Marraskuun sylissä
harmaiden aamujen verhot,
sinun kuvasi häilyvät varjot
soutamassa päivääni auki,
puristumassa kiviksi,
raskaiksi kantaa,
kevyiksi hengittää,
ja kuinka muistankaan
jättämäsi jäljet,
kivun suudelman, jonka asetit sieluuni,
silmieni syvyyksiin
eikä ole enää mitään, minkä vuoksi
jaksaisin nauraa, hymyn verran
mitata askeleideni aikaa,
vain sinä, sinä minussa vieläkin,
tässä rakkaudessa,
jonka hulluus on asuttanut.
harmaiden aamujen verhot,
sinun kuvasi häilyvät varjot
soutamassa päivääni auki,
puristumassa kiviksi,
raskaiksi kantaa,
kevyiksi hengittää,
ja kuinka muistankaan
jättämäsi jäljet,
kivun suudelman, jonka asetit sieluuni,
silmieni syvyyksiin
eikä ole enää mitään, minkä vuoksi
jaksaisin nauraa, hymyn verran
mitata askeleideni aikaa,
vain sinä, sinä minussa vieläkin,
tässä rakkaudessa,
jonka hulluus on asuttanut.
Vastaukset 1
Vanhimmat
aivan ihana