Olin aika yllättynyt kun sunnuntai aamuna löysin hamsterini häkin nurkasta kasan poikasia. Ihanaa! Emo oli vienyt pennut takaisin koppaan ja on ollut todella hyvä äiti. Olen pitänyt huoneen jossa häkki on(eli oman huoneeni) hämäränä, todella hiljaisena, ja viltti on häkin päällä aina välillä. Kaikenlaista ruokaa olen tarjonnut, yleensä kaikkea mitä talosta löytyy ;) Ainut on, että emo ei juo vettä. Tai sitten juo, mutta vesi määrä on ollut aina samalla kohdalla. Saako se sitten kaiken tarvitsemansa veden vihanniksista joita tarjoan? Mitä muuta voin tehdä jotta emo ei stressaantuisi liikaa ja söisi pentunsa? Katsoin eilen niin varovasti kuin voin hamsterin koppiin kun emo oli syömässä, ja pentuja oli laskujeni mukaan 12. Mutta uskon että niitä on enemmänkin.. Jo puolelle on löytynyt ekana päivänä koti :)
Kiitos jos osaatte auttaa minua ja pikku hamsteri perhettä!
Kiitos jos osaatte auttaa minua ja pikku hamsteri perhettä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
että se saa tarvitsemansa veden vihanneksista ja hedelmistä. Minunkin hamsu on joskus juomatta jos annan sille paljon "vetisiä" hedelmiä. ;)
Muuten, kuinka vanhoina pennuilta aukeavat silmät? Minä olen lukenut että kahden viikkoisina?
mun hamsterit sai poikasia yksi poika tappoi isän ja äidille tuli niin kova ikävä isää että söi ne poikaset ja 2 päivän päästä
Ikävä kuulla..
luulisin että se saa niistä vihanneksista ja hedelmistä juotavaa.
Sinun kannattaa kastella hedelmät niistä se saa vettä myös :D