en tunne yhtään pakkohuostaanotettua lasta perheestä, jossa olisi ollut masennusta tai työnarkomaniaa, aviokriisiä tai avioeroa.
alkoholisti perheistä sen sijaan tiedän montakin, itsellänikin on sijoitettuna muutama alkoholistien lapsi.
miten sinusta syväkään masennus voi johtaa huostaanottoon, jos masentunut vanhempi itse tunnistaa tilansa ja hakee siihen hoitoa?
miten työnarkomania voi aiheuttaa huostaanoton, jos siitä kärsivä vanhempi asiasta puhuttaessa näkee ja tunnistaa tilansa ja on valmis luopumaan liiasta työstään lapsensa hyväksi?
pelkän aviokriisin en usko millään johtavan pakkohuostaanottoon!! kyllä sitä saa perheet tapella melkoisissa aviokriiseissä ennenkuin sossu tulee edes kyselemään missä mennään. huostaanottoon johtavassa aviokriisissä on taatusti heilunut niin nyrkki kuin puukkokin. ja poliisi vieraillut perheessä kerran jos toisenkin.
luulisi siinäkin poliisin muutaman käynnin jälkeen ajatuskykyisen äidin tai isän mieleen juolahtavan, että nyt ollaan pahasti pielessä ja suunnan on muututtava.
siis mitenkä näissä tapauksissa huostaanotto on vanhemmille yllätys? että olisi erikseen pitänyt rautalangasta vääntää virheet, jottei huostaanottoa edes alettaisi suunnitella?
kuinka monta masentunutta vanhempaa hoitaa edelleen lapsensa itse vastapainona sinun näkemyksellesi, että huostaanotto tulee heti masennusdiagnoosin kainalossa?
kuinka monen julkkiksen ja muun touhutoopen lapset viettävät ikiomassa kodissaan yksinäisiä iltoja vanhempien uurastaessa työnsä ja harrastustensa parissa, vastapainona sinun pakkohuostaanotetuille työnarkomaanin lapsille?
ALKOHOLISMISTA sitten vielä: alkoholisti on alkoholisti kun viina ja sen saanti voittaa kaiken muun tärkeysjärjestyksessä.
meidänkin mukeloiden vanhempia on koko sijoitusten ajan tuettu ja kannustettu hoitoon. on oltu myllyhoidossa, avovieroituksessa, uudelleen myllyhoidossa, nenän valkaisuviikoilla, tukikoulutuksessa, tukityöllistettynä ja taas on uusi hoitoputki alkamassa.
mutta arvaa mitä: vaikka tavoitteena on alkoholista eroon pääsy ja lapsen palauttaminen kotiin, niin VIINA VETÄÄ VOITON. ja jokainen hoito on katkennut viimeistään viikolla kolme alusta lukien. että kyllä katson alkoholisti vanhempien saavan kaiken mahdollisen tuen paitsi henkilökohtaista vartijaa, joka estäisi juomasta. se kai olisi sitten seuravaksi yhteiskunnan tarjottava. kun oma halu parantua puuttuu. puuttuu vaikka sillä halulla olisi lapsen kotiuttaminen palkintona.
vielä noista syistä, joita en huostaanotottojen pohjaksi edes usko:
jos kaikesta huolimati otetaan masennuksen, aviokriisin tai työnarkomania vuoksi lapsi huostaan, NIIN LAPSI OIREILEE SILLOIN JO NÄKYVÄSTI.
kuten itse tai sielunsiskosi tuolla alemmissa ketjuissa väitti siitä lastenhoita tutustaan: kyllä sen lapsesta päälepäin näkyy, kun lapsi voi huonosti ja silloin on sosiaalitoimen aika puuttua asiaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Löysin tämän tänään täältä:
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=351
tuntemattomaan perheeseen hän varmasti oireilee pahastikin ikäväänsä kotiin.Anna miehesi vieraalle naiselle ja katso paljonko psyykkisesti oireilet,tietty kotosi ja kaiken jätät heille,ja lähdet vaan vaate kassi kädessä metsään asumaan.Onnea matkallesi.
mitä lapsen oireilut kuuluvat kysymykseen:
kuinka monta pakkohuostaanottoa on tehty aviokriisin, hoidossa olevan masennuksen tai työnarkomanian vuoksi?????
vertaamaan aikuista ja lasta keskenään? Ovat kyllä kaksi TÄYSIN ERI ASIAA.
Lapsi ei pysty huolehtimaan itsestään, aikuinen pystyy.
Monta kertaa täällä kirjoituksissa pistää juuri se silmään, että lasten ei anneta olla lapsia, vaan heitä verrataan aikuiseen.
Eikä sijaisperhe vastaa metsää. Vai miksi tuon aiemman kirjoittanut joutuisi metsään asumaan, annettuaan ensin miehensä jollekin? Ihme vertailuja..
Muistutanpa taas, ettei se ole sijaisperheiden syy, että tässäkin maassa niin moni lapsi tarvitsee uuden kodin.
tuo oli erittäin hyvä vastaus tosi moneen kysymykseen ja epäilyyn.itse olen myös sijaisvanhempi.luen näillä palstoilla ihan ihmekommentteja biovanhempien suusta.just toi,että he luulevat lasten olevan pikkuaikuisia ja selviävän itse tässä elämässä.ja raha on heidän mielestään vastaus kaikkeen.siis biovanhemmat eivät ymmärrä yhtään mitä lapsi oikeasti tarvitsee ja miksi hänet pitää poisottaa .tämä kaikki on jotenki täysin kummallista keskustelua,biovanhemmat eivät ymmärrä yhtään mitä lapsi tarvitsee!!!
En muista mitä ja missä olen aiemmin kirjottanut. Olen ihan varma että huostaanottoja on tehty tuollaisissa tapauksissa kuin mainitsit. Tiedän useamman lapsen, jotka on ollu alunperin hoidossa tukitoimenpiteenä tai vanhemman halusta. Ainakin kaksi on tullut perheeseen, kun vanhempi on menny sairaalaan masennuksen takia. Ja kyl se vanhempi on sinne sairaalaan menny omasta halusta ja avo-osastolle hoitoon. Yksinhuoltajia ovat olleet eikä lapselle ole ollu muuta paikkaa kuin lastenkoti/sijaisperhe.
Se on vaan niin, et jos lapsi kerran joutuu tämmöseen hoitoon niin lasta ei niin vaan takaisin annetakkaan. Kun täyttyy se kolmen kuukauden hoitoaika niin sossu tekee pakkohuostaanoton. (vaikka vois tehdä kolmen kuukauden lisäajan avohuostaanotosta) Jos menee yli kuusi kuukautta niin sitten se onkin jo pakkohuostaanotto.
Mä oon ite ollu sijaisäidin kylässä kanssa yhdessä perheessä, joka ei ollu saanu biolasta vaikka oli yrittäny vuosia. Me mentiin katsoo tätä lasta, jonka ne oli saanut sijoitettuna. Vauva oli menny puolivuotiaana lastenkotiin, kun äidille oli tullut synnytysmasis. Siihen liitty sekin, et vauvan vanhemmat riiteli ja pääty lopulta eroon. Äiti masentu siitä lisää, mut oli koko ajan psyk. hoidossa ja söi määrättyjä masislääkkeitä. Vauva tuli sijaisperheeseen 9kk vanhana, kun äidin masennuksen takia huostaanottoa päätettiin jatkaa. Huostaanotto oli ensin siis tapahtunu äidin toivomuksesta, kun hän meni sairaalaan eikä isästä ollut lapsen huoltajaksi. Mä ite kuulin miten tää sijaisäiti puhui omasta vauvastaan ja puhui ikävästi siitä, kun bioäiti halus tavata vauvaa. Vauvan sijoitusta jatkettiin äidin masiksen ja eron takia. Sillo sijaisvanhemmat halus ruveta rajottaa bioäidin tapaamisia ja he sanoi niiden olevan lapselle haitallisia. Vauvan ollessa 1,5 vuotta äiti alkoi anoa huostaanoton purkua, kun hän oli saanu uuden asunnon (eron jälkeen), masis oli lievempi, hänellä oli raha-asiat paremmin ja hän kävi terapiassa. Huostaanoton purkamissa kuitenkin vetkuteltiin koko ajan. Muistan kuinka tää sijaisäiti soitti meille monesti itkien ja vollotti sitä, et sijoitus saatetaan purkaa.
Bioäiti on anonu sijoituksen purkua siis siitä lähtien kun vauva oli 1,5 vuotta ja oli ollut VAPAAEHTOISESTI SIJOITETTUNA noin 12kk. Bioäidille on todettu, et lapsi on kiintyny sijaisperheeseen eikä lasta voi repiä sieltä irti. Bioäiti on koko ajan käyny tapaamisissa, mut tapaamisia on vaan tosi vähän. VÄhemmän kuin esim. mulla on ollut ja mitä tiedän muita. Nyt lapsi on jo 5 v. ja sijoitus vaan jatkuu, vaikka äiti opiskeli opinnot loppuun ja on nyt töissäkin. Lapsi oli ensin vapaaehtoisesti sijoitettu. Nyt lapsi on PAKKOHUOSTAANOTETTUNA eikä äiti varmaan koskaa saa lastaan kotiin eikä lapsi pääse kotiin. Tämä lapsi oli oikein unelma lapsettomalle pariskunnalle: terve nätti tyttö, jonka vanhemmat oli fiksuja (toinen akateeminen, toinen amk).
..tuolla tavalla voikin lapsen "laillisesti ryöstää" kuten kerroit?? Kyseinen lapsi kuuluu kyllä omille biologisille vanhemmilleen.
Järkyttävää, jos lapsi ei tiedä oikeista vanhemmistaan.
"ovat aina oikeassa".