Palasin juuri ulkomaanmatkalta. Matkustin junassa parin tuntia päästäkseni paluulennolle lentokentälle.
Kauhukseni junanvaunu täyttyi amerikkalaisista koululaisista, joiden keskellä sitten istuin yli kaksi tuntia. Lapset olivat arviolta 10 ja 13 vuoden väliltä. - Mitä näinkään: Tavattoman hyvin käyttäytyviä lapsia, jotka olivat etupäässä hiljaa. Hyvin kohteliaasti he kysyivät, voisinko vaihtaa paikkaa erään heidän kaverinsa kanssa. He alkoivat keskustella kanssani ja tarjosivat minulle karkkiakin. - Se, mitä näin ja kuulin ei vastannut ollenkaan aikaisempaa käsitystäni amerikkalaislapsista.
Olen joutunut samanlaiseen tilanteeseen myös suomalaisten koululaisten kanssa. He terrorisoivat koko vaunua. - Olen kerran joutunut jopa samaan hotelliin suomalaisen leirikoulun kanssa. Olin tulla hulluksi kaikesta melusta, häiriöstä, ilkivallasta ja kiusanteosta. Naapuritalon asukkaat tekivät hotellille valituksen.
Ero oli kuin yöllä ja päivällä.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Amerikkalainen koululaisrymä
6
646
Vastaukset
- satu
Eräälle vuorelle kiipeämisen yhteydessä, olimme mieheni kanssa ensimmäisinä ryhmästämme ylhäällä tornissa, joka oli aivan täynnä ~ 11-14-vuotiaita koululaisia. He olivat aivan kesyjä, lauhkeita, tulivat lähelle, suhtautuivat kuin äitiinsä ja isäänsä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Oikein miellyttävältä se tuntui. - uzma-m
kavaisimme USA:n itarannikon kaupungissa,ei heilunut nuoriso oluttolkit tai viinapullot kourissa,huvittelu alueilla ei rahisty ja voimme kavella merenrantahietikolla turvallisesti pikkupojan kanssa,eipa ollut lasisiruja ja meressa ei kukaan praiskytellyt vetta niskaan kuten Hesassa.
Olutta eika viineja ei myyda ruokakaupossa. Valitettavasti monilta meistä suomalaisista näyttävät hyvät käytöstavat kadonneen jonnekin matkalla kohti parempaa hyvinvointia. Jos vanhempia ei ole aikanaan kasvatettu noudattamaan hyviä tapoja ja ottamaan muita ihmisiä huomioon, miten he voisivat opettaa sellaista omille lapsilleen?
Kun aikuiset laiminlyövät kasvatusvastuunsa, seuraukset näkyvät ja kuuluvat. Miksi ihmeessä opettajat ja kasvattajat eivät sovi lasten ja nuorten kanssa yhteisistä säännöistä jo ryhmän kanssa liikkeelle lähtiessään?
Onneksi Suomestakin löytyy myös hyviä esimerkkejä ja muualta Euroopasta vielä enemmän.
Pitäisikö meidän yrittää osaltamme vielä vaikuttaa omiin lapsiimme, että he muistaisivat vastuunsa lastenlastemme opastamisessa? Vai kuuluvatko he siihen joukkoon, joka antaa lastensa pienestä pitäen terrorisoida jopa arvokkaita tai hartaita juhlatilaisuuksia omalla äänekkäällä esiintymisellään? Joidenkin mielestä on "ah, niin suloista", kun oma lapsensa esiintyy kirmaillen ja keikistellen suurelle yleisölle, jota esitys harmittaa vaikkei kukaan kehtaa tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi.
Joissain tilanteissa olen, samalla tavoin kuin sinäkin, pelästynyt huomatessani useampienkin vanhempien ottaneen lapsensa mukaan aikuisille tarkoitettuun tilaisuuteen. Iloni ja ihailuni on ollut sitä suurempi, kun olen huomannut lasten kuunnelleen kiinnostuneena esim. jonkin erityisalan asiantuntijan luentoa.- Tyynentyttö
En kyllä lähtisi tuollaisen vilkkaan murkkuikäisen lapsiryhmän kanssa mihinkään.Kunnioitus opettajille jos saavat mukulat pysymään aisoissa.
- Iili
...sen leirikoulun kanssa samassa hotellissa kävi seuraavasti: Olin syömässä läheisessä ravintolassa. Koululaisten opettaja näki minut ikkunan takaa, tuli sisään ja hakeutui pöytääni. Hän sanoi, että haluaa levätä hetken ja keskustella aikuisen ihmisen kanssa. Emme tunteneet toisiamme lainkaan, hän oli vain nähnyt minut hotellin käytävällä.
Tämä tapahtui Lontoossa. Kerroin, miten olin ollut London Walks -nimisen firman opastetuilla kävelyretkillä. Hän innostui kovasti, ja toivoi, että pääsisi itsekin sellaiselle kävelyretkelle. Koululaisten takia hän ei vain voinut lähteä.
Seuraavan kerran kun menette Lontooseen, niin menkää ihmeessä niille kävelyretkille. Suomalaiset matkatoimistot antavat firman esitteen pyydettäessä (siis täällä Suomessa, ei perillä). On myös muita samanlaisia firmoja. Time Out -lehdessä kerrotaan retkistä. Ne ovat todella valaisevia ja opas vie paikkoihin, joita ei mitenkään voi löytää itse. - Oppaat ovat todellisia asiantuntijoita. Jotkut tekevät päivätyönsä yliopistossa, jotkut taas ovat näyttelijöitä, jotka firaabelityönään tekevät näitä opasretkiä. Retkillä on erilaisia teemoja, esim. "Viiltäjä Jack", pubikierros, eri kaupunginosien kierroksia, Lontoon "pikku Venetsia" -kierros, murha- ja kummituskierros, keskiajan kierros, Beatles-kierros jne.
http://london.walks.com
- nonne
kyllä suomalaiset koululaiset käyttäytyvät tosi huonosti.Olen töissä jossa käy paljon koululaisryhmiä, ulkomailtakin, ja meidän kullannuppumme erottuvat rumalla ja öykkäävällä käytöksellään negatiivisesti. On pipot päässä ja vaatteet roikkuu, metelöidään ja kahinoidaan ja vähätellään näyttelyn antia etc, etc. Kenen on vika? Kotiväen tietenkin, sieltä ne elämisen tavat tulevat. Tämän pvän vanhemmat ovat laiskoja, lapsistaan välinpitämättömiä luusereita.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673