kertokaa

onko lapsen jättäminen välitunneilla yksin ja muutenkin "ulkopuoliseksi" porukasta kiusaamista, vai mitä?? siis jos häntä ei oteta leikkeihin ym toimintaan mukaan. mitä tällaisessa tilanteessa pystyy tekemään?
7446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

leikeistä pois jättäminen on jatkuvaa tahallista ja harkittua

Äänestä

Kyseessä on henkistä kiusaamista ja se voi edetä aika pahaksikin. On todella rankkaa kun kukaan ei ala ja sellainen henkilö otetaan helpommin muunlaisenkin kiusaamisen uhriksi!!

Jos kyseessä oma lapsesi puutu heti asiaan ennen kuin on liian myöhäistä!!

Äänestä
  • ei ole oma lapseni, mutta läheinen lapsi. on muuttanut toiselta seudulta paikkakunnalle ja on "uusi" oppilas. on yrittänyt monta kertaa päästä porukkaan, mutta ei ole onnistunut. on välitunnit ja muuten yksin.
    myös opettajan kanssa asiasta on puhuttu, mutta opettajakaan ei tunnu voivan asialle mitään.

    Äänestä

  • mielipiteenne kirjoitti:

    ei ole oma lapseni, mutta läheinen lapsi. on muuttanut toiselta seudulta paikkakunnalle ja on "uusi" oppilas. on yrittänyt monta kertaa päästä porukkaan, mutta ei ole onnistunut. on välitunnit ja muuten yksin.
    myös opettajan kanssa asiasta on puhuttu, mutta opettajakaan ei tunnu voivan asialle mitään.

    Kuinka vanhoja kyseiset lapset on? Kyllä opettajan täytyy pystyä tekemään asialle jotain jos vain haluaa!! Ei lapset voi sillä tavalla määräillä! Kannattaa muistaa, että yksikin kaveri on aina eteenpäin. Ja itselläni ainakin se yksi on kaikkein tärkein vaikka on muitakin ystäviä ajan myötä tullut. Apuna voi myös olla jos opettaja oppilaat ja vanhemmat keskustelevat siitä. Kun olin tarha ikäinen kaikki syrji erilaista tyttöä ja äitini selitta tarkasti että miksi kaikkia täytyy alkaa ja erilaisuus on rikkaus. Sen jälkeen sanoin kavereilleni että äiti sano että täytyy alkaa kaikkia ja niin me alettiin. Lapsiin pystyy vaikuttamaan jos haluaa!!

    Äänestä

  • mielipiteenne kirjoitti:

    ei ole oma lapseni, mutta läheinen lapsi. on muuttanut toiselta seudulta paikkakunnalle ja on "uusi" oppilas. on yrittänyt monta kertaa päästä porukkaan, mutta ei ole onnistunut. on välitunnit ja muuten yksin.
    myös opettajan kanssa asiasta on puhuttu, mutta opettajakaan ei tunnu voivan asialle mitään.

    Muistuta opettajaa perustuslain 2 luku 6 § ja YK:n ihmisoikeusjulistuksen "opettajan ammattietikkan periaatteet." Ja jos opettaja on ns kädetön ota yhteys rehtoriin. Kuvaamasi kaltainen syrjintä saattaa pilata henkilön elämän lopullisesti.

    Äänestä

Jotenkin sitä haluaisi uskoa, että ammattitaitoinen opettaja pystyisi tähän puuttumaan ja saamaan lapset tajuamaan, että se on väärin jättää joku yksin. Parhaiten tuo onnistuu varmaankin ennalta ehkäisyssä eli silloin kun luokassa ei ole virlä kiusaamista edes esiintynyt. Mutta mitä juttuja minä olen lukenut tästä aiheesta, niin yleensä kiusaaminen on loppunut vasta silloin, kun lapsi on vaihtanut koulua muualle tai siirtynyt yläasteelle tai lukioon.

Äänestä

itellä on kokemusta tosta, et jätetää yksin välitunneilla jne. ekaks se kyl tuntu aika pahalta ku menetti kaikki kaverit todella nopeasti ja jäi kokonaa yksin. Nyt olen vieläki välitunneilla yksin ja en ees viitti olla isoissa porukoissa ku ei koskaa tiiä et millon tulee joku sanoo päin naamaa et "mee pois! ei me haluta olla sun kanssa". No itse en tarvitse YHTÄKÄÄN kaveria/ystävää missää. Ite en ainakaa tiiä et mitä tossa pystyy tekemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipiteenne kirjoitti:

onko lapsen jättäminen välitunneilla yksin ja muutenkin "ulkopuoliseksi" porukasta kiusaamista, vai mitä?? siis jos häntä ei oteta leikkeihin ym toimintaan mukaan. mitä tällaisessa tilanteessa pystyy tekemään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu