Sokerijuurikkaan viljelyn lopetus vavisuttaa jopa 10000 työntekijän housunpuntteja. Tästä varmaan nautitte kun tällaisia uutisia kuuluu. Mitä sitten kun koko maatalous ajetaan alas, miettikääpä sitä.
Tästä se
alkaa
271633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Videokasetille nuo telkusta tulevat aiheeseen liittyvät jutut.Jälkipolvet sitten saavat ihmetellä kuinkas tässä näin kävi.
Virolainen sokeri maksaa 0.69€/kg ja kotimainen 0.99...1.16€/kg. Siinäpä sitä pohdittavaa!
Arvatkaa kumpi sokeri on maksajalle valinta?
tehdä valintoja, taidat itse saada palkkasi muualta etkä ajattele niitä joita uhkaa työttömyys, minä saan muualta myöskin palkkani mutta tunnen pahaa oloa niitä kohtaan jotka joutuu työttömiksi. Mieluummin ostan kotimaisen sokerin kuin halvemman ulkolaisen. Muistakaa ettei mikään yritys toimi ilman tukia, kaikki niitä jossakin muodossa saa, kosto ei ole suloista vaikka niin ajattelettekin, jossakin vaiheessa se kalahtaa omaan nilkkaan.
Kuinka monta kiloa tavan kuluttaja tai "teoreettinen 4-henkinen perhe" käyttää vuodessa omassa taloudessaan? Jos kilolle tulee hinnaneroa noin 30 senttiä, niin ei varmaan vuosisäästö ole 10 euroakaan/ henkilö?
Yksilö voi säästää sen summan yksinkertaisesti laskien, mutta miten lie kansantalouden kannalta?
Ole sokeriteollisuutta joten siellä ei sokeria tuoteta. Jos sokeri on pakattu virossa niin kyseessä on ennen EU-aikaa hankittu maailmanmarkkinahintainen tavara ja se voi olla jopa suomalaista. Pojat vaan vetää hiukan välistä.
Muutaman elintarvikkeen hintavertailu:
tuonti kotimainen
maito 0.49 €/l 0.75€/l
tomaatti 5.80 kg 1.45 kg
kurkku 1.65 kg 3.80 kg
vehnäjauho 0.20 kg 0.56 kg
sokeri 0.69 kg 1.16 kg
ulkofilee 15.80 kg 18.90 kg
kirjolohi 4.95 kg 6.95 kg
kuohukerma 0.89 l 1.24 l
omena 0.59 kg 2.85 kg
'
jne.
Kun sinulla yhteiskunnantuella elävällä EU-avustajalla on esittää niitä erilaisia tilastoja kotimaisen elintarvikkeen edullisuudesta, niin esitä! Jään mielenkiinnolla odottamaan niitä.
Kun perhe kuluttaa esim neljä litraa maitoa/vrk on säästö elintarvikemenoissa seuraava:
4 x 0.49€ x 365/vrk = 715.40€/ vuosi
4 x 0.75€ x 365/vrk = 1095 €/ vuosi
EROTUS = 379.60€/vuosi!
Missä ne edulliset kotimaiset elintarvikkeet Ovat!
"Kun sinulla yhteiskunnantuella elävällä EU-avustajalla..."
Pitäisikö minun hieman hermostua jotenkin tästä?
Meinasit jotenkin provota tietämättä, mikä osuus minun tuloistani on maataloustukia tai lopullisesssa verotuksessa "perinteisestä" tuotantomaataloudesta tullutta? Taitaa olla nykyisin aika pieni....Ethän vaan itse ole kunnan tai valtion tms julkisen rahoituksen alaisen laitoksen palveluksessa? Eli 100 %... Ja maitomäärä 4 litraa / pv hieman viittaa siihen, että lapsia on ja siten myös lapsilisiä? Asumistukea tms? Tai työttömänä?
Missä olen kertonut tai mainostanut juuri kotimaisen elintarviketeollisuuden edullisuuden puolesta? Laadukkuuden kyllä! Suomessa tahtoo kaikki olla kallista jos vertaa halvemman palkkatason maihin. Tai elintarvikkeissa jopa Saksaan tms. Ei minun tehtävän ole puolustaa sitä, että Suomessa on elintarvikkeissa jalostuksella ja kaupalla suuremmat katteet kuin muissa maissa. Onhan siihen tietysti syynä mm. harvaan asuttu maa, pitkät kuljetusmatkat ja suhteellisen pienet erät. Ja samoin ALV verrattuna Saksaan jne. Kotimaisessa kaupassa se ALV on tietysti sama.
Se hyvin yksinkertainen perinteinen kysymys, miksi Suomessa halvimmasta viljasta tehdään Länsi-Euroopan kallein leipä, antanee jotain pohdittavaa? Kilo leipäviljaa n 10 senttiä, kilo leipää n 3-6 euroa?
Raaka-aineiden hinnat ( viljeliöille maksettavat) maitoa lukuunottamatta ovat Suomessa alimmalla tasolla L-Euroopassa. Eli jonnekin muualle se ärtymys elintarvikkeiden korkeahkosta hinnasta pitänee kanavoida kuin tuottajien niskaan?! Ruokakorin hinnasta on viljelijän osuutta n 15-18 %. Mitä pitemmälle jalostettu tai pienempiin pakkauksiin pakattu, niin sitä alemmas osuus putoaa.
Vihannekissa ja hedelmissä ei tämä tukipolitiikka toimi niin hyvin kuin noissa bulkkituotteissa ( maito, liha, viljat). Kalakaan ei siihen taida suoraan kuulua.
Brasilialainen maatyöläinen ja tai teurastamon työntekijä saa n 40-50 euroa /kk. Liekäö työntantajalla minkämoiset sivukulut? ( En tiedä) Kotimaassa n karkeasti 1700-2000 + työnantajat sivukulut päälle. Kaikki ne siihen lihan hintaa laitetaan, ennenkuin ne on kaupan kylmätiskissä. Tuosta (sonnin) ulkofileestä 18.90 e)kg tuottaja saa n 2-2.40 e /kg.
Jos ostit Lidlistä tuo maitosi, niin se lienee edelleenkin Valion pakkaamaa! Siitä Valio saanee ehkä melkein saman kuin muillekin ketjuille myymästään maidosta!
Tuosta jotain yleisestä kehityksestä.
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/ta_02_05_ruuanhinta.html
http://www.stat.fi/ajk/poimintoja/2005-03-04_tietoaika2.html
Leipätiedotus
http://www.leipatiedotus.fi/default.aspx?path=4;175;195;218
Ruoka-ALVit eri maissa yms Kuluttajien sivu
http://www.kuluttajat-konsumenterna.fi/docs/kuluttajapuntari/1999_1/miksi_suomalaiset.htm
Ostokset tein Cassassa ja Citymarketissa. Niin teen tulevaisuudessakin.
En ymmärrä miksi maataloutta pidetään paikallaan, vaikka maailma ympärillä kehittyy? Teollisuus ja kauppa monilla aloilla käyttää hyödykseen monia muita kuin aikaisempia mahdollisuuksia. Niinpä heillä menee nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Kotimainen yritystoiminta potee monilla aloilla työvoimapulaa, maataloudesta ja ennenkaikkea sen raskaasta organisaatiosta saataisin ehkä pienelläkin koulutuksella ammattiihmisiä erilaissiin tuottaviin työtehtäviin.
Laadukkaat ja nykyistä huomattavasti huokeammat elintarvikkeet tuotaisiin sieltä mistä ne vaikkapa kilpailuttamalla ostettaisiin.
Kerropa nyt mitä metallia pitäis viedä ja kuinka pitkälle jalostettuna, suomessa palkat on niin suuret ettei ole mahdollisuutta kilpailuttaa, palkat yhtä alas kuin halpamaissakin..niin jo pystyy myymään tuotteet kilpailuhinnoilla. Silloin sopii tuoda sitä halpaa maitoa tänne.
tämänpäivän Maaseuduntulevaisuuslehdessä olevan tiedotuksen.Ruisleivän hinnan muodostuminen.
2004 Tuottajan osuus 4,2%.Arvonlisävero 14,5%
Kauppa ja teollisuus 81,3%
"En ymmärrä miksi maataloutta pidetään paikallaan, vaikka maailma ympärillä kehittyy?"
Suomessa on lopettanut 15 vuodessa noin 60 000 tilaa, n 69 000 jäljellä, joista lopettaa seuraavan 10 vuoden aikana n reilu 1/3. Tilojen keskipinta-ala on noussut nopeasti yli 31 hehtaarin ( EU-15:n keskiarvo n 20 -22 ha, nyky.EU;n paljon alempi). Lie siinä maatalouskin jonkin verran Suomessa kehittynyt ja tehostunut?
Mitkä olisivat ne "tuottavammat työtehtävät" ,joita yleisesti tarjotaan maatalouden korvikkeeksi? Mikseivät nykyiset 250 000 työtöntä niitä pysty tekemään? Ei kai ne kaikki voi olla "patalaiskoja luusereita", vai ovatko? No totta kyllä taitaa olla, että kädentaitajista ( muurarit, asentajat yms) ja perusammattimiehistä ( rekkakuskit yms "kunnon" työtä tekevistä taitaa olla pula? Kyllä meidänkin kylältä semmoisiin töihin on isäntiä siitynyt.
Tuosta ruuan ostosta ulkomailta on ollut useasti juttua ja arviota, mitä kenties seuraisi.
Perinteisesti on sanottu, että valtio ei ole oikeasti itsenäinen, jos sillä ei ole omaa ruokahuoltoa ja armeijaa. Ehkä se pitänee jättää pois arvioista ja uskoa siihen, että kaikissa tilanteissa saisimme ostettua ruokaa ulkoa? Luonnonkatastrofit ( myrskyt, sateet, kuivuus) jne)ehkä jatkossa lisääntyvät ilmaston lämpenemisen vuoksi. Eläinepidemiat voivat puhjeta aika pahoiksi, BSE.stä taidettiin selvitä, samoin suu-ja sorkkataudista, Keski-Euroopan sikarutosta, mutta tämä lintuinfluenssa saattaa muodostua aika pahaksi vitsaukseksi?
Mutta jos kuitenkin nuo uhkat eivät laukeasi kuitenkaan?
Mistä ne "huomattavasti halvemmat" elintarvikkeet tuotaisiin? Saksa / Ranska- akselilta ehkä n 10 % halvemmalla vai Puola / Unkari- suunnalta, 20- 30 % halvemmalla vai kehitysmaista? Emme elä EU:ssa avoimessa taloudessa. EU:n ulkopuolisille maataloustuotteille on suojatullit yms rajoitteet, yms interventio-systeemin osat. Olemme mukana täysin YMPissä ( yhteisön maatalouspolitiikassa = CAP)
joka suojaa sisämarkkinoita.
Voitaisiin tietysti panna kaikki pillit pussiin tiloilla ja maksaa työttömyyskorvaukset. Maatalous työllistää noin 250- 300 000 ihmistä kaikkineen sivuvaikutuksineen. Ulkomainen ruoka ehkä sitten noin 20-30 000? Nykyisten 300 000 työttömien menot ovat noin 2.7 -3.0 miljardia vuodessa. Olisiko parempi maksaa se lisä noin 2 miljardia vastikkeetonta työttömyysmenoa, samalla noin 6-10 miljardin ruokalasku ulkomaille ja jäädä saamatta se miljardi sitä EU-tukea? Se maatalouden suora kustannus,2,9 miljardia, jäisi myös pois. Jonnekin se on tuloa pyörittämään omalta osaltaa talouden rattaita?!
Laskisiko vai kasvaisiko Suomen BKT ostamalla tuoka ulkoa??
Globaalisesti ruuan tuottamista kotimaassa voi perustella sillä, että maailmassa kuolee noin 24000 ihmistä nälkään joka päivä. Jos kaikki ruoka olisi tuontitavaraa, voisi olettaa, että se olisi pois joiltakin muilta ja nälkään kuolisi vielä enemmän?
Tuo olisi se pahin tilanne yhtäkkisestä lopettamisesta. Pitkässä juoksussa varmasti sopeutumista tapahtuu. Mutta niinkuin tuosta sokerijurtistakin on tullut esille, kaiken kaikkiaan n 2500 viljelijää ja se työllistää n 7000 ihmistä muuualla kuin pellolla. Aika vakavia poikia oli aamun uutislähetyksessä Säkylän sokeritehtaalla, josko työt loppuvat.
Kyllä se perustuotanto ja jatkojalostus käyvät aika pitkälti "käsi kädessä" Suomessa. Jos raaka-aineen tuotanto kokonaan loppuu, niin aika pian tänne myydään työvoimakustannuksiltaan halvemmista maista valmiita elintarvikkeita, ei raaka-aineita.
Mutta nää on niitä ainaisia pohtimisaiheita, ei lopullista vastausta saatane milloinkaan....
Vaikka kuinka täällä filosofoisimme ja toisimme esille linkkifaktoja!? ;-))
Nuo röyhkeät ja hirveästi savuttavat, ylikuormaan kuormatut jurttirekat saavatkin pysyä kotona.
Että 10000 työttömäksi jäävän tulevaisuus ei sua paina mitenkään, eikö niissä ole yhtään sukulaista tai ystävää joukossa, oletteko noin kylmiä että nautitte toisten vastoinkäymisestä. Onko todella vahingonilo se paras ilo. Ajatelkaa millainen joulu monelle perheelle tulee kun saa tiedon töitten loppumisesta, vaikkakin se ei toteudu heti mutta tulevaisuudessa kumminkin.
kun vain muutama alkaa tuottamaan, saa vielä maksaa tosi kallista makeaa.
kaikkiin, ostovoima vähenee ja näin ollen myös muihinkin palkansaajiin, kun ei ole rahaa ostaa teidän kaupasta, ei ole asiakkaita ja niinpä kauppias vähentää henkilökuntaa, kannattaa miettiä asioita ennenkuin tuulettaa liian voimakkaasti ;)
Moni palkansaaja jää työttömäksi taas EU:n politiikan takia. Sitten vielä jurtinviljelijät joutuvat markkinoimaan kalliit koneensa pois, mutta mihin, kun Suomessa ei ole markkinoita. Aika hurjaa, jos on kymmeniä tuhansia sijoittanut koneisiin ja joutuu ne parin käyttövuoden jälkeen markkinoimaan ulkomaille polkuhintaan.
Se nyt on vaan tosi asia, että suomessa ei kannata viljellä sokeria. Sokeri kuuluu tuotteisiin joka ei tarvitse varmuusvarastoja ja on helppo ja taloudellinen kuljettaa.
Ei työllisyydellä voi pitkään perustella kannattamatonta toimintaa. Ei kait maatalouden tehtävä ole työllistää? Vaan tuottaa elintarvikkeita ja elanto niille viljelijöille, jotka osaavat tehdä työnsä kannattavasti.
Tällä menolla verotus lisääntyy kun sosiaalikulut kasvaa, ja ne jotka saavat palkkansa tukia saavilta yrityksiltä(sitähän kaikki yrittäjät saa)nousee verotus koska he maksavat työttömyydestä koituvat välittömät ja välilliset maksut(työttömyysturva,asumistuki,elämiseen tarvittavat sosiaaliavustukset,sairaskulut lisääntyy masentuneisuuden yms. kautta, alkoholin käytön yms. lisääntyessä sosiaali kulut kasvaa,ulkomailta tulevien koulutuksen,heitä kun ei jätetä kouluttamatta ja ulkomaalaiset lisääntyy suomessa.)nyt liputtakaa sitten niin penteleesti, näyttäkää kuinka kiva on kun maatalous häviää,sitähän te täällä palstalla olette halunneet, saatte nyt mitä tilasitte.
Suomalainen vaihtaa työuransa aikana keskimäärin ammattiaan 2,4 kertaa. Poja, eikun koulutukseen ja tuottavaan työhön!
kun keskiikä on 50 . ei siinä auta koulutus.
Suunileen joka päivä tarjotaan töitä, amattitaito ratkaisee ja asuinpaikka.
Millä tavalla kannattamattomampaa kuin muualla??
Brasiliassa tuotetaan reilua sokeria tuotantotapa tämä:
Ensimmäinen ryhmä menee ja ampuu intiaanit pois alueelta sitten tulee hakkuuryhmä joka hakkaa puut sellukattilaan sen jälkeen maa kasketaa(poltetaan) laitumiksi lihakarjalle jota ruokitaan kananpaskalla parin vuoden päästä sitten maa muokataan ja istutetaan sokeriruokoa.
Farmin työläiset on tietysti nälkäpalkalla töissä.
Se nyt on vaan tosi asia, että suomessa ei kannata viljellä sokeria. Sokeri kuuluu tuotteisiin joka ei tarvitse varmuusvarastoja ja on helppo ja taloudellinen kuljettaa.
Ei työllisyydellä voi pitkään perustella kannattamatonta toimintaa. Ei kait maatalouden tehtävä ole työllistää? Vaan tuottaa elintarvikkeita ja elanto niille viljelijöille, jotka osaavat tehdä työnsä kannattavasti.
Tää tuli tonne väärään kohtaan, niin laitan udestaan.
Kuinka moni saa elantonsa välillisesti maanviljelyksestä, jos se vain on tarkoitus viljelijän toimeentuloon ,silloin maatilojen pitää alkaa myymään suoraan ilman kauppoja,tehtaita ,kuljetuskalustoa. Kuinkas on muitten kohdalla, vaatetehtaat ,valimot, lasitehtaat, yms. myymään suoraan tehtaasta ilman kauppoja, kaupat pois ja suoramyyntiin kaikki. Ei kai tarkoitus ole että vaatetehtaat palkkaa työntekijöitä hehän vaan tarvitsee palkkaa,omistajat. Mieti mitä kirjoitat.
että viljelijät vain itselleen tuottaa elintarvikkeita.
Miten niin ei kuulu niihin tuotteisiin, jotka tarvitsevat varmuusvarastointia? Minusta se on yksi tärkeimmistä elintarvikkeista. Sitä on helppo varastoida ja siinä on paljon energiaa. Lisäksi se on tuote, jonka maailmanmarkkinahinta heiluu kovasti. Jos minun pitäisi valita, mitä elintarviketta varmuusvarastoin niin sokeria miettisin kyllä tarkasti.