Ruuhkabussissa

Kuutamo

Seisoin kesä kuumalla bussipysäkillä. Jalkojani pakotti ja jano oli polttava. Ehkä se johtui nesteen vajauksesta, että olin todellakin unohtanut laittaa pikkuhousut jalkaani aamulla, joten tunne kesämekon alla oli todella outo mutta samalla kiihoittava. Samassa näin bussin kaartavan kulman takaa. Ja kun se ajoi lähemmäs, näin että se oli tupaten täynnä. Voi luoja, ehdin ajatella kun vanhukset jo ryntäsivät sisään ja tönivät minua sivummalle. Vihdoinkin pääsin bussiin sisälle ja kaikki istumapaikat oli tietysti täynnä. Katselin hetken ja änkesin itseni keskivaiheille.

Bussin ilma oli seisovaa ja meteli korvia huumaava. Ihmiset oli tiukasti toisissaan kiinni ja tunsin hikipisaroiden valuvan niskaa pitkin. Äkkiä tunsin pehmeän painon selässäni. Yritin kääntyä ja katsoa että kuka siellä tönii, mutta hän seisoi juuri niin keskellä takanani, etten nähnyt. Ajatukseni ei ehtinyt kauaa olla paikallaan kun seuraavaksi tunsin käden pakarallani. Hengähdin hiljaa ja painauduin eteenpäin tankoa vasten, mutta en päässyt pakoon kättä, joka raotti hameeni helmaa. Samalla henkilö painautui koko voimallaan selkääni vasten. Hänen sormensa liukuivat vaivattomasti hameeni alle ja sieltä pilluni huulille. Yritin vaivihkaa edelleen liikuttaa itseäni mutta en pääsyt suuntaan enkä toiseen.

Sormet sivelivät hellästi takapuolelta tussuani, joka alkoi muuttua kosteammaksi. Hetken epäröityäni levitin hieman haarojani ja samassa sormi sujati klitorikseni päälle. Sävähdin kuin salamaniskun saaneena ja purin hammastani yhteen. Sujuvat ja vaativat sormen liikkeet pyörittelivät nappulaani rytmikkäästi. Suljin silmäni ja huomasin hengittäväni nopeammin. Tunsin pilluni valuvan kiimasta ja jossain vaiheessa tunsin sen tutun kuumotuksen joka alkaa kun orkku on tuloillaan. Sitten tunsin kuinka peukalo tunkeutui pilluni tiukkaan ja märkään reikään. Parahdin hiljaa ja puristin tankoa rystyset valkoisena. Sivusilmällä näin erään vanhuksen katseen ja se oli hyvin kysyvä, mutta käänsin katseeni poispäin ja tunsin lyyhistyväni siihen paikkaan.

Peukalo pyöri pillussani ja etusormi hieroi klitoristani hieman kömpelösti, mutta niin nautinnollisesti. Bussin liikkeet vielä vahvistivat tunnetta ja aloin tuntea miten orgasmi oli tulossa. En tienyt miten olisin ja tunne vain vahvistui ja vahvistui.. Samassa orkku repäisi minut kahtia. Puristin silmät kiinni ja tunsin sormien liikkeen kiihtyvän. Bussi pysähtyi äkisti ja muut huudahtivat kauhusta ja minä kiimasta. Tartuin uudelleen tangosta ja roikuin siinä kiinni. Pilluni oli tulessa ja huusi kullia sisäänsä. Päässäni huusin suoraa huutoa ja tangonssa roikkuessani, rystyset valkoisina, kiemurtelin ja jännitin pakaroitani, pilluani ja reisiäni. Tajuntani oli aivan shokissa ja ehkä myös hieman voihkaisin, koska sama vanhus katsoi toisen kerran kysyväti minuun. Vähitellen tunne hiipui ja uskalsin huohottaa hiljaa, pitämällä kasvoni kiinni ikkunassa. Käsi hameeni alla katosi ja paino selästäni. Hetkeen en tajunut mitä oli tapahtunut. Pilluni sykki ja valui ja minä vain seisoin paikallani katse lasittuneena ja hymyssä.

Samassa bussi pyshtyi ja ihmisiä jäi pois. Tilaa tuli sen verran että ehdin kääntyä ja katsoa kuka oli ollut selkäni takana. Ovet menivät kiinni ja bussi lähti hitaasti liikkeelle. Eräs nuorukainen katseli sisälle ja vilkutti minulle. Nostin vain käteni ja vilaukselta näin kuinka hän imaisi sormeaan nopeasti. naurahdin ääneen ja käänyin takaisin ikkunaan. Taidampa ottaa tavaksi jättää pikkuhousut kotiin kun on oikein helle, ajattein hiljaa itsekseni.

11

24399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarina

      :) Tota kun kokeilee niin tulee varmaan polvesta haaroväliin tai vähintäänkin avokämmentä poskelle. :D Harmi, voisi olla kivaa molemmille..

      • Kuutamo

        Vopi hyvinnii olla.. =)


    • kunpa olisin ollut se ...

      Ihan hyvä juttu alusta loppuun!

    • Jouko

      missäs se pano oli tässä tarinassa. Voiko tätä sanoa pikaseksiksi? Jos se takana seisova olisi työntynyt pikaisesti sisään, niin se sitä olisi ollut.

      • Kuutamo

        Jaa-a.. No ehkä oli ehkä ei. Jokainen päättäköön itse mitä se oli ;)


    • ÄÄÄÄÄÄÄHH

      minkähänlainen mutantti-akrobaatti se tyyppi oli kun pystyi seisaaltaa työntään takakautta peukun pilluun ja samalla hiplaan etusormella klittaa?!?
      PLEASE,vois hieman yrittää realismiakin noihin juttuihin.
      Lähden tästä ajeleen Ladallani 230km/h ja samalla vislaan Porilaisten marssia takaperin pullaa suu täynnä.

    • mutta....

      Onko OMA? Tämä juttu oli muistaakseni 80- tai 90- luvulla, jallussa tai vastaavassa, sellaisessa liitteessä missä oli muunmuassa myös jutut parturissa, lenkkipolulla, yms.. Se oli lehden mukana tullut liite ja toi on "sanasta sanaan sama"... Juttu on kuitenkin hyvä, oli miten oli...

      • Kuutamo

        Kyllä. Se on jostain pornolehdestä, koska itsekkin sen muistan. Mutta teki niin syvän vaikutuksen, että.. Noh.. siinäpä pala historiaa? ;)


      • oliki

        Mä olen lukenut tämän saman tarinan jostain ruotsalaisesta miestenlehdestä olisko ollut fib-aktuellt tai jtn. Myös 80-90 luvulla. Mutta kiihottava on.


      • ...käsittämätöntä...
        oliki kirjoitti:

        Mä olen lukenut tämän saman tarinan jostain ruotsalaisesta miestenlehdestä olisko ollut fib-aktuellt tai jtn. Myös 80-90 luvulla. Mutta kiihottava on.

        Kuinka tarkkaan te oikein niitä pornolehtiä luette (ja onkohan teillä muutakin elämässä kuin ne...?) kun muistatte, että "joskus 80-90 luvulla muistan lukeneeni tämän"... 2006 sentään alkaa ihan pian... :o


      • jallu, kalle
        ...käsittämätöntä... kirjoitti:

        Kuinka tarkkaan te oikein niitä pornolehtiä luette (ja onkohan teillä muutakin elämässä kuin ne...?) kun muistatte, että "joskus 80-90 luvulla muistan lukeneeni tämän"... 2006 sentään alkaa ihan pian... :o

        Minäpä muistan 70-luvun joitakin jallutarinoita, jos sellaisen näkisin nyt, varmaan muistaisin heti! Ne on luettu ne lehdet aikoinaan kannesta kanteen, moneen kertaan, kumpa koululäksytkin olis tullu luettua yhtä hyvin. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      228
      2988
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      185
      2617
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1237
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      138
      1188
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1098
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      297
      1095
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      370
      1075
    8. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1055
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      995
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      808
    Aihe