Mikä auttaa koirien paikkojen syömiseen,kaikki kelpaa.Lenkkeily ja leikkaus ei auta.
Paikkojen syöminen
6
776
Vastaukset
- Naksu-75
autto meil! Meillä ol iso häkki staffilla, OMA paikka jonne se meni ihan tyytyväisenä kun lähdettiin pois. Sitä käytettiin muistaakseni noin puol vuotta ja ny on oltu ilman 2 vuotta eikä tuhoja enää tehdä. Jos koira on pentu on siihen varmaan helpompi totuttaa. Sillä voi antaa ruuan ja puruluut jolloin se on siellä kuin huomaamatta. Samoin leikin jälkeen oma peti on häkissä jossa voi ottaa päikkärit. Mut lyödääkö vetoa et tääkin juttu on jonkun mielestä eläinrääkkäystä. Kuiteski toi meidän koiruus on ihan normaali hauva.
- Koirakko
ulottuvilta. Ja kun perhe lähtee töihin/ kouluun etc. myös lelut ja luut pois. Ne ovat palkintoja hyvästä suorituksesta. Kengät ylös tai kaappiin jne.
Ruokakippo otetaan ruokailun jälkeen aina pois. Raikasta vettä aina tarjolla.
Virikkeellistä elämää koiralle, kun olette kotona (ei nyt koko aikaa;) Pitkiä lenkkejä (ikään sopivia) ja aivonystyröitä rasittavia tehtäviä. Olettaisin, että koira oppii lepäämään yksinäiset hetket.
Poistuminen kotoa niin, että 15 min ennen lähtöä ei koiraa huomioida lainkaan. Sama huomioimattomuus pätee takaisin tullessa. Jälkikäteen on turha torua anopin lahjan syömisestä tms. Koiran rangasituksen on tultava samalla hetkellä, kun jää kiinni pahanteosta.
Häkki voi olla hyvä ratkaisu väliaikaisena, tosin jotkut saavat senkin tuhannen päreiksi;) Tsemppiä, on yleensä ohimenevä vaihe.- Sikra
Jos koira esmes. järsii huonekaluja, niin milläpä niitä kaikkia pystyy poistamaan ??
Minä kyllä antaisin sen erittäin mehevän luun kotoa lähtiessäni, ja kotiin tultuani ottaisin sen pois.
No meillä nuo lelut ja luut eivät ole mitään palkintoja ne kuuluu jokapäiväiseen elämään. - Shirie
Sikra kirjoitti:
Jos koira esmes. järsii huonekaluja, niin milläpä niitä kaikkia pystyy poistamaan ??
Minä kyllä antaisin sen erittäin mehevän luun kotoa lähtiessäni, ja kotiin tultuani ottaisin sen pois.
No meillä nuo lelut ja luut eivät ole mitään palkintoja ne kuuluu jokapäiväiseen elämään.Vanhus oli aikanaan melkoinen pakkaus ja tuholainen - semmoinen kotitalousihme, joka söi muovikulhot, puukauhat ja vessaharjat. Myös kukkien hoitoleikkaukset olivat hanskassa.
Nuorineiti sen sijaan tykkää paneutua yksin ollessaan luuhunsa, joka on iiiiso ja komea. No OK, roskiksesta löytyy aina jotakin vastustamatonta ja mun sukat pitää saada viekkuun. Kenkiä on kielletty syömästä, mutta nauhoista ei ole puhuttu mitään ;) ...
- utelet
ja si haukut perään,oot aika ihmeellinen tapaus. vai vakittaako ku ei tullu tarpeeks sulle vastauksia????????????
- TiiTu
anteeksi mitä? Liekkö viesti menny väärään paikkaan?
1. Mitä utelen,kun tämä on oikea asia?
2.kannattaa viestisi harkita tarkemmin mitä laittelee porukalle?
3. Olen odottanut ASIALLISIA vastauksia/neuvoja,kuten eräiltä saa!
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673