Olen tämän vuoden aikana kokenut kahden eri naisen kanssa yht. kolmesti pelkkää seksiä, mutten ole enää siitä kiinnostunut. Nyt haluan kokea muuten läheisyyttä ja hauskanpitämistä jonkun nuoren 17-25v naisen kanssa.
Pelkkään seksiin ei liittynyt tunteita, mutta tahdon kokeilla pystynkö herättämään tai pystyykö toinen herättämään minulle rakkauden tunteita toiseen naiseen.
Ainakin miehen kosketusta minä inhoan yli kaiken, se on erittäin vastenmielistä. Olen sen kokenut kokeilumielessä että miltä se tuntuu. Ja myös olen kokeillut miehen antomiaa (kosketellut joka paikkaan mm. penistä yms.), miltä se tuntuu, se tuntui täysin neutraalilta, ei mitään tunteita herättänyt. Ja jo ajatus siitä että mies työntäisi peniksen sisääni, tuntuu niin vastenmieliseltä, etten voi kuvitellakaan edes kokeilevani sellaista, edes täysin kännissä ollessani.
Mutta uskon että naisen kosketus, hyväily, suuteleminen, romanttiset hetket yms. voivat herättää minulle rakkauden tunteita, nautintoa, hyvänolon tunteita.
Näitä haluan viellä kokeilla, kun etsin itseäni. Kun muut kertovat nauttivansa siitä, niin minäkin haluan tuntea samanlaisen tunteen.
Niin löytyykö täältä nuorta 17-25v. l-tyttöä Lahden lähettyviltä?
Itse olen nuori 25v. lesbo ja asun yksin yksiössä Lahdessa.
Olisi kiva tutustua ja tavata.
Usva

Vastaukset 4
Vanhimmat
meneillään?
Jos sä olet harrastanut seksiä 3 kertaa naisen kanssa tänä vuonna ja et ole enään siitä kiinnostunut, tuskin sun kannattaa odottaa että saisit välttämättä ihmissuhdetta jossa voisit kokea läheisyyden, rakkauden yms tunteita.
Sä uskot että naisen kosketus herättäisi sussa ihania tunteita, mutta kun olet harastanut seksiä sä et ole niitä saanut?
Sä et nauti miehen kosketuksesta ja ajattelit sitten että olet ehkä lesbo, ja nyt olet seksiä jo kokeillut mutta haluat vielä sitä mitä kuulmea myös on, rakkautta.
Mä en sano että sä tässä itsetutkiskelussasi olet mennyt metsään, mutta ojan puolella mennään.
Se että sä haluat jotain mihin sä et ole valmis. Sä olet harrastanut seksiä ilmeisesti tuntematta paljoakaan ja nyt kun se on hoidettu sä haluat joskos se tunnepuoli olisikin tyydyttävämpi.
Hyvässä suhteessa, siinä missä naisen kosketus tuo sitä nautintoa ja ja mielihyvää ja onnea, seksi ja suhde menee vähän käsikädessä. Jos niitä kokeilee ilman toisiaan, saattaa tulla tunne että kokonaisuudesta puuttuu jotain.
En mä ala sua opettamaan miten etsiä itseäsi, mutta mielipiteeni on se että kasva vielä.
Ja iällä tässä asiassa ei ole mitään väliä.
Samaa mieltä, kokemuksen pohjalta, edellisen kanssa! Suhde sekä miehen että naisen (*antakaa anteeksi* olen bi-pörräilijä väärällä palstalla) kanssa tuntuu ihoa syvemmällä vasta kun toisen tuntee ja häntä haluaa. Rakkauden tai seksin kaipuu ei riitä yksin suhteen perustaksi 'kenenkä vaan' kanssa. Toisin sanoen, jos haluat läheisyyttä ja rakkautta "puolikkaat" (pelkkää seksiä/pelkkää lähelläoloa) kokeilut tuskin auttavat. Keskity ennemmin miettimään minkälaisen suhteen haluat ja löytämään ihminen jonka kanssa haluat rakentaa sen.
sitä maa päällään kantaa...
Luettuani kirjoitutksesi en ollut kovinkaan varma mitä todella etsit. Olisi silti mukava nahdä, sillä itsekin asun Lahdessa. Mitä teet parhaillasi?
Oletko aina asunut Lahdessa?
Tässä numeroni: 044-2542770