Kuvaan tässä ensin nukahtamiseni: nukahdan tosi helposti ja muutamassa minuutissa/kymmenessä minuutissa. Heti kohta nukahdettuani (puolen tunnin sisään, useimmiten jo 10-15 minuutin päästä) säntään sängystä ylös "unen" ajamana. Milloin on pelastettava kissa (mulla ollut joskus kissoja) jostain hankalasta paikasta milloin lapsi (meillä 1,5 vuotias) uhkaavasta vaarasta. Ja puhun usein ja selkeästi siinä samalla kun säntäilen ja kolistelen yöpöydällä olevaa lamppua tai itse yöpöytää. Mieheni mukaan usein myös "hypin seinille" eli haahuilen pitkin seinää hamuillen jotain... En ole mitenkään kauhuissani, mutta kuitenkin säikähtäneen oloinen kun tämä "uni" on yleensä juuri sellainen, että on täpärä tilanne. Ja sitten kun siitä herään kun mies sanoo, että petiin siitä, niin nolottaa ja harmittaa kun on taas tullut herätettyä hänetkin ja säntäiltyä pitkin makuuhuonetta. En kävele unissani... pysyn makuuhuoneessa. Aikaisemmin nämä säntäilyt olivat paniikinomaisempia. Silloin (kun asuin yksin enkä seurustellut) saatoin herätä siihen, että seinät/katto kaatuu päälle ja syöksyin äkkiä sängystä peitto kainalossa pois ja sydän hakkasi tuhatta. Nyt siis jos vähän leppoisampaa menoa...
Mutta jutun ydin on se, että voiko jo tuossa vaiheessa nukkumista nähdä unia ?? Minä kun olen ollut sitä mieltä, että unennäkö alkaa vasta myöhemmässä vaiheessa yötä. Vai mitä tämä tälläinen poukkoilu heti nukahtamisen jälkeen mahtaa olla ??
Mutta jutun ydin on se, että voiko jo tuossa vaiheessa nukkumista nähdä unia ?? Minä kun olen ollut sitä mieltä, että unennäkö alkaa vasta myöhemmässä vaiheessa yötä. Vai mitä tämä tälläinen poukkoilu heti nukahtamisen jälkeen mahtaa olla ??
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuvalemasi toiminta kuulostaa aivan samanlaiselta kuin avomieheni (25) tempaukset. Hänellä tämä tapahtuu melkeinpä joka yö. Kohtaukset ovat paniikinomaisia ja juuri tuollaisia pelastautumisia ja seinille hyppimisiä. Milloin ollaan jäämässä auton alle ja milloin taas hiiriä juoksee seinustoilla. Lisäksi hän usein huutaa kovaa.
Itse yritän aina keskeyttää touhun mahdollisimman äkkiä, ettei mitään vahinkoa satu. (Kerran hän rikkoi ikkunan.) Keskeyttäminen tarkoittaa sitä, että joudun huutamaan hänen huutonsa yli ja komentamaan takaisin nukkumaan
Luulen, että avomieheni tunne tästä kaikesta on samankaltainen kuin sinulla: nolottaa ja harmittaa.
Oletko koskaan huolissasi siitä, että satuttaisit vahingossa esim. lastasi? Aika rankka kysymys, mutta olen itse alkanut miettimään uskalletaanko me koskaan tehdä lapsia.
Oletko hakenut tähän koskaan apua? Jos olet, mistä?
Olisi kiva keskustella asiasta vaikka sähköpostin kautta... Kaipaan tukea!
Hei,
oikeastaan mieheni olisi sinun kohtalontoveri enkä minä.
Mutta joo... en todellakaan pelkää satuttavani ketään sillä, että nousen sängystä ja haahuilen seiniä tai huonekaluja. Mitään hoitoa en ole tähän saanut koska en oikeastaan koe olevani sairas. Tänne kirjoitin juuri sen takia, että jos jollain olisi vastaavia kokemuksia ja olisi tietoa, että onko tässä kyse jostain sairaudesta vaiko vain hyvin eläväisestä unennäöstä. Ei tämä asia ole suuremmin minua/meitä vaivannut, mutta onhan se kurja kun yöt usein alkaa sillä levottomuudella.
Ei tämä todellakaan tunnu kovin yleiseltä kun ei kukaan muu ole vielä mitään kirjoittanut. Vai onko sitten kyse niin yleisestä asiasta, ettei tähän vaivauduta vastaamaan... tiedä sitä.
Teidän kannattais kyllä hakea apua jos miehesi on kovakourainen/väkivaltainen unissaan. Vahingossahan voi tehdä mitä vaan ja kun miehillä on sitä voimaakin ihan eri tavalla kuin meillä naisilla. Kait sitä ihan terveyskeskuksen kautta voi apua kysyä. Hyvää alkutalvea sulle :)
Jos vielä jaksat kirjoitella tästä asiasta, niin voisitko kertoa, että oletko näiden haahuilujen aikana tietoinen siitä, mitä teet? Vai ovatko myöhemmin kuulemasi totuudet sinulle aivan yllätyksiä?
Olen yrittänyt löytää kirjallisuudesta selityksiä ja apua tähän ongelmaan (ongelma se on meillä minun mielestäni) ja muistan lukeneeni, että unissakävelyn tulisi loppua, kun lapsuusaika loppuu ja jollei vielä silloin niin viimeistään keski-iässä. Tässä sitten odotellaan.
Luulisin, että ainoa hoito, jota tällaiseen ongelmaan on tarjolla on jonkinlainen lääkehoito, rauhottavia tai jotain. Se tuntuisi vähän oudolta, enkä heti suosittelisi sitä kenellekään.
Luulenpa, ettei tämä ole kovin yleistä enää aikuisiällä, eikä siksi täällä siitä kukaan kirjoittele. Itse yllätyin, kun näin kirjoituksesi ja kuvailusi on niin samanlaista, mitä meillä iltaisin tapahtuu. Minua ja varmasti miestäni helpottaisi pelkkä tieto asiasta, ja luulisi tästä olevan jonkinlaista tutkimusta tehty.
Kyllähän tässä kirjoitella jaksaa...
Ensinnäkin mun mielestä tämä ei ole verrattavissa unissakävelyyn. Siitä kait paljonkin tutkittua tietoa löytyy. Enemmänkin koen tämän olevan jonkin sortin stressi- yms.reaktio. Ehkä me vain ihmisinä olemme luonteeltamme niin reagoivia joihinkin asioihin, että tavallaan ne asiat tulevat myös uniin. Mutta tosi outoa tämä silti on... ja haluisin minäkin kovasti tietoa asiasta. Ihan jo siitä, että onko kyseessä tosiaan unennäkö vai jonkinlainen alitajuinen reaktio todelliseen tapahtuneeseen (lapsuudessa, aikaisemmin elämässä yleensä).
Minä olen säntäilyn ja liikkumisen loppuvaiheessa aika hereillä jo ja tajuan tekeväni jotain, mutta en varsinaisesti ole ihan tajuissani vaan sen mielikuvan (unen?) vallassa ja käyttäydyn sen mukaisesti. Vasta kun herään kunnolla tulee se harmitus ja nolous.
Vielä menneisyydestäni: minulta on joskus vuosia sitten (10-15 v) tapettu kaksi kissaa ja voisin jotenkin kuvitella, että sen takia aikaisemmin syöksyin kissoja aina pelastamaan ja nyt kun on ensimmäinen lapsi kuvioissa mukana niin otan hänestä niin paljon vastuuta, että nyt hän on näiden kissojen tilalla niissä mun unissa.
Pohtikaapa tekin miehesi menneisyyttä... josko sieltä löytyisi jotain selitystä. Onko hän esimerkiksi joutunut joskus pelastamaan jonkun tai pelastautumaan jostain. Tai olisiko hän toivonut voivansa pelastaa jonkun... jos ne hänenkin paniikkinsa johtuu semmosesta. Onko hänellä muuten paniikkihäiriötä ?
Tämmösiä mulla nyt tuli mieleen... kirjoitellaan..
Myös mulla on ollut mielessä se, että tällainen voisi osittain johtua lapsuuden käsittelemättömistä muistoista ja jonkinlaisista torjutuista peloista. Mieheni lapsuus oli epätasapainoinen ja siihen liittyi pelkoa ja huolta äidin puolesta. Isänsä kanssa mieheni ei ole vieläkään väleissä.
Mieheni on kyllä kiitettävän vilkas ihan hereillä ollessaankin, mutta paniikkihäiriöitä hänellä ei ole. Ennemminkin päinvastoin: rohkeutta ja intoa löytyy.
Olisi mahtavaa, jos löytyisi vielä muitakin, joilla on samanlaisia ongelmia (vai voisiko sanoa ominaisuus), niin saisi kuulla heidän arvioitaan tämän syistä.
Nyt, kun ollaan tätä menneisyyden vaikutusta mietitty mieleen tulee, että "vaivasta" voisi kai päästä eroon käsittelemällä nuo asiat uudelleen. Ja luulisin, että yksin se ei onnistu. Vaikka sinulla ei ehkä ole tarvetta päästä tästä eroon, on aivan mahtavaa, että saan kuulla ajatuksiasi ja kirjoitella omiani.
En tiedä, tuntuuko sinusta oudolta, että kirjoittajana olen minä, eikä mieheni, mutta hän ei ehkä jaksaisi "jauhaa" tästä asiasta. Mieluiten hän ehkä unohtaisi koko jutun.
Voisin yrittää alkaa etsiskelemään jotain uniin erikoistunutta lääkäriä tms. ja ottaa häneen yhteyttä. En ehkä olisi ohjaamassa miestäni hoitoon, mutta olisi kiva saada jostain tietoa.
.... voisi sanoa, että tunnetusti miehet on vähän huonoja avautumaan ja kertomaan tunteistaan ja tuntemuksistaan, mutta jos sinä yrittäisit saada häntä juttelemaan siitä menneisyydestä ja lapsuudesta ja ihan vain pukemaan sanoiksi niitä ajatuksia ja tunteita mitä lapsuuden asiat ja tapahtumat hänessä herättää. Monasti pelkästään se, että ne asiat joko sanoo ääneen tai kirjoittaa paperille auttaa kummasti. Niihin jollain tavalla saa etäisyyttä. Jos hänen on vaikea puhua niin ehdotappa, että kirjoittaa paperille jotain, ei sitä tarvitse antaa kenenkään lukea, kunhan purkaa juttuja siihen ja vaikka hävittää sen jälkeen.
Minä itse kävin psykoterapeutin kanssa läpi lapsuuttani ja niitä pelkoja mitä meidän perheessä lapset koki... vaikka edelleen niitä asioita mietin itseksenikin niin sain sieltä tosi hyvät työkalut käsitellä niitä. Kaikki me jossain vaiheessa elämäämme todennäköisesti niin teemme (ajattelemme lapsuutta hyvällä tai pahalla), mutta meille joillekkin se on vähän traumaattisempaa kuin toisille. Tai ei se ehkä olen ajattelemista vaan yks kaks tajuaa, että ne pelot tai käyttäytymismallit mitä aikuisena toteuttaa suurimmalla todennäköisyydellä johtuu lapsena saamista malleista ja tunteista, mitä silloin on kokenut. No nii... nää on just varmaan niitä juttuja mitä sun miehes ei jaksa jauhaa... plää plää akkojen hempeilyä, mutta kyllä se mun mielestä näin on. Jotenkin se on miestenkin käsiteltävä vaikeita asioita ja jos sen pystyy tekemään toisen ihmisen kanssa niin sitä parempi.
Tää tais mennä nyt jo vähän asian vierestä... mutta jos teillä vaikuttaa lapsentekopäätökseen se sun miehen uniongelma niin ota ihmeessä selvää voisko tohon jotenkin joku auttaa.
Kivaa joulun odotusta teille päin.
Kuvaamaasi säntäilyä tapahtuu myös minulle. Herään usein (tosin ainoastaan yksin nukkuessani) tietämättä aivan tarkalleen missä olen ja kuvitellen näkeväni hämähäkkejä tai myös ihmisiä nukkumistilassa. Usein nousen ylös ja säntään lukitsemaan ovea jne. koska unessa joku oli tulossa ovesta sisään.
Nämä kohtaukset ovat satunnaisia, ja niihin liittyy aina uni, joka tapahtuu sen hetkisessä nukkumistilassani. Eli jos uneksin makuuhuoneestani jne. on minun hyvin vaikea erottaa unta todesta ja tällaista sekavaa tilannetta voi kestää kymmenenkin minuuttia, ennen kuin ymmärrän uneksineeni kaiken.
Minulla on myös toinen "nolo" unihäiriö, josta tulin tietoiseksi vasta kymmenen vuotta sitten ensimmäisen poikaystäväni siitä kerrottua, itse kun en asiasta tietenkään tiedä mitään. (nykyinen miesystävä on vahvistanut asian).
Eli minulla on tapana silitellä käsivarsiani,kasvojani ja rintakehää hyvinkin kauan, olen siis täysin unessa, enkä edes uneksi jonkun toisen silittävän minua. Kun poikaystäväni sitten alkoi silittää minua, pysähtyi oma käteni kuulemma kuin salamaniskusta juuri siihen asentoon, jossa se oli ollut, olipa asento kuinka mutkalla tahansa. Ja kun exäni lopetti silittämisen jatkoi minun käteni taas liikettä kuin ei mitään!
Outoa...