Rotankarkotin

Ei toimi!

HIIRETÖN & ROTATON 200-80 TUHOLAISTEN KARKOTIN
Valmistaja Silverline

Asensin Silverlinen valmistaman, n. 35 € maksavan karkottimen mökille keskelle taloa keittiöön. Laittteen kerrotaan vaikuttavan kahdella eri tavalla jyrsijöihin. Siinä on nopea ja hidas syketaajuus, asento myös kesä- ja talvikäyttöön.

- Tiesen että kuluneen kesän jälkeen on vaarana että tuholaiset tulevat sisälle, niitä on ollut poikkeuksellisen runsaasti. Koskaan aiemmin ei mökillemme ole tullut tuholaisia talven aikana.

Karkotin ei näytä toimivan tai se toimii juuri päinvastoin kuin sen infotekstissä annetaan ymmärtää, se kokoaa tuholaiset tehokkaasti äärelleen.
- Talo vilisee nyt tuholaisia, eerityisesti keittiössä missä karkotin on. Jouduin pakosta asentamaan nyt myös Ratak -jyrsijämyrkkyjä; karkottimen kanssa samassa huoneessa oleva myrkky katosi viimeistä pisäraa myöten parin päivän aikana!

Tuholaiset ovat pieniä; suurille tuholaisille ei mökin rakenteista löydy reikiä.

Mitään muita muutoksia ei mökin olosuhteissa ole, naapurin kissat liikkuvat alueella kuten ennenkin, ulkona tuholaisia näkee silloin tällöin. Mitään erityistä hiiren houkutinta ei mökin olosuhteissa ole olemassa.

Missä vika, onko laite huuhaalaite? Onko sen tqarkoitus koota jyrkijät yhteen missa niitä voidan "kalstaa" vaikka katiskalla? Karkottaako se suuret pedot ja antaa pienille vapaan mahdollisuuden vallata uutta reviisiä?

Kiitokset neuvoistanne!
[email protected]

21

30734

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuholaistorjuja

      No minun mielipiteeni on että nämä"ultra-äänivempaimet" ovat kyllä myyntimiesten keksimiä humpuukilaitteita. Ainoat varmat konstit ovat kemiallinen tai fysikaalinen torjunta eli myrkyt tai loukut. Olen kokeillut tällaista laitetta kesyrotan vieressä ja sillä ei ollut mitään vaikutusta, rotta mutusteli kaikessa rauhassa ruokaansa. Minä en ainakaan voi ammattini puolesta voisi suositella näitä laitteita.35 euroa on kova hinta aivan hyödyttömästä laitteesta. Jos jonkun luota ovat hiiret hävinneet laitteen hankkimisen jälkeen syynä on todennäköisesti aivan muut syyt, kuten esim. ravintotilanne jne.Laita vaan sitä ratak myrkkyä asianmukaisiin syöttilaatikoihin niin pitkään kun sillä on menekkiä ja hiiret kyllä häviää. Naurattaa tämä laitteen "talvi-ja kesä-asento"! Mitähän sekin muka tarkoittaa?? =)

      • Ei toimi!

        Kiitokset!

        Olen testannut laitteen toimivuutta edelleen, käännellyt sen sijaintia jne. - Kun ei tehoa niin ei tehoa! Harmi vaan että mm. rivitalojen isännöitsijät ovat höpsähtäneet tällaisiin vempaimiin ainakin täällä Kuopiossa.

        - Juuri äsken keittiön nurkassa vilahti musta siimahäntä - taisi olla myyrä!? - Jolle ei taida enää maistua se houkuttelevan sininen myrkkykään - "herkullinen" lautasellinen näytti olevan aivan lähellä koskemattomana.

        Kuulin että jyrsijät kyllästyttyään aineeseen, kantaisivat sitä jonnekin varastoonsa - kiinteistön haltijalle, kissoille ja koirille, voikin paljastua ikäviä yllätyksiä jossain vaiheessa?

        Onko niin että ne joille myrkky maistuu pakenevat janon houkuttelemina ulos eivätkä jää sisälle kuolemaan? Aika karmeeta jos jäävät mätänemään jonnekin sisälle koloihin.

        Klassikko, juusto ja loukko, lienee se ainoa järkevä keino näiden ällöttävien paskottelijoiden pois päiviltä saattamiseksi!

      • Tuholaistorjuja
        Ei toimi! kirjoitti:

        Se on suurinpiirtein niin, että 80-90% myrkkyä saaneista eläimistä lähtee asunnosta pois, koska niille tulee kova jano. Ne lähtevät etsimään vettä.Joskus sitten hiiri kuolee asuntoon ja siitä saattaa syntyä pientä haju haittaa, joka kestää yleensä noin pari viikkoa.Pieni hiiri kyllä" muumioituu" ja kuivaa suhteellisen nopeasti. Ratakkia syöneet hiiret kuolevat 4-10 vrk kuluessa ja Kuolettava annos on hiirella 0,4g rotalla 9g.Voi melkein luvata, että viikon päästä alkaa vipeltäjät olemaan poissa... Niin en minä kyllä usko, että ne hiiret varastoisivat myrkkyä mihinkään. Eiköhän niillä ole muuta tekemistä syötyään Ratakkia(jano). Tsemppiä vaan "taisteluun"! Kyllä se siitä kohta helpottaa...

      • kaapo
        Tuholaistorjuja kirjoitti:

        meidän mökillä (ilmeisesti tavalliset hiiret)on kantaneet hiiribaarin myrkkyä peittojen väliin yms. paikkoihin. Eli varastoineet sitä

      • Hiiretön

        Tänä syksynä (2007) noin viikko sitten alkoivat metsähiiret liikuskella asunnossani, joka on keskellä metsää. Asetin perinteisen loukun. Raatoja tuli 1/ päivä. Jostakin syystä tuntuivat liikuskelevan sinkkuna. 1/2 yön jälkeen loukku napsahti, joskus aiemmin illan pimeässä, jos olin poissa. Aamut alkoivat lähes päivittäin raadon - joskus verisenkin - irrottamisella nakkaamisella metsikköön. Ajattelin nauttia aamiaiseni ilman hiirenraatoja.
        Sain kiinteistönomistajalta Silverline 50 rotan- ja hiirenkarkoittimen. Joko on sattumaa - hiiret olisivat joka tapauksessa pysyneet poissa, tai sitten vehje toimi. Kolmeen päivään ei ole siimahäntiä näkynyt ainakaan keittiössä, jonka kautta ne tulivat sisään. Jään tarkkailemaan tilannetta.

      • Huttunen12
        Hiiretön kirjoitti:

        Meillä on kaksi kertaa käynyt siten, että hiekkainen alapohja, johon Ratakit on asennettu, niin elukat ovat kantaneet syöttilaatikot täyteen hiekkaa. Jotkut astiat on peitetty hiekalla.Miksiköhän ??
        Olenko tehnyt jotain väärin ??

    • bigmama1

      meille on tullut hiiretroskiskaappiin aterioimaan. en tiedä kuinka kauan ovat siellä jo käyneet, mutta ilmeisesti populaatio on kasvanut jo isoksi. Ostimme Hiiretön & Rotaton 200-80 mutta nyt mieleen tulikin että voiko tuootetta käyttää jos on raskaana? Mistään ei löydy tietoa. Mitä itse tekiaitte?

    • maamonitori

      Lukekaapa asiantuntijaa. Ultraääntä ja syöttiä ei tule käyttää samaan aikaan. Hiirellä on nälkä ja se tulee syömään myrkkyä tai loukon juustoa inhottavasta äänestä huolimatta. Jos ruokaa ei ole, niin miksi pyöriä melussa. Siis etsii uuden paikan. Näin meni asiantuntijan logiikka, johion uskon.

    • wernerskqaliini

      Syöttejä ei saa laittaa ultraäänen kanssa, se ei toimi, nälkä ajaa hiiren hakemaan ruokaa äänestä huolimatta. Joskus niitä hiiriä kuolee asuntoon johonkin koloon, vaikka myrkkyä ei ole käytetty yhtään.

    • eiselaitetoimi

      Ei tuommoinen halpis "ultraäänikarkoitin" mitään toimi. Meikäläisellä on ollut niitä muutamia, yhden asensin viljankuivurille, mutta jyrsijät suorastaan kävelivät sen laitteen ylitse. Täyttä fulaa koko laite.
      Nyt on toinen pistorasiaan kytkettävä laite menossa, sama juttu, ei mitään tehoa! On toiminnassa juuri nytkin, kun en ole viitsinyt irroittaa sitä pistorasiasta.

      Paras keino torjua jyrsijöitä omien kokemusten perusteella on, että asianmukaiset syöttilaatikot hiiren/rotanmyrkyille. Tehokkain myrkky on omien kokemusten perusteella 342 ja Klerat vahasyötti.
      Mekaaninen torjunta on tuottanut hyvin tuloksia, kun olen kiinnitänyt laudanpätkään hiirenloukut ruuveilla, jolloin loukut pysyvät paikoilaan ja ne on helppo virittää. Oheisesta kuvasta käy hyvin asia ilmi http://aijaa.com/xI140n

    • Varma

      Testaa mouseout.fi tämä toimii

    • Meillä ultraäänikarkotin on toiminut tosi hyvin 2-kerroksisen omakotitalon ulkopistorasiassa jo monta vuotta. Se on Silverline 130/400 Double Guard-karkoitin (IP55). Eivät ole hiiret tulleet taloon. Avainsana on tuo Double Guard, muun tyyppisten karkottimien käyttöä en suosittele samaan käyttötarkoitukseen.

      Laite hankittiin kun hiiri rapisteli seinässä, se lähti saman tien pois. Tehon huomasi hyvin myös äskettäin kun pakkanen ja lumipeite tulivat nopeasti, yksi sisukas hiiri oli tullut välipohjaan jolloin käännettiin vain valot päälle muutamasta paikasta läheltä rapinaa ja hiiri lähti todella nopeasti karkuun.

      Se toimii mutta tärkeätä on valita juuri tuo Double Guard-ominaisuus jossa kaiutin lähettää (esteettömässä) tilassa vaihtelevaa ultraääntä eteensä 130m2 alueelle esimerkiksi pihamaalle tai ryömintätilaan. Laitetta käytettäessä sähköverkosta muodostuu (toinen) torjuntaelementti kunhan siinä kulkee vähintään pieni virta. Kaapeleissa kulkeva virta aiheuttaa elektromagneettisen pulssin hiirien elinympäristöön, tekemällä sen sietämättömäksi. Laite on turvallinen ihmisille ja kotieläimille, paitsi lemmikkijyrsijöille. Sähkölaite joka luo virran rakennuksen sähköverkkoon voi olla ihan vaan valaisin, sähköpatteri, ihan mikä tahansa normaali sähkölaite. Tärkeintä on, että kaapeleissa kulkee edes pieni virta silloin tällöin.

      Omakotitalossa myrkyt tekevät sen, että hiiret ja rotat kuolee seinien väliin ja sen jälkeen tulee erilaisia ötököitä syömään niiden raatoja, tulee haju ja bakteerit. Loukut pitää olla ulkona, kiinnitys on hyvä pointti. Yhden euron irrallinen peltiloukku ei tapa hiirtä vaan se kipittää loukku kaulassa satoja metrejä, se taas menee eläinrääkkäyksen puolelle. Loukkujakin on erilaisia, on myös hyviä laatikkomalleja mutta ne on suht kalliita. Noita ei ole tullut kokeiltua, yksi keino on riittänyt.

    • Anonyymi
      • Eri merkeillä on eroja, hyvää ei saa halvalla ja yleensä tuotekehitystyö maksaa. Kiinalainen halpa pilipali-karkotin ei tietenkään toimi ja tyhmempi saattaa luulla, että kaikki karkottimet ovat samanlaisia. Tuossa videossa hiiret tottuivat ääneen. Silverline 130/400 Double Guard-karkoitin muuttaa ääntänsä jolloin hiiret eivät totu siihen, lisäksi siinä on sitten tuo koko talon sähköverkon kautta leviävä karkotuskenttä joka menee myös rakenteiden sisään, ultraääni kun kulkee vain avoimessa tilassa. Jos meillä ei ole ollut hiiriä enää kolmeen vuoteen, ja jos naapurilla on niitä yhä, pilvin pimein.. niin enpä keksi muuta syytä kuin sen, että laite toimii. Erityisesti kun vielä omin korvin konkreettisesti kuulee kuinka hiiri juoksee karkuun kun laittaa pikkuisen enemmän hönkää peliin. Taloon.com-sivustolla on kehujia huomattavasti enemmän kuin täällä.

      • Anonyymi
        InssiX2 kirjoitti:

        Eri merkeillä on eroja, hyvää ei saa halvalla ja yleensä tuotekehitystyö maksaa. Kiinalainen halpa pilipali-karkotin ei tietenkään toimi ja tyhmempi saattaa luulla, että kaikki karkottimet ovat samanlaisia. Tuossa videossa hiiret tottuivat ääneen. Silverline 130/400 Double Guard-karkoitin muuttaa ääntänsä jolloin hiiret eivät totu siihen, lisäksi siinä on sitten tuo koko talon sähköverkon kautta leviävä karkotuskenttä joka menee myös rakenteiden sisään, ultraääni kun kulkee vain avoimessa tilassa. Jos meillä ei ole ollut hiiriä enää kolmeen vuoteen, ja jos naapurilla on niitä yhä, pilvin pimein.. niin enpä keksi muuta syytä kuin sen, että laite toimii. Erityisesti kun vielä omin korvin konkreettisesti kuulee kuinka hiiri juoksee karkuun kun laittaa pikkuisen enemmän hönkää peliin. Taloon.com-sivustolla on kehujia huomattavasti enemmän kuin täällä.

        Yksikään testattu laite ei toiminut. Joukossa oli taatusti myös näitä "edistyneitä" malleja.

        Tottakai jengi kehuu ostoksiaan. Ani harva kykenee edes itselleen myöntämään, että tuli moka tehtyä

        Sinä puolestasi olet spämmääjä, joka mainostaa omia tuotteitaan keskustelupalstalla. Varaa ei ole rehelliseen mainontaan. Pelkästään tästä sinut voi päätellä "ota rahat ja juokse" tyylin huijariksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja sehän on selvä, että nykyään iso osa kaikista keskustelupalstojen kommenteista ja joilla sivustoilla kerättävistä luokituksista on ostettuja. Joko maahantuojat itse tai heidän lahjomansa henkilöt käyvät peukuttamassa omia tuotteita ja haukkumassa kilpailijoita. Trivago näkyy viimeksi narahtaneen siitä, että rahalla saa ostettua paremman näkyvyyden (eli systeemi tarjoaa muka halvimpana niitä vaihtoehtoja, jotka eivät oikeasti ole halvimpia ja/tai näyttää vertailuhintana kilpailijan sviitin hintaa, kun haetaan halpaa 2 hlö huonettta).

        Siihen ei kannata siis luottaa pätkääkään, että löytyy sivusto X, missä hra anonyymi kehuu käärmeöljykauppiaan käärmeöljyä maasta taivaisiin.

    • Anonyymi

      Laitoin vintille 2kpl niitä isoimpia kun kuhisi hiiriä. Meni noin viikko niin ovat kaikki kadonneet eikä uusia polkuja ole tullut sen jälkeen kun tasoitin villat. Yksi ei välttämättä toimi, mutta laitappa useita niin kyllä vinkuu hiirten korvissa,

    • Anonyymi

      Ostimme Silverline Guard-karkoittimet....ihan turhaa. Ei ne edes niitä näytä pelkäävän. Kaduttaa, ... Oli sentään 140 e ythteensä. Nyt mietin, kannattaisko hankkia Mouse out-'sähköpaimen' järjestelmä joka niitataan talon ulkoseinän ympärille. Toimiihan se lehmille ja lampaillekin. En vielä ole uskaltanut ajatella, kun kukaan ei ole antanut kokemuskommnetteja. Myrkyt toimii vain sen yhden vuoden...ois kiva saada joku monivuotisempi, suht halpa systeemi. Ideoita?

    • Anonyymi

      Silverline Hiiri & Rottakarkotin™ 130/400 IP55
      Hinta jossain jopa yli 80 e?
      Itse maksoin siitä just 10 e eli ei iso menetys, jos ei toimi! 😁

    • Anonyymi

      ” Nykyään hiiriä ja myyriä ei saa omin päin myrkyttää. Hiiren- ja rotanmyrkkyjä saavat käyttää vain koulutetut ammattilaiset.”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe