melina

nimi.en vain tiedä koska nimipäivät kun ei löydy kalenterista.onko kellään nimestä enenmpi tietoa ja mielipiteitä.
11626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tykkään kanssa nimestä. Itseasiassa olen kanssa miettinyt kohta kastettavalle tytölleni toiseksi nimeksi Melinaa tai Merinaa. Nimipäivästä en valitettavasti tiedä.

Äänestä

osaan kertoa sen verran, että se on kreikkalainen nimi ja tarkoittaa "hunaja".
Kuuluisin nimeä kantanut oli näyttelijätär/poliitikko Melina Mercouri.
Eipä taida olla nimpäivää Suomessa?

Äänestä

Kas kun ei Melena eli veriripuli?

Äänestä

Nimi on kuin joku tehosekoittimen nimi tms. sori..

Äänestä

Itse sekä pidän että en pidä Melina -nimestä. Jotenkin tulee mieleen mauste ja nuo jo edellä mainitut kodinkoneet sekä tuo veriripuli. Toisaalta nimi on kyllä ihan nätti.

Äänestä
  • nimi on Meli (32v) ja se on lyhenne Melinasta. Vanhemmat antoivat aikoinaan innostuttuaan Kreikasta. Mutta nimi on hieman epäonnistunut. Suomessa ihmiset haluavat väkisin sanoa häntä Heliksi ja vielä enempi kirjoittaa nimi H:lla. Kreikassa taas ihmetellään minne nimestä on kadonnut loppu ? Kuitenkin Melin vanhemmilla oli tarkoitus "luoda" nimi joka olisi helposti ymmärrettävissä molemissa maissa.

    Äänestä

  • Inge kirjoitti:

    nimi on Meli (32v) ja se on lyhenne Melinasta. Vanhemmat antoivat aikoinaan innostuttuaan Kreikasta. Mutta nimi on hieman epäonnistunut. Suomessa ihmiset haluavat väkisin sanoa häntä Heliksi ja vielä enempi kirjoittaa nimi H:lla. Kreikassa taas ihmetellään minne nimestä on kadonnut loppu ? Kuitenkin Melin vanhemmilla oli tarkoitus "luoda" nimi joka olisi helposti ymmärrettävissä molemissa maissa.

    Tämä on yksi meikäläisyys nimenannossa. Ollaan ulkomailla ja ihastutaan siellä johonkin nimeen. - Sitten se pitää antaa omalle lapselle.

    Ilmankos täällä on sitten kaiken maailman Elenoita, Melinoita, Miloja, Joseja ja Pedroja, jotka nimet eivät sovi suomalaiseen ympäristöön. Ensimmäinen mielikuvahan tuollaisista on, että toinen vanhemmista on ulkomaalainen, ja toinen, että kyseessä on avioton lapsi.

    Äänestä

  • lenitaed¨ kirjoitti:

    Tämä on yksi meikäläisyys nimenannossa. Ollaan ulkomailla ja ihastutaan siellä johonkin nimeen. - Sitten se pitää antaa omalle lapselle.

    Ilmankos täällä on sitten kaiken maailman Elenoita, Melinoita, Miloja, Joseja ja Pedroja, jotka nimet eivät sovi suomalaiseen ympäristöön. Ensimmäinen mielikuvahan tuollaisista on, että toinen vanhemmista on ulkomaalainen, ja toinen, että kyseessä on avioton lapsi.

    sellanen nimi et et varmasti osataan lausa...musta melina on ihanan sulonen nimi.hienoa että on erinlaisia nimiä ettei kaikki ole samannimisi' koulussakin.elämä on mukavampaa kun on paljon erinlaisia nimiä ja niitähän tänne mahtuu.

    Äänestä

  • on ihan eri melina.opetelkaa lukemaan

    Äänestä

Yhden nettisivun mukaan Melinalla olisi kaksi nimipäivää:

MELINA 16 September
MELINA 29 October

Kun kävin juuri uudestaan asiaa tarkistamassa. Kummallista, ja siinä nimenomaan listattiin kreikkalaiset nimipäivät eikä että jossain muussa maassa vietettäisiin tänä toisena päivänä.

Mutta jollain muulla sivulla aiemmin annettiin nimipäiväksi tuo 29.10.

Itse olen pohtinut antavani saman nimen tytölleni. Toisista nimistä ei oikein päästä tulokseen.

Äänestä
  • maarit.kiva kun löytyy muitakun etkä tykkää nimestä.ja onhan niitä suomessa jo yli 1000 ketkä nimeä kantaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on ihana kirjoitti:

nimi.en vain tiedä koska nimipäivät kun ei löydy kalenterista.onko kellään nimestä enenmpi tietoa ja mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu