Mikä uhkaa maataloutta?

Useimmilla kepulaisille on erittäin suppea näkemys siitä, mikä todellisuudessa uhkaa maatalouden harjoittamista Suomessa. Nämä keput näkevät asiassa vain jotain demarien ja maatalouden välistä vastakkainasettelua, mikä vie keskustelua täysin vikaraiteille. Demarit eivät ole esittäneet mitään maatalouden alasajoa, vaan pitäneet keskustelussa yllä vain veronmaksaja- ja kuluttajanäkökulmaa sekä jossain määrin maatalouden rakenteellisia kysymyksiä. Tästä keput ovat vimmastuneet niin, että demarien ryhmäpuheenvuoron pitäjää Minna Lintosta on laittomasti alettu uhkailla, mikä ei kyllä kovin hyvää arvosanaa anna joidenkin kepulien keskustelutaidoista.

Mikä sitten on kotimaisen maatalouden todellinen uhka? Yksi vastaus on Kepu ja MTK. Nämä tahot ovat pyrkineet ylläpitämään meillä sellaista maatalouden rakennetta, joka ei sopeudu tulevaisuuden tilanteeseen. Tällaisen politiikan takia syntyy aika ajoin ajolähtötilanteita, pakkosaumoja, kriisejä. Tällainen pakkosopeutuminen koettiin 60- ja 70-luvuilla ja sellainen on koettu myös nyt EU-aikana. Seuraava ja vielä ehkä radikaalimpi pakkosopeutuminen koetaan sitten, kun ja jos WTO-prosessissa tapahtuu läpimurto.

Suomen maatalouden kohtalo ei ole pelkästään meidän suomalaisten käsissä kuten Kepu ja sen kannattajat näyttävät kuvittelevan. Globalisoituvassa maailmassa ympäristö alkaa yhä enemmän sanella myös Suomen talouden ja siinä mukana maatalouden ehtoja ja rakennetta, jos mielimme globaalissa maailmassa pärjätä. Suomi ei voi jäädä joksikin saarekkeeksi omine ehtoineen. Sellainen luulottelu johtaa Kim-Il-Sungismiin ja valkovenäläistymiseen.

Suomen maatalouden muutosuhat tulevat ulkopuolisesta maailmasta. WTO-prosessin eteneminen ei tule olemaan Suomen kädessä. Maailmassa on sellaisia taloudellisia voimia, joiden voi hyvällä syyllä epäillä tavoittelevan kaupan nykyistä paljon suurempaa vapautta, koska taloudelliset näkymät ovat silloin hyvin houkuttelevat. Materialistista hyvinvointia tavoitteleva ihmiskunta tuskin jättää tällaista tilaisuutta hödyntämättä, vaikka vastaanhangoittelijoita jonkun verran onkin.

Vastustajat ovat maatalousprotektionismin suojaamia maatalousyrittäjiä ja heidän poliittisia taustaryhmiään sekä uusliberalismia ideologisesti vastustavia tahoja. Viime mainitut näkevät kehityksessä vaaran ajautua globaaliin suurkapitalismiin, mikä on ainakin jossain määrin realistinen mahdollisuus ja vaara. On kuitenkin muistettava, että monet näkevät globalismissa myös mahdollisuuden ja siksi myös kehitysmaat asettavat siihen paljon toiveita. Kaakkois-Aasian esimerkki innoittaa. Ja silloin tulee pakostakin esille juuri maatalouden vapauttaminen, koska kehitysmaiden intressit ovat siinä suurimmat.

Yhtäältä siis monikansallinen ja kansallinen vauraudentavoittelu ajaa kohti globalismia ja kaupan vapauttamista. Toisaalta siihen ajaa kehitysmaiden intressi, joka panee kaupan vapauttamisen ehdoksi sen, että ensin on vapautettava kehitymaille ja G20-maille tärkeä maatalouskauppa.

Entistä useampi alkaa myös länsimaissa lämmetä tälle vapauttamisajatukselle, kun kaupan vapauttamisen hyödyt alkavat konkretisoitua ihmisten mielissä. Silloin kansallisella ja elueellisella (EU) tasolla alkavat olla vastakkain entistä enemmän materialistinen vauraudentavoittelu ja protektionistisen maatalouden edut, koska jälkimmäisen (protektionismin) poistaminen on vaurastumisprosessin edellytys.

Kun asia nähdään tässä kokonaiskontekstissa, saadaan varmasti yllättävä lopputulos. Tämän jälkeen varmasti näyttää enemmän siltä, että demarit ovat pikemminkin puolustamassa jähmeitä rakenteita, myös maataloutta kuin muuttamassa niitä. Matti Vanhanenhan moitti erittäin jyrkin sanoin Ranskan sosialisteja tällaisesta jähmeästä asenteesta. Vanhanen sanoi, että presidentin tulee olla kehitystä puoltamassa, vaikka se olisi poliittisesti joskus vastenmielistä. Eiköhän tämä ollut Vanhaselta selvää tekstiä MTK:n suuntaan, miten hän aikoo presidenttinä asioita hoidella.

Kehittyneissä maissa muutosvoimien kärjessä on luonnollisesti suuryritykset ja niiden johto. Meillä Suomessakin itse asiassa maatalouskriittisimmät puheenvuorot on kuultu siltä suunnalta, ei demareilta. Vähän näyttää siltä, että talouselämän mediat ja ekonomistit ovat aktivoitumassa maatalouskritiikissä juuri sen vuoksi, että maatalousprotektionismi koetaan globaalin vaurustumisen esteenä.

Kepun ja MTK:n periaatteellinen ja aina yhtä jyrkkä kritiikin torjuminen on hölmöyttä. Maatalousyrittäjien oma etu olisi se, että alettaisiin kansallisella tasolla keskustella maatalouden selviämisstrategiasta. Pitäisi keskustella siitä, millainen maatalousrakenne olisi kansainvälisessä kilpailussa tehokkain, millaisia tuotantosuuntien pitäisi olla (nykyistä bulkkituotantoa vai erikoistumista jne.), pitäisikö pyrkiä joustaviin vähän investointeja vaativiin yrityskokoihin, joilla on valmius sopeutua uuteen tilanteeseen nopeasti ja jotka eivät ole riippuvaisia vain yhdestä toimintamallista eikä niihin ole sitoutettu velakrahalla suuria pääomia, millainen tuotanto riittää kotimaan tarpeiksi, mikä on työllistävä ja maaseutua säilyttävä malli yms.

Nykyinen kehityshän johtaa koko ajan suurempiin yksiköihin ja lopulta muun Euroopan tilanteeseen, missä muutamat ökytilat vastaavat suurimmasta osasta maataloutta. Tämä malli autioittaa maaseudun ja saa kansalta osakseen jatkuvaa kritiikkiä hyväosaisten tukemisesta.

Kepun ja MTK:n keskustelemattomuus on hupun päähän panemista. Kepu ja MTK on kuin jänis joka menee puun taakse piiloon luullen siten olevansa turvassa pahalta maailmalta. Jos Suomessa sen sijaan ryhdyttäisiin ajoissa visioimaan tulevaa, jäisi aikaa myös muuttaa maatalouden rakennetta ja iskukykyä sen mukaiseksi. Nyt luotetaan enemmän siihen, että Matti Vanhasen kritisoimien Ranskan sosialistien vastustus riittää pysäyttämään vaurastumista nurkan takana näkevät elintasokohottajat.

Yhteenvetona voi todeta, että maatalouden muutosprosessi on globaali, vaurastumiseen tähtäävä. Kansallisesti voimme reagoida tilanteeseen jäämällä tuleen makaamaan Kepun ja MTK:n strategialla eli kaivautumalla mahdollisimman syvälle maan sisään poteroihin. Toinen vaihtoehto on alkaa pohtia aktiivisesti kansallisen maatalouden selviämisstrategiaa ja olla siinä avoimia tarpeellisille ehdotuksille ja muutoksille.

Tämä avaukseni löytyy myös Keskustan politiikkaa käsittelevältä keskustelusivulta. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos ole rikkonut massapostituskieltoa panemalla saman jutun kahdelle palstalle.