Leila33v

Miksi kohdassa "keskustelu > seksi" on sama lesbopalsta jota sensuroidaan ja jonne ei saa kirjoittaa seksiin liittyvistä asioista? Haluaisin keskustella seksiin liittyvistä asioista mutta eikä silloin tarvittaisiin toinen keskustelupalsta lesboille ,joka olisi eri,kuin mihin tämän kirjoitan. Siis erikseen palsta jossa K-18 ja sitten toine palsta jossa olisi kaikkea yleistä.
61047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirjoitin tälle palstalle (kun joku kysyi niin vastasin) asiallisen viestin dildoista lesbojen seksielämässä ja mietin myös samaa, että miksi tämä palsta on linkitetty myös SEKSI -otsikon alle, kun ei siitä saa täällä edes puhua?!?

Esim. oma parisuhteeni kaatui mm. siihen, että itseäni nuoremmalla tyttöystävällä oli todella paljon vaikeita asoita omassa seksuaalisuudessa ja hän koki seksin nolona asiana. On valtavasti lesboja, jotka eivät osaa/uskalla puhua seksistä tai seksuaalisuudesta vapaasti ja asioista niiden oikeilla nimillä. Eikö tämänkin palstan tulisi toimia keskustelufoorumina myös niille asioille, joita kaikki eivät uskalla kysyä kaverilta. Ihan oikeasti suomi24 tarvitsee sitten uudentyyppisen lesbopalstan, jos täällä ei saa puhua kuin 'helpoista' asioista. Itse jo 3-kymppisenä identiteettikriisini käyneenä lesbona jakaisin ihan mielelläni kokemuksia ihan jokaiselta elämän osa-alueelta. Ja varmaan voisin saadakin jotain?

Äänestä
  • Ja täällä otsikon alla kysellään mm. uskotko joulupukkiin, lemppari namusi ym. henkevää.. :)

    Äänestä

  • piip kirjoitti:

    Ja täällä otsikon alla kysellään mm. uskotko joulupukkiin, lemppari namusi ym. henkevää.. :)

    vapaa..olkaa hyvät arvon leidit

    odotan kysymyksiänne - ja vastaan heti seksielämää koskeviin kymysyksiin, kunhan vaan rohkenette avata suunne:)

    Äänestä

Esim. Setan keskustelufoorumi on paremmin valvottu ja sinne tulee rekisteröityä, joten siellä esim. helpompi puhua seksiasioistakin.

Tänne tulevat kuitenkin teinipojat ja ukot tirkistelemään ja tivaamaan. Ja sabotoimaan. Joten täällä ei tee mieli seksiasioista avautua.
Uskoisin, että tähän mielipiteeseeni yhtyy moni.

Äänestä
  • voi rekattuna puhua näistä asioista, ettei mua tunnisteta. en usko, että kovin moni muukaan kokee seksistä puhumisen mahdolliseksi muutoin kuin anonyymisti. ei siksi, että itse olisin asiasta nolostunut vaan siksi, että seksiin liittyy muitakin ihmisiä ja aion kyllä kunnioittaa heidän oikeutta pysyä tunnistamattomana.

    Äänestä

  • en esimerkiksi kirjoitti:

    voi rekattuna puhua näistä asioista, ettei mua tunnisteta. en usko, että kovin moni muukaan kokee seksistä puhumisen mahdolliseksi muutoin kuin anonyymisti. ei siksi, että itse olisin asiasta nolostunut vaan siksi, että seksiin liittyy muitakin ihmisiä ja aion kyllä kunnioittaa heidän oikeutta pysyä tunnistamattomana.

    seksi on sen verran arka aihe ettei siitä viitti jutella rekattuna:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


erillinen seksii liittyvä ... kirjoitti:

Miksi kohdassa "keskustelu > seksi" on sama lesbopalsta jota sensuroidaan ja jonne ei saa kirjoittaa seksiin liittyvistä asioista? Haluaisin keskustella seksiin liittyvistä asioista mutta eikä silloin tarvittaisiin toinen keskustelupalsta lesboille ,joka olisi eri,kuin mihin tämän kirjoitan. Siis erikseen palsta jossa K-18 ja sitten toine palsta jossa olisi kaikkea yleistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu