minullapa on erikoinen vuokraisäntä vaikka emäntä se oikeastaan on, vai mitä mieltä olette seuraavasta.Olen erään rouvan omistamassa kerrostaloasunnossa vuokralla. Lokakuussa meille tuli suunnaton riita josta vihamme toisiamme kohtaan edelleen jatkuvat. Vein silloin riitamme aikana lokakuun lopulla irtisanomisilmoitukseni tämän postilaatikkoon. Kerroin siinä muuttavani pois 30.11. Tapauksen jälkeen emme ole vaihtaneet sanaakaan kunnes eilen tekstailin ja kysyin minne voin jättää avaimet. Hän ilmoitti ettei ole saanut irtisanomisilmoitusta ja että vuokrasopimus on edelleen voimassa toistaiseksi.No se ei minua haittaa voinhan asua kuukauden pidempään kun laitan tänään postin kautta uuden ilmoituksen ja lähden sitten vuoden vaihteessa. TUSKAN HIKI NOUSI OTSALLENI SIITÄ, KUN HÄNEN TIEDETÄÄN OLEVAN PIIN KOVA BISNES NAINEN. JOS HÄN NYT TULEE ASUNNOLLE 01.12 SE EKA IRTISANOMISENI KÄDESSÄÄN AJAMAAN MINUA ULOS. JOUDUNKO TAIVASALLE VAIKKA OLEN TEHNYT UUDEN IRTISANOMISEN.Kyllä nyt on Jaakko-poika pulassa. Saan syyttää tietty itseäni kun muutin tänne Keravalle.
loukussa
jaakko(kulta)
81203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, uuteen irtisanomisilmoitukseen olisi pitänyt laittaa maininta siitä, että se kumoaa edellisen. Siis kertoa, että ...koska ette ole saaneet edellistä irtisanomisilmoitustani, lähetän tässä uuden, jossa irtisanon... alkaen. Muuten saat miettiä kuinka vihainen hän onkaan... MUTTA ONHAN SINULLA SE TEKSTIVIESTI?!! Se kyllä kelpaa todisteeksi eikä kukaan saa sinua kämpästä ulos ellet itse halua lähteä.
Edellinen ohje oli hyvä, mutta jos jo olet tuhonnut tekstiviestin, voit aina lähettää uuden, jossa vahvistat sen, että olet irtisanonut vuokrasopimuksen päättymään 31.12.2005. Ilmoitat samalla, että tämä irtisanominen korvaa aikaisemmin tehdyn, koska hän ei sitä ilmoituksensa mukaan ole saanut. Pyydä reklamoimaan esim. kahdessa päivässä, jos jotain huomauttamista. Ja laitat vielä kuittausasetuksen päälle.
Onko kellään tietoa tekstiviestin lainvoimaisuudesta?
Toseksi, enhän voi tietää kuka todellisuudessa käyttää hänen antamaansa kännykkänumeroa,eli periaatteessa kuka tahansa voi käyttää ja vaikka poistaa viestejä sieltä. Kaiken muun kurjuuden lisäksi mun kännykkä on samsung x-450 (tai jotain)ja se ei jätä muistiin lähetettyjä viestejä! Varmistin vielä myyjältä.
...ja laitat vielä kuittausasetuksen päälle...
Mikähän se sellainen asetus mahtaa olla?
Muuten kiitän vastauksistanne.
Ota sitten selvää esim. hänen työpaikkansa sähköpostiosoitteesta ja lähetä vastaava viesti sinne. Sähköpostiinkin voi laittaa asetuksen, jonka avulla saa tiedon siitä, onko viesti mennyt perille ja jopa onko se luettu. Tuskin uskottavaa väittää, että sen olisi joku työkaveri lukenut ja tuhonnut.
Lisäyksenä vielä, ettei sen enempää tekstiviestin kuin sähköpostinkaan tarvitse olla mitenkään oikeudellisesti pätevä dokumentti ("lainvoimainen"). Riittää, että järkevällä tavalla voidaan varmistua siitä, että vastaanottaja on saanut tiedon, eikä voi uskottavasti väittää muuta. Yleensä siihen ei tarvita tällaisia kommervekkeja, vaikka olisi isommistakin asioista kyse.
Uuden irtisanomisen viet perille henkilökohtaisesti kahden todistajan kanssa, jotka ei ole kumpikaan sinun sukulaisiasi eikä tyttöystävä.
Siihen kirjoitat täällä neuvotut tekstit, eli koska aiempi irtisanominen ei ole... tämä kumoaa sen ja irtisanominen astuu voimaan ...
Näin minä tekisin.
Pelkkä postitse lähetys lienee edelleen yhtä epävarma, kun ilmoitus saattaa siirtyä jotenkin kummallisesti Ö-mappiin.
Kun tällaisen ilmoituksen lähettää kirjattuna kirjeenä silloin lähettäjälle jää kuitti lähetetystä kirjeestä jolla voi sitten jälkeenpäin todistaa.Ja siinä on sekin etu että sinun ei tarvitse välittää siitä onko vastaanottaja noutanut kirjeen postista vai ei, se on hänen munauksensa. Tieto on laillisesti välitetty.
Isännän kanssa on ollut vähän vääntöä, mutta pääsimme sopuratkaisuun, isäntä käy kahdesti viikossa ja näin maksan osan vuokrasta.