta.....ymmärrän jos väeltä menee hermot meidän päättäjien suhteen ja hauke käy. Onhan tässä pitkään kateltu kun tärkeimmäksi tekemisen kohteeksi muodostuu puistot ja teatterit, vaikka tärkeämmät kohteet löytyy ihan muualta.Niinkuin hyvin tiedät.

      • Jepjep

        Työttömien kannattaa olla aktiivisia, sillä juuri siihen työttömiä onkin kannustettu.

      • Mietin vaan.
        anssi.p kirjoitti:

        Mietin uskallanko kertoa tätä, mutta kerron sen,
        niin ettei kukaan suutu. no olin viime keväällä
        eräässä isossa kokouksessa, saliin oli kerääntynnyt joku 800 ihmistä. suurin osa vaaleilla valittuja. asiat eteni ja tuli esitysten aika. eräs kaveri oli sitä mieltä, että
        esitys työttömyysturvan parantamiseksi ei ole
        sitova, vaan siitä pitää muotoilla tekstiä. silloin siitä tulee sellainen joka sitoo neuvottelijoita tekemään parhaan tuloksen. asia
        meni äänestykseen ja mitä kummaa, koska asia oli
        ensimmäinen josta äänestettiin, niin meinasi
        käydä siten, että vasta esitys meinasi voittaa.
        seuraavaan äänestykseen mentäessä valvonta oli
        toimi. että silleen sitä historiaa tehdään.
        yksi oli taas kirjoittannut tuolla toisella
        palstalla, että ei pidä istua usealla pallilla.
        tekun rakastatte valtapuolueita, niin voisin
        joskus kertoa mitä hyötyä on kun istuu toisellakin pallilla ja ajaa imatralaisten etuja.
        maailma on nähkääs verkko. jos kuulut verkkoon
        jossa on eri toimijoita niin silloin verkko kalastaa joskus, tajuatteko. se pitää kuitenkin aina muistaa, että jos olet jotain niin olet sitä
        samaa, vaikka otit minkä salkun mukaan.
        kerroin tämän jutun näin, koska jos olisin kertonnut sen nimillä, niin silloin tämäkin
        keskustelu olisi hävinnyt. tärkeintä on kuitenkin
        keskustella järkeviä. tämä minua huolestuttaa,
        kun täällä puhutaan ihmisistä aika henkilökoh-
        taisesti. määrätyt jutut on sellaisia, joista ei
        keskustella julkisesti. eikä pitäisi haukkua
        ketään. sillä tempulla saadaan aikaan vain se,
        että tämmöisille palstoille ei uskalla kukaan
        tulla kyselemään apua. joku voi tarvita sitä
        tosissaankin ja toiset senkun pilailee asialla.
        että eiköhän lopeteta sellaiset puheet. minua ainakin hävettää lukea niitä jatkuvasti.
        kirjoitin tuossa aluksi itsekkin aika tulisesti,
        kun oli paineita, mutta asia on silleen, että kerran sanotaan. siihen kaikki uskoo. sellaista
        joka jatkuvasti huutaa ei kukaan usko, eikä lähe yhteistyöhön. tiedättekö joskus pitää pyytää
        puheitaan myöskin anteeksi. jos kirjoittelee
        nimimerkillä ja haukkuu toisia jatkuvasti, niin
        minulla ainakin tekisi pahaa katsoa silmiin
        toista vaikka se ei tietäisikään kuka kirjoittaja on ollut. että pidetään asia linjaa.

        " tekun rakastatte valtapuolueita " Kuinka voit heittää tuollaisen väittämän, ethän voi tietää suuren kansan oikeaa mielipidettä, äänetkin ovat menneet tuttavankaupalla.

        Suuri osa ihmisistä äänestää tuttua tai tutun tuttua/työkaveria jne. eikä ole välttämättä tietoa ihmisen osaamisesta ja vilpittömästä motiivista tehdä yhteisten asioiden eteen.

        Puoluejaot voisi yhtälailla lopettaa, en jotenkin osaa katsoa noista leireistä olevan hyötyä, perimmäisessä tarkoituksessa siis.

      • anssi.p
        Jepjep kirjoitti:

        Työttömien kannattaa olla aktiivisia, sillä juuri siihen työttömiä onkin kannustettu.

        tarkoitin puheen valtapuolueista ärsykkeeksi,
        koska jotkut puhuu täällä siitä jatkuvasti.
        en saanut muuten katsastusta läpi mopoa, joten
        se tietää työtä.

      • aktiivinen työtön mies

      • on myös oikeuksia

        Työvoimatoimistojen tulee huomioida orjatyöntekijöitä ja työharjoittelijoita yrityksiin ohjatessaan

        YK:n Ihmisoikeuksien Julistuksen artiklan 23.

        "Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan.

        Jokaisella on oikeus ILMAN MINKÄÄNLAISTA SYRJINTÄÄ SAMAAN PALKKAAN SAMASTA TYÖSTÄ.

        Jokaisella työtä tekevällä on OIKEUS
        kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot."

      • anssi.p
        on myös oikeuksia kirjoitti:

        olen kohdannut minäkin tapauksia, jossa ihminen
        on kieltäytynnyt ottamasta työtä vastaan, koska
        työnantaja on ollut sellainen joka maksaa aina palkat myöhässä. ei ole auttannut syyksi. karenssi tuli. sama työ, sama palkka periaate ei
        tule vaan toteutumaan ikinä, koska työnantaja
        haluaa laittaa tekijät aina paremmuusjärjestykseen. se tapahtuu erilaISILLA
        lisillä. löytyy aina tapa eroittaa jyvät akanoista. hyvä ajatus,mutta toteutuuko se ikinä.
        korkeintaan jos puhutaan saako nainen ja mies samaa palkkaa samasta työstä. meidän liitossa
        naiset on aina ensimmäisenä hyväksymässä koro-
        tukset, vaikka he työskentelevät matalapalkka aloilla. työntekijä piireissä on puhuttu näistä
        lisistä, joilla tekijät laitetaan järjestykseen.
        mitä jos työnantaja sanoo, tuossa rahat jakakaa
        ne keskenänne jokaiselle pitää riittää. keskiarvo
        tämä. vois tulla aika riita kun selviteltäisiin
        kuka tekee eniten ja kuka parasta jälkeä jne.

      • palkkana

        on kuitenkin liian pieni, varsinkin jos kyseessä on aikuinen ja jo monelle alalle kouluttautunut, työelämässä ehkä vuosia mukana ollut työnhakija.

        Ensi kertaa työelämään tuleva nuori saattaa tuolla n. 370 euron työmarkkinatuella jotain työtä tehdäkin, mutta monelle koulutetulle työnhakijalle ei tuo summa palkkana työntekoon motivoi. Karenssikin johtaa usein myös pimeään työntekoon, jolloin veroja ei valtiolle tule.

        Perustulon tulisi olla sellainen jokaisella alalla, että työntekijä pystyy ilman tukia
        maksamaan menonsa ja työnteko kannattaa.

        Erityisen taitava, todella tehokas, tai
        työlleen omistautunut työntekijä on ehkä lisänsä ansainnut, siihen en ota kantaa. Peruspalkan tulisi kuitenkin olla sellainen, että työssäkäynti on kannattavampaa kuin veroilla maksetuilla tukimuodoilla eläminen ja työllisyyskursseilta toiseen siirtyminen.

      • ne menevät Kiinaan?
        palkkana kirjoitti:

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2005/11/409502

      • myös vastuuta työvoimasta!

      • nykyaikaa
        myös vastuuta työvoimasta! kirjoitti:

        "Työministeriö pistäisi yritysjohtajat tilille myös siitä, miten ne huolehtivat henkilöstöstään"

        on saanut haluamansa ja yritysjohtajien ahneus vie voiton, jolloin kotimaalla ei ole merkitystä.

      • dementikkomies
        nykyaikaa kirjoitti:

        on saanut haluamansa ja yritysjohtajien ahneus vie voiton, jolloin kotimaalla ei ole merkitystä.

        ahneudella on aina paskainen loppu!

      • äänestäjä
        dementikkomies kirjoitti:

        ahneudella on aina paskainen loppu!

        se pitäisi löytyä se kultainen keskitie, ennen kultaisia kädenpuristuksia..?

      • dementikkomies
        äänestäjä kirjoitti:

        se pitäisi löytyä se kultainen keskitie, ennen kultaisia kädenpuristuksia..?

        vika on aina johdossa, jos asiat eivät jostain syystä suju - johtamistaito onkin tärkeää.

      • äänestäjä
        dementikkomies kirjoitti:

        vika on aina johdossa, jos asiat eivät jostain syystä suju - johtamistaito onkin tärkeää.

        kansa....sellainen johtaja?

        Vai millainen johtaja....sellainen kansa?

      • työmies
        palkkana kirjoitti:

        on kuitenkin liian pieni, varsinkin jos kyseessä on aikuinen ja jo monelle alalle kouluttautunut, työelämässä ehkä vuosia mukana ollut työnhakija.

        Ensi kertaa työelämään tuleva nuori saattaa tuolla n. 370 euron työmarkkinatuella jotain työtä tehdäkin, mutta monelle koulutetulle työnhakijalle ei tuo summa palkkana työntekoon motivoi. Karenssikin johtaa usein myös pimeään työntekoon, jolloin veroja ei valtiolle tule.

        Perustulon tulisi olla sellainen jokaisella alalla, että työntekijä pystyy ilman tukia
        maksamaan menonsa ja työnteko kannattaa.

        Erityisen taitava, todella tehokas, tai
        työlleen omistautunut työntekijä on ehkä lisänsä ansainnut, siihen en ota kantaa. Peruspalkan tulisi kuitenkin olla sellainen, että työssäkäynti on kannattavampaa kuin veroilla maksetuilla tukimuodoilla eläminen ja työllisyyskursseilta toiseen siirtyminen.

        Työharjoittelujakso = sellaista toimintaa, joka tapahtuu jatkuvan valvonnan alaisena ja sitoo siis vähintään yhden opastajan kokoaikaisesti.

        Todellisuudessa työharjoittelu korvaa hyvin pitkälti yhden puuttuvan työntekijän palkallisen työpanoksen.

        Mikäli työharjoittelu on pääsääntöistä itsenäistä työskentelyä, niin silloin rikotaan työlakeja. Ne ovat voimassa.

      • jokaiselle

        tärkeintä on se, että jokainen tekee 370 eurolla 40 tuntia viikossa työtä ja pitää suunsa kiinni. Olkoon koulutus, työkokemus, firma tai titteli mikä hyvänsä. Ei muita tukia eikä rahoja kenellekään, vaan kaikille 370 euroa rahaa ja sillä ostamaan tavaraa ja maksamaan kaikki laskut itse. Tuo on ihan sopiva liksa kaikille suomalaisille.

      • anssi.p
        työmies kirjoitti:

        Työharjoittelujakso = sellaista toimintaa, joka tapahtuu jatkuvan valvonnan alaisena ja sitoo siis vähintään yhden opastajan kokoaikaisesti.

        Todellisuudessa työharjoittelu korvaa hyvin pitkälti yhden puuttuvan työntekijän palkallisen työpanoksen.

        Mikäli työharjoittelu on pääsääntöistä itsenäistä työskentelyä, niin silloin rikotaan työlakeja. Ne ovat voimassa.

        ei se ihan niin ole. olen ollut työnopastajana
        muistaakseni 15 vuotta ja kauttani on kulkennut joku kaveri. oikea opastus menee, että ensin näytetään. sitten näytetään ja kerrotaan.
        sitten kaveri saa tehdä ja kertoa. sitten hän
        tekee itsenäisesti. opastaja tekee omaa työtänsä
        ja seuraa välillä miten työ sujuu. ei mikään laki
        käske kytätä jatkuvasti. meillä on ovakolla
        hyvä systeemi. siitä on ottaneet oppia muutkin.
        tärkeintä on että opastaja on koulutettu. tuntee
        vastuun. tuntee ja opettaa ne työtavat jotka on
        sovittu työnantajan kanssa ainoiksi oikeiksi ja
        ovat turvallisia. jokainen opastettava on yksilö
        ja tarvitsee erilaisen määrän opstusta, että oppii työn. hyvä opastaja näkee aina kaverista
        valehteleeko se vai osaako se todella työn.
        kun puhutaan että oppilas on valvonnassa se tar-
        koittaa, että häntä seurataan, mutta ei kytätä
        vierestä. on kyllä tilanteita etenkin nuorilla, että työharjoittelu on istumista, koska mitään
        ei uskalleta antaa tehdä. voi sattua tapaturmia.
        siinä tulee myös opastajan ammattitaito esille.
        hänen pitää nähdä pelaako kaverilla. onko hän
        helppo oppimaan laitteiden käytön. jokainen
        joka työskentelee isoilla työnantajilla missä tehdään erikoisammateissa työtä tietää, että
        joskus voi tulla eteen se, että pitää tehdä jotain hommaa pikakoulutuksella. eiks jee.

      • lukijana

        työturvallisuus ym. asiat vaikuttavat varmasti paljon, mutta sitten kun puhutaan palvelu- hoito-opetus-siivous-yms. aloista, niin työnopastuksessa ja perehdyttämisessä, valvonnassa ja vastuunantamisessa ja sen vastuun kantamisessa on mielettömästi parantamisen varaa.

        Moni harjoittelija ei tiedä/ota selville lain määrittelemiä asioita, vaan tekee työtä, josta tulisi saada palkka, ei vain työmarkkinatukea.
        Jos harjoittelija oppii työnsä, niin työnantajan tulisi sitoutua ottamaan juuri hänet työhön, jonka hän on oppinut. Ei ole työyhteisön, ei työharjoittelijan, eikä yhteiskunnan etu, jos harjoittelija vaihtuu heti kun on oppinut työn.

      • anssi.p
        lukijana kirjoitti:

        näinhän se on. moni ketku käyttää tätä hyödykseen. käyttää myös kaupunki. se muuten luulee, että sillä on oma vapaus.

        vaimoni on pamissa. olen lukennut muutaman kerran sen lehteä. tuttua tekstiä. naiset ei maha mittään. aina löytyy tekijä jos laitat hanttiin.

      • anssi.p
        anssi.p kirjoitti:

        näinhän se on. moni ketku käyttää tätä hyödykseen. käyttää myös kaupunki. se muuten luulee, että sillä on oma vapaus.

        unohda tämä äskenen

      • missä mättää?
        työmies kirjoitti:

        Työharjoittelujakso = sellaista toimintaa, joka tapahtuu jatkuvan valvonnan alaisena ja sitoo siis vähintään yhden opastajan kokoaikaisesti.

        Todellisuudessa työharjoittelu korvaa hyvin pitkälti yhden puuttuvan työntekijän palkallisen työpanoksen.

        Mikäli työharjoittelu on pääsääntöistä itsenäistä työskentelyä, niin silloin rikotaan työlakeja. Ne ovat voimassa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000012237096

      • tulisi pohtia
        äänestäjä kirjoitti:

        kansa....sellainen johtaja?

        Vai millainen johtaja....sellainen kansa?

        millaisen kansan johtajat haluavat. Nythän johtajat haluavat kansan, joka tekee mahdollisimman halvalla työtä, mutta jolla on erinomainen koulutus ja vankka työkokemus tai vaihtoehtoisesti ei mitään noista, jolloin on vielä helpompaa. Tähän tarkoitukseen sopivat silloin maahanmuuttavat työttömät ja etenkin vaikeista oloista tulevat oman valtion orjuuteen tai surkeuteen tottuneet henkilöt.

      • suomalainen
        tulisi pohtia kirjoitti:

        myös tulee huomioida se, että sellainen suomalainenkin, joka on riittävän surkea, mutta kuitenkin hyvin koulutettu ja työelämässäkin ollut, mutta ei pyydä eikä vaadi eikä osoita tietävänsä mistään oikeuksista tai työlainsäädännöistä tai muusta sellaisesta mitään, kelpaa työhön 370 euron palkalla, kunhan on ahkera ja tekee napakasti kaiken kyselemättä joutavia ja häiritsemättä sen enempää johtajia kuin työkavereitakaan, joilla työtä on ihan riittävästi jo muutenkin.

      • suomalainen
        suomalainen kirjoitti:

        liian fiksu eikä liikaa kokenut työelämässä, koska sellaisestakin on vain haittaa työnantajalle, jos työntekijä kyseenalaistaa jotakin ja puuttuu esimerkiksi siihen, että mitä paremmin heikoimmat siellä alimmalla tasolla voivat, niin sitä parempi olo on kaikilla siellä työpaikassa.

        Esimerkiksi jos kadut on aurattu, niin työntekijä pääsee paremmin töihin polkupyörällä eikä myöhästy töistä, jolloin tulostakaan ei yritykselle synny ja taas jää yhteiskunnalta veroja saamatta.

        yhteiskunnan tulee pyrkiä auraamaan kadut, jotta polkupyörällä pääsevät kaikki orjat töihin täällä talvellakin, muuten on kyllä turha tulla kehumaan kiinalaista työntekoa ja työntekijää jotenkin paremmaksi kuin suomalaista. Tämä seikka on johtajilta jäänyt myös huomaamatta.

        Kiinassa onkin paremmat johtajat kuin Imatralla. Alkaa vähitellen vaikuttaa myös siltä.

        Pitäisikö imatralaisten johtajien nyt katsoa peiliin että mitä sieltä ihan oikeasti näkyy?

        kun palkka on 370 euroa, ei ole varaa pitää autoa. Lumihangessa on vaikea pyöräillä kun työssäkäyntialuetta ei ole aurattu. Mutta sekin on tietysti vain orjan syytä.

      • Muualla olis parempi?
        palkkana kirjoitti:

        on kuitenkin liian pieni, varsinkin jos kyseessä on aikuinen ja jo monelle alalle kouluttautunut, työelämässä ehkä vuosia mukana ollut työnhakija.

        Ensi kertaa työelämään tuleva nuori saattaa tuolla n. 370 euron työmarkkinatuella jotain työtä tehdäkin, mutta monelle koulutetulle työnhakijalle ei tuo summa palkkana työntekoon motivoi. Karenssikin johtaa usein myös pimeään työntekoon, jolloin veroja ei valtiolle tule.

        Perustulon tulisi olla sellainen jokaisella alalla, että työntekijä pystyy ilman tukia
        maksamaan menonsa ja työnteko kannattaa.

        Erityisen taitava, todella tehokas, tai
        työlleen omistautunut työntekijä on ehkä lisänsä ansainnut, siihen en ota kantaa. Peruspalkan tulisi kuitenkin olla sellainen, että työssäkäynti on kannattavampaa kuin veroilla maksetuilla tukimuodoilla eläminen ja työllisyyskursseilta toiseen siirtyminen.

        "Peruspalkan tulisi kuitenkin olla sellainen, että työssäkäynti on kannattavampaa kuin veroilla maksetuilla tukimuodoilla eläminen ja työllisyyskursseilta toiseen siirtyminen."

        Olen 100%:sti samaa mieltä! Minulla on työpaikka, jonka palkka ei riitä elämiseen. Sen verran kuitenkin saan palkkaa, että asumistuki putosi olemattomiin enkä ole oikeutettu toimeentulotukeen. Nyt alkaa olla jo hermot vähän kireällä kun ei riitä rahat sekä vuokraan että ruokaan.

    • stalkeri

      Moi terveisiä Turusta. On teillä imatralaiset siunaantunut tämä kirjoittelija Lindi, jonka juttuja näkyy olevan jatkuvasti. Pitkiä ovat saarnat, ilmeisesti alan miehiä. Onneksi meillä ei ole ko. henkilöä riesana. Eikö Imatralla ole muuta tarjottavaa hyvät ihmiset?

      • tympääntynyt

        Jos mielestäsi Lindin kaltaisia henkilöitä ei ole hyvä olla Turussa, niin miksi sitten sinua kiinnostaa hänen kirjoituksensa vai onko niin, ettei siellä Turussa ole näin värikkäitä persoonia kuin tämä meidän oma "Tonimme". Kummasti tuntuu sinuakin kiinnostavan tämä Imatran keskustelupalsta ja eritoten herra lindin kirjoitukset. Onko Turku sittenkin noin kuiva ja ankea paikka, että pitää tulla tänne Imatran palstalle aukomaan turpaansa?

      • äänestäjä

        kaikki asiat niin hyvin, että siellä ei tarvitse käydä tällaista avointa poliittista keskustelua ollenkaan. Jospa Turussa on viisaammat päättäjät kuin meillä täällä Imatralla on tähän asti ollut. Lind on ainoana henkilönä äänestäjiensä toivomuksesta ottanut asiat jatkuvasti esille tänne palstalle, kuten avoimessa demokratiassa juuri tulee tehdäkin. Lind toimii kuten hänen äänestäjänsä tahtovatkin.

      • äänestäjä

        on toinen rohkea, joka uskaltaa kirjoittaa tälle palstalle sillä muut eivät uskalla tai osaa kirjoittaa tai heillä ei ole lupa kirjoittaa äänestäjilleen tänne yhtään mitään, vaikka äänestäjät toivovat sitä kovasti.

      • Lindiä äänestänyt

        monien äänestäjien halveksuntaa, kun eivät avoimesti kirjoita tänne pyynnöistä huolimatta.

        Missä ovat muuten kaupungin opetus-kulttuuri-liikunta-sosiaali-ja terveydenhoito-matkailu-tekninen-ympäristö- ym. toimialojen johtavat virkamiehet eli johtajat kirjoituksineen ja vastineineen, eikö heillä ole mitään avoimia mielipiteitä?

      • äänestäjä
        Lindiä äänestänyt kirjoitti:

        kirjoittaa tänne, joutuvat vielä työttömiksi muiden puolen miljoonan työttömän joukkoon. Jos johtajat vaikka pelkäävät työttömyyttä, kun he eivät ole sitä kokeneet, niin se saattaa pelottaa heitä kaikkein eniten maailmassa..?

        se olisi heille varmaankin järkyttävä kokemus, jos he joutuisivat toimeentulotuella elämään ja menemään sossuun pyytämään entisiltä alaisiltaan ruokarahaa.

        ajattelehan sitä, voi kauhistus sentään.. Siellähän olisi kauhea jono johtavia valtion virkamiehiä eikä kansalaisille enää jäisi muuta kuin työtä ja kunnon palkka. Aika outoa, mutta ostovoima kasvaisi suurella osalla kansaa, kun ne kallispalkkaiset verorahoilla pröystäilevät johtajat saisivat potkut.

      • Lindiä äänestänyt
        äänestäjä kirjoitti:

        ajattelehan sitä, voi kauhistus sentään.. Siellähän olisi kauhea jono johtavia valtion virkamiehiä eikä kansalaisille enää jäisi muuta kuin työtä ja kunnon palkka. Aika outoa, mutta ostovoima kasvaisi suurella osalla kansaa, kun ne kallispalkkaiset verorahoilla pröystäilevät johtajat saisivat potkut.

        olisi mukavaa jos joku unelma toteutuisi joskus.

      • muuttotappiokunta numero 1
        äänestäjä kirjoitti:

        kaikki asiat niin hyvin, että siellä ei tarvitse käydä tällaista avointa poliittista keskustelua ollenkaan. Jospa Turussa on viisaammat päättäjät kuin meillä täällä Imatralla on tähän asti ollut. Lind on ainoana henkilönä äänestäjiensä toivomuksesta ottanut asiat jatkuvasti esille tänne palstalle, kuten avoimessa demokratiassa juuri tulee tehdäkin. Lind toimii kuten hänen äänestäjänsä tahtovatkin.

        mutta eikös Imatra ole juuri se...?
        Kun en nyt muista, mutta muistaakseni näin onkin.

      • anssi.p
        äänestäjä kirjoitti:

        kirjoittaa tänne, joutuvat vielä työttömiksi muiden puolen miljoonan työttömän joukkoon. Jos johtajat vaikka pelkäävät työttömyyttä, kun he eivät ole sitä kokeneet, niin se saattaa pelottaa heitä kaikkein eniten maailmassa..?

        Nämä jutut tänne, koska lähetän niistä sähköpostilla tiedon myös päättäjille. Tähän asti olen lähettännyt esimerkiksi kaupunginjohtajalle postia. Hän ei ole vastannut
        yhteenkään aiheelliseen kysymykseeni Näinä vuosina joina olen ollut valtuustossa. Nyt osa
        toimialajohtajista myös ei vastaa kysymyksiini.
        Nyt laitan niitä tänne yleiseen jakoon ja lähetän
        ne myös heille. Odotetaan tuleeko asiaan korjausta. Kysymys on siitä, onko meillä sellaisia
        virkamiehiä, jotka palvelevat asukkaita vai ovatko he politiikkoja jotka tekevät yhteistyötä,
        vain niiden kanssa joilla on määräys valta. Jos minua kohdeltaisiin näin työpaikalla, niin silloin määrätyt joutuisivat tuomiolle työpaikka
        kiusaamisesta. Jos luitte Uutisvuoksen juhlanumeron niin muistatte, kun Manskinen kirjoitti siellä, että minä olen kyllästynnyt Imatralaiseen politiikkaan. Hän tiesi mitä kirjoitti. Olen kyllästynnyt nimenomaan Imatralaiseen politiikkaan en asioiden ajamiseen. Sanoin kerran 80luvulla Kärnälle kerran kovan palkkaneuvottelun jälkeen, että
        haluaisin olla vain tavallinen Anssi, ilman mitään kuuluisuutta. Nyt tästä on mennyt kohta 20 vuotta ja vielä roikutaan mukana. Meillä on
        suvussa puheongelmia perintönä. Eli en ole siinä
        mielessä hyvä politiikko. Olen kuitenkin ajatellut, että täällä on sellaista sakkia mikä
        ei voi eikä uskalla sen vertaakaan ajaa asiaansa.
        Ja vielä sen verran. En odota Markolta lojaalisuutta ensiviikolla. Tiedättekö nyt lähen
        Karhumäelle hiihtämään ensilumenladulle. Se maksoi sen verran, että sitä pitää käyttää.

        et ole ainoa tämän kaupungin politiikkaan totaalisesti kyllästynyt ja tympiintynyt henkilö, sillä ainakin kaduilla ja kaupoissa puhutaan näistä asioista jatkuvasti ja tämä palsta on herättänyt keskustelua laajasti eri työpaikoilla niin työtä tekevien, opiskelijoiden kuin työttömienkin joukossa.

        Tiedättekö olen lähettännyt tutuille viestejä
        tästä palstasta. Minulla on sellainen kutka, että kohta ruvetaan keskustelemaan. Laittakaa
        kaikki viestejä eteenpäin, niin saadaan kunnon pidot aikaiseksi. Tämä reitti on ainut kuitenkin, missä voi sanoa sanottavansa milloin haluaa, eikä kukaan lyhennä tekstiä. voi sanoa vaikka kuinka monta kertaa päivässä oman mielipiteen. tämä on juuri sitä keskustelua josta politiikkaa voi parantaa. Muistakaa, että ei kaikki
        politiikot ole huonoja. suurin osa meilläkin on hyviä. pieni osa vain pitää valtaa ja hallitsee
        näitä hyviä. olen luvannut yhelle niistä, että
        ketään näistä en hauku mulkuksi. Nyt tärkeintä olisi löytää se keino jolla ne hyvät saisivat
        vallan. Mutta kaiken tärkein olisi laajentaa
        porukkaa joka lukee tätä palstaa ja se onnistuu ainoastaan, kun laitamme sen postilla tutuille.

      • toiminen
        Lindiä äänestänyt kirjoitti:

        monien äänestäjien halveksuntaa, kun eivät avoimesti kirjoita tänne pyynnöistä huolimatta.

        Missä ovat muuten kaupungin opetus-kulttuuri-liikunta-sosiaali-ja terveydenhoito-matkailu-tekninen-ympäristö- ym. toimialojen johtavat virkamiehet eli johtajat kirjoituksineen ja vastineineen, eikö heillä ole mitään avoimia mielipiteitä?

        Ei kaupungin viranhaltijoille ja toimenhaltijoilla ole velvollisuutta vastailla kaikenlaisiin juttuihin jollakin palstalla. Viranhaltija hoitaa virkaansa. Kivaa olisi tietysti vastailla tälläkin palstalla esitettyihin juttuihin kuten, että mitä se on se valkoinen jota sataa taivaalta tai jotakin kuninkaan hörhöjuttuja tulkitessa. Lisäksi pitäisi perustella piiraisen ja sen yhen suuntaviittakysymyksiä voi pse. Aikaa ja rahaa kuluu. Ei kai vapaa-ajallaan tarvi jatkuvasti koneen ääressä istua. a.p. ym. voivat näymmä käyttää omaa työaikaansa omien pol.päämääriensä edistämiseen varsin kansaakiihottavalla tavalla

      • yhteiskunta
        toiminen kirjoitti:

        Jokainen ihminen virkaan, titteliin, säätyyn tai ikään katsomatta osallistuu keskusteluun, jos haluaa. Hyvä yhteiskunta muodostuu avoimuudesta ja siitä, että epäkohdat tuodaan julkisesti esille ja niihin vaaditaan korjaavia toimenpiteitä. Se on avointa demokratiaa ja kansalaisvaikuttamista.

        Jos ei ole aikaa ja halua kirjoittaa, eikä epäkohtia jonkun mielestä missään asioissa ole, niin minkä sille kukaan voi. Moni lukee näitä kirjoituksia kuitenkin, joku kannattaa asioiden käsittelyä ja mielipiteiden vaihtoa täällä, joku toinen ei. Jos lehdistö ei julkaise kaikkien kirjoituksia, niin täällä monet kirjoitukset julkaistaan. Kivaa ei elämä aina ole, mutta kivemmaksi se voi muuttua, jos niin vain halutaan ja siihen edes yritetään pyrkiä.

        Kansalaisten kuuleminen tulisi olla ehdottomasti virkamiehenkin tavoitteena ja vapaa-aikana kannattaa kuunnella ja lukea kansalaisten kirjoituksia, jos työaikana ei esimerkiksi ehdi. Muuten jää virkamieheltä kuulematta ja näkemättä se, mitä kansalaiset oikeasti ajattelevat virkamiespäätöksistä. Kun virkamies tietää, mitä kansalaiset tahtoo, on virkamiehellä hyvät perustelut toiminnalleen, jos kansan tahto on hänen takanaan. Näin ollen virkamiehen ei pidä väheksyä kansalaisten mielipiteitä.

      • lukijana
        toiminen kirjoitti:

        Ei kaupungin viranhaltijoille ja toimenhaltijoilla ole velvollisuutta vastailla kaikenlaisiin juttuihin jollakin palstalla. Viranhaltija hoitaa virkaansa. Kivaa olisi tietysti vastailla tälläkin palstalla esitettyihin juttuihin kuten, että mitä se on se valkoinen jota sataa taivaalta tai jotakin kuninkaan hörhöjuttuja tulkitessa. Lisäksi pitäisi perustella piiraisen ja sen yhen suuntaviittakysymyksiä voi pse. Aikaa ja rahaa kuluu. Ei kai vapaa-ajallaan tarvi jatkuvasti koneen ääressä istua. a.p. ym. voivat näymmä käyttää omaa työaikaansa omien pol.päämääriensä edistämiseen varsin kansaakiihottavalla tavalla

        "..mitä se on se valkoinen jota sataa taivaalta tai jotakin kuninkaan hörhöjuttuja tulkitessa."

        Kukaan ei kysynyt täällä tuollaista ja järkevä lukija osaa tulkita kirjoituksia, mutta jos ei osaa tulkita, niin järkevä osaa kysyä, jos ei osaa tulkita. Onko tässä juuri se virkamiehen ja ei-virkamiehen ero?

      • virkamies

        me emme osaa kysyä, vaan me tulkitsemme asiat jotenkin, jolloin ongelmia syntyy juuri siitä.

      • anssi.p
        virkamies kirjoitti:

        me emme osaa kysyä, vaan me tulkitsemme asiat jotenkin, jolloin ongelmia syntyy juuri siitä.

        en kirjoittele työaikana. minulla on kyllä työpaikan sähköpostiosoite. tiedätkö minusta on hyvä, että virkamiehetkin lukevat näitä palstoja.
        täällä tuntuu olevan montakin heitä ja myöskin
        politiikkoja. tiedän määrätyistä jutuista nähkääs. mitä tulee näihin syyttelyihin, niin
        imatralla jokainen virkamies kyllä tietää, että
        olen pitännyt henkilökunnan puolia tässä kaupungissa. minä en ole ainakaan vaatinnut ketään mukaan vapaa-aikana vastaamaan näihin
        kysymyksiin. minulla on kumminkin kanttia esiintyä omalla nimelläni täällä, vaikka tiedänkin joutuvani siitä maksamaan ja korkojen
        kanssa. minusta täällä on kuitenkin suuremmaksi
        osaksi ihan kiva ilmapiiri ja jos olet lukennut
        juttujani, niin huomaat että olen oikonnut sel-
        laisia juurtuneita käsitteitä jotka ovat pesiy-
        tyneet asukkaisiin. mutta niinkuin olen jo maininnut aikaisemmin. meidän kaupungissamme on
        tehty sopimuksia, joilla asukkaitten ja päättäjien välistä keskustelua parannetaan. olen
        nyt toteuttannut sitä omalta kohdaltani. no
        tietysti unohtui se, että minuahan on jo aikai-
        semmin kielletty valehtelemasta julkisesti asioista. totuus on vain, että jos esimerkiksi
        minulle on sanottu, etten saisi levitellä sel-
        laisia valeita, että erityisoppilaat tullaan
        tulevaisuudessa integroimaan mahdollisimman suurelta osin. nyt kumminkin niin lukee esimer-
        kiksi koulutoimen tulevaisuuden linjauksessa.
        tiedättekö minusta tuntuu, että jollakin tässä
        kaupungissa kumminkin on huono omatunto ja
        hirvee hätä. kansa nähkääs huomaa, että jumaliste
        anssilla on tietoo. miten tuo on voitu jättää
        sivuun päätöksen teosta. ja joku sellainen joka
        lukee papereita näkee, että tosiaan ne kaikki
        jutut mitä tuo on puhunnut ne onkin papereissa.
        ja päättäjät jotka jättivät minut sivuun ajattelevat, jumaliste miten on mahollista. ukko
        jätetään sivuun ja vielä sen tekstit on papereissa. ajatella, jos olisin esiintynnyt
        täällä nimimerkillä. mitä sitten. miten pitkään olisin ollut salainen ajatusteni kanssa. ja
        ajatelkaa he itse ovat aiheuttaneet tämän. nyt
        joudun julkisesti käymään sen keskustelun jonka olisin muuten käynnyt jossain muualla eli jossain
        luottamuselimessä. minua on aikaisemminkin syytetty manipuloinnista. kuulemma johdattelen
        ihmisten mielipiteitä. aika jännä juttu. sitä
        media tekaa jatkuvasti. siellä esiintyvät vain
        suurimpien ryhmien edustajat. heille tämä sallitaan. ei pienempien ryhmien edustajille.
        eikös Imatralainen kirjoittannut viime viikolla
        että opposition tehtävä on arvostella valtaapitä-
        vien politiikkaa. ettei ne tee ihan mitä vain
        päätöksiä. tämä vuosi on ollut sellainen, että
        sivuun jätetyt ovat joutuneet kantamaan vastuun,
        niinkuin muutkin, mutta eivät ole voineet vaikut-
        taa asioiden hoitoon. näin se vain on. olen
        kadulla ja työpaikalla joutunnut selittelemään jatkuvasti miksi näin tehdään. miksi. miksi et
        tee mitään. nyt teen. kerron täällä, mitkä minun
        keinot on asijoiden hoitoon. jos tulee joskus
        sanottua pahasti, niinpoistan itse jutun.

      • oppositio

        kansalaiset ovat koko ajan oppositiossa ja tarkastelevat päätösten tekoa kabinettien ja saunojen ulkopuolelta.

        Heillä tulee olla oikeus arvostella ja kritisoida päätöksentekoa tavalla tai toisella.
        Sen he tekevät joka tapauksessa jollain tavalla.

        Suunnitelmista ei perusteellisesta tietoa edelleenkään tule, vaikka kaikkein parasta olisi kertoa suunnitelmat julkisuuteen ja järjestää kansalaisäänestyksiä. Joissain maissa demokratia ja hyvinvointi toimii parhaiten siten, että kunkin alueen oma väki äänestää oman alueensa asioista, kunhan suunnitelmat vain kerrotaan ja ne ovat hyvin valmisteltuja ja selkeitä, jotta kansalaiset ymmärtävät. Ei tarvita monimutkaista kapulakieltä yksinkertaisiin asioihin.

        unohtui kaiken tärkein. sain viime vaaleissa
        400 ääntä. se on kolmanneksi eniten kaupungissa.
        nämä äänestäjät haluavat kuulla mitä mieltä olen
        asijoista. katson, että minulla on moraalinen vastuu kertoa heille miten käytän heidän ääniään.
        minusta jollain on pelko, että mitäs jos se saakin seuraavalla kerralla vielä enemmän. imat-
        ralla on tapa, että ollaan samaa mieltä. kerran
        lähin viime kaudella pois kokouksesta, kun en
        saanut olla erimieltä. joskus imatralla on tehty
        valtuustoaloite että valtuutetuille olisi tullut
        kokouspuku kaupungin puolesta. olisi se ollut aika somaa, kun kaikki olisivat olleet kuin
        varikset langalla. kaikilla samanlainen puku päällä. samat puheet tietysti ja miehillä kaikilla samassa lahkeessa tai kenties keskellä
        tasapainon vuoksi.

      • anssi.p
        oppositio kirjoitti:

        kyllä minä tiedän mitä mieltä olette. mutta niinkuin sanoin eräillä on hätä.

      • imatralainen mies
        anssi.p kirjoitti:

        unohtui kaiken tärkein. sain viime vaaleissa
        400 ääntä. se on kolmanneksi eniten kaupungissa.
        nämä äänestäjät haluavat kuulla mitä mieltä olen
        asijoista. katson, että minulla on moraalinen vastuu kertoa heille miten käytän heidän ääniään.
        minusta jollain on pelko, että mitäs jos se saakin seuraavalla kerralla vielä enemmän. imat-
        ralla on tapa, että ollaan samaa mieltä. kerran
        lähin viime kaudella pois kokouksesta, kun en
        saanut olla erimieltä. joskus imatralla on tehty
        valtuustoaloite että valtuutetuille olisi tullut
        kokouspuku kaupungin puolesta. olisi se ollut aika somaa, kun kaikki olisivat olleet kuin
        varikset langalla. kaikilla samanlainen puku päällä. samat puheet tietysti ja miehillä kaikilla samassa lahkeessa tai kenties keskellä
        tasapainon vuoksi.

        että joistakin kummallisista itsestäänselvyyksistä tässä kaupungissa pyritään eroon. Joku ehkä vieläkin luulee, että kaupunkilaiset eivät löydä tietoa tai osaa ajatella laajasti yhteiskunnallisia asioita. Se on sellainen outo imatralainen piintynyt käsitys.

        Ehkä se on yhtä vanha ajatusmalli, kuin ne vanhat kähmyt, jotka siellä demaripalleilla edelleen istuvat. Heistä ei saa selvää, kenen etua he ajavat, mutta selvää on se ainakin, että oman demaripuolueen pääomaetu ei aina palvele pienipalkkaista työläistä, sairasta, työtöntä ja kaikkein heikointa kansalaista.

      • mies 35v.
        imatralainen mies kirjoitti:

        Potkikaa pihalle kaikki dementoituneet jäärät, jotka eivät osaa katsoa tarpeeksi pitkälle eteenpäin. Nytkin velkaa taas otetaan, jotta omat mokat saadaan korjatuksi, vaikka veronmaksajia velalle ei kaupungista tarpeeksi löydy. Työtä ja työpaikkoja ja kunnollista palkkaa tarvitaan eikä mitään muuta.

    • *samaa mieltä*

      Niin se on, taas tuli asiaa!

    • VAIKKA NYT TARVITAAN RAHAA?

      EIKÖ SITÄ VALTUUSTOSSA NOSTETTU SIKSI, ETTÄ SE OLISI KOSKETTANUT LIIAN PALJON NIITÄ JOTKA TIENAAVAT HYVIN? LAPSILTA JA VANHUKSISTA JA TYÖTTÖMILTÄ KYLLÄ VIEDÄÄN VIIMEISETKIN MUTTA P...LE NIILTÄ, JOILTA JOTAKIN VOISI VIEDÄKIN SITÄ EI VIEDÄ. KYLLÄ VI...TAA TÄMÄ TÄLLAINEN

      • anssi.p

        niinkuin mainitsin aikaisemmin. esitin kahtena vuotena viime kaudella prosentin nostoa, koska
        sille oli silloin mielestäni oikea aika. ei nyt.
        toisaalta olen nyt kuullut monen kaupungin työn-
        tekijän olevan pettynnyt, ettei sitä nostettu.
        siinä olet oikeassa, että korotus ei koske kovin
        paljoa normaalisti tienaavaan. ajatus nostosta
        ei vain kuulosta hyvältä monesta asukkaasta.
        toisaalta arvokeskustelu tässä kaupungissa on
        käymättä. tarkoitan sitä ovatko kansalaiset
        valmiit maksamaan paremmista palveluista, ehkä
        enemmän, vai riittääkö heille karsitut palvelut.

    • WerdeMerdw

      Minä olen kuvitellut että poliitiiset päättäjät ovat velvollisuuden tunnosta. Useille poliitikolle kysessä voi olla kutsumusammatti.

    • armas1954

      mitä mieltä olet kepulaisista marko?

    • et ole kansanedustaja jo

      tässä kirjoittaa kiistatta suomen paras ja rehellisin poliitikko. miestä on mustamaalattu ja loattu todella rajusti mutta silti jaksaa kirjoittaa vielä fiksusti tosiasioita sekä auttaa lähimmäisiään.

      • ihmettelijä...

      • uskomatonta scheissea
        ihmettelijä... kirjoitti:

        ...lisää Markon uutta musiikkia. Jos nyt lopettaisit näiden asiallisten vanhojen kirjoitusten esille nostamisen:)

        http://www.youtube.com/watch?v=bRKEaCIUVlI&feature=channel

        Tuo kuulostaa aivan Rambe & Naukkis musiikilta. Huoltoasemille soittamaan humppaa vaan.

      • se sattui
        ihmettelijä... kirjoitti:

        ...lisää Markon uutta musiikkia. Jos nyt lopettaisit näiden asiallisten vanhojen kirjoitusten esille nostamisen:)

        http://www.youtube.com/watch?v=bRKEaCIUVlI&feature=channel

        Suur KIITOS Marko kauniista musiikistasi,, olet todella taivaan lahja,, niin sydämeen käypää on sinun musiikkisi,, KIITOS ja siunausta sinulle

    • MERTZI H.

      TULETKOP MAKRO SEURAAVAA VAALII EHDOOKKAAKSI HALUAN ÄÄNESTÄÄ SINUUA

    • sie oot iso

      VITUN ILLUUSIO KOKO SAATANAN HÖRHÖ!!!!!

    • 246

      jokainenhan sen tietää, että yhteisen edun ajaminen loppuu heti,kun valitaan esim.kaupunginvaltuustoon, ja alkaa oman ja kaverin edun tavottelu!!!!!eikö?...esim imatralla.lueskelin tossa joutessani kaupungin sivuja ja täytyy todella ihmetellä esim.sitä, millä tämä pa kaupunki meinaa sen jäähallinsa rakentaa????rahaa ei ole latiikaan,kaikesta supistetaan, mut jäähalliin kyllä riittää rahaa, ja se ei todellakaan mielestäni ole imatralaisten etu.ja katohan vaan se päätös runnotaan vaikka väkisin läpi, koska samat tollot istuu ristiin päättävissä elimissä.ei normaali imatralainen siihen pysty mitään sanomaan, eikä muutenkaan asiaan vaikuttaamaan.ikävä kyllä niin se vaan menee....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe