Kyl mua alkaa ruvet kyrsimään tuo ainainen valitus tuosta hoitajapulasta.
Työttömiä sairaan-ja lähihoitajia on pilvin pimein.
Heitä ei palkata vakinaiseksi.
Vajailla työpäivillä saatavalla palkalla ei kertakaikkiaan tule toimeen kun ykköstyöpäivissä käytetään ns. soviteltupäivärahamallia.
Silloin työssä käynnistä ei saa mutta kuin työssä käynnin vaivan.
Kunnat ja yksityiset odottavat vissiin ensi vuoden alkua, kunhan tulee voimaan orjatyölaki. Silloin pitkäaikaistyöttömät pakotetaan samoihin amnmattitöihin Kelan päivärahalla 8 euroo ruokarahaa.
Luulenpa että työapikoilla alkaa todellinen rähinä.Toiset tekevät töitä tesssin palkalla ja toiset orjatyöpalkalla.
VAI MUKA PULA ??
7
903
Vastaukset
- mieltä minä
myös.Tämä on jotenkin hullunkurista etteivät lähihoitjiksi aikovat yhtään katso tulevaisuuteen,noin niinkuin työnsaannin takia.Kamalasti koulutetaan hoitoalalle ihmisiä pätkätöihin sitten jossain kunnassa tapellaan hampaat irvessä muutamista vakipaikoista muut ovat sitten jatkuvasti näitä sijaisia ja tosiaan orjapalkalla he starttaavat vaikka mihin kellon aikaan ja minne vaan.Kohta kaikki terveydenhoitopaikat pyörivät tällä liikkuvalla orjatyövoimalla,on todella kovaa säästöä yhteiskunnalle.Voihan nenä.
- ansa
astut pahasti miinaan kun koulutaudut lähihoitajaksi ... ajatelkaa nyt ... työ ei koskaan lopu mutta silti et saa vaki paikkaa, olet aina varatyövoimaa ja kun vielä on pätevyys siirtyä paikasta toiseen niin et voi edes kieltäytyä pätkätöistä...oot ikuinen orja. Vyötäsi kiristetään että pysyt nöyränä, koulutustasi ei arvosteta ja palkka niin pieni että varmistetaan että et voi juurikaan lisäkouluttautua vaan pysyt ikuisessa koukussa.
- Yrittänyttä ei laiteta....
ansa kirjoitti:
astut pahasti miinaan kun koulutaudut lähihoitajaksi ... ajatelkaa nyt ... työ ei koskaan lopu mutta silti et saa vaki paikkaa, olet aina varatyövoimaa ja kun vielä on pätevyys siirtyä paikasta toiseen niin et voi edes kieltäytyä pätkätöistä...oot ikuinen orja. Vyötäsi kiristetään että pysyt nöyränä, koulutustasi ei arvosteta ja palkka niin pieni että varmistetaan että et voi juurikaan lisäkouluttautua vaan pysyt ikuisessa koukussa.
Mistäs voi ennustella toisen sijoittumisen työelämässä, hyvinkin voi mennä mitä parhaiten!!
Näköjään hoitajat ovat kateellista, huonolla itsetunnolla varustettua käärmekielistä porukkaa.Ahneus ja vittumaisuus ovat ne jotka paistaa ensiksi esiin, ainakin verbaalisella tasolla.
- Jere
Hoitajia valmistuu joka vuosi isot röykkiöt eri oppilaitoksista. Pulaa ei ole työntekijöistä vaan sijaisista. Tätä ns. pulaa käytetään lyömäaseena palkkojen korottamiselle. Avoimiin virkoihin riittää hakijoita, joista valita.
- virkaan ja toimiin hakijoista
Helsingissä tilanne on tällä hetkellä se, että avointa sairaanhoitajan virkaa tai toimea voi hakea esimerkiksi 0-3 pätevää hakijaa. Vaikka tällä palstalla (kummallista kyllä) lienee epäviisasta kertoa työskentelevänsä sairaanhoitajana, niin kerronpas kumminkin, että omalla osastollani ollaan tehty koko syksy töitä vajaamiehityksellä. Sijaisuuksia ja vakituisia paikkoja ei saada täytettyä. Valitettavasti.
- Sivusta seurannut
virkaan ja toimiin hakijoista kirjoitti:
Helsingissä tilanne on tällä hetkellä se, että avointa sairaanhoitajan virkaa tai toimea voi hakea esimerkiksi 0-3 pätevää hakijaa. Vaikka tällä palstalla (kummallista kyllä) lienee epäviisasta kertoa työskentelevänsä sairaanhoitajana, niin kerronpas kumminkin, että omalla osastollani ollaan tehty koko syksy töitä vajaamiehityksellä. Sijaisuuksia ja vakituisia paikkoja ei saada täytettyä. Valitettavasti.
Totuus on se, ettei niitä avoimia paikkoja haluta täyttää,koska ensi vuoden alusta voidaan yli 500 päivää työttmänä olleita pakottaa ali - eli orjapalkalla samoihin töihin. Orjapalkka on sama kuin Kelan päiväraha 8 euroo ruokarahaa.
- Ulkomailla työskennellyt
Joskus tuntuu, että Suomessa voitaisiin todella hyvin kokeilla Itävallassa suosittua tapaa. Hoitajia palkataan vain vakituisiksi, ja sijaisia ei oteta!! Säästyy uusien ihmisten opettaminen, kun he tulevat muutamaksi viikoksi töihin! Kun on loma-aika, on silti tarpeeksi porukkaa, jolla katetaan henkilökuntatarve, katsotaan vain, että 3 ihmistä korkeintaan menee samaan aikaan lomalle. Kun on varmuus työpaikasta, ei ole pätkytyöläisen ahdistusta.
Ja, porukkaa koulutetaan vain sen verran kuin on tarvetta. Taataan, että hoitajia ei jää työttömiksi, vaan heille on valmistumisvaiheessa oikeastaan takuu työpaikasta, jopa valitsemallaan osastolla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481199Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101139- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733