Kävelin pimeässä käytävässä, askeleeni kaikuivat kylmistä seinistä ja oikealla puolella oleva ovi oli avoin. Kävellessäni siitä ohi katsoin sisään ja näin keskellä huonetta miehen istuvan tuolilla. Jostain syystä menin sisään huoneeseen ja lähestyin miestä, joka ei näyttänyt huomaavan tuloani. Kiersin hänen eteensä ja silloin huomasin hänen kuulleen tuloni. Hän tuijotti minua vino hymy kasvoillaan. Hän olisi muissa olosuhteissa ollut minusta hyvin pelottava, mutta hänessä oli, nyt kasvoja puoliksi peittävästä sika-naamarista huolimatta, jotain tuttua. Hän muistutti kaukaisesti serkkuani, jonka kanssa olin viettänyt paljon aikaa lapsuudessa.
Mitään sanomatta, koko ajan hymyillen, hän veti minut syliinsä. Hänellä oli päällään ruskea puku ja solmio ja hänen kiharat hiuksensa pilkottivat naamion alta. Minä katselin häntä ja pidin häntä kauniina, jopa repsottava sika-naamio oli viehättävä törröttävästä kärsästä huolimatta.
Tunsin hänen kalunsa jäykistyvän hitaasti istuessani hänen sylissään ja tunsin kiusausta liikkua edestakaisin, mutta hän piteli minua paikoillani ja alkoi näykkiä ihoani avoimesta kaula-aukostani. Se sattui ja minä yritin pyristellä kauemmaksi. Hän kuitenkin piti minua lujasti ja jatkoi pureskeluaan. Nyt tunsin pienen pelon tätä outoa muukalaista kohtaan ja pyysin häntä päästämään minut menemään. Hän nauroi ja sanoi tietävänsä mitä minä haluan.
Jokin hänen naurussaan sai minut rauhoittumaan ja sivelin sormellani hänen turpeita huuliaan, joiden välistä vilahti torahammas. Nyt hänen elimensä oli jo täydessä taistelukunnossa ja minä tunsin itseni kostuvan istuessani hänen huomattavan suuren kalunsa päällä. Hän alkoi näykkimään minua taas ja tällä kertaa hän repi kaula-aukkoani isommaksi näykkien yhä alempaa rintojeni paljastuessa. Olin unohtanut laittaa rintaliivit ja nännini olivat kivikovat hänen ne saavuttaessaan. Hänen kielensä lipoi nännejäni ahnaasti ja hän näykki myös niitä ja minä vääntelehdin kivun ja nautinnon vallatessa kaikki aistini.
Tahdoin hänet sisääni heti ja avasin hitaasti hänen housujaan, joiden sisällä näin herkun odottavan. Himo kasvoi kasvamistaan ja kun viimein sain housut auki ja kalunsa käteeni, vingahdin sen nähdessäni. En ollut eläessäni nähnyt suurempaa kyrpää. Samaalla hän etsi sormillaan pilluani ja pian hänen suuri sormensa oli sisällä litisevän kosteassa pillussani. Nousin hieman ja istuin hänen kyrpänsä päälle. Se upposi minuun kuin lusikka hunajaan ja huusin kovaan ääneen vartaloni notkistuessa taaksepäin. Silmäni kääntyivät nurin ja huomasin repiväni hänen hiuksiaan raivokkaasti hänen purressa rintaani syvälle lihaan.
Menetin tajuntani hetkeksi, mutta tulin samantien takaisin hänen hieroessaan klitoristani suurella sormellaan ja samalla liikuttaessa jättimäistä kaluaan sisälläni. En kuullut enää mitään muuta kuin hänen huohotuksensa ja ivalliset hymähdyksensä korvissani, huone pimeni entisestään ja päässäni pyöri hänen kiihdyttäessä tahtiaan. Hän piteli minua lujasti hiuksista toisella kädellään ja toisella hän puristeli kovakouraisesti pakaraani hameen alta. Hän katseli minua koko ajan pilkallisesti päästellen korahduksia ja välillä minua jostain purren. Hän oli kuin eläin. Muinainen metsäpeto. Ja silti samalla tuttu ja minä tiesin ettei minulla ollut enää paluuta tästä tilanteesta.
Tahdoin viivyttää tätä harvinaista nautintoa mahdollisimman pitkään, mutta en voinut olla naimatta häntä yhä nopeammin ja nopeammin, kunnes tunsin orgasmin valtaavaan ruumiini, mieleni ja sieluni. Hänen sykkivä hirviömäinen kyrpänsä seisoi jäykkänä kuin pylväs minun liukkaassa vitussani ja minä ulvoin ja vapisin ja revin hänen lihaansa, kunnes palasin takaisin normaalitajuntaani.
Hän nauroi minulle ja kysymättä mitään alkoi liikuttamaan elintään uudestaan ja ennenkuin huomasinkaan, liikuin hänen tahdissaan ja tunsin jo uuden huipun lähestyvän. Nyt hän oli entistä kovakouraisempi ja työnsi kaluaan minuun niin voimakkaasti, että minä luulin hänen tulevan pian selästäni läpi. Hän naulasi minua ja ärisi hampaittensa välistä nyt hymyilemättä. Katsoessani häneen, näin hänen hampaansa olevan irvessä ja molemmilla puolilla ulkonevat torahampaat. Samalla huoamasin hänen silmiensä punoittavan ja hiusten värin muuttuvan tummemmaksi. Hänen lihaksensa jäykistyivät ja hän tarrasi hampaillaan vasempaan rintaani niin kovasti että tunsin veren tihkuvan ihon läpi.
Hypin ahnaasti hänen sylissään, hänen tahdissaan, hänen hampaissaan ja sitten se tapahtui. Tulimme molemmat ja hänen spermansa valui ulos minusta, se tulvi kuin joki ja täytti minut pehmeällä tahmeudellaan. Avauduin sille ja se täytti minun orgasmin syleilyssä kieppuvan tietoisuuteni, sitä tuli suustani, valui korvistani ja tippui kyyneleinä silmistäni. Minä koukistuin kaksinkerroin ja aloin itkeä hervottomasti. Minut valtasi syyllisyys ja häpeä ja hänen kadotessa varjoihin, minä jäin itkemään menetettyä viattomuuttani.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.