kepun kansanedustaja???

Tuossa A-talkín jutussa minua on jäänyt askarruttamaan tuo kepun kansanedustajan saama tuki. Tukea hän kertoi saavansa n 40000 euroa ja viljelevänsä kauraa?????. Jotenkin tuntuu täysin päättömälle maksaa hänelle kauran viljelystä 240000 mummoa, ajatelkaa????. Nyt en ihmettele enää yhtään, miksi viljelijöitten kannattaa polttaa kauraa!!! Voi herra jumala, paljon on todellakin vielä korjaamista noissa maataloustuissa. Totuus on nimittäin se, ettei Suomi olisi tarvinnut tuota kansaedustajan "kauraerää", joten tuo tukiraha 40000 euroa olisi varmaan voitu käyttää tässä maassa järkevämminkin??? huhhuh mitä touhua.

Muuten olen kyllä kotimaisen maataloustuotannon säilyttämisen kannalla ja ostan pääsääntöisesti suomalaisia maataloustuotteita, vaikka ne olisivat hiukan kalliimpiakin, mutta jokin "tolkku" näihin tukiin on kyllä saatava!
12688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Saako tuen, vaikka viljelisi itselle polttoainetta?

Äänestä
  • toivottavasti joku kauraansa polttava viljelijä kertoo? Olettaisin kuitenkin, että mm ohjelmassa ollut kansanedustaja saa tehdä kauralleen mitä haluaa eikä se vaikuta saatavaan tukeen. Jos olen väärässä niin korjatkaa!

    Äänestä

  • mutta yksityiskäytön osalta siitä pitää tehdä kauran markkina-arvon mukainen oikaisu.

    Mutta esim kuivurissa viljan kuivakseen tai eläinrakennuksen tai konehallin tms tuotantotoiminaan kuuluvan rakennuksen lämmittämiseen se menee "siltään".

    Tämä poltto osaltaan kertoo sen, että lopputuotteella ei ole kunnon arvoa. Kaurasta viljelijä taitaa saada n 65-70 euroa tonni. Se nlämpöarvo lienee jotain 300 euroa. KAITEN 2 kaurakiloa korvaa yhden kevyenpolttoöljykilon. 500 kg kevyttä p-öljyä x n 60 senttiä = 300 euroa??

    Huonona tai jopa normaalina syksynä puinti ja kuivaus alkavat maksaa jo enemmän kuin sen kauran arvo on!

    Sinällään tämä tukipolittiikka on aika vinoutunutta? Ja muista, että EU:ssa noin 45 miljardia euroa ja kaikissa länsimaissa n 300 miljardia dollaria noita tukiaisia! Ei siitä ehkä ensimmäiseksi kannata tavan suomalaista maajussia syyllistää?

    Äänestä

  • Eu-avustaja kirjoitti:

    mutta yksityiskäytön osalta siitä pitää tehdä kauran markkina-arvon mukainen oikaisu.

    Mutta esim kuivurissa viljan kuivakseen tai eläinrakennuksen tai konehallin tms tuotantotoiminaan kuuluvan rakennuksen lämmittämiseen se menee "siltään".

    Tämä poltto osaltaan kertoo sen, että lopputuotteella ei ole kunnon arvoa. Kaurasta viljelijä taitaa saada n 65-70 euroa tonni. Se nlämpöarvo lienee jotain 300 euroa. KAITEN 2 kaurakiloa korvaa yhden kevyenpolttoöljykilon. 500 kg kevyttä p-öljyä x n 60 senttiä = 300 euroa??

    Huonona tai jopa normaalina syksynä puinti ja kuivaus alkavat maksaa jo enemmän kuin sen kauran arvo on!

    Sinällään tämä tukipolittiikka on aika vinoutunutta? Ja muista, että EU:ssa noin 45 miljardia euroa ja kaikissa länsimaissa n 300 miljardia dollaria noita tukiaisia! Ei siitä ehkä ensimmäiseksi kannata tavan suomalaista maajussia syyllistää?

    tuo kansanedustajan saama 40000 tuki vastaa noin 67000 litraa polttoöljyä, mitäs siihen sanot.

    Äänestä

  • energiamies kirjoitti:

    tuo kansanedustajan saama 40000 tuki vastaa noin 67000 litraa polttoöljyä, mitäs siihen sanot.

    Yriteään hyvin karkeasti laskea sen kansanedustajan viljelyn menot ja tulot?

    40 000 euroa tukea merkkaa sitä, että kauraa kasvaa n 70 ha alalla eli n 550 e/ha on tuki. Siis yli kaksi kertaa keskipinta-alaa suurempi tila , tosin "normaali" viljatila ( keskimäärin tuki on n 25 000/tila)

    Myyntitulot ovat sitten n 70 ha x 3 tonnia/ha x 70 e/tonni= 14700 eli tulot yhteensä 54 700

    Muuttuvat kulut arvio joku tuolla esitti 250 euroa ha eli 17500. Ollaan 37 200 tulossa.
    Ehkä menee enemmän/ha?

    Traktori, puimuri kuivuri, peltokoneet tekevät niitä kiinteitä kustannuksia. Samoin mm vakuutukset yms. Niiden koneiden arviointi on pirun hankalaa, vaikka koneet samassa järjestyksessä 30 000 40 000 30 000 30 000 Yht 130 000 Vaikka karkeasti 10 vuoden "teoreettisella tasapoistolla" ( verotuksessa ei mene näin) joka vuodelle 13 000 menoa ja vaikka 2 tonnia MyeLiä päälle muut vakuutukset tonni. Kiinteät menot 16 000.

    Jäi 21 200 verotettavaa tuloa. KOROSTAN, että tämä on karkea arvio, mutta tuskin heittää kuin korkeintaan ylöspäin. ( keskimäärin tilastokeskuksen mukaan viljatilojen maataloustulo on n 8000) mutta tilakin oli aika iso?

    Työtunneista tullee kommentteja?

    Äänestä

  • energiamies kirjoitti:

    tuo kansanedustajan saama 40000 tuki vastaa noin 67000 litraa polttoöljyä, mitäs siihen sanot.

    on peltopinta-alaltaan tuon tukisumman mukaan
    kauran viljelyssä keskimääräistä isompi. Kauran
    hinta on myytäessä niin alhainen ettei tuotanto-
    kustannukset tule lähellekkään peittoon myynti-hinnalla. Joten tuosta tukisummasta joutuu käyt-
    tämään ison osan kulujen katteeksi. Ei siitä sen
    jälkeen kovin isoa vuoden verotettavaa tuloa
    tulekkaan. Ainakin silloin, jos siitä saa kaksi
    ihmistä palkkansa.

    Äänestä

  • tila kirjoitti:

    varmaan nuo laskelmat, mitä täällä esitätte on hyvinkin paikkansa pitäviä! Mutta minä olen koettanut lähestyä tätä asiaa toiselta suunnalta! Elikkä tarvitseeko kyseinen tilanomistaja (kansanedustaja) ko tukea 40000 tullakseen toimeen? Ei varmasti tarvitse!

    Tällä hetkellä varmasti elää itse (ja perhe edustajan palkalla. Mutta jos ja kun sen homman lopettaa, niin sitten ei oliskaan käytettävissä olevat tulot se reilu 20 000 ( verot pois).
    Rajanveto tullee olemaan tosi vaikeaa, kelle maksetaan tukia, Ja taas jollain konsteilla tullaan "keplottelemaan"?

    Kyllä sen pointin tajuan, että vain päätoimisille ja aktiiviljelijöille ( itse tehden) se tuki kuuluisi ohjata. Ehkä sinne päin jossain vaiheessa tätä tukipolitiikkaa ohjataan?

    Tuossa on tohtoristasoisen kaverin esitelmästä pdf-tiedosto, jossa voisi olla jotain mielenkiintoista? Eurooppalainen maatalous murroksessa.
    http://www.helsinki.fi/nes/nes-sem kola 031105.pdf

    Äänestä

  • energiamies kirjoitti:

    varmaan nuo laskelmat, mitä täällä esitätte on hyvinkin paikkansa pitäviä! Mutta minä olen koettanut lähestyä tätä asiaa toiselta suunnalta! Elikkä tarvitseeko kyseinen tilanomistaja (kansanedustaja) ko tukea 40000 tullakseen toimeen? Ei varmasti tarvitse!

    Tarvitseeko kolme kautta ollut pois jäävä kansanedustaja sopeutumiseläkettä 40000 euroa vuodessa.

    Eikä haittaa,vaikka mitä muuta alkaisit tekemään.

    Äänestä

Kyseinen kansanedustaja ei viljele kauraa sentakia että lapset saisivat kaurapuuroa aamuisin,vaan nimenomaan saadakseen kupattua valtiolta kyseisen tukirahan.Vaikka toiminta on laillista,se antaa esimerkkiä kaikille kuinka saa huijata veronmaksajia,jos ei itsellä ole mitään moraalia.Kuinka kauan tätä pelleilyviljelyä aiotaan suvaita?Näillä tukirahoilla voisi moni kunta palkata esim. vanhusten hoitoon henkilökuntaa tai parantaa terveydenhuoltoa.

Äänestä
  • Niin kauvan kun ollaan EU jäsen. Kuka sinne halusikaan.

    Äänestä

viljelen kauraa ja vähän muutakin koska EU pakottaa viljelemään.En kylväisi lainkaan jos saisi jättää kylvämättä, koska viljantuotanto on kannattamatonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

energiamies kirjoitti:

Tuossa A-talkín jutussa minua on jäänyt askarruttamaan tuo kepun kansanedustajan saama tuki. Tukea hän kertoi saavansa n 40000 euroa ja viljelevänsä kauraa?????. Jotenkin tuntuu täysin päättömälle maksaa hänelle kauran viljelystä 240000 mummoa, ajatelkaa????. Nyt en ihmettele enää yhtään, miksi viljelijöitten kannattaa polttaa kauraa!!! Voi herra jumala, paljon on todellakin vielä korjaamista noissa maataloustuissa. Totuus on nimittäin se, ettei Suomi olisi tarvinnut tuota kansaedustajan "kauraerää", joten tuo tukiraha 40000 euroa olisi varmaan voitu käyttää tässä maassa järkevämminkin??? huhhuh mitä touhua.

Muuten olen kyllä kotimaisen maataloustuotannon säilyttämisen kannalla ja ostan pääsääntöisesti suomalaisia maataloustuotteita, vaikka ne olisivat hiukan kalliimpiakin, mutta jokin "tolkku" näihin tukiin on kyllä saatava!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu