Näin pääsi käymään. Toissakesänä olin riparilla enkä vain pysty tuota isostani unohtamaan. Mutta onneksi ei tarvitsekkaan. :)
Onko teidän mielestänne väärin rakastua omaan isoseen?
Onko teidän mielestänne väärin rakastua omaan isoseen?
Rakastuin isoseeni...
Tiku
51702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei se ole väärin, ei tunteita sillä tavalla pidä niin paljoa kategorioida... Ja sitä paitsi, isosetkin ovat ihmisiä! Itse olen kolmella leirillä toiminut isosena, ja voin myöntää joskus ihastuneeni pikkuseeni, ja kerran isoskollegaani. Onko se sitten väärin? Ei minusta...
Jotkut isoset ja heidän entiset pikkusensa ovat aloittaneet seurustelemaan, eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan se ei leirillä johda mihinkään ongelmiin, tai isosen tehtävien laiminlyömiseen.
Itsekin voisin hyvin seurustella pikkuseni kanssa, tosin en kyllä oikeen enää seuraavalta leiriltä, koska olen silloin 18...
Myös isoskoulutuksessa tapaa paljon edellisen kesän riparilaisia, ja olen joskus ihastunut kaverini pikkuseen...
Ripareilla on paljon tunteita kehissä, se on täysin sallittua.
Hyvää päivänjatkoa sinulle ja enkeleitä elämääsi!
Joo olen itse kokenut tuon saman tunteen leirillä ollessani.. mutta 'pääsin' siitä kuitenkin yli.. nyt ollaan melkein parhaita kavereita ja seurustelen onnellisesti toisen tytön kanssa...
mielestäni siinä ei ole mitään väärää jos leiriläinen ihastuu isoseensa mutta siinä on jos isonen leiriläiseen.. tai ei siinä mitään väärää sitten ole jos se ei vaikuta leiriin mitenkään.
Siis tuohon vain että, aiemmin jo totesin että se ei saa vaikuttaa leiriin... Mutta esim. leirin jälkeen miksi ei vuoden vanhempi isonen saisi seurustella riparilaisen kanssa? Ei mitään syytä musta miksi ei..
Elämä jatkuu, niin myös riparit jatkuvat kaikkine tunteineen vielä pitkään itse leirin jälkeen...
Itse pokasin oman isosen leiriltä.. oltiin tosin aluks TOSI pitkään "kavereita", mutta sitten se johti seurusteluun. Ei silti kestänyt kamalan, kauan mutta kivaa oli. Ihminenhän se isonenki on. Zemppiä teille!! ;)
Heti osui tää keskustelu silmään tuolta etusivulta :D Jotenkin ehkä koskettaa muakin, sillä itselleni kävi tismalleen sama vuos sitten kesällä. Leirin lopussa tajusin, että nyt sitä ollaan ihastuttu, ja ihan perinpohjaisesti. Se oli menoa sit :D Mä olin niin pirun ujo, etten mitään kehdannut sanoa konfiksessa / kun satuttiin törmäämään, kun samoissa piireissä liikuttiin (kerran kyllä vain :D) mutta rohkaisin itseni myöhemmin ja tekstasin (ei ehkä ihan paras vaihtoehto) mutta oltiin molemmat aika ujoja :) Ja kuinkas, siitä sitten lähti tiivis viestittely ja lopulta käytiin yhdessä kahvilla ja selvittämässä juttuja. Nyt ollaan oltu yhessä vuos pari kk ja erittäin hyvin menee :)
Että omalla kohdalla ainakin meni oikein hyvin :) Eihän se tyyppi enää oo katsos sun isonen, ripari oli ja meni :) Onko omasta mielestäsi siinä jotain väärää?