NYTKÖ ON

kun on saatu Mika ja Timo ulos? Eiköhän noiden sijaan nuo akat olisi pitänyt heittää pellolle. On todella viihdyttävät kaksi viimeistä viikkoa. Ainoastaan Antti jäljellä, jolta irtoaa spontaanisti läppää ja sekin menee hukkaan, kun ei kukaan muu tajua.

Varsinkin Mikan ja Antin välillä syntyi välillä loistavaa sanailua. Pikkasen mieluummin sitä olisi katsellut ja kuunnellut, kuin noita kahta "naama norsunvitulla muijaa". Käsittämätöntä että suomalaiset haluavat tuollaisia katsella finaalissa.

Jos noista kumpikaan pääsee ykköseksi niin täytyy muuttaa kyllä ulkomaille, sen verran hävettää suomalaisten puolesta.

Tämähän on viihdeohjelma!!! Terhistä ja Tiinasta ei ole irronnut sitten kyllä pätkääkään viihdettä. Jollei joku sitten nauti jatkuvasta parkumisesta pikkutytön lallattelusta, ei herranen aika.
9597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hmmm, itse luulen, että Pertun ylivoima on ollut tuotannon mielestä huolestuttavaa, joten piti saada yksi melko suosittu pois. Nyt on toive toteutunut, moni ei olisi äänestänyt ollenkaan, mutta kun Mika tippui, saa Antti paljon ääniä vain siksi, että Perttu ei voittaisi. Lisäksi minua ihmetyttää, että joka ikisen BB:n lopussa on ollut 2 naista ja 2 miestä, mitä täälläkin on nähty. Kuuluukohan se formaattiin, että niin on järjestettävä? Helppohan se on järjestäjien äänestää vaikka omalla puhelimellaan.

Kaikkien galluppien mukaan Tiina olisi ollut lähdössä 10-20 % suuremmalla saaliilla kuin Mika, ei ole oikein uskottava tuo lopputulos. Tämä on vain spekulointia, eikä minulla ole mitään todisteita asiani tueksi, vain suuret poikkeamat tilastoista ihmetytttävät, ja niitähän tässä ohjelmassa on riittänyt. Yleensä poikkeamat ovat viiden prosenttiyksikön luokkaa enimmilläänkin.

Äänestä

mielipiteelläsi TODISTETUSTI vähemmistöön !

Eli selkeesti isompi osa kansasta on asiasta erimieltä sun kanssa !

Eli ... mietippä sitä ja tule ulos kaapista !

Äänestä
  • Siis minäkö kuulun vähemmistöön? Mihin vähemmistöön, en mitenkään tuonut esille ketä kannatan, vaan ihmettelin lopputulosta. Minulle on ihan sama kuka tuon lopulta voittaa, sillä ensimmäistäkään kertaa en ole äänestänyt enkä äänestä.

    Äänestä

Tytöthän nykyään jatkuvasti tanssivat pojille.Eikös ole se mukavaa viihdettä? *hih*

Äänestä

kun Mika poistui talosta. Vaikka nyt en itse olekaan mikään suuri Mika-fani. Täytyy sanoa, että hän oli "mr talon persoonallisuus". Toki Mikallakin sattui floppeja, (niinkuin kaikilla muillakin), mutta lieventävänä asianhaarana oli aina alkoholi.
Minuakin ihmetyttää miksi sinne jäi nuo kaksi naista, ovatko he todella paikkansa ansainneet?
Tietysti pojat pelasivat korttinsa huonosti, kun eivät nimenneet Terhiä kertaakaan. Tytöt olivat taas fiksumpia ja sopivat aina etukäteen kenelle pisteet.
Näistä neljästä ekana tippuu Terhi. Voiton taitaakin korjata Perttu, joka nyt saa varmasti lisäkannatusta Mikan tukijoilta. Sen verran lämpimästi Perttu on Mikasta puhunut hänen lähdön jälkeen.

Äänestä

Kyllä tuo viimekertainen äänestystulos oli aivan käsittämätön, tulee väistämättä mieleen tuotantoyhtiön manipulointi. Ilmeisesti formaattiin kuuluu 2 2 loppupeleihin.
Miten muuten voi selittää kaljun tippumisen.

Äänestä
  • pitäs kyllä saada jotain selvennystä, että tietäis sen luotettavaksi. Jonkun riippumattoman tahon tulisi valvoa niitä. Väkisin tulee mieleen, että tilannetta "pidettiin" koko ajan tasaisena, että saataisiin puheluita mahd. paljon.

    Äänestä

älä ota nyt ihan liian vakavasti tätä kuitenkaan!! jos ton takia oot muuttamas pois suomesta, ni ehkä ois tosiaan kasvunpaikka jossain muualla!!! kaikkee siitä kuuleeki!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HIENOA, kirjoitti:

kun on saatu Mika ja Timo ulos? Eiköhän noiden sijaan nuo akat olisi pitänyt heittää pellolle. On todella viihdyttävät kaksi viimeistä viikkoa. Ainoastaan Antti jäljellä, jolta irtoaa spontaanisti läppää ja sekin menee hukkaan, kun ei kukaan muu tajua.

Varsinkin Mikan ja Antin välillä syntyi välillä loistavaa sanailua. Pikkasen mieluummin sitä olisi katsellut ja kuunnellut, kuin noita kahta "naama norsunvitulla muijaa". Käsittämätöntä että suomalaiset haluavat tuollaisia katsella finaalissa.

Jos noista kumpikaan pääsee ykköseksi niin täytyy muuttaa kyllä ulkomaille, sen verran hävettää suomalaisten puolesta.

Tämähän on viihdeohjelma!!! Terhistä ja Tiinasta ei ole irronnut sitten kyllä pätkääkään viihdettä. Jollei joku sitten nauti jatkuvasta parkumisesta pikkutytön lallattelusta, ei herranen aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu