"Herätys, Panu!"
Vuoteellaan venyttelevä poika katsoi silmät puoliummessa, väsynyt ilme naamallaan Annea.
"Mitä nyt...?" poika vaikersi hieroskellen silmiään. Anne ei vastannut vaan avasi sievän, pienen lastenhuoneen verhot ja auringon pehmeä valo tunkeutui sisään. Panu ihmetteli siskonsa vaiteliaisuutta. Vaikka poika olikin vasta 7-vuotias, hän tiesi milloin joku vaivasi Annea.
"Mikä sinun on, Anne?" Panu kysyi ujosti - hän oli erittäin ujo jopa omaa perhettään kohtaan.
Anne pudisti päätään. Panu nousi vuoteestaan ja sijasi petinsä Annen silmän alla.
Isän kuoleman jälkeen oli Atraisten talossa ollut tavanomaisen hiljaista. Äiti ei enää halaillut lapsiaan, Anne ei kertonut tavanomaisesti vitsejään tai Panu hyppinyt sohvilla. Puutarha oli autioitunut, sillä puutarhan hoitoon ei ollut aikaa.
Anne katsoi pitkään tyynyä möyhivää pikkuveljeään ja mietti, kuinka iso osa perhettä isä oli ollut. Hän oli ollut tiukka ja hyvä isä, joka oli rakatanut pethettään täysin rinnoin. Annen silmät olivat täytyyneet pidätetyistä kyyneleistä ja silmien alla tummat puolikuut. Hän oli valvonut pitkään viime yönä etsien sopivaa työpaikkaa. Hän tahtoi auttaa riekaleista perhettään tuomalla rahaa tilille, mutta huonon koulumenestyksen takia hyvää työpaikkaa Annen kaltaiselle teinille ei löytynyt helpolla.
Äiti muisti selvästi, kun Annen elämä oli saanut käänteen ja öidin sydän syrjähypyn.
Viikko isän kuoleman jälkeen oli Anniina ollut pesemässä astioita tiskialtaassa Panun leikkiessä palikoilla. Silloin Anne oli kokenut muodonmuutoksen.
Tuo tyttö, joka silloin joskus oli rakastanut koulua ja ihmisiä, oli muuttunut mustapukuiseksi rokkariksi. Pitkät ruskeat hiukset oli värjätty mustiksi ja laitettu taakse poninhännällä. Ennen niin kovin meikkiä vastustanut Anne asteli keittiöön paksut kajaalit silmissään ja ketjut kilisten. Tämä näky oli saanut Anniinan pudottamaan yhden lautasistaan ja Panun itkemään.
Äiti oli kaapannut Panun syliinsä ja suunnistanut kohti lastenhuonetta kummallinen ilme silmissään. Hän katsoi Annea viimeisen kerran suoraan silmiin.
Isä oli kuollut kuukausi sitten kauheassa tulipalossa. Tuolloin Anne oli vielä kaunis koulutyttö päällään T-paita ja sininen hame, ja äiti onnellinen. Isän kuolema oli ollut kova pala koko perheelle, mutta ainakin he muistivat isäänsä sydämen lämmöllä ja muistelivat yhteisiä ilon hetkiä. Nyt oli toisin. Nyt kukaan ei muistellut mitään.
"Miksi herätit minut näin aikaisin?" Panu uteli edelleen ja asteli Annen viereen.
"Äiti käski", Anne vastasi hiljaa.
"Valehtelet! Äiti ei koskaan puhu mitään!" poika kuiskasi. Äidin taantuminen perheestä oli hänellekin raskasta.
Anne pysyi hiljaa, mutta tiesi, että hänen pikkuveljensä oli oikeassa. Äiti ei todellakaan ollut sanonut heille mitään isän kuoleman jälkeen. Joka aamu Anniina nousi, teki lapsilleen muroja ja hävisi pois. Anne ei tiennyt, minne hänen äitinsä katosi, mutta uskomattoman hyvin hän pysyi poissa lastensa näköpiiristä.´
Jatkuu...xD Vai..?
Jatkuu...
Vuoteellaan venyttelevä poika katsoi silmät puoliummessa, väsynyt ilme naamallaan Annea.
"Mitä nyt...?" poika vaikersi hieroskellen silmiään. Anne ei vastannut vaan avasi sievän, pienen lastenhuoneen verhot ja auringon pehmeä valo tunkeutui sisään. Panu ihmetteli siskonsa vaiteliaisuutta. Vaikka poika olikin vasta 7-vuotias, hän tiesi milloin joku vaivasi Annea.
"Mikä sinun on, Anne?" Panu kysyi ujosti - hän oli erittäin ujo jopa omaa perhettään kohtaan.
Anne pudisti päätään. Panu nousi vuoteestaan ja sijasi petinsä Annen silmän alla.
Isän kuoleman jälkeen oli Atraisten talossa ollut tavanomaisen hiljaista. Äiti ei enää halaillut lapsiaan, Anne ei kertonut tavanomaisesti vitsejään tai Panu hyppinyt sohvilla. Puutarha oli autioitunut, sillä puutarhan hoitoon ei ollut aikaa.
Anne katsoi pitkään tyynyä möyhivää pikkuveljeään ja mietti, kuinka iso osa perhettä isä oli ollut. Hän oli ollut tiukka ja hyvä isä, joka oli rakatanut pethettään täysin rinnoin. Annen silmät olivat täytyyneet pidätetyistä kyyneleistä ja silmien alla tummat puolikuut. Hän oli valvonut pitkään viime yönä etsien sopivaa työpaikkaa. Hän tahtoi auttaa riekaleista perhettään tuomalla rahaa tilille, mutta huonon koulumenestyksen takia hyvää työpaikkaa Annen kaltaiselle teinille ei löytynyt helpolla.
Äiti muisti selvästi, kun Annen elämä oli saanut käänteen ja öidin sydän syrjähypyn.
Viikko isän kuoleman jälkeen oli Anniina ollut pesemässä astioita tiskialtaassa Panun leikkiessä palikoilla. Silloin Anne oli kokenut muodonmuutoksen.
Tuo tyttö, joka silloin joskus oli rakastanut koulua ja ihmisiä, oli muuttunut mustapukuiseksi rokkariksi. Pitkät ruskeat hiukset oli värjätty mustiksi ja laitettu taakse poninhännällä. Ennen niin kovin meikkiä vastustanut Anne asteli keittiöön paksut kajaalit silmissään ja ketjut kilisten. Tämä näky oli saanut Anniinan pudottamaan yhden lautasistaan ja Panun itkemään.
Äiti oli kaapannut Panun syliinsä ja suunnistanut kohti lastenhuonetta kummallinen ilme silmissään. Hän katsoi Annea viimeisen kerran suoraan silmiin.
Isä oli kuollut kuukausi sitten kauheassa tulipalossa. Tuolloin Anne oli vielä kaunis koulutyttö päällään T-paita ja sininen hame, ja äiti onnellinen. Isän kuolema oli ollut kova pala koko perheelle, mutta ainakin he muistivat isäänsä sydämen lämmöllä ja muistelivat yhteisiä ilon hetkiä. Nyt oli toisin. Nyt kukaan ei muistellut mitään.
"Miksi herätit minut näin aikaisin?" Panu uteli edelleen ja asteli Annen viereen.
"Äiti käski", Anne vastasi hiljaa.
"Valehtelet! Äiti ei koskaan puhu mitään!" poika kuiskasi. Äidin taantuminen perheestä oli hänellekin raskasta.
Anne pysyi hiljaa, mutta tiesi, että hänen pikkuveljensä oli oikeassa. Äiti ei todellakaan ollut sanonut heille mitään isän kuoleman jälkeen. Joka aamu Anniina nousi, teki lapsilleen muroja ja hävisi pois. Anne ei tiennyt, minne hänen äitinsä katosi, mutta uskomattoman hyvin hän pysyi poissa lastensa näköpiiristä.´
Jatkuu...xD Vai..?
Jatkuu...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tännehän alkaa tulla hyviä tarinoita :D Jatka :P
Hehee, tykkäsin tosta! Kirjoita lisää. Sussa on potentiaalia. :) Tsemppiä!
No tosissaan kyllä jatkat!! Ja mahdollisimman pian:P
Tuo oli oikeasti TOSI hyvä;)
Tosiaan hyviä kirjoittajia on alkanut puhkeamaan tänne :D