Harkitkaa!

En ole varma, sopiiko viestini tälle palstalle, mutta minun on pakko kirjoittaa, sillä sain taas todisteen ihmisten älyttömyydestä.

Marko Ahtisaari on eroamassa vaimostaan, vaikka pariskunta on ollut naimisissa vasta kolme vuotta! Itselläni on ystävä, jonka mies jätti alle kolmen vuoden avioliiton jälkeen, koska oli yksinkertaisesti liian kypsymätön. Toinen ystäväni (mies) on ollut naimisissa kolme kertaa, ja nyt hän suunnittelee neljättä avioliittoa - päälle päätteeksi itseään lähes 30 vuotta nuoremman tytön kanssa! Olen törmännyt myös moniin muihin tapauksiin, joissa avioliitto on kariutunut kuuden tai kymmenen vuoden jälkeen!

Olkaa järkeviä älkääkä menkö naimisiin, ennen kuin olette täysin varmoja, että olette valmiit kohtaamaan myös arkielämän ja sen ongelmat. Huumaava rakkaus ei missään tapauksessa ole ikuista, eivätkä loistavat hääjuhlat ole mikään oikea syy ryhtyä suhteeseen, jonka pitäisi olla elämänpituinen. Jos minulla joskus on kumppani, jonka kanssa naimisiinmeno tulee ajankohtaiseksi, emme taatusti vietä häitä, ennen kuin me kumpikin olemme tutustuneet myös toistemme huonoihin luonteenpiirteisiin.
6846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin on. Ikävää että naimisiin menoa ei enää ajatella elinikäisenä liittona vaan kivoina juhlina joihin voi pukeutua prinsessaksi ja prinssiksi kunnes sitten arki astuu eteen eikä enää olekkaan niin mukavaa ja ihanaa. Sitten otetaan avioero ja etsitään uusi kumppani jonka kanssa leikitään taas hetki prinsessa leikkiä.

Äänestä

Viestisi on täyttä asiaa. Nykyään niin moni liitto päättyy eroon ja nykyän taitaa naimisiinmenon suurin hohto olla komeat hääjuhlat. Harkitkaa kahdesti, ennen kuin menette alttarille.

Äänestä

Toi oli paras neuvonanto mita olin kuullut pitkaan aikaan. Monet ystavistani ovat menneet naimisiin ja heilla on lapsia, mutta suhde ei kuitenkaan kesta ja koko loppu elama menee ihan perseeksi, koska kumpikaan ei ollut valmis pitka aikaiseen suhteeseen. Sita mentiin vain naimisiin rakkauden huumassa.

Äänestä

Puhut täyttä asiaa! Niin moni menee naimisiin rakastumisen huumassa ja tuntuu kuvittelevan, että naimisiinmeno jotenkin takaa yhdessä pysymisen tai että yhdessä ei voida olla ilman, että mennään naimisiin. puolisoni kanssa tutustuimme toisiimme hyvin ja mietimme naimisiinmenoa todella tarkasti. Yli seitsemän vuotta siihen meni, mutta ainakin minä olen varma, että hän on koko elämäni kumppani. Ei meidän tarvinnut mennä naimisiin ollaksemme yhdessä ja rakastaaksemme toisiamme. Epäromanttisesti (kuten arki yleensä on) sanoisin, että naimisiinmenomme kanssa rakkaudella ei ollut mitään tekemistä: menimme naimisiin helpottaaksemme arkeamme ja turvataksemme tulevaisuutemme. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, rakastan puolisoani koko sydämestäni ja hän minua, mutta ei meidän rakkautemme ja yhdessäolomme tarvitse avioliittoa.

Avioliitto ei ole itsetarkoitus vaan se on rakkauden, luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden ilmentymä. Kunpa ihmiset malttaisivat miettiä asiaa...

Sam

Äänestä
  • Miksi oikeastaan??

    Olemme olleet kihloissa 4½ vuotta, naimisiinmeno ei ole näköpiirissä... Kyllä sitten joskus.

    Mikä siinä instituutiossa oikeastaan on?? Sehän on kirkon luoma järjestelmä, mitä yhteiskunta pönkittää.

    Taloudellisista ja verotuksellisista syistä on usein kannattavampaa/helpompaa mennä naimisiin.

    Miksi siitä on oikeastaan tehty pakko??

    Äänestä

Ukon kanssa on oltu kimpassa 5 vuotta, joista 4 ja puoli vuotta asuttu yhdessä. Loppu kesästä syntyy esikoinen ja täytyy sanoa, että vaikka naimisiin meno ei olekaan meille vieläkään sovittuna, nostan hattua kaikille jotka haluavat/uskaltavat ym. ym. mennä vihille ikänsä puolesta tai ikäeronsa puolesta!
Häät on kaunis tapa juhlistaa rakkauttaan toiseen ja siinä ei mikään "olen tuntenut sinut jo 15 vuotta ja rakastan sinut kuoliaaksi-periaate" ole mielestäni poittina..
Vaikka kuinka rakastaa toista vuoden, viisi tai viisitoista, se ei ole ikävä kyllä tae ikuisuudesta.. Ero voi tulla kultahäidenkin jälkeen ehkä ennenkin..
Avomieheni väläytti yks päivä että meille tuskin tulee tällämenolla kultahäitä, saati sitten rautaisia.. ihan vaan iän puolesta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen 25 kirjoitti:

En ole varma, sopiiko viestini tälle palstalle, mutta minun on pakko kirjoittaa, sillä sain taas todisteen ihmisten älyttömyydestä.

Marko Ahtisaari on eroamassa vaimostaan, vaikka pariskunta on ollut naimisissa vasta kolme vuotta! Itselläni on ystävä, jonka mies jätti alle kolmen vuoden avioliiton jälkeen, koska oli yksinkertaisesti liian kypsymätön. Toinen ystäväni (mies) on ollut naimisissa kolme kertaa, ja nyt hän suunnittelee neljättä avioliittoa - päälle päätteeksi itseään lähes 30 vuotta nuoremman tytön kanssa! Olen törmännyt myös moniin muihin tapauksiin, joissa avioliitto on kariutunut kuuden tai kymmenen vuoden jälkeen!

Olkaa järkeviä älkääkä menkö naimisiin, ennen kuin olette täysin varmoja, että olette valmiit kohtaamaan myös arkielämän ja sen ongelmat. Huumaava rakkaus ei missään tapauksessa ole ikuista, eivätkä loistavat hääjuhlat ole mikään oikea syy ryhtyä suhteeseen, jonka pitäisi olla elämänpituinen. Jos minulla joskus on kumppani, jonka kanssa naimisiinmeno tulee ajankohtaiseksi, emme taatusti vietä häitä, ennen kuin me kumpikin olemme tutustuneet myös toistemme huonoihin luonteenpiirteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu