No toivoin isältäni synttärilahjaksi uuden koneen, jolla pystyy pelaamaan näitä uutuuspelejä. Vihdoin koitti syntymäpäiväni ja sainkin kuin sainkin uuden koneen. Innoissani katsoin kuittia joka oli unohtunut paketin kylkeen: "1200 euroa VAU". Eli 1200 euroa kone maksoi ilman näyttöä.
Koneen kokoonpano:
Prosessori: Intel Pentium4 3,6 ghz
DDR Ram muisti: 2x1024 ja yksi 512 eli 2560
Kovalevy: 400 gb
Ei näyttöä (mulla on jo 99" näyttö)
Logitechin hiiri ja näppäimistö
Näytönohjain ATI Radeon 9200 (ei vittu)
No kaupassa myyjät olivat kehuskelleet isälleni että "tällä tehokoneella pyörivät kaikki pelit parhailla asetuksilla.." No isäni sai koneen mukana vielä Call of Duty 2 pelin kaupan päälle ja osti myös F.E.A.R:n.
Revittyäni paketin äkkiä auki ja saatuani koneen toimintakuntoon aukaisin sen, asensin windowsin ja eiku pelailemaan. Asensin ensin F.E.A.R:n ja olin innoissani, koska latausajat olivat niin pieniä. Painoin "uusi peli" ja haltioissani katsoin kuinka nopeasti koneeni latasi pelin päälle. Ehdin jo ajatella että "Vau minulla on näin tykki kone, ei vittu uskoisi". Latauksen loputtua aloin pelaamaan, mutta peli tökki aivan liikaa. Ajatelin että käyn vaihtamassa grafiikkoja pienemmälle, MUTTA MITÄ HELVETTIÄ, grafiikat olivat pienimmillään ja 640x460 resolla. Sama homma kävi Call of Duty 2:ssa.
Ajattelin että nyt tässä täytyy olla jotain vikaa. Tutkin koneen kokoonpanon tarkasti googlea käyttämällä ja huomasin että eihän tolla näytönohjaimella tee yhtikäs mitään. (radeon 9200)
Miten voi olla mahdollista että noinkin hyvään pakettiin tukitaan noin paska näytönohjain. Taas myyjät puhuivat itsensä maailmankirjoille: "tällä tehokoneella pyörivät kaikki pelit parhailla asetuksilla" Ajattelin että ostan uuden näytönohjaimen, muuta emossani on vain AGP väylä ja poweri on 250w. Eli tulisi uuden powerinkin osto samantien. Liian kallista, kun ei ole yhtään rahaa. Kysyin iskältä että ostaa ne mulle, mutta hän ei millään suostunut ja siitähän tuli sitten ilmiriita. En sanonut iskälle että sillä ei voi pelata pelejä.
Mitä pitäisi tehdä, kun en haluaisi pahoittaa iskän mieltä, mutta en aluaisi myöskään ottaa konetta. Pitäisikö vain mennä kauppaan ja palautta kone ja samalla huutaa myyjille kuin "helvetin lapsi" että mitä tämä tällainen ihmisten kusetus on? olisi varmaan järkevintä palauttaa kone ja ostaa uusi parempi samalla hintaa. Olisi tullut kone liian kalliiksi jos olisin ostanut ne näyttiksen ja virtalähteen. (n. 1500-1700 euroa.)
Anteeksi ruma kieleni, mutta että ymmärtäisitte mieleni tällä hetkellä.
Ps. Vittuuntunut lukiolainen.
Niin ja kaikile terveisiä että myyjien PASKAPUHETTA ei kannata kuunnella
Koneen kokoonpano:
Prosessori: Intel Pentium4 3,6 ghz
DDR Ram muisti: 2x1024 ja yksi 512 eli 2560
Kovalevy: 400 gb
Ei näyttöä (mulla on jo 99" näyttö)
Logitechin hiiri ja näppäimistö
Näytönohjain ATI Radeon 9200 (ei vittu)
No kaupassa myyjät olivat kehuskelleet isälleni että "tällä tehokoneella pyörivät kaikki pelit parhailla asetuksilla.." No isäni sai koneen mukana vielä Call of Duty 2 pelin kaupan päälle ja osti myös F.E.A.R:n.
Revittyäni paketin äkkiä auki ja saatuani koneen toimintakuntoon aukaisin sen, asensin windowsin ja eiku pelailemaan. Asensin ensin F.E.A.R:n ja olin innoissani, koska latausajat olivat niin pieniä. Painoin "uusi peli" ja haltioissani katsoin kuinka nopeasti koneeni latasi pelin päälle. Ehdin jo ajatella että "Vau minulla on näin tykki kone, ei vittu uskoisi". Latauksen loputtua aloin pelaamaan, mutta peli tökki aivan liikaa. Ajatelin että käyn vaihtamassa grafiikkoja pienemmälle, MUTTA MITÄ HELVETTIÄ, grafiikat olivat pienimmillään ja 640x460 resolla. Sama homma kävi Call of Duty 2:ssa.
Ajattelin että nyt tässä täytyy olla jotain vikaa. Tutkin koneen kokoonpanon tarkasti googlea käyttämällä ja huomasin että eihän tolla näytönohjaimella tee yhtikäs mitään. (radeon 9200)
Miten voi olla mahdollista että noinkin hyvään pakettiin tukitaan noin paska näytönohjain. Taas myyjät puhuivat itsensä maailmankirjoille: "tällä tehokoneella pyörivät kaikki pelit parhailla asetuksilla" Ajattelin että ostan uuden näytönohjaimen, muuta emossani on vain AGP väylä ja poweri on 250w. Eli tulisi uuden powerinkin osto samantien. Liian kallista, kun ei ole yhtään rahaa. Kysyin iskältä että ostaa ne mulle, mutta hän ei millään suostunut ja siitähän tuli sitten ilmiriita. En sanonut iskälle että sillä ei voi pelata pelejä.
Mitä pitäisi tehdä, kun en haluaisi pahoittaa iskän mieltä, mutta en aluaisi myöskään ottaa konetta. Pitäisikö vain mennä kauppaan ja palautta kone ja samalla huutaa myyjille kuin "helvetin lapsi" että mitä tämä tällainen ihmisten kusetus on? olisi varmaan järkevintä palauttaa kone ja ostaa uusi parempi samalla hintaa. Olisi tullut kone liian kalliiksi jos olisin ostanut ne näyttiksen ja virtalähteen. (n. 1500-1700 euroa.)
Anteeksi ruma kieleni, mutta että ymmärtäisitte mieleni tällä hetkellä.
Ps. Vittuuntunut lukiolainen.
Niin ja kaikile terveisiä että myyjien PASKAPUHETTA ei kannata kuunnella
Vastaukset 41
Vanhimmat
Pappa betalar ja teinit vikisee.
Voi tätä komiikan määrää.
kuttikutti lapatossu
..noista asioista enemmän kuin minä, mutta sano isälle että tämä viedään liikkeeseen ja laitetaan vilkkaampi näytönohjain. Kai se on mahdollista?
Olisikohan aika ansaita itse rahat siihen uuteen näytönohjaimeen, vai odotatko että isukki ostaa senkin, kun sinä sillä välin löhöät sohvalla syömässä sipsejä, pullamössö...
Myyjä teki ihan oikein kun rahasti idioottien kustannuksella oikein kunnolla.
Kyllä täällä näköjään liikku kateellista porukka!!! Ei tarvi kirjoittaa vastauksia ollenkann, jos tarvii vain VITTUILLA!!
Mitä mieltä oikeesti olette, pitäisikö vain viedä kone takaisin ja ostaa uusi parempi samalla hintaa, VAI pitäisikö ostaa vain uusi näytönohjain?
sulle ei ole näköjään vielä elämä opettanu mitään kun vaan iniset joutavia
Jos tosissasi kysyt niin olen sitä mieltä että täysin järjetön ostos kaikenkaikkiaan joku "pelikone".
Reilu tuhat euroa on kuitenkin Ihan Oikeaa Rahaa ja se häviää muutamassa vuodessa olemattomiin.
Minun mielestäni kone olisi viisainta viedä takaisin kauppaan ja jatkaa sitä surffaamista 500MHz vanhalla koneella.
No, se on vain minun mielipiteeni, mutta kysyit....
Vie takaisin kone kauppaan ja pyydä vaihtoa, ota isäsi mukaan, niin onnistuu varmasti ja uskon että isäsi aikuisena ihmisenä ymmärtää kun sanot ettet sitä pysty käyttämään esim. pelaamiseen ja vielä kun sanot että häntä kusetettiin niin kyllä pitäisi onnistua.
Tällä palstalla kusipäitä riittää jotka eivät oman vajavaisuutensa takia pysty kunnollisia vastauksia antamaan, joten niistä ei kannata välittää. Onnea vaan synttäreistä ja toivottavasti koneen vaihto vielä onnistuu.
"Kyllä täällä näköjään liikku kateellista porukka!!!"
En ole pätkääkään kateellinen, tunne joka tästä keskustelusta tulee on sääli.
"Ei tarvi kirjoittaa vastauksia ollenkann, jos tarvii vain VITTUILLA!!"
Vittuilua nuo vastaukset tuskin olivat mutta saattaisiko vastausten sävy johtua alkuperäisen kysyjän kysymyksen asettelusta / tunnepurkauksesta / iän mukanaan tuomattomasta asenteesta ympärillä vallitesaan maailmaan ja sen arvoihin.
"Mitä mieltä oikeesti olette, pitäisikö vain viedä kone takaisin"
Kyllä.
"ja ostaa uusi parempi samalla hintaa"
Ei.
"VAI pitäisikö ostaa vain uusi näytönohjain?"
Ei.
Pura kauppa ja JOS todella haluat uhrata noin paljon rahaa turhuuteen niin rakenna kone jossakin oikeassa tietokoneliikkeessä, esim. verkkokauppa.
Joo kiitos vastauksesta.
Täällä toisaan liikkuu kaikenaisia kusipäitä.
Taidankin viedä koneen takaisin ja vaihtaa toiseen.
Niin ja tiedoksi kaikille. Tämä kone ei tule pelkästään pelikäyttöön!!!!
Ja osta pienempi, voi ehkä jäätä rahaa viellä ostaa parempi näytönohjain
--------------------------------------
"Ei näyttöä (mulla on jo 99" näyttö)"
-----------------------------------------
Ton kokonen näyttö nääs on melko kallis.
Elämä on.
===============================================
Ja osta pienempi, voi ehkä jäätä rahaa viellä ostaa parempi näytönohjain
--------------------------------------
"Ei näyttöä (mulla on jo 99" näyttö)"
-----------------------------------------
Ton kokonen näyttö nääs on melko kallis.
===============================================
-Virhe. Näyttö on 19"eikä 99"-
Koneeni ei tule vain pelkästään pelikäyttöön. Tarvitsen myös sitä opiskeluissani.
Jotkut täällä inisivät siitä että onko järkeä ostaa noin kallis pelikone.
koska ostan koneen, niin haluan myös joksus pelailla sillä.
ostanut,vaan isukki makso.Turhaa sitä opiskeluun rahaa laittaa,kun sossu elättää sinunkin sukupolvesi.Viittit viellä kitistä!
Opiskelukäyttöön = word ja excel, riittää vaikka 200MHz ilmaiseksi saatava kone joten kyllä tuo raha menee ihan puhtaasti pelaamiseen.
No kerroppa minkalainen kone itelläs sitten on.
Tuskin kukaan enää ostaa konetta jossa 200 mhz
Ei toki kukaan osta enää 200MHz konetta kun niitä annetaan ilmaiseksi.
Itselläni on ilmaiseksi haettu 500MHz pentium kolmonen ja hinosti hoitaa nuo "opiskeluhommat". Aivan kuten tekisi tuo ehdottamani 200MHz konekin.
Joo muttakun haluan myös pelata koneella, niin ei oikein pelit pyöri 200mhz koneella.
Osittainhan ne rahat menee pelaamiseen, mutta myös opiskelukäyttöön.
Pystyyhän tuolla 200MHz koneella pelaamaan! Aivan varmasti... eri juttu jos pelien pitää olla vuosimallia 2005.
Mitä ihmettä te muut oikein kirjoittelette, ihan varmasti teitäkin harmittaisi, jos olisi noin kusetettu kaupassa, tietenkin olisi voinut paremmin ottaa etukäteen selvää, mutta ihme kun teillä on energiaa kirjoittaa tuollaista potaskaa sen sijaan että antaisitte kunnollisia neuvoja. Aivan turha moittia ko. kirjoittajaa, sillä hänen isänsähän sen osti, ei se hänen vikansa ole. Yrittäkää te edes aikuisina antaa esimerkkiä, jos kerran aikuisia väitätte olevanne, näyttää vaan siltä että alkuperäinen kirjoittaja on enemmän aikuinen kuin kukaan teistä!
Kyllä yhdyn täysin kommenttiisi. On älyttömän lapsellista haukkua sensiaan että voisi antaa oman mielipiteen asiasta.
Nähtävästi 3 aikuista on kirjoittanut tässä aiheessa. JMS, alkuperäinen kirjoittaja ja "Minä"
Ehkä meitä lapsia huvittaa kysyjän aikuismainen asenne ja arvomaailma:
"Ei SAATANA"
"MUTTA MITÄ HELVETTIÄ"
"noin paska näytönohjain"
"Kysyin iskältä että ostaa ne mulle, mutta hän ei millään suostunut ja siitähän tuli sitten ilmiriita."
"samalla huutaa myyjille kuin "helvetin lapsi" että mitä tämä tällainen ihmisten kusetus on?"
"Vittuuntunut lukiolainen"
"myyjien PASKAPUHETTA ei kannata kuunnella"
Olen pahoillani mutta mielestäni alkuperäinen kysymys ei ollut kovin asiallinen, olkoonkin että tunnetta on pelissä. Asiattomaan saa taas samanlaisia vastauksia.
Ihan sama, mutta aloittajalla on asenneongelma. Näilläkin palstoilla liikkuu varmasti itsenäisesti asuvia opiskelijoita, jotka olisivat ikionnellisia kun saisivat jostain edes 400 euron koneen.
Aloittaja kuitenkin raivoaa ja suorastan halveksii ilmaiseksi saamaansa kallista konetta. Hänen asenteensa ja kypsymättömyytensä aiheuttaa sen, että kukaan itse rahansa tienaava ja koneensa ostava ei halua häntä auttaa.
Korostan ettei tämä ole mikään kateellisen purkaus, minulla itselläni on paljon parempi kone kuin kysyjällä, (itse maksettu) ja se ei todellakaan ole missään pelikäytössä, vaan vaativassa ohjelmointi- ym. käytössä.
Tunnen tosielämässä paljonkin aloittajan kaltaisia pilalle hemmoteltuja pullamössöjä, joille elämän kovuus ei nykyään paljastu edes armeijassa, kun he keskeyttävät senkin laiskuuttaan. Vasta tulevaisuuden kiristyvät työmarkkinat palauttavat heidät maan pinnalle kun löysät eivät pärjääkään.
Kiitos paljon, hyvä kommentti. :-)
Ikävä sanoa mutta löysät pärjäävät työmaailmassakin... onnistuvat luovimaan jollakin ihme asioilla hyväpalkkaisiin hommiin esim. Nokialle. Tiedän tapauksia...
"Aloittaja kuitenkin raivoaa ja suorastan halveksii ilmaiseksi saamaansa kallista konetta. Hänen asenteensa ja kypsymättömyytensä aiheuttaa sen, että kukaan itse rahansa tienaava ja koneensa ostava ei halua häntä auttaa. "
Missäköhän kohtaa halveksin konetta. Olen vain halveksinut näytönohjainta.
"Tunnen tosielämässä paljonkin aloittajan kaltaisia pilalle hemmoteltuja pullamössöjä, joille elämän kovuus ei nykyään paljastu edes armeijassa, kun he keskeyttävät senkin laiskuuttaan. Vasta tulevaisuuden kiristyvät työmarkkinat palauttavat heidät maan pinnalle kun löysät eivät pärjääkään"
johan tässä 13-vuotiaasta asti olen asunut omillani. No onhan sitä jo reilu 5-vuotta. Lukion 2-luokalla olen ja enkä tunne itseäni mitenkään hemmotelluksi. Itseasiassa perheeni oli tosi köyhä. Äitini joi itsensä hengiltä kun olin 12-vuotias.
Et näköjään sisäistänyt tekstiäni oikein, koska menet kirjoittelemaan tollasta. Koitappas lukea teksi uudelleen OIKEIN HITAASTI, ja mieti tekstin tarkoitus.
Ja onhan totta että toi viestini oli vähän lapsellinen, mutta kuumassa tunnetilassa voi kirjoittaa vaikka mitä. :) Onneksi ei tullut ton pahempaa tekstiä.
"johan tässä 13-vuotiaasta asti olen asunut omillani."
Tuota on vaikea uskoa että olisit ollut "omillasi" 13-vuotiaasta lähtien. Omillaan tarkoittaa sitä että raha tulee työstä jolla itsensä elättää.
"Lukion 2-luokalla olen ja enkä tunne itseäni mitenkään hemmotelluksi. Itseasiassa perheeni oli tosi köyhä."
Ehkä et ole hemmoteltu mutta arvomaailmasi on hukassa jos olet köyhyydestä lähtenyt ja koet että yli 1000 euroa pelaamiseen on kohtuullinen summa.
"kuumassa tunnetilassa voi kirjoittaa vaikka mitä. "
Niin, suotakoon se "mitä vaan kirjoittaminen" sitten meille muillekin.
"Tuota on vaikea uskoa että olisit ollut "omillasi" 13-vuotiaasta lähtien. Omillaan tarkoittaa sitä että raha tulee työstä jolla itsensä elättää."
Niin no joo. Vähän meni väärin toi lause. Olen asunut 13-vuotiaasta asti erossa vanhemmistani, ihan yksin. Ette uskokaan kuinka vaikeeta oli aluksi sopeutua uuteen ympäristöön, ei kavereita, ei vanhempi lähistöllä, jotka siivoavat ja pesevät pyykit. :)
"Ehkä et ole hemmoteltu mutta arvomaailmasi on hukassa jos olet köyhyydestä lähtenyt ja koet että yli 1000 euroa pelaamiseen on kohtuullinen summa."
Voi pojat. tiesin että tässä näin kävisi. Ihmiset saavat ihan väärän käsityksen. Missä vaiheessa olen halveksunut että 1000 euron kone on kohtuullinen summa pelaamiseen. Itseasiassa arvostan tätä konetta enemmän kuin kukaan teistä uskookaan. Arvostan todella suuresti että isäni on valmis uhraamaan puolestani 1200 euroa koneeseen. MUTTA kyllä panee ihmisen kuin ihmisen vihaiseksi tommonen valehtelu myyjien osalta.
"Niin, suotakoon se "mitä vaan kirjoittaminen" sitten meille muillekin."
Samaa mieltä
"kyllä panee ihmisen kuin ihmisen vihaiseksi tommonen valehtelu myyjien osalta."
Onko mahdolista että kyseessä voisi sittenkin olla väärinkäsitys? Tuomitseminen ennen asian selvittämistä on aikamoista tyhmyyttyä.
============================================
"kyllä panee ihmisen kuin ihmisen vihaiseksi tommonen valehtelu myyjien osalta."
============================================
"Onko mahdolista että kyseessä voisi sittenkin olla väärinkäsitys? Tuomitseminen ennen asian selvittämistä on aikamoista tyhmyyttyä."
Anteeksi, mutta en ymmärtänyt kysymystä? Selvennätkös hieman?
Tällä tarkoitettiin sitä että entäpä jos myyjä on myynyt hyvässä uskossa koneen jolla pitäisi pystyä pelaamaan viimeisimpiä pelejä, mutta esim. koneen kasanneelle henkilölle on tullut väärä näytänohjain jostakin syystä.
Asian tuomitseminen "kusettamiseksi" ennenkuin on kuultu kaikkia osapuolia on siksi mielestäni aikamoista tappisilmäisyyttä.
On muitakin tapoja hoitaa asioita kuin huutaa naama punaisena.
"Tällä tarkoitettiin sitä että entäpä jos myyjä on myynyt hyvässä uskossa koneen jolla pitäisi pystyä pelaamaan viimeisimpiä pelejä, mutta esim. koneen kasanneelle henkilölle on tullut väärä näytänohjain jostakin syystä."
Juu tota en kyllä tullut ajatelleeksi. Voi olla kyllä tottakin. Nyt kun sain nukuttua yön kunnolla, niin hävettää vähän purkaukseni tälle palstalle. En kyllä ymmärrä miten tässä näin kävi?? No kaipa tästä opin jotain
ei helvetti on kyllä myyjä repiny sellaset voitot että oksat pois.
Nyt kone kainaloon ja purkamaan se kauppa. Onhan tuossa nyt ihan selvä kusetus, jos kerta on todella liikkeessä sanottu, että pelit toimii millä asetuksilla vaan. Marssitte sinne liikkeeseen ja sanotte että Kone ei ole lähellekään sitä mitä piti.
Itse sain tyttöystävältä gprs internetin lahjaksi ja kyllä oli liikkeessä kehuttu maasta taivaisiin. Piti liittymän olla auki samana päivänä ja asennuksen olla saumatonta jne. Puolitoista viikkoa meni ennenkuin liittymä aukesi ja viikko kaikenmaailman ohjelmien kanssa skramplatessa, ennenkuin kävi häivähdys mielessä, että pääseekö koko puhelimella internetiin. Eilen sitten katsoin Nokian sivuilta ja siellä luki aivan selvästi, että 3120-puhelin ei voi toimia mpodeemina gprs yhteydessä. Se oli viimeinen pisara. Soitin kesken työpäivän liikkeeseen josta puhelin, kaapeli ja liittymä, sekä opastukset oli hankittu ja tuli hiljaista. Asiallisen keskustelun jälkeen sain suoralla vaihdolla jonkun 6610i Nokian, jolla nettiin pääsi. Pari viikkoa sitten oli ollut joku harjoittelija ja liikkeen omistaja vuorossa, jotka ei olleet oikein ollut perillä asioista. Eilisiltana netti sitten jo rullasi!
Eli; Sinä olet isällesi rehellinen ja kerrot selkeästi mikä on tilanne. Tuskin hän itkemään käy. Aikuiset ei vaan ajattele enää niin tunnevetoisesti. Sitä vaan jotenkin kovettuuu vähän... Seuraavaksi viette koneen liikkeeseen ja puratte kaupan. Tietoja asiasta saatte kaupungin kuluttajaneuvojalta.
Tämän jälkeen valitset palat jotka haluat koneeseesi ja maksat jollekin hieman kokoamisesta. Ainakin muistia voisit vähentää, eikä sen prossunkaan tarvitse ihan noin rivakka olla. Sitäpaitsi ainakin minä suosisin AMD:tä. Panosta siihen näytönohjaimeen. Ja mihin tarvitset 400Gt:n kovoa?
Joka tapauksessa onnea yritykseen!
Juu pitää miettiä ehditustasi vakavasti :)
Pitää vain keskustella isäni kanssa tämä ensiksi läpi. Kiitos neuvosta :-)
Mites olisi, jos keskittyisit koulukäyntiin. On se kumma, että jollekin on "pelikone" elämän tärkein asia.
Mene töihin tienaamaan, näet, ettei rahaa tipu taivaalta ilmaiseksi.
Kunhan tarpeeksi raadat, saat elämääsi sisältöä eli oikean pelikoneen.
~ niisk ~
Onpas tunteellinen ketju ~
Lisää tällaisia ;| ~
Kyllä minä olen sitä mieltä että niin pitkään kun vaan vanhempien kanns tulee toimeen, niin sieltä kannattaa lypsää kaikki irti! Itse lähdin kotoa 16-vuotiaana ja alku oli aika kankeaa, mutta lukion kävin loppuun ja jonkin aikaa olin AMK:ssa. 21-vuotiaana työelämä vei mennessään, ja nyt maksetaan nuoruuden laskuja. Ulosotot on maksettu 6/2006 ja opintolainat joskus 3015...
Toki lorvailu on perseestä, mutta se kuuluu tiettyyn ikään. Jossain vaiheessa elämä käy koulimaan kovemmalla kädellä, jos ei ole tasoittanut tietä.
neljäskymmenes viesti!!! I rule the WORLD!
Loppupeleissä veimme koneen takaisin, eikä ostettu konetta ollenkaan. Kauan mietittyäni tulin siihen tulokseen etten tarvitse konetta ollenkaan. Jaksaapahan opiskella kunnolla, kun ei istu koko ajan koneen ääressä