Olen naimisissa oleva nainen. Rakastan miestäni ja hän minua. Liitossamme on vain yksi suurempi ongelma: minä haluan lapsia jossain elämänvaiheessa, mutta mieheni ei koskaan. Menimme naimisiin kuusi vuotta sitten, jolloin kyllä keskustelimme asiasta, mutta oletimme elämän muokkaavan mielipiteitämme kuten monille on käynyt... Toisaalta silloin emme olleet kumpikaan niin varmasti muodostaneet käsityksiämme lasten haluamisesta.
Emme todellakaan halua erota, mutta tähän avioliittoon jääminen merkitsisi minulle lapsettomuutta, vaikka biologisesti voisinkin lapsia saada. En kuitenkaan osaa sanoa, kumpaa haluan enemmän, jatkaa avioliittoa ihanan, rakkaan mieheni kanssa lapsettomana lopun elämääni vai toisen miehen lapsia. Olemme keskustelleet asiasta paljon, mutta emme ole päässeet yhteisymmärrykseen. Olemme pattitilanteessa.
Mieheni voi tietysti muuttaa mieltään vaikka vuosikymmenten päästä, mutta minulle tulee jossain vaiheessa vastaan ikä, jolloin en enää voi saada lapsia. Pelkään, että katkeroidun, jos ainoa asia, joka estää minua hankkimasta lapsia, on mieheni tahto. Missään nimessä en halua huijata häneltä lasta! Mieheni on todella ymmärtäväinen, mutta kun ei halua lapsia niin ei halua - ei mieltä voi muuttaa toisen toivomuksesta. Minä puolestani haluan lapsia niin kovasti, etten voi myöskään kuvitella muuttavani mieltäni.
En kaipaa niinkään neuvoja, vaan pohdintoja ja näkökulmia asiaan. Varsinkin, jos joku muu on ollut vastaavassa tilanteessa, olisi hyvä kuulla, miten ratkaisitte asian.
Emme todellakaan halua erota, mutta tähän avioliittoon jääminen merkitsisi minulle lapsettomuutta, vaikka biologisesti voisinkin lapsia saada. En kuitenkaan osaa sanoa, kumpaa haluan enemmän, jatkaa avioliittoa ihanan, rakkaan mieheni kanssa lapsettomana lopun elämääni vai toisen miehen lapsia. Olemme keskustelleet asiasta paljon, mutta emme ole päässeet yhteisymmärrykseen. Olemme pattitilanteessa.
Mieheni voi tietysti muuttaa mieltään vaikka vuosikymmenten päästä, mutta minulle tulee jossain vaiheessa vastaan ikä, jolloin en enää voi saada lapsia. Pelkään, että katkeroidun, jos ainoa asia, joka estää minua hankkimasta lapsia, on mieheni tahto. Missään nimessä en halua huijata häneltä lasta! Mieheni on todella ymmärtäväinen, mutta kun ei halua lapsia niin ei halua - ei mieltä voi muuttaa toisen toivomuksesta. Minä puolestani haluan lapsia niin kovasti, etten voi myöskään kuvitella muuttavani mieltäni.
En kaipaa niinkään neuvoja, vaan pohdintoja ja näkökulmia asiaan. Varsinkin, jos joku muu on ollut vastaavassa tilanteessa, olisi hyvä kuulla, miten ratkaisitte asian.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olimme samassa tilanteessa, mutta olimme muutenkin
eroamassa. Nainen yritti ilmeisesti estää eron ja
teki lapsen kiristysvälineeksi, vaikka tiesi hyvin,
että en lapsia halua. Nainen on nyt yksinhuoltaja.
Lapsihaluttomuuten on monia syitä. Oma huono koke-
mus lapsuudesta, yhteiskunnasta, epävarma tule-
vaisuus, oma riittämättömyys. Oli syy mikä tahansa,
lapsi tarvitsee vanhemman joka välittää lapsesta ja
jaksaa lapsesta huolehtia.
Minä en siis voinut ratkaista asiaa, koska nainen
teki ratkaisun puolestani. Toki omaa tyhmyyttäni,
että lapsi sai alkunsa.
Näin pari vuotta isyyttä kokeilleena, voin sanoa,
että en vieläkään lasta halua, mutta olen helpot-
tunut, koska lapsen elämä näyttää ihan toisenlai-
selta kuin mitä oma kokemus lapsuudesta oli.
Minä voisin haluta lasta, jos tulevaisuus olisi
jotenkin valoisampi ( en tarkoita henkilökohtaista
elämäntilannetta...se on hyvä ) ja yhteiskunta
oikeudenmukaisempi ja ihmiset rehellisempiä.
Miksi itse haluat lapsia ? Useimmat lasta haluavat
eivät mitenkään voi vaikuttaa siihen, miten yhteis-
kunta orjuuttaa ihmiset. Onko ihminen todellakin
tehty sitä varten, että se istuu 20 vuotta koulussa
maksaakseen yhteiskunnalle veroja pummien elättä-
miseksi ja kuolee rintamalla kun poliitikot on
sotkeneet asiat. Lapen elämä voi olla myös tuskai-
saa ja vanhemmat vastaa siitä, että lapsen elämä
on elämisen arvoista. Jos ei siihen pysty, ei pidä
lapsia tehdä. Maailmassa on jo ennestään liikaa
ihmisiä.
Yhteiskunta orjuuttaa ihmiset mielestäsi.
Mikä on sitten vapaus, jota kaipaat? Saisit asua metsässä ja itse pyydystää ruokasi? Voisit vapaasti tappaa toisia ihmisiä tai vaikka siittämäsi lapset? Ei olisi terveydenhuoltoa, ei lakeja, ei lomaa, ei työtä, ei vapaa-aikaa?
20 vuotta koulussa pummien elättämiseksi?
En tiedä, mikä on pummien prosentuaalinen määrä väestöstä, mutta suurin osa ihmisistä kyllä elättää itsensä, lapsensa, pummit, monta tuottamatonta rikasta, joiden hyvinvointi perustuu omistamiseen ja joiden elämään ei työnteko kuulu, vaikkei heitä pummeiksi lasketakaan, koska ihmisten kehittämien sääntöjen mukaan "omistavat", jne. Ehkä lapsestasi tulee tällainen onnellinen pummi, joita toiset elättävät?
Ihmisillä on nykyään yhä enemmän vapaa-aikaa. Miksi sinusta ei ole yhtään hienoa, ettei tarvitse raataa aamusta iltaan, vaan muutaman tunnin työllä päivittäin saa kustannettua itselleen kohtalaisen elämän ilman puutetta ja kurjuutta?
Ihan tämmöinen tavallinen pulliainenkin voi istuksia illat pitkät surffailen omalla tietokoneella internetissä, matkustaa maailman ympäri, juoda suoraan kranasta puhdasta vettä, käydä ravintolassa päivittäin. Joku sanoi, että tavallisen länsimaisen ihmisen elintaso on parempi kuin aikoinaan yhdenkään kiinan keisarin.
Miksi näet ihmisten aikaan saannokset niin synkkinä? Tietenkin asioilla on kääntöpuolet ja uusilla keksinnöillä on haittapuolensa, mutta kyllä keksinnöt ovat tehneet ihmisen elämän enemmän helpoksi kuin vaikeaksi. On sovittava sääntöjä, se on selvä, ettei kaikki päädy kaaokseen ja ne voidat ahdistaa jotakin sielua.
Miksi et myöskään arvosta koulutusta? Mitä lasten pitäisi mielestäsi tehdä? Leikkiä koko elämänsä? Vai aloittaa työnteko viimeistään 7-vuotiaana? Usein lapsia ei nykykoulu mielytä, se on selvää, mutta keksi parempi ratkaisu!
Jotta yhteiskunnasta saadaan toimivampi, parempi, tasa-arvoisempi tarvitaan tietoa ja koulutusta. Muuten ilkeät ja vain itseään ajattelevat ihmiset saattavat romuttaa järjestelmän helposti pystymällä höynäyttämään mistään tietämättömän, lukutaidottaman väestön.
On totta, että yhteiskunnassa on paljon epäkohtia, mutta voisi joskus kiinnittää huomiota myös sen positiivisiin puoliin ja myös niihin puoliin, jotka suojelevat niitäkin, jotka eivät anna arvoa omalle suojelulleen.
Sori, ei tästä pitänyt näin pitkää tulla. Älä ole yksisilmänen, masentunut hölmö, oli tarkoitukseni sanoa. Teollisuusmaihin syntyvä lapsi ei synny helvettiin, vaan paremminkin paratiisiin. Epäilen, että lastaat omat kykenemättömyyden tunteesi yhteiskunnan niskaan.
Minä olen realisti ja tiedän, että en kykene takaa-
maan lapselle elämisen arvoista elämää ja siis en halua
lapsia.
kerropa sitten, miten estät
vesi- ja ruokapulan synnyttämät kansainvaellukset
Aasiassa tai mitä teet jos isot taloudet USA:n
johdolla ajutuvat anarkiaan. Pääomathan keskitty-
vät jatkuvasti ja koskaan historiassa omaisuutta
ei ole jaettu uudelleen rauhanomaisesti. Sinäkö
luulet olevasi kykenevä ratkaisemaan ongelmat...
vai uinutko vaan autuaan tietämätöntä leikkien ja
jätät ongelmat lapsillesi ? Nuo mainitsemani ongel-
mat eivät ole jossain siellä kaukana, vaan niiden
seuraukset näkyy täälläkin ihan riittävän rajusti.
Myös omistava luokka tekee usein työtä ja kovemmin
kuin muut. Ei se raha niillekään itsestään tule.
Minä esim. olin aikoinaan kolmessa työpaikassa.
Yhteiskunta katsoi oikeudekseen periä saadusta
tulosta yli puolet veroa. Näillä jo verotetuilla
rahoilla ostin laman pohjilla asuntoja niiltä,
jotka halusivat ne myydä kun muita ostajia ei ollut.
Myöhemmin otin lainaa asuntoja vastaan ja sijoi-
tin osakkeisiin. Maksan veroa myyntivoitosta,
vuokratulosta, palkasta ja jopa omistamisesta.
Tämän yhteiskunnan kiitos siitä, että erehtyy
yrittämään, on korkeammat verot. Pahin virhe on
erehtyä palkkaamaan joku. Sitä virhettä en onneksi
ole tehnyt enkä aio tulevaisuudessakaan tehdä...
ainakaan tässä maassa. Yrittäjäksihän saa ryhtyä
kuka vaan ja töitäkin olisi varmaan kaikille haluk-
kaille kun palkkasäännöstely lopetettaisiin.
Nykyinen tilanne on sellainen, että työntekijälle
pitäisi maksaa enemmän kuin se tuottaa.
En sanonut, että en arvosta koulutusta. En vain
hyväksi sitä, että mun tarvi kuluttaa koulun penkkiä
kaikenlaisen joutavan "oppimiseen". En ole tähän
päivään mennessä tarvinnut kuvaamataitoa, musiikkia,
uskontoa, ruotsin kieltä, biologiaa. Turha ihmisille
on pakkosyöttää oppia. Jos ei haluu opiskelle, menkään
suoritustason hommiin. Se on vanhempien vastuu moti-
voida lapsi opiskelemaan ja jos ei onnistu, niin
vanhemmat vastaa seurauksista, ei yhteiskunta.
Siinä olemme samaa mieltä, että lukutaito, vapaa
tiedonvälitys ja hyvä tietoliikenneinfrastruktuuri
pienentää riskejä suurien ihmismassojen manipuloin-
nista, kuten 30-luvulla tapahtui.
Ehkä sinä sitten olet kovin viisas kun katsot oikeu-
deksesi solvata minua hölmöksi. Olisiko sinulla
jotain aikaansaannosta vakuuttaaksesi minut. Montako
yritystä olet perustanut ? Montako ihmistä olet
ottanut töihin ? Oletko koskaan rakentanut taloa ?
Masentuneeksi en nyt itseäni tunne... toki sekin
burn-outteineen on koettu. Vihainen olisi ehkä
parempi sana kuvaamaan olotilaa.
teollisuusmaan lapsi ei vaan vaikuta sen onnelli-
semmalta kuin vaatimattomampiin oloihin syntynyt
lapsi. Ei se onnellisuus ole välttämättä materi-
asta kiinni. Tiedän sen. Tieto tuo tuskaa.
Olen pahoillani ylimielisestä asenteestani edellisessä viestissä ja kiitollinen asiallisesta vastauksestasi.
En ole kaiken tietäjä enkä oikein voi ottaa kantaa suurimpaan osaa viestissäsi mainitsemiin asioihin = tämä ei ole oikea paikka ja keskustelu liikkuu sellaisella tasolla.
Omistavalla luokalla tarkoitin niitä, joiden ei tarvitse enää tehdä työtä, koska omistavat. En niitä (ent.?) keskiloukkaisia, jotka joutuvat selkävääränä raatamaan ja maksamaan runsaati veroa.
On myös erittäin totta, että onni ei ole kiinni materiasta. Uskon, että osittain nykyinen tuskaisuus johtuu materian tuomista mahdollisuuksista samalla, kun ihmisten henkiset kyvyt eivät ole "kasvaneet" samalle tasolle.
En pysty ratkaisemaan maailman ongelmia, en tekemään oikeastaan mitään. Tekisin mielelläni jotakin asioiden eteen, mutta miten, on kysymys. Rahan jakaminen hyviin tarkoituksiin ei kovin pitkälle kanna eikä tällaisen keskivertopulliaisen tuloilla kovin maailmaa pelasteta.
Se, mikä sanomani ydin halusi olla on, että minusta suhtaudut asioihin turhan pessimistisesti ja halusin kohdistaa valoa asioiden toisiin puoliin, vaikka valitettavasti innostun aloittaessani enkä pysy aina ruodussa.
Mielestäni edelleenkin suhtaudut turhan negatiivisesti ja kannat suotta huolta syntymättömän ihmisen mahdollisesta tulevasta elämäntuskasta. Sinun lapsesi saattaisi olla se, jolla on hieno idea tai joka tekee mullistavan keksinnön ihmiskunnan hyväksi.
On tietenkin hienoa, että tunnet vastuusi. Usein tuntuu, että juuri ne, joiden pitäisi tuntea tämä vastuunsa ja kykenemättömyytensä vanhemmuuteen, ovat niitä jotka lisääntyvät mennen tullen.
Minulla on usko, että jos ei tieten tahtoen kiduta lastaan ja jos pystyy jonkinlaiseen empatiaan, kunnioittaa lastaan ja yrittää parhaansa (virheitä saa tehdä), niin tällä hetkellä sillä lapsi saa Suomessa ihan hyvän elämän.
Kannattaako kaikista tulevista katastrofeista nähdä jo nyt unia? Kun olin lapsi, atomipommin suunnattomat terveysvaarat välkkyivät uutisissa ja kylmä sota jylläsi. Koulussa opin, että öljy on loppu vuoteen 2000 mennessä. Olin aivan toivoton: miten elämä jatkuu, miksi kukaan ei tee mitään?
Nyt olen nähnyt, että ensimmäisenä kauhukuvat olivat vain kuvittelua ja toisaalta, että ihmiset pyrkivät tekemään asioille myös jotakin.
Eihän sitä koskaan tiedä, mikä katastrofi iskee. Voi kai aurinko sammua huomenna tai jättimeteroriitti tuhota maan. Minusta on järjetöntä paneutua miettimään vain asioiden synkkiä puolia.
Voi tietenkin olla, että lapsi kärsii niin, että toivoo, ettei olisi syntynyt, mutta kuitenkin harvemmin.
Olen lapseton, mutta jos saisin lapsen, en haluaisi sen kasvavan murehtimaan maailmaan, vaan elämään elämän ehtojen mukaan. Kaikesta en voi kantaa vastuuta.
Miksi miehesi ei halua lapsia? Jos hän on ihana ja ymmärtävä ja rakastaa sinua, tuntuu oudolta, jos hän asettaa sinun (ilmeisesti) perustarpeesi ehdottoman ein taakse. Toisaalta voisi kysyä myös, miksi itse haluat lapsia. Sitä vain ei usein kysytä. Itsekin haluan, eikä minulla ole siihen mitään kunnollisia syitä. Miehelläni on lapsi edellisestä suhteesta, ja meillä voimassa sopimus, että joskus vielä yritetään saada yhteinen lapsi (sitähän ei voi tietää, onnistuuko). Meillä on suht. alkuvaiheessa oleva, upea, ihana suhde eikä iänkään puolesta vielä hirveä kiire lapsenhankintaan. Jos mieheni jossain vaiheessa alkaisi perua päätöstämme, uskoisin kuitenkin, että ainakin vakavasti harkitsisin eroa. Olen aina ajatellut jossain vaiheessa tulevani äidiksi, ja olisi idioottimaista, jos en pääsisi edes yrittämään. Minusta olisi mieheltä julmaa kieltää minulta jotain niin olennaista. Luulen, että se saattaisi jopa vaikuttaa minun rakkauteeni miestä kohtaan. Muukin julmuus saisi minut harkitsemaan, onko mies sittenkään hyvä mies... miksi ei tällainen henkinen julmuuskin sitten. Itsekin mainitsit katkeroitumisen uhasta. Miehesi kannattaisi ottaa sekin vakavasti - siis että suhteenne ei tule olemaan entisellään, jos saatte lapsen, mutta muuttuu se siitäkin, jos miehesi itsepintaisesti kieltäytyy isyydestä.
Mutta kerro, miksi haluat lapsia? Miksi miehesi ei halua? Onko miehelläsi karuja kokemuksia omasta lapsuudestaan tai joku muu psykologisesti selvä syy kieltäytyä? Osaako hän ajatella vanhuutta ilman lapsia ja lapsenlapsia? Osaatko sinä ajatella murrosikää, sen pahimpia mahdollisia vaihtoehtoja? Pelkääkö miehesi, että lapselle voisi tapahtua jotain, eikä hän kestäisi sitä? ..Syitä on varmasti teillä kummallakin monia, ja edessä melko varmasti vielä pitkiä keskusteluja aiheesta.
Pattitilanne on se, ettette enää pysty keskustelemaan asiasta, vaan molemmat linnoittautuvat oman mielipiteensä taakse.
Jos ette enää löydä rakentavaa tapaa keskustella asiasta eteenpäin, esim. juuri selvittää syyt ja tunteet mielipiteisiin, ei odottelu tuota muutosta.
Kun pattiin on jo jouduttu, on yleensä vaikea tulla enää toista osapuolta vastaan. Lapsen hankinnassa ei myöskään valitettavasti ole helppoa kompromissia. Jos keskustelu ei etene, on enemmän luultavaa, että ongelmastanne tulee päähänpinttymä molempien osapuolien taholta.
Koittakaa löytää ratkaisu ja jos se ei onnistu, erotkaa sovussa ennen kuin lapsiasia on taisteltu kipeäksi möykyksi sisällenne.
Kuvitelkaa, millaista elämä olisi lapsen kanssa, mitä odotatte, että teille tapahtuu, miten elätte, kuka tekee mitä, mitä ongelmia tulee vastaan, mikä olisi ihanaa. Näin ehkä saatte päivänvaloon ne asiat, jotka ovat mielipiteidenne takana ja voitte ehkä sopia etukäteen asioita, jotta toinen ei joudu ei-haluamaansa tilanteeseen.
Hei! Minä ja mieheni odotettiin lasta innolla monen vuoden yrittämisen tuloksena. Saimme lapsen hormonihoidon avulla. Raskaaksi tulo oli vaikeaa, odotusaika oli kamala, synnytys oli vaikea... lopputuloksena: vammainen lapsi.
Yritimme jaksaa kantaa taakan, jonka vammainen lapsi toi meille. Meille vaan kävi huonosti, emme osanneet tukea toisiamme, masennuin. Suhteemme kärsi niin paljon, että olemme nyt eronneet. On kamalaa sanoa, että olisin mieluummin pitänyt ihanan mieheni ja liittoni lapsettomana kuin päätynyt tähän. Rakastan lastani, mutta yksinkertaisesti voimat ei riitä. Yritän vaan sanoa, että tiedän mitä on lapsettomuus ja se tuska, mutta tämäkin tuska on suuri! Älkää ihmeessä yrittäkö lasta, jos molemmat ei ole siihen valmiita!!!
kuin painosta nykyinen tekemään lapsia,jos ei niitä halua.
Kannatan ajatusta. Lapsi tarvii isän, joka vil-
pittömästi välittää lapsesta. Lapsi on herkkä
vaistoamaan tunnetiloja, joten valehtelemalla
lapselle ei asiaa voi korjata.