Elokuva

Keskiviikko, Marraskuu 23, 2005

TV: Kolmiapila (elokuva)
Keskiviikko 23.11.
TV1 klo 15.05
KOLMIAPILA

Elokuva Kolmiapila koostuu kolmen lapsen tarinasta. Episodit ovat Marjan tarina, Onnellinen perhe ja Eevan kertomus. Käsikirjoitus on Kaarlo Nuorvalan. Marjan tarinan ohjasi kuvaaja Esko Töyri, näyttelijä Kyllikki Forssell ohjasi tarinan Onnellinen perhe. Roland af Hällström toimi taustalla tuottajana ja tukena. Hän myös ohjasi Eevan kertomuksen. Elokuva on valmistunut vuonna 1953.

Pariskunta suree lapsettomuuttaan ja suunnittelee ottolapsen hankkimista. Lastenkodin johtajatar kertoo heille tarinan kotinsa kolmesta lapsesta. Marja on tehtaantyttö, joka tulee raskaaksi. Hänen huolettavanaan on myös kouluikäinen veli Arvo. Tulevan lapsen isä vapautuu vankilasta ja haluaa muuttaa Marjan luo. Tapahtumat saavat monia käänteitä ja Marjan osalta tarina päättyy dramaattisesti.

Onnellisessa perheessä kerrotaan tarina lapsesta, joka jää orvoksi. Eevan kertomuksessa kietoutuvat yhteen lastenkotiin otetun tytön elämä ja hänet ottolapsekseen haluavan Eevan elämä. Elokuvassa on onnellinen loppu.

Pääosissa nähdään Eeva-Kaarina Volanen, Tauno Palo, Leena Häkinen, Arto Mäkelä, Leif Wager, Matti Ranin, Sirkka-Liisa Wilén, Jussi Jurkka, Rauha Rentola ja Irma Seikkula. Elokuva on esitetty edellisen kerran TV2:ssa 21.9.2002.
MS
1347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suosittelen kaikille bioperheille elokuvateattereissa nyt pyörivää kotimaista elokuvaa Äideistä parhain. Se kertoo Ruotsiin lähetettävästä sotalapsesta, mutta siinä on ihan samoja asioita ja tunteita kuin sijoitetuilla lapsilla sekä heidän perheillään. Minä suosittelen! Onko joku muu käynyt katsomassa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ke klo 15.05 kirjoitti:

Keskiviikko, Marraskuu 23, 2005

TV: Kolmiapila (elokuva)
Keskiviikko 23.11.
TV1 klo 15.05
KOLMIAPILA

Elokuva Kolmiapila koostuu kolmen lapsen tarinasta. Episodit ovat Marjan tarina, Onnellinen perhe ja Eevan kertomus. Käsikirjoitus on Kaarlo Nuorvalan. Marjan tarinan ohjasi kuvaaja Esko Töyri, näyttelijä Kyllikki Forssell ohjasi tarinan Onnellinen perhe. Roland af Hällström toimi taustalla tuottajana ja tukena. Hän myös ohjasi Eevan kertomuksen. Elokuva on valmistunut vuonna 1953.

Pariskunta suree lapsettomuuttaan ja suunnittelee ottolapsen hankkimista. Lastenkodin johtajatar kertoo heille tarinan kotinsa kolmesta lapsesta. Marja on tehtaantyttö, joka tulee raskaaksi. Hänen huolettavanaan on myös kouluikäinen veli Arvo. Tulevan lapsen isä vapautuu vankilasta ja haluaa muuttaa Marjan luo. Tapahtumat saavat monia käänteitä ja Marjan osalta tarina päättyy dramaattisesti.

Onnellisessa perheessä kerrotaan tarina lapsesta, joka jää orvoksi. Eevan kertomuksessa kietoutuvat yhteen lastenkotiin otetun tytön elämä ja hänet ottolapsekseen haluavan Eevan elämä. Elokuvassa on onnellinen loppu.

Pääosissa nähdään Eeva-Kaarina Volanen, Tauno Palo, Leena Häkinen, Arto Mäkelä, Leif Wager, Matti Ranin, Sirkka-Liisa Wilén, Jussi Jurkka, Rauha Rentola ja Irma Seikkula. Elokuva on esitetty edellisen kerran TV2:ssa 21.9.2002.
MS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu