kukaan miten uunijuustoa tehdään maitojauheesta.Eli siitä tulee samanlaista kun ternimaidosta tehty.Kananmunia siihen tuli myös?
muistaako
joskus vuosia sitten kuulin
92928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Googlesta tai Marttojen sivustoilta löytyy ohjeita uunijuustoon.
Sattumalta keskustelimme eilen illalla asiasta, ja ajattelin ostaa rasvatonta maitojauhetta juuri uunijuuston valmistamista varten. Siitä oli ennen pussin kyljessä ohje joskus kauan sitten. Ellen löytäisi ohjetta jostain - tai saisi sitä täältä - vatkaisin luultavasti 1-2 kananmunaa litraan valmista (jauhe-)maitoa ja laittaisin sen uuniin, johon valitsisin saman lämpötilan kuin ternimaitojuustollekin.
Toivottavasti saamme täältä ohjeen. - Tai kysyttäisiinkö maitojauheen valmistajalta?
Sattui olemaan rasvatonta maitojauhetta kotona. Ohje on: 6 dl vettä, 4 dl rasvatonta maitojauhetta, 2 munaa 1/2 tl suolaa. Paistetaan 175 asteessa n.45 min.
Herkkujuuston saa kun käyttää 4 dl vettä ja 2 dl kevytkermaa.
Herkullisia juustohetkiä!
Kiitos Iltamyöhälle ystävällisestä vastauksesta ja ohjeesta. Koska ehdin poiketa googlettamassa, en kuitenkaan malta jättää tuomatta omia liitteenä kuljettamiani löydöksiä tänne:
Uunijuusto ternimaidosta
8 dl ternimaitoa
1 tl sokeria
ripaus suolaa
Mausta ternimaito suolalla ja sokerilla. Kaada uunivuokaan ja kypsennä uunissa 100 asteessa, kunnes maito on juustoutunut, 30 - 45 minuuttia. Tarjoa lämpimänä, lisäkkeenä marjahilloa, sokeroituja marjoja tai kanelia ja sokeria.
Lähde: Pojanluoma, R. Perinnemakuja maakunnista. Tammi 2004
Uunijuusto maitojauheesta
4 dl maitojauhetta
4 dl vettä
3 munaa
1-2 tl suolaa
2 tl sokeria
vuokaan: 1 rkl voita
Sekoita maitojauhe tasaisesti veteen. Lisää munat ja mausteet varovasti sekoittaen. Kaada seos matalaan voideltuun uunivuokaan. Kypsennä 175 asteessa 30-40 minuuttia. Tarjoa cocktailpalana sellaisenaan, mädin kera tai jälkiruokana hillon ja kermavaahdon kera
Kyllä netti on mukava, kokeilemalla muistin varasssa olisin joutunut ihan hakoteille. ;))
Minun maitojauhepaketissa on tällainen ohje:
6 dl vettä
4 dl rasvatonta maitojauhetta
2 munaa
1/2 tl suolaa
Tarjoiluun: vadelmahilloa tai sokeria ja kanelia
Sekoita maitojauhe veteen Lisää muna ja suola. Sekoita tasaiseksi. Kaada voideltuun 1,5 litran uunivuokaan. Paista 175 asteessa, kunnes uunijuusto on hyytynyt ja pinta on kauniin ruskea (noin 40 min). Tarjoa hillon tai sokerin ja kanelin kera.
Herkku-uunijuusto
*****************
Käytä ohjeessa pelkän veden sijasta 4 dl vettä ja 2 dl kevytkermaa, valmista kuten uunijuusto.
mutta samasta herkusta on kysymys!
Luulen, että huomenna tuoksuu siellä sun täällä uunijuusto:)))
nyt sain hyvät ohjeet ja uunijuustolla saan herkutella tänään!
tällaiseen pimeään iltapäivään, uunista taitaa tulla n. tunnin kuluttua ihanat tuoksut. Nämä ohjeet ovat oivallisia inspiraation tuojia. Harvoin tulee ajateltua, että melkein jokaiseen vanhaan hyvään ohjeeseen löytyy ainekset kaapista.
ja vähällä vaivalla eikä maksanu paljoa!