Taukotupa

Kysyin verottajan mielipidettä taukotupaan?
Vastauksia löytyi yhtä monta kuin oli vastaajaa?
Vastaukset oli paljolti toisensa pois sulkevia.
Vastausesimerkkejä:
-Metsänhoitoon tarkoitetussa taukotuvassa ei saa yöpyä kertaakaan, ellei ole metsänhoidossa, muussa tapauksessa mätkäistään(jos saavat selville).
-Saunan kaltaista pesupaikkaa ei saa viedä 150m lähemmä vedenottopaikkaa.
- Pesupaikka pitää olla(jos on) umpi metsässä, ei missään entisen pellon reunassa?
- harva hyväksyi ollenkaan metsurin pesupaikan kuluihin, ei sellaista kuulemma tarvitse(heillä itsellään on suihkut, mutta sehän on ihan eri asia).
- Metsän hoidossa voi käyttää kyllä hotellipalveluita, ne he hyväksyy metsänhoidollisiksi kuluiksi kaikkien mielestä..
- matkat taas hotelliin 50-70km suuntaansa voi panna omaan piikkiin joidenkin mielestä.
186727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kysy miihn lain kohtaan päätös perustuu? Joutuvat silloin oikeasti miettimään, nyt nuo matkat ja muut tuntuu hatusta vedetyltä!

Äänestä

Mihin pyrit tuolla?

Äänestä
  • Mitä toisella paikkakunnalla metsäänsä hoitava voi panna kulukustannuksiin?
    Kokemuksia muilta vastaavan tilanteeseen joutuneilta olisin halunnut?

    Kävikö tämä jo yli hilseen?

    Vai onko usko verottajan samaa luokkaa, kuin aikoinaan pakkiuskovaiset harrastivat?

    Verottajan sooloilun koin, kun kahden vuosikymmenen aikana kävin 10 kertaa tarkistamassa verotusta ja kymmenen kertaa verotusta oikaistiin (joskus jopa naama punaisena, kun pahoittelivat toisen käsittelijän vilkasta mielikuvitusta).
    Täällä tunnutaan tietävän, että "mihin pyrit"?
    Jos aihe on kielletty, niin kertokaa???

    Äänestä

  • mauno kirjoitti:

    Mitä toisella paikkakunnalla metsäänsä hoitava voi panna kulukustannuksiin?
    Kokemuksia muilta vastaavan tilanteeseen joutuneilta olisin halunnut?

    Kävikö tämä jo yli hilseen?

    Vai onko usko verottajan samaa luokkaa, kuin aikoinaan pakkiuskovaiset harrastivat?

    Verottajan sooloilun koin, kun kahden vuosikymmenen aikana kävin 10 kertaa tarkistamassa verotusta ja kymmenen kertaa verotusta oikaistiin (joskus jopa naama punaisena, kun pahoittelivat toisen käsittelijän vilkasta mielikuvitusta).
    Täällä tunnutaan tietävän, että "mihin pyrit"?
    Jos aihe on kielletty, niin kertokaa???

    Tuskinpa sinne nyt mitään huvilaa tai taloa pystyt rakentamaan ja sitä verotukseen laittamaan. SEn enemmän kuin mitään taukotupaa suihkuilla, saunoilla tai ilman. Taitaapa olla niin ikävästi että matkakulut eikä muuta.

    Kun homman ajattelee terveellä maalaisjärjellä niin eiköhän se sillä selviä. Eipä metsuritkaan vieraalla paikkakunnalla työskennellessä ala sinne mitään asumuksia rakentelemaan. Ei myöskään nämä nykypäivän moto- ja ajokonekuskit.

    Sen verran mauno voin sinua kokeneempana neuvoa että ei turhaan kannata alkaa kaivamaan "verta nenästä". Toki virheet täytyy korjata ja niitä toki syntyy sinulle, minulle ja verottajallekin. Turha asiasta on kuitenkin alkaa niin hirveästi vaahtoamaan niinkuin sinä täällä viime aikoina. Et suinkaan ole ainoa ja tuskin sinun kohdallasi mitään sen erityisempää sooloilua on tapahtunut.

    Ala pikkuhiljaa rauhoittua hyvä mies tämän "verovouhotuksesi" kanssa!

    Äänestä

  • Harrastuspohjalta kirjoitti:

    En tiedä herättääkö alkuperäinen kysyjä tunnelatauksia, mutta aiheeseen liittyen ja tätä kohtaa kommentoisin
    "Eipä metsuritkaan vieraalla paikkakunnalla työskennellessä ala sinne mitään asumuksia rakentelemaan. Ei myöskään nämä nykypäivän moto- ja ajokonekuskit."
    Lienee vähän eri asia puhua hankintatöistä omilla satojenkin metsähehtaaripalstalla, jossa osapäiväisellä riittää puuhaa aina, kun aikaa liikenee ja jos matka on vaikkapa yli 50 km kotia.
    Siksi keskellä korpea oleva kämppä (=huvila toisten mielestä) on maalaisjärjellä ajattelen täysin perusteltu (verovähennyskelpoinen).
    Olen nähnyt jopa moto-ammatilaisten ja metsureiden käyttävän asuntovaunuja sun muita asumuksia savotoilla. Näillähän työpaikat vain muuttuu aika taajaan ja siksi pyörät alla lienee perusteltu ratkaisu. Lieneekö käytetty myös tulon hankkimistarkoituksessa oleva meno verotuksessa...

    Äänestä

  • oma etu kirjoitti:

    Maanviljelijät ja metsänomistajat ovat Suomessa suurin ryhmä joka ruikuttaa jatkuvasti verotuksesta. Heidän harrastuksensa pitäisi ilmeisesti olla täysin valtion tukemaa ennen kuin ruikutus loppuisi. Naatit ja puut saada myydä ilman veroa ja hieman vilä valtion avustamana. Kohta pitää tavallisten palkansaajien verorahoista varmaan näille ruikuttajille alkaa vielä rakentamaan taloja ja huviloita sinne peltojen ja metsien reunoihin.

    Mitä tavallinen palkansaaja voi vähentää verotuksessa?

    Yrittäkää edes hävetä jos enää siihen pystytte!!!

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    Mitäs täällä roikut jos olet kyllästynyt. Metsänomistajat ovat suurelta osalta aivan tavallisia palkansaajia, mutta sinusta poiketen ottavat vähän yrittäjän riskiä pitämällä metsää. Siitä kun ostat itsellesikin metsää niin ei tarvi valittaa, pääset heti osalliseksi kaikista eduista ja vähennyksistä, jos ne mielestäsi niin erinomaisia ovat. Kyllästyttää tommonen läpeensä turha valittelu. Yritä edes hävetä jos siihen pystyt.....:)

    Äänestä

  • etusi kirjoitti:

    Voistko hieman perustella vastinettasi.

    Mietippä pienillä aivosoluillasi (jos korvaushakemusten täytöltä ehdit) seuraavaa.

    Miten "yrittäjän riski" toteutuu mielestäsi toiminnassa jossa kaikki tappiot katetaan verovaroilla. Eihän teidän toiminnassa ole sellaista riskiä mihin ei korvausviidakosta momenttia löytyisi (kemeratuet, erilaiset tuho- ja katokorvaukset, pohjoisen alueen tuet jne jne).

    Vastauksestasi paistaa täydellinen ymmärtämättömyys asiasta, josta esität väitteitä. Et taida omistaa neliötäkään metsää etkä näköjään ole vaivautunut ottamaan selvää myöskään kemeran perusteista. No sanalaskunkin mukaan tyhjt kattilat kolisevat eniten.

    Äänestä

  • oma etu kirjoitti:

    En tiedä herättääkö alkuperäinen kysyjä tunnelatauksia, mutta aiheeseen liittyen ja tätä kohtaa kommentoisin
    "Eipä metsuritkaan vieraalla paikkakunnalla työskennellessä ala sinne mitään asumuksia rakentelemaan. Ei myöskään nämä nykypäivän moto- ja ajokonekuskit."
    Lienee vähän eri asia puhua hankintatöistä omilla satojenkin metsähehtaaripalstalla, jossa osapäiväisellä riittää puuhaa aina, kun aikaa liikenee ja jos matka on vaikkapa yli 50 km kotia.
    Siksi keskellä korpea oleva kämppä (=huvila toisten mielestä) on maalaisjärjellä ajattelen täysin perusteltu (verovähennyskelpoinen).
    Olen nähnyt jopa moto-ammatilaisten ja metsureiden käyttävän asuntovaunuja sun muita asumuksia savotoilla. Näillähän työpaikat vain muuttuu aika taajaan ja siksi pyörät alla lienee perusteltu ratkaisu. Lieneekö käytetty myös tulon hankkimistarkoituksessa oleva meno verotuksessa...

    Metsätilalle saa rakentaa metsätalouden käyttöön tarkoitetun talousrakennuksen (ja tietysti sen saa vähentää verotuksessa). Lupa on haettava paikalliselta rakennustarkastajalta, mutta luvan saa, jos on vähänkään sen kokoinen tila, että rakennuksen tarpeen voi perustella tilalla tehtävien töiden määrällä. Itsekin olen sellaisen rakentanut. Savupiippuja ja saunoja ei saa tehdä, kuten maunokin totesi, kyseessä ei ole kiertotie kesämökin rakentamiseksi. Tarkemmat ohjeet ja perustelut rajoituksille saa luvan myöntäjältä eli paikalliselta rakennustarkastajalta.

    Äänestä

  • etusi kirjoitti:

    Vastauksestasi paistaa täydellinen ymmärtämättömyys asiasta, josta esität väitteitä. Et taida omistaa neliötäkään metsää etkä näköjään ole vaivautunut ottamaan selvää myöskään kemeran perusteista. No sanalaskunkin mukaan tyhjt kattilat kolisevat eniten.

    En todellakaan omista neliön neliötä. Mutta sen verran olen ottanut asiosita selvää että tiedän mistä puhun. Toisin kuin sinä. On turha näemmä pyytää minkäänlaisia perusteluita koska tyhmyytesi näkyy noin selvästi.

    Äänestä

  • Harrastuspohjalta kirjoitti:

    Tuskinpa sinne nyt mitään huvilaa tai taloa pystyt rakentamaan ja sitä verotukseen laittamaan. SEn enemmän kuin mitään taukotupaa suihkuilla, saunoilla tai ilman. Taitaapa olla niin ikävästi että matkakulut eikä muuta.

    Kun homman ajattelee terveellä maalaisjärjellä niin eiköhän se sillä selviä. Eipä metsuritkaan vieraalla paikkakunnalla työskennellessä ala sinne mitään asumuksia rakentelemaan. Ei myöskään nämä nykypäivän moto- ja ajokonekuskit.

    Sen verran mauno voin sinua kokeneempana neuvoa että ei turhaan kannata alkaa kaivamaan "verta nenästä". Toki virheet täytyy korjata ja niitä toki syntyy sinulle, minulle ja verottajallekin. Turha asiasta on kuitenkin alkaa niin hirveästi vaahtoamaan niinkuin sinä täällä viime aikoina. Et suinkaan ole ainoa ja tuskin sinun kohdallasi mitään sen erityisempää sooloilua on tapahtunut.

    Ala pikkuhiljaa rauhoittua hyvä mies tämän "verovouhotuksesi" kanssa!

    Vai olet sinä se ikvisaattori, joka määrää mistä keskustellaan?
    Olet varmaan verottajan edustaja, kukapas muukaan työtäis hernettä syvemmälle nenäänsä, kuin mitä asia edellyttää;))

    Herra verottaja luulee, että liki 400km työmatka yhteen suuntaan on ihan hyvä matka kotoa käytäväksi.
    Kyllähän tietyömailla ja rakennuksillakin esiintyy taukotupia. Ei pohjoisesta tulevat työmiehet ja naiset mene kotiinsa yökisi, niinkuin sinä menet, tai teetkö edes töitä, kun olet ulkona kuin lumiukko todellisuudesta?
    Ei kai vieraalle työskentelevä rakennakkaan itse taukotupaa, eikä saunaa, vaan ne teekee työnantaja tai järjestää..
    No turha tätä on selittä ihmiselle, joka lepäilee jossain sohvannurkassa kultalusikka suussa:))

    Äänestä

  • oma etu kirjoitti:

    En tiedä herättääkö alkuperäinen kysyjä tunnelatauksia, mutta aiheeseen liittyen ja tätä kohtaa kommentoisin
    "Eipä metsuritkaan vieraalla paikkakunnalla työskennellessä ala sinne mitään asumuksia rakentelemaan. Ei myöskään nämä nykypäivän moto- ja ajokonekuskit."
    Lienee vähän eri asia puhua hankintatöistä omilla satojenkin metsähehtaaripalstalla, jossa osapäiväisellä riittää puuhaa aina, kun aikaa liikenee ja jos matka on vaikkapa yli 50 km kotia.
    Siksi keskellä korpea oleva kämppä (=huvila toisten mielestä) on maalaisjärjellä ajattelen täysin perusteltu (verovähennyskelpoinen).
    Olen nähnyt jopa moto-ammatilaisten ja metsureiden käyttävän asuntovaunuja sun muita asumuksia savotoilla. Näillähän työpaikat vain muuttuu aika taajaan ja siksi pyörät alla lienee perusteltu ratkaisu. Lieneekö käytetty myös tulon hankkimistarkoituksessa oleva meno verotuksessa...

    On muka että joku puhuu asiaakin!!
    Luulin, että koko porukka on ääri oikelta tai vasemmalta?
    Itselläkin oli asuntovaunu alussa, mutta virta loppui, vessa ei toimi(piti olla riuku metsässä).
    Taukotupa ei ole huvila vaan parakki, jonka voi siirtää pois kun työ loppuu, siis lalasmökki.
    Matkaa ko palstalle on liki 400km ja metsätöissä tulee hiki(jota määritelmää eivät tänne kirjoittavat liene omakohtaisesti kokeneet) ja hajuhan on mahtava ainakin kesäaikaan, jos ei peseydy viikkoihin. Joten laitoin jalassaunan(joka kuljetettiin autolla ko matkan), samoin taukotuvan.
    Kevytpiipunteko-ohjeet sain palokunnalta. Kaikki on siirrettävissä, kun työt loppuu.
    Jonkun (ei Sinun) herne painuu yhä syvemmälle nenään tämän luettuaan:)

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    En todellakaan omista neliön neliötä. Mutta sen verran olen ottanut asiosita selvää että tiedän mistä puhun. Toisin kuin sinä. On turha näemmä pyytää minkäänlaisia perusteluita koska tyhmyytesi näkyy noin selvästi.

    Ihme hihhuli tossakin kun ei osaa pitää asioita ja ihmisiä erillään

    Äänestä

  • mauno kirjoitti:

    Vai olet sinä se ikvisaattori, joka määrää mistä keskustellaan?
    Olet varmaan verottajan edustaja, kukapas muukaan työtäis hernettä syvemmälle nenäänsä, kuin mitä asia edellyttää;))

    Herra verottaja luulee, että liki 400km työmatka yhteen suuntaan on ihan hyvä matka kotoa käytäväksi.
    Kyllähän tietyömailla ja rakennuksillakin esiintyy taukotupia. Ei pohjoisesta tulevat työmiehet ja naiset mene kotiinsa yökisi, niinkuin sinä menet, tai teetkö edes töitä, kun olet ulkona kuin lumiukko todellisuudesta?
    Ei kai vieraalle työskentelevä rakennakkaan itse taukotupaa, eikä saunaa, vaan ne teekee työnantaja tai järjestää..
    No turha tätä on selittä ihmiselle, joka lepäilee jossain sohvannurkassa kultalusikka suussa:))

    Jatka sinä mauno vaan taisteluasi itse itsellesi luomiasi tuulimyllyjä vastaan, ihan rauhassa. Tyydyn seurailemaan tilannetta täällä sohvannurkassa lepäillen ja sikaria poltellen. Tänne ei räntää sada ja lumi tipu puista niskaan.

    Jos se sinun vakituinen "työmaasi" eli metsäpalasi on siellä 400 kilometrin päässä niin muuta sinne asumaan. Epäilenpä että näin ei ole.

    En taida paljon erehtyä kun oletan että tämä "työmaasi" on hankittu pelkästään verovähennyksiä silmälläpitäen. Vähennetäänhän näiden "harrastelijametsureiden" menot muista tuloista silloin kun tämä "harrastus" tuottaa pelkkiä kuluja.

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    En todellakaan omista neliön neliötä. Mutta sen verran olen ottanut asiosita selvää että tiedän mistä puhun. Toisin kuin sinä. On turha näemmä pyytää minkäänlaisia perusteluita koska tyhmyytesi näkyy noin selvästi.

    Ootkos tienny kyllästynyt että ens vuonna aletaan maksaa sitten siitä puun myynnistä veroa että senkin takia kannattaa ottaa selvää mitä kaikkee voi vähentää. Verojahan maksaa ne joilla ei oo menoja tai eivät osaa niitä vähentää.

    Äänestä

eiköhän näitä oo jo ollu tarpeeks

Äänestä
  • Kyllähän niitä ongelmia aina löytää kun hakemalla hakee. Varsinkaan kun ei ole muuta tekemistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mauno kirjoitti:

Kysyin verottajan mielipidettä taukotupaan?
Vastauksia löytyi yhtä monta kuin oli vastaajaa?
Vastaukset oli paljolti toisensa pois sulkevia.
Vastausesimerkkejä:
-Metsänhoitoon tarkoitetussa taukotuvassa ei saa yöpyä kertaakaan, ellei ole metsänhoidossa, muussa tapauksessa mätkäistään(jos saavat selville).
-Saunan kaltaista pesupaikkaa ei saa viedä 150m lähemmä vedenottopaikkaa.
- Pesupaikka pitää olla(jos on) umpi metsässä, ei missään entisen pellon reunassa?
- harva hyväksyi ollenkaan metsurin pesupaikan kuluihin, ei sellaista kuulemma tarvitse(heillä itsellään on suihkut, mutta sehän on ihan eri asia).
- Metsän hoidossa voi käyttää kyllä hotellipalveluita, ne he hyväksyy metsänhoidollisiksi kuluiksi kaikkien mielestä..
- matkat taas hotelliin 50-70km suuntaansa voi panna omaan piikkiin joidenkin mielestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu