Voi SA***NA

No toivoin isältäni synttärilahjaksi uuden koneen, jolla pystyy pelaamaan näitä uutuuspelejä. Vihdoin koitti syntymäpäiväni ja sainkin kuin sainkin uuden koneen. Innoissani katsoin kuittia joka oli unohtunut paketin kylkeen: "1200 euroa VAU". Eli 1200 euroa kone maksoi ilman näyttöä.

Koneen kokoonpano:

Prosessori: Intel Pentium4 3,6 ghz
DDR Ram muisti: 2x1024 ja yksi 512 eli 2560
Kovalevy: 400 gb
Ei näyttöä (mulla on jo 99" näyttö)
Logitechin hiiri ja näppäimistö
Näytönohjain ATI Radeon 9200 (ei vittu)

No kaupassa myyjät olivat kehuskelleet isälleni että "tällä tehokoneella pyörivät kaikki pelit parhailla asetuksilla.." No isäni sai koneen mukana vielä Call of Duty 2 pelin kaupan päälle ja osti myös F.E.A.R:n.

Revittyäni paketin äkkiä auki ja saatuani koneen toimintakuntoon aukaisin sen, asensin windowsin ja eiku pelailemaan. Asensin ensin F.E.A.R:n ja olin innoissani, koska latausajat olivat niin pieniä. Painoin "uusi peli" ja haltioissani katsoin kuinka nopeasti koneeni latasi pelin päälle. Ehdin jo ajatella että "Vau minulla on näin tykki kone, ei vittu uskoisi". Latauksen loputtua aloin pelaamaan, mutta peli tökki aivan liikaa. Ajatelin että käyn vaihtamassa grafiikkoja pienemmälle, MUTTA MITÄ HELVETTIÄ, grafiikat olivat pienimmillään ja 640x460 resolla. Sama homma kävi Call of Duty 2:ssa.

Ajattelin että nyt tässä täytyy olla jotain vikaa. Tutkin koneen kokoonpanon tarkasti googlea käyttämällä ja huomasin että eihän tolla näytönohjaimella tee yhtikäs mitään. (radeon 9200)

Miten voi olla mahdollista että noinkin hyvään pakettiin tukitaan noin paska näytönohjain. Taas myyjät puhuivat itsensä maailmankirjoille: "tällä tehokoneella pyörivät kaikki pelit parhailla asetuksilla" Ajattelin että ostan uuden näytönohjaimen, muuta emossani on vain AGP väylä ja poweri on 250w. Eli tulisi uuden powerinkin osto samantien. Liian kallista, kun ei ole yhtään rahaa. Kysyin iskältä että ostaa ne mulle, mutta hän ei millään suostunut ja siitähän tuli sitten ilmiriita. En sanonut iskälle että sillä ei voi pelata pelejä.

Mitä pitäisi tehdä, kun en haluaisi pahoittaa iskän mieltä, mutta en aluaisi myöskään ottaa konetta. Pitäisikö vain mennä kauppaan ja palautta kone ja samalla huutaa myyjille kuin "helvetin lapsi" että mitä tämä tällainen ihmisten kusetus on? olisi varmaan järkevintä palauttaa kone ja ostaa uusi parempi samalla hintaa. Olisi tullut kone liian kalliiksi jos olisin ostanut ne näyttiksen ja virtalähteen. (n. 1500-1700 euroa.)

Anteeksi ruma kieleni, mutta että ymmärtäisitte mieleni tällä hetkellä.

Ps. Vittuuntunut lukiolainen.

Niin ja kaikile terveisiä että myyjien PASKAPUHETTA ei kannata kuunnella

================================================================================

No pitkän harkinnan ja pohdiskelun jälkeen päätin kuitenkin että ostan uuden näytönohjaimen ja powerin. Mitä suosittelette näytönohjainta suosittelette? Hinta saisi olla n.200-400 euroa. Ei mielellään yhtään yli. Iskä antoi 500 euroa rahha noihin kahteen ja 100 euroa meni jo poweriin, ja 400 olisi viellä käyttämättä?
111284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

noh kyllähän 400:lla saa jo ihan kivan pelimoottorin=) Agp-kortti on ilmeisesti hakusessa. Geforcelta vähintään GF6800GT 256MB tai Radeonilta väh.X800XL 256MB suosittelen.

Äänestä

Tommosiahan ne yleensä on noi valmispaketit.

Ja viel AGP väylä, huh.

No tosta paras nVidean AGP kortti.

- GeForce 6800 GT 256 Mt AGP 339 €

Ultraa ei kantsi ostaa!

http://www.mbnet.fi/hintaseuranta/tuote.aspx/26394?sorttaa=3

Ja ATILTA AGP.

- Radeon X850 XT 256 Mt AGP 359 €
- Radeon X800 XT 256 Mt AGP 299 €

http://www.mbnet.fi/hintaseuranta/tuote.aspx/26393?sorttaa=3

Ja tossa kaikkien noitten korttejen testi.

http://www.computerbase.de/artikel/hardware/grafikkarten/2005/test_club3d_radeon_x850_xt/7/

Tossa on useempi peli testikin, tosta voit tehdä oman päättelyn mikä noista kolmesta ois paras.

Äänestä
  • No toi ATI Radeon X850 XT 256 Mt AGP näyttää aika hyvältä.

    Pitänee vielä miettiä tota GeForce 6800 GT 256 Mt AGP

    Kumman noista itse valitsisit:

    -GeForce 6800 GT 256
    -Radeon X850 XT 256

    Äänestä

  • alkuperäinen.. kirjoitti:

    No toi ATI Radeon X850 XT 256 Mt AGP näyttää aika hyvältä.

    Pitänee vielä miettiä tota GeForce 6800 GT 256 Mt AGP

    Kumman noista itse valitsisit:

    -GeForce 6800 GT 256
    -Radeon X850 XT 256

    Radeonin, toi on hyvä kortti.

    Äänestä

  • old_profile_22863 kirjoitti:

    Radeonin, toi on hyvä kortti.

    Juu kiiitoksia vain vastauksesta, tilaan ton radeonin.

    Luultavasti rupeaa pelitkin pyörimään vähän paremmin. :-)

    Äänestä

  • alkuperäinen.. kirjoitti:

    Juu kiiitoksia vain vastauksesta, tilaan ton radeonin.

    Luultavasti rupeaa pelitkin pyörimään vähän paremmin. :-)

    Ainakin 80% nopeempaa ja kunnon resoluutiolla ja grafikoilla.

    Ja sun koneen kokoonpanolla, that´s ok.

    Äänestä

  • old_profile_22863 kirjoitti:

    Ainakin 80% nopeempaa ja kunnon resoluutiolla ja grafikoilla.

    Ja sun koneen kokoonpanolla, that´s ok.

    Kun sinä tiedät näistä näytönohjaimista paljon, niin kerro pari juttua. Tuli vain mieleen, koska keskustelun aloittaja aikoi juurikin näitä pelejä pelata. Eli COD2 ja FEAR.

    http://www.soneraplaza.fi/tietokoneet/artikkeli/0,2998,h-9110_a-315140,00.html

    "Lisäksi ATIn ajuribugin takia käynnistystiedosto nimettiin fear.exestä fear1.exeksi, jolloin ruudunpäivitysnopeudet pomppasivat usealla kymmenellä prosentilla."
    Mitenkä exe:n nimeäminen vaikuttaa ruudunpäivitykseen?

    "Call of Duty 2 on erittäin raskas peli ja sillä resoluutio jouduttiin lähes retromaisesti laskemaan 800x600:aan ja peliasetukset normaaleiksi. Peliin on päässyt livahtamaan myös muutamia bugeja, joita paikkaamalla eniten suorituskykyä ilman kuvanlaadun heikkenemistä tuo "r_multigpu 1"-konsolikomento. Kyseinen komento on oletuksena 0, joka tarkoittaa, että peli on optimoitu kahden näytönohjaimen laitteistoja silmällä pitäen. Lisäksi käytimme testeissä "r_gpusync 1"-konsolikomentoa."
    Nämä molemmat neuvot ovat olleet aikaisemminkin Muropaketin sivuilla.

    Äänestä

  • Erkko kirjoitti:

    Call of Duty 2
    --------------

    - Options -> Game Settings -> Enable Console -> Yes

    Tonne konsoliin kun kirjoittaa noi kaksi käskyä.

    - r_multigpu 1 -> laittaa SLI tilan päälle ja kuulema FBS nousee kovasti.

    - r_gpusync 1 -> Toi kuormittaa jotenkin liikaa prossaa, ilmeisesti hiiri ja näppäimistö rasittaa jotenkin prossan kulkua.
    Ton laittaa päälle niin se toimii paremmin.

    Mutta jos on heikompi näytönohjain, niin kantsii ajaa toi peli DX7 tilassa, kyllä nousee FBS puolella.

    Luulis tohonkin Bugiin tulevan päivitys.

    F.E.A.R
    -------

    ATI on ilmoittanut, että Catalyst 5.11 -ajureista löytyy bugi, joka tunnistaa F.E.A.R.-pelin väärin.
    Nimeämällä pelin käynnistystiedosto fear.exe:n sijaan esimerkiksi fear1.exe:ksi, nähdään Radeon-näytönohjaimilla merkittävä nopeuslisä.

    Bugi korjataan kuulemma Catalyst 5.12 -ajureissa!!

    Onneks toi ajuri Bugi kuiten korjataan seuraavissa ajureissa.

    Ajureissa on jotain mainintaa tosta fear.exe.
    Ja kun sen nimeää muuksi, niin ajurit ei tajuaa et on sama peli kyseessä.

    Täytyy tässä joku päivä ottaa asiasta paremmin selvää, en ole tarkemmin tutkinut noita pelejä.

    Mut Ajuri ja Peli bugejahan noi on.

    Äänestä

En haluais masentaa sua, mut ei se välttämättä oo ikinä hintansa arvoinen se kone. Minkä merkkinen se mahtaa olla, ei kai vaan fujitsu-siemens. Niissä "tehomyllyissä" on yleensä vielä sen huonon näyttiksen lisäksi joku oikeen kunnon pullonkaula esim. emolevy. Mikä sen prosessorin tarkempi merkintä on - "esim. pentium 4 560 HT"?

Äänestä
  • Prosessori: Intel Pentium 4 560 LGA 3,6GHz Boxed FSB800 1Mb

    emolevy: ei tietoa. everest home edition ei ilmoita emolevyn kohdalla mitään

    Äänestä

  • Alkuperäinen.. kirjoitti:

    Prosessori: Intel Pentium 4 560 LGA 3,6GHz Boxed FSB800 1Mb

    emolevy: ei tietoa. everest home edition ei ilmoita emolevyn kohdalla mitään

    Tuo on se "halvin" pentium4 3,6GHz:n prossu, mut onhan aika tykki silti. Tuo on huono merkki, et emo on jokin ns. tuntematon, mitä everestinkään tasoinen ohjelma tunnista. Voi olla et siinä on jotkut paskat piirisarjat ja se ei ihan potki kaikkea tehoa irti tosta pentiumista, mitä siitä vois irrota. Mut toivottavasti ja luulen ainakin et se uuden näyttiksen asentaminen ratkaisee paljon ja pääset pelailemaan pelejä joita haluat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voi itku kirjoitti:

No toivoin isältäni synttärilahjaksi uuden koneen, jolla pystyy pelaamaan näitä uutuuspelejä. Vihdoin koitti syntymäpäiväni ja sainkin kuin sainkin uuden koneen. Innoissani katsoin kuittia joka oli unohtunut paketin kylkeen: "1200 euroa VAU". Eli 1200 euroa kone maksoi ilman näyttöä.

Koneen kokoonpano:

Prosessori: Intel Pentium4 3,6 ghz
DDR Ram muisti: 2x1024 ja yksi 512 eli 2560
Kovalevy: 400 gb
Ei näyttöä (mulla on jo 99" näyttö)
Logitechin hiiri ja näppäimistö
Näytönohjain ATI Radeon 9200 (ei vittu)

No kaupassa myyjät olivat kehuskelleet isälleni että "tällä tehokoneella pyörivät kaikki pelit parhailla asetuksilla.." No isäni sai koneen mukana vielä Call of Duty 2 pelin kaupan päälle ja osti myös F.E.A.R:n.

Revittyäni paketin äkkiä auki ja saatuani koneen toimintakuntoon aukaisin sen, asensin windowsin ja eiku pelailemaan. Asensin ensin F.E.A.R:n ja olin innoissani, koska latausajat olivat niin pieniä. Painoin "uusi peli" ja haltioissani katsoin kuinka nopeasti koneeni latasi pelin päälle. Ehdin jo ajatella että "Vau minulla on näin tykki kone, ei vittu uskoisi". Latauksen loputtua aloin pelaamaan, mutta peli tökki aivan liikaa. Ajatelin että käyn vaihtamassa grafiikkoja pienemmälle, MUTTA MITÄ HELVETTIÄ, grafiikat olivat pienimmillään ja 640x460 resolla. Sama homma kävi Call of Duty 2:ssa.

Ajattelin että nyt tässä täytyy olla jotain vikaa. Tutkin koneen kokoonpanon tarkasti googlea käyttämällä ja huomasin että eihän tolla näytönohjaimella tee yhtikäs mitään. (radeon 9200)

Miten voi olla mahdollista että noinkin hyvään pakettiin tukitaan noin paska näytönohjain. Taas myyjät puhuivat itsensä maailmankirjoille: "tällä tehokoneella pyörivät kaikki pelit parhailla asetuksilla" Ajattelin että ostan uuden näytönohjaimen, muuta emossani on vain AGP väylä ja poweri on 250w. Eli tulisi uuden powerinkin osto samantien. Liian kallista, kun ei ole yhtään rahaa. Kysyin iskältä että ostaa ne mulle, mutta hän ei millään suostunut ja siitähän tuli sitten ilmiriita. En sanonut iskälle että sillä ei voi pelata pelejä.

Mitä pitäisi tehdä, kun en haluaisi pahoittaa iskän mieltä, mutta en aluaisi myöskään ottaa konetta. Pitäisikö vain mennä kauppaan ja palautta kone ja samalla huutaa myyjille kuin "helvetin lapsi" että mitä tämä tällainen ihmisten kusetus on? olisi varmaan järkevintä palauttaa kone ja ostaa uusi parempi samalla hintaa. Olisi tullut kone liian kalliiksi jos olisin ostanut ne näyttiksen ja virtalähteen. (n. 1500-1700 euroa.)

Anteeksi ruma kieleni, mutta että ymmärtäisitte mieleni tällä hetkellä.

Ps. Vittuuntunut lukiolainen.

Niin ja kaikile terveisiä että myyjien PASKAPUHETTA ei kannata kuunnella

================================================================================
================================================================================

No pitkän harkinnan ja pohdiskelun jälkeen päätin kuitenkin että ostan uuden näytönohjaimen ja powerin. Mitä suosittelette näytönohjainta suosittelette? Hinta saisi olla n.200-400 euroa. Ei mielellään yhtään yli. Iskä antoi 500 euroa rahha noihin kahteen ja 100 euroa meni jo poweriin, ja 400 olisi viellä käyttämättä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu