Noin kaksi kuukautta sitten aloin havaita jälkikuvia. Eli lukiessa teksti näkyy vastavärisenä jossakin muualla (esim. seinässä tai muussa osassa paperia) ja erityisesti korkean kontrastin omaavat kohteet välkähtelevät muualla. Joskus tv:tä katsoessa kuva saattaa välähtää seinällä, tai esim. tuoli, sohva jne. Onko kellään samanlaista tai tietoa mistä voisi johtua. Normaalia? Olen ollut silmäläääk ja neurologilla, ei tietoa mistä voisi johtua.
jälkikuvahavinnot
15
11244
Vastaukset
- Lumimies
Peruskoulun ihmiskurssilla on koko joukko kokeita jälkikuvien toteamiseksi. Kun silmä pääsee eroon voimakkaasta ärsykkeestä siirrettäessä katse neutraalille pinnalle, tasapaino ei palaudu ihan heti vaan syntyy "keikahdus" vastavärin tai negatiivisen sävyn suuntaan. Ilmiö on korostuneen voimakas väsyneenä.
Ilmiöstä on monenlaisia testitauluja, joilla voi huvitellakin.Sama ilmiö on kyseessä kun valitaan sointuvia tai riiteleviä vaatekappaleita.- sama
Joo, olen kokeillut noita manipulaatioita usean kerran menneisyydessä. Nyt kuitenkin havainnot ovat todella korostuneet enka usko että kysymys on väsyneisyydestä, sillä nukun paljon ja elän terveellisesti, enkä ole stressaantunut. Jälkikuvani eivät aina ole vastavärisiä, usein kyllä. Näen niitä kaikista asioista, huonekaluista, ihmisistä, tekstistä...mikä tahansa ilmiö saattaa näkyä jälkikuvana. Tällaista ei minulla ole ollut ennen.
- mulla on sama juttu
sama kirjoitti:

mä tota kärsin ihan vastaavasta. kävin silmälääketieteen professorilla joka katto tutki mun silmät ja kaikki on normaalit, mulla on aika usen isommat mustuaiset kun muilla. on aina ollut.
näköhermot kunnossa, silmänpohjat siistit.
se lääkäri sano, että noi jälkikuvat ja se että ku valo häikäsee ja tekee silmän siltä kohdalta sokeeksi vähäks aikaa, niin johtuu kuulemma silmän normaalia hitaammasta automaatiosta, mikä on vaaratonta.
eli varmaan sullakin tästä samasta kysymys.
ei se ainakaan vakavaa ole. - voimakkaat
mulla on sama juttu kirjoitti:
mä tota kärsin ihan vastaavasta. kävin silmälääketieteen professorilla joka katto tutki mun silmät ja kaikki on normaalit, mulla on aika usen isommat mustuaiset kun muilla. on aina ollut.
näköhermot kunnossa, silmänpohjat siistit.
se lääkäri sano, että noi jälkikuvat ja se että ku valo häikäsee ja tekee silmän siltä kohdalta sokeeksi vähäks aikaa, niin johtuu kuulemma silmän normaalia hitaammasta automaatiosta, mikä on vaaratonta.
eli varmaan sullakin tästä samasta kysymys.
ei se ainakaan vakavaa ole.Hei,
kauanko olet nähnyt jälkikuvia ja onko sulla muita visuaalisia oireita? Mä olen nähnyt niitä noin kaksi kuukautta ja on runsaasti muitakin oireita, kuten näen jatkuvasti valoilmiöitä, pientä liikettä, "sadetta" , näkökenttä värisee ja pomppii.. kertoiko professori, mistä silmän yhtäkkinen automaation hidastuminen johtuu ja miten sen saa korjattua? Olen myös ollut silmälääkärillä ja kuulemma mitään selitystä ei löydy...mutta eihän lääketiede kaikkea osaa selittää. - että en ole
voimakkaat kirjoitti:
Hei,
kauanko olet nähnyt jälkikuvia ja onko sulla muita visuaalisia oireita? Mä olen nähnyt niitä noin kaksi kuukautta ja on runsaasti muitakin oireita, kuten näen jatkuvasti valoilmiöitä, pientä liikettä, "sadetta" , näkökenttä värisee ja pomppii.. kertoiko professori, mistä silmän yhtäkkinen automaation hidastuminen johtuu ja miten sen saa korjattua? Olen myös ollut silmälääkärillä ja kuulemma mitään selitystä ei löydy...mutta eihän lääketiede kaikkea osaa selittää.vastannut aiemmin, mutta ulkomaille muutto on viennyt paljon aikaa..
mä en oikeestaan ole aatellut kauan oon nähny noita juttuja, aloin kiinnittää huomitota siihen kun sain ajokortin ja aloin ajamaan hämärässä. mutta on mulla aina ollut noita jälkikuvia.
jotain sanottiin myös siitä, että verenkierto silmässä saattaa olla hitaampaa/heikompaa.
olen ainakin huomannut, että noi havainnot voimistuu, kun on silmät väsyneet.
valoilmiöit on ihan normaaleja ja, siis jos tarkoitat sellasta, että yhtäkkiä saattaa tuikahtaa kirkas piste esim vaaleaa pohjaa katsoessa.
mull ilmestyy aina välillä oikeaan tai vasempaan silmään (sama silmä kuitenkin, en vain muista onko se oikea vai vasen) sellainen kirkas pilkku. se on aivan alanurkassa. sen väri muuttuu sen mukaan mitä pintaa kattoo. joskus sinertävä tai vihertävä. sit kun menee pimeään niin sen reunat hehkuu vähän aikaa ja sit se katoaa. siihen vaikuttaa valaistus. esim luonnonvalossa sitä ei edes huomaa. se on aina heti aamusta ja koko päivän. olen huomannut, että se tulee sellaisin päivien jälkeen jos silmää on ärsytetty. esim. kun on ollut joku juhla ja valokuvia on otettu salamalla paljon, niin seuraavana aamuna se taas näkyy. tai jos on ajanut autoa pimeälle ja sokaistunut vastaan tulijan valoista useaan kertaan. mitää selitystä tähänkään ei löydetty. sanottiin, että se johtuu todennäköisesti siitä, että verkkokalvolla on pieni naarmu (koska se on aina sama kohta) tai sitten että lasiaisnesteessä on hyytymä. tai kolmas tekijä voi olla stressi. mutta vakavaa se ei kuulemma ole, koska silmänpohjat ja näköhermot ovat kunnossa.
lisäksi minulla on todella paljon lasiassamentumia . tuo pieni liike ja "sade" johtuu minulla ainakin siitä, ja todennäköisesti myös sinulla.
hän ei maininnut mistä se voisi johtua. totesi vain että se johtuu hitaasta automaatiosta eikä ole syytä huoleen. eikä ole vakavaa. ei sanonnut mitään miten sitä saisi korjattua, joten tuskin millään tavalla.
onko sinulla huono näkö? itselläni on likinäkö, en kuitenkaan usko että se johtuu siitä. sanoi myös että se voi johtua isommista pupilleistani, että ne reagoivat herkemmin valoon, mutta isot pupillit taitaa olla sukuvika, koska monella suvussani ovat normaalia suuremmat pupillit. tottakai pupillini reagoivat ja pienenevät mutta normaalivalossa ne ovat aina hieman isommat kuin muilla. näin on ollut jo melkein 20 vuotta..
oletko itse huomannut stressin vaikutusta? olen nimittäin miettinyt, että olen kyllä kamalan stressaantunut.. - voimakkaat
että en ole kirjoitti:
vastannut aiemmin, mutta ulkomaille muutto on viennyt paljon aikaa..

oletko itse huomannut stressin vaikutusta? olen nimittäin miettinyt, että olen kyllä kamalan stressaantunut..kiva oli huomata etta vastasit. Olet varmaan aika samanikainen kuin mina, 25 v. Minulla on likinakoa, mutta sita on ollut aina ja lasit ovat kuulemma ihan ajantasalla, joten se tuskin selittaa. Nama muut oireet ovat tulleet vasta n 3 kk sitten. Nyt olen myos alkanut nahda lumisadetta pimeassa. Kukaan ei ole minulle antanut selitysta mihinkaan. Olen menossa aivokuviin, verkkokalvotutkimukseen ja nakohermotutkimukseen. Mutta lasiaiset on mullakin irronneet n. 3kk sitten ja voipa olla hyvinkin, etta oireet selittynevat lasiaisen hyytymilla tms ainakin osittain. Mulla salamavaloista yms. jaa tosi pitkaksi aikaa jalkikuvat ja naen aina aamulla mustan pallon, molemmissa silmissa, jossa on rosoiset reunat. se aina katoaa parin silmanrapayksen jalkeen. Inhottaa, kun laakarit piatvat vaan luulosairaana. Olen muuten ollut tosi stressaantunut viime aikoina ja olin pahassa stressissa ennen kuin nama asiat alkoi vaivata ja tietty se, etta lasiaiset irtosi ja mua varoiteltiin verkkokalvorepeytymista yms sai asiat pahentumaan. Mutta yritan olla ajattelematta asioita, eika stressi enaa tunnu asioihin vaikuttavan vaan oireita on jatkuvasti 24 h vrk, valilla pahempina ja valilla parempina. Saan pian tietaa lisaa, kunhan kokeiden tulokset tulevat. Onko sinua pidetty luulosairaana ja oliko proffa nahnyt muita joilla samanlaista?
- edellinen
voimakkaat kirjoitti:
kiva oli huomata etta vastasit. Olet varmaan aika samanikainen kuin mina, 25 v. Minulla on likinakoa, mutta sita on ollut aina ja lasit ovat kuulemma ihan ajantasalla, joten se tuskin selittaa. Nama muut oireet ovat tulleet vasta n 3 kk sitten. Nyt olen myos alkanut nahda lumisadetta pimeassa. Kukaan ei ole minulle antanut selitysta mihinkaan. Olen menossa aivokuviin, verkkokalvotutkimukseen ja nakohermotutkimukseen. Mutta lasiaiset on mullakin irronneet n. 3kk sitten ja voipa olla hyvinkin, etta oireet selittynevat lasiaisen hyytymilla tms ainakin osittain. Mulla salamavaloista yms. jaa tosi pitkaksi aikaa jalkikuvat ja naen aina aamulla mustan pallon, molemmissa silmissa, jossa on rosoiset reunat. se aina katoaa parin silmanrapayksen jalkeen. Inhottaa, kun laakarit piatvat vaan luulosairaana. Olen muuten ollut tosi stressaantunut viime aikoina ja olin pahassa stressissa ennen kuin nama asiat alkoi vaivata ja tietty se, etta lasiaiset irtosi ja mua varoiteltiin verkkokalvorepeytymista yms sai asiat pahentumaan. Mutta yritan olla ajattelematta asioita, eika stressi enaa tunnu asioihin vaikuttavan vaan oireita on jatkuvasti 24 h vrk, valilla pahempina ja valilla parempina. Saan pian tietaa lisaa, kunhan kokeiden tulokset tulevat. Onko sinua pidetty luulosairaana ja oliko proffa nahnyt muita joilla samanlaista?
joo, no mä olen kohta 20.
en tiedä kuinka paljon sulla sit on noita näköhäiriöitä, mutta ei mua ne ainakaan haittaa milläänlailla. välillä vaan kattoo, että oho, näkyypä taas selvä jälkikuva. mutta ei muutan, kun ei mulla ole lumisadetta tai mitään.
no sehän on ihan luonnollista että salama valo jää näkymään silmin pidemmäksi aikaa.
onko sulla sit epäilty mitään, tai sanottu mistä johtuu?
ei ne viel tähän mennessä ole luulosairaana pitäny. mä menin sinne silmätutkimuksiin ihan omasta tahdosta ja sit kaikki oli kunnossa ni ei se mihinkään jatkoon enää laittanu. ku sano että terveet silmät. ja kuulemma silmänpohjista voi nähdä monia erilaisia (vakavia) sairauksia. kai se proffa on sitte nähny muunlaisia tai ainakin lukennu kun sano ettei mitään vakavaa ole.
niin siis pieni korjaus, ei mulla ole lasiaiset mitenkään irronnu, niissä kuulemma vaan on hyytymiä. verkkokalvothan aiheuttaa monenlaisia vilkkumisia ja muita sellasia.
musta kuule tuntuu, että sulla johtuu stressistä noi kaikki, jossei missään kokeissakaan ole tähän mennessä näkyny mitään ja oot kuitenkin nuori. koska se sano just, että stressi aiheuttaa vaikka millasia näköoireita.. - lisäys
edellinen kirjoitti:
joo, no mä olen kohta 20.
en tiedä kuinka paljon sulla sit on noita näköhäiriöitä, mutta ei mua ne ainakaan haittaa milläänlailla. välillä vaan kattoo, että oho, näkyypä taas selvä jälkikuva. mutta ei muutan, kun ei mulla ole lumisadetta tai mitään.
no sehän on ihan luonnollista että salama valo jää näkymään silmin pidemmäksi aikaa.
onko sulla sit epäilty mitään, tai sanottu mistä johtuu?
ei ne viel tähän mennessä ole luulosairaana pitäny. mä menin sinne silmätutkimuksiin ihan omasta tahdosta ja sit kaikki oli kunnossa ni ei se mihinkään jatkoon enää laittanu. ku sano että terveet silmät. ja kuulemma silmänpohjista voi nähdä monia erilaisia (vakavia) sairauksia. kai se proffa on sitte nähny muunlaisia tai ainakin lukennu kun sano ettei mitään vakavaa ole.
niin siis pieni korjaus, ei mulla ole lasiaiset mitenkään irronnu, niissä kuulemma vaan on hyytymiä. verkkokalvothan aiheuttaa monenlaisia vilkkumisia ja muita sellasia.
musta kuule tuntuu, että sulla johtuu stressistä noi kaikki, jossei missään kokeissakaan ole tähän mennessä näkyny mitään ja oot kuitenkin nuori. koska se sano just, että stressi aiheuttaa vaikka millasia näköoireita..niin, kuten tuo lumimies sanoikin, niin ilmiö korostuu väsyneenä. niin mainitsinkin jo aiemmin, että mulla noi jälkikuvat on kaikkein voimakkaimmillaan aamulla heräämisen jälkeen ja samoin illalla ennen nukkumaan menoa, oletko itse huomannut saman? vai onko ne sulla aina tosi voimakkaat?
- pieni juttu
lisäys kirjoitti:
niin, kuten tuo lumimies sanoikin, niin ilmiö korostuu väsyneenä. niin mainitsinkin jo aiemmin, että mulla noi jälkikuvat on kaikkein voimakkaimmillaan aamulla heräämisen jälkeen ja samoin illalla ennen nukkumaan menoa, oletko itse huomannut saman? vai onko ne sulla aina tosi voimakkaat?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000012523699
tossa linkki, varmaan huomasitkin sen tossa ekalla sivulla. mutta varmuudevuoksi halusin sen tänne linkittää... :) - ja aamulla
pieni juttu kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000012523699
tossa linkki, varmaan huomasitkin sen tossa ekalla sivulla. mutta varmuudevuoksi halusin sen tänne linkittää... :)Moi, mulla on sama juttu, PAHIMMILLAAN illalla ja aamulla....mutta melkein koko ajan voi nakya. Vaihtelee kylla. esim viidet 12-tunnin younet saattaa auttaa. Aivojuttuja on epailty, verenkiertohairioo yms mutta uskon etta stressista varmaan johtuu sitten. kai se on pakko uskoa :)
- Anonyymi
että en ole kirjoitti:
vastannut aiemmin, mutta ulkomaille muutto on viennyt paljon aikaa..
mä en oikeestaan ole aatellut kauan oon nähny noita juttuja, aloin kiinnittää huomitota siihen kun sain ajokortin ja aloin ajamaan hämärässä. mutta on mulla aina ollut noita jälkikuvia.
jotain sanottiin myös siitä, että verenkierto silmässä saattaa olla hitaampaa/heikompaa.
olen ainakin huomannut, että noi havainnot voimistuu, kun on silmät väsyneet.
valoilmiöit on ihan normaaleja ja, siis jos tarkoitat sellasta, että yhtäkkiä saattaa tuikahtaa kirkas piste esim vaaleaa pohjaa katsoessa.
mull ilmestyy aina välillä oikeaan tai vasempaan silmään (sama silmä kuitenkin, en vain muista onko se oikea vai vasen) sellainen kirkas pilkku. se on aivan alanurkassa. sen väri muuttuu sen mukaan mitä pintaa kattoo. joskus sinertävä tai vihertävä. sit kun menee pimeään niin sen reunat hehkuu vähän aikaa ja sit se katoaa. siihen vaikuttaa valaistus. esim luonnonvalossa sitä ei edes huomaa. se on aina heti aamusta ja koko päivän. olen huomannut, että se tulee sellaisin päivien jälkeen jos silmää on ärsytetty. esim. kun on ollut joku juhla ja valokuvia on otettu salamalla paljon, niin seuraavana aamuna se taas näkyy. tai jos on ajanut autoa pimeälle ja sokaistunut vastaan tulijan valoista useaan kertaan. mitää selitystä tähänkään ei löydetty. sanottiin, että se johtuu todennäköisesti siitä, että verkkokalvolla on pieni naarmu (koska se on aina sama kohta) tai sitten että lasiaisnesteessä on hyytymä. tai kolmas tekijä voi olla stressi. mutta vakavaa se ei kuulemma ole, koska silmänpohjat ja näköhermot ovat kunnossa.
lisäksi minulla on todella paljon lasiassamentumia . tuo pieni liike ja "sade" johtuu minulla ainakin siitä, ja todennäköisesti myös sinulla.
hän ei maininnut mistä se voisi johtua. totesi vain että se johtuu hitaasta automaatiosta eikä ole syytä huoleen. eikä ole vakavaa. ei sanonnut mitään miten sitä saisi korjattua, joten tuskin millään tavalla.
onko sinulla huono näkö? itselläni on likinäkö, en kuitenkaan usko että se johtuu siitä. sanoi myös että se voi johtua isommista pupilleistani, että ne reagoivat herkemmin valoon, mutta isot pupillit taitaa olla sukuvika, koska monella suvussani ovat normaalia suuremmat pupillit. tottakai pupillini reagoivat ja pienenevät mutta normaalivalossa ne ovat aina hieman isommat kuin muilla. näin on ollut jo melkein 20 vuotta..
oletko itse huomannut stressin vaikutusta? olen nimittäin miettinyt, että olen kyllä kamalan stressaantunut..Googlettelemalla löysin vanhan keskustelun. Mulla sama juttu. Silmät tutkittu eikä mitään löytynyt. Mikähän tämän sit aiheuttaa. Viheliäinen vaiva mut kyl tän kans elää pystyy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Googlettelemalla löysin vanhan keskustelun. Mulla sama juttu. Silmät tutkittu eikä mitään löytynyt. Mikähän tämän sit aiheuttaa. Viheliäinen vaiva mut kyl tän kans elää pystyy
Hei! En olis muuten vastannut näin vanhaan pätkään mutta kun tuore huoli on myös läsnä niin ajattelin vinkata kaikille jotka näistä jälkikuvista ja lumisateesta silmissä sekä valoilmiöistä kärsii, kehottaisin Googlettamaan "Visual Snow" todella harvinainen eikä moni neurologi Suomessa sitä tunnista sairaudeksi mutta se on, liittokin on olemassa, itselläni juuri on tämä sairaus ja se tekee kaikkea hassua silmissä, se lähtee aivoista sen takia mitään fyysistä vikaa silmistä ei löydy ja monesti lääkäri vain sanoo että migreeniä se on ku välähtelee.

Ja unohtui vielä sanoa että sairaud ei ole yhtään vaarallinen ja sen kanssa oppii elämään kun vaan jatkaa elämäänsä niin ne pallotkin näkökentässä unohtuu. Silmissä voi myös esiintyä salamointia ilman että kyse on esimerkiksi lasiaisenirtautumisesta.

Kyllä, VS on täysin totta, sitä on verrattu paljon tinnitukseeb joka myös oli myytti aikoinaan.
- Anonyymi
En tiedä onko tämä lanka aktiivinen vielä mutta kysynpä silti. Tuleeko teille muille esim äsken avasin s pankin oli se vihreä aloitus siinä kun aukeaa sovellus ja sitten katsoin toista puhelintani niin siinä näkyi vihreää väriä jonkin aikaa ja sit kokeilin uusiks ja väri tuli siihen kanssa semmoisella rivien tavalla muutamaan kohtaan olisiko joku jälkikuva vai mikä silmäpaineet nirmaalit jne
- Anonyymi
mulla tulee tollasta. Ei oo vakavaa. Minähän vuosia stressasin ja googlailin ja pelkäsin et on jotain vakavaa mut ei oo. Se ahdistus ja stressi joka ton kaiken mukana tuli oli sairastuttavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768